lauantai 28. maaliskuuta 2015

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Tämän viikon kauniina tiistaipäivänä Nuutti sai alleen kesämonot. Seuraavana aamuna ulos katsoessani meinasin ruveta huutamaan kun maisema oli kuin suoraan entisaikojen joulukortista. Ilman sitä punaista tupaa, lumilyhtyä ja sametinsinisen tähtitaivaan alla leikkiviä lapsia. Eikä näkynyt punatulkkujakaan, ei tonttuja eikä kuunvalossa lentäviä poroja, mutta maa oli valkoinen. Kehvelin takatalvi, eikö sulla ole harrastusta? Kun joku ulkomaalainen seuraavan kerran kysyy minkälainen kevät teillä siellä Suomessa on, rupean laulamaan: on kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat Pohjolan tuuloset...

"Joo ja tääl tulee aina kauheet korkkarit." Kaikki postauksen kuvat reilun kuukauden takaa.

Hokkien ruuvailu sai kuitenkin jäädä, sillä pakkasta oli ainoastaan torstaina (parhaimmillaan pari astetta), eivätkä pohjat missään vaiheessa menneet siihen kuntoon etteikö ilman nastoja olisi pystyssä pysytty. Tuuli oli vietävä, mutta tarhat ja tallin piha pysyivät pitävässä kunnossa. Tämän Nuutti päätti todistaa vetämällä taluttaessa taas sellaista tasajalkaloikkaa, että heikompaa olisi hirvittänyt. Juuri kun siinä narun jatkeena kompuroidessani mietin tasapainoni rippeiden olevan mennyttä ihan pian ja valmistauduin pannuttamaan villin hevoseni menoa suorastaan ihaillen katsovien pihattovarsojen eteen, pysähtyi Nuudeli kuin seinään. Maistellakseen maahan pudonnutta heinätuppoa, tietenkin. Hieman nolona vilkuilin ympärilleni mahdollisia silminnäkijöitä etsien, mutta onnekseni piha näytti autiolta. Meidän pieni tanssiesityksemme siis lienee jääneen ainoastaan minun sekä kuuden kaviokkaan väliseksi salaisuudeksi - ellei itseensä tyytyväinen Nuutti sitten ole liikkeistään kavereilleen kerskunut.....

Viimeistään tänään muutama plusaste ja taivaalta vuolaana virtana tippunut vesi ovat vieneet viimeisetkin lumet mennessään, eikä lisää toivottavasti enää tulekaan. Haluan takaisin ne aurinkoiset kevätpäivät, joiden aikana kesä tuntui odottelevan ihan nurkan takana. Nuutti taisi käsittää tämän kirjaimellisesti, sillä se karkasi tiistaina kaksi kertaa tallin kupeessa olevalle ruohopläntille, jossa aina kesäisin ratsastuksien jälkeen norkoilemme. Se on kevään merkki se. Nurkan taakse vilahti vain muutama häntäjouhi, kun kipitin karkurin perään. Siellähän se sitten etsiskeli kesää minkä ehti, käveli ruohotupsulta toiselle ja mietti miksi nurmikko maistuu näin kummalliselta. Naurahdin ja kyykistyin ruohikon reunalle. Taskusta kaivamaani porkkanaa äänekkäästi haukatessani Nuutti tuumasi, että no nyt taitaa mammalla olla paremmat herkut ja tassutteli luokseni vaatimaan palkkiota antautumisestaan.

"Juu pitäähän sitä palkka saada."
"En mä muuten ois tullu."

Ensi viikolla tiedän saanko omia tuntojani kuunnellen nousta hevosen selkään, vai joudunko kökkimään maan tasalla vielä pidempään. Selän särky on nyt ihan muutamien päivien sisällä vähentynyt huomattavasti, joten fiilis on varsin positiivinen. Ainoastaan vatsallaan makaaminen on edelleen osoittautunut täysin mahdottomaksi asennoksi. Nuutin kanssa olemme - yllätys, yllätys - tehneet lähes päivittäin talutuslenkkejä, ja niiden aikana kohdanneet vaikka mitä jännää. Kuten metsätarhaan siirtyneet lehmät, pari jänistä, pusikoissa samoilevia ihmisiä sekä pelottavan kiven. Kiven, jonka ohi Nuutti on kaikkien näiden melkein kahdeksan vuoden aikana kävellyt varmaan noin sata miljoonaa kertaa. Se on aina välillä tosi omituinen. Yhdellä lenkillä voimakas tuulenpuuska viskasi Nuutin päähän (napakymppinä suoraan korvien väliin) pienen risun, jonka jälkeen heppanen näki mörköjä ihan joka paikassa. Aivan kuin se olisi ollut vakuuttunut oksan olleen osa niiden suurta hyökkäystä.

"Kyllä vain, ovat ne ennenkin pommittaneet !"
"Ihan ihmeellisiä, häiriintyneitä olioita."
"Siellä niitä taas menee, ainakin kaksi näin !"
"No ettehän te tietenkään huomanneet ku ootte vaan ihmisiä !"
"Herranjestas nyt tuolla juoksi puiden takana iso lauma !"
"Niitä oli ainaki 36 !"
"Saatto olla enemmänki ku en ehtiny laskee kunnolla !"
"Ole nyt hiljaa äiti mulla on laskutoimitukset kesken !"
Rakennekuvakin taas oikeaoppisesti etuosa alamäkeen..... Pitkäkorvan päässä raksuttaa edelleen.
Kenotuslinjalla jatkettiin loppuun saakka, hoho...
Vähän piti taas muokkailla.

Tämän postauksen kuvat ovat tosiaan helmikuun lopulla muutamaa päivää ennen tätä selkäepisodia suorittamaltamme kävelylenkiltä, kaikista kiitokset Sofialle ! Suurimmassa osaa otoksista esiintyvä "olen vähän tahvo" -ilme on kuluneina päivinä ollut niin tuttu, että nämä sopivat mielestäni tähän vallan mainiosti. Vaan osaa tämä pieni hukkakuuppa näyttää välillä ihan viisaaltakin, eikös?


Mitä teidän hevosillanne on - kenties vuodesta toiseen - tapana ihmetellä?

46 kommenttia:

  1. Voi vitsit toi vika kuva on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäki oon iha rakastunu siihen !! :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia taas! Kuvatekstit on aina niin osuvia! Suosikkikuvat on kaksi viineistä, varsinkin tuo pääkuva :)

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo kuvatekstit aina!

    VastaaPoista
  4. Perhoset kesällä ja keväällä ilman lämmetessä ja kova tuuli ovat niin ihmeellisiä...:D

    VastaaPoista
  5. Ihana Nuutti :D Sun blogi on kyllä niin parhaimmistoa!

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia, varsinki noi kaks vikaa! :)

    Meillä myös välillä ihmetellään noita maastopolkujen varrella olevia kiviä, vaikka parhaimmillaan mennään ohi monta kertaa viikossa. Myös tallin oven vieressä oleva pieni kataja (tmv.) aiheuttaa pörinöitä vielä parin vuoden jälkeen.. :D Jouluna se oli koristeltuna ihan kamala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Hahaa, yrittäkää seuraavana vuonna koristella vähä paremmin ni ehkä se sit saa hepalta positiivisempaa palautetta... ! ;)

      Poista
  7. No minun herra poni on kyllä melkein aina maastossa ihan ulapalla. Se haahuilee sinne tänne pää ylhäällä, joten koitahan siinä nyt jarruttaa! (^.^) Sekä joskus iso rekka jyristää kapean metsäsuikalern päässä meistä ja poni nostaa korvat pystyyn. Sitten joku on jättänyt yhden mustan lapsen tien reunaan omistajaansa odottamaan ja herra ponini ottaa kamalat sätkyt ja juoksee seuraavan 200 metriä ilman mitään toivoa, että kuski saisi jonkinlaisen kontrollin! :D Maksaisin kyllä ihan mitä vaan, jos saisin tietää mitä noiden päässä oikein liikkuukaan. Monesti kyllä olen tippunutkin niiden metsäjuoksujen takia kun poni huomaakin normaalia mehevä,män ruohotupsun maassa ja pysähtyy. Ikinä en vain osaa ennakoida tuotakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ulapalla XD Ihana ! Ja ai hitto miten hajosin tolle mustalle lapselle... !! Varmaan lapasta tarkotit (?), mutta näin vaa sieluni silmin ku tien reunassa on semmonen mustaks maalattu lapsi jota sun poni pelkää........ :D

      Mä kans maksaisin näiden mietteistä mielelläni vaikka mansikoita ! Aika velmun oloinen tää sunki poni ;)

      Poista
    2. Voi ei, nyt itsekkään en pysy kasassa! Musta lapsi? Omistajaa odottamassa??? XD juu, lapasta kyllä tarkoitin. On kyllä ponini lapsiakin säikähtänyt, mutta ihan räikeän keltaissessa kurahaalarissa, ihan äitinsä kanssa ja ei (ainakaan toivottavasti) mustaksi maalattuna.

      Poista
  8. Hassu Nuutti, kaikkea se aina keksiikin! ;-) Tosi upea tuo vika kuva!!

    Meidän tallilla on useammallakin hevosella sekä maneesissa, että kentällä "mörkönurkka". Ponilla on välillä päiviä kun se jää pakittelemaan keskelle kenttää, mutta nöyrtyy kyllä kun jaksaa itse pysyä sisukkaana. Lisäksi tallin estekalustoon kuuluvat muurilaatikot ovat aina pelottavia. Niitäkään ei hypätä kuin melkein jokaisella estetunnilla... :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, ihan pöhkö ! Kiitos :)

      Hei joo meillä on kans noita mörkönurkkia ! Nuutti yleensä kyllä menee ihan kiltisti kaikkialle, mutta ottaa näistä tietyistä paikoista lähtöjä normaalia useammin :D Sun röllipeikko aattelee selkeesti et nurkat voi ihan hyvin hotkaista pienen ponin - muurilaatikoista puhumattakaan... ! ;)

      Poista
  9. Ihanat nuo "mörkö kuvat" (ja muutkin) ja niiden kuvatekstit. Kuvatekstisi saavat aina hymyn huulille :)
    Ps. Saanko käyttää kuviasi blogissani kollaasin muodossa "lempi blogit" postausta varten?
    (laitan linkin sinulle kun postaus on julkaistu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos, ihana kuulla ! Ja juu saat tietenkin ! :)

      Poista
  10. Nuutti on kyllä niin ilmeikäs herra, ihania kuvia!
    Meillä suurena ihmettelyn kohteena yllätys yllätys, kentän nurkka. Kohta kolme vuotta samalla kentällä rullattu, mutta vihreät miehet yhä pelottaa tässä yhdessä samassa nurkassa/päädyssä. Ota noista nyt selvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin se kyllä kieltämättä on ! :D

      Haha joo, nurkat on hurjia !! Ne voivat ihan hyvin nielaista pahaa-aavistamattomia hevosia maan sisälle tai tosiaan olla pienten vihreiden miehien majapaikka :o Välillä näiden otusten pään sisään ois kyllä niin kiva päästä... :D

      Poista
  11. Mun tamma kyttää maastossa aina vähän suurempia kiviä ja ojarumpuja, joiden päät pilkistelee ojista. Niitä se on pärissyt viimeiset kolme vuotta niin että melkeen silmät tippuu sillä päästä, vissiin on hurjia sellaset :D
    Toi Nuutin huikea tuijotusilme on tullut omankin hepan kanssa taas näin kevään tullen tutuksi :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, mäki aina sanon Nuutille et varohan nyt tai kohta saan keräillä sun silmiä tuolta maasta kun avaa ne niin ammolleen... :D On nää hassuja !

      Poista
  12. Harjat on aina jännä juttu, joita on kiva näplätä. Samoin estejohteita on kiva syödä ja ehkä vähän koittaa kaataakin jos sattuu lähelle pysähtymään! :P ihana toi viimenen kuva!! <3

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kaikenlaisia kummallisuuksia sitä pienten hevosten elämään mahtuukin ! :D

      Kiitos, mä tykkään siitä kans ihan sikana ♥

      Poista
  13. Kiva postaus ja hienoja kuvia :) Hyvä jos sun selkä on lähtenyt paranemaan päin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! Ja juu sanos muuta, tätä on odotettu :)

      Poista
  14. ihana toi vika kuva!! <3

    VastaaPoista
  15. Tosi ihania nuo teidän yhteiskuvat ♥
    Kaikki lumen alta paljastuvat oksat ja ruohotupsut pitää yrittää pöristä pois aina keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥

      Haha, voi ei ! Kai se sit taas seuraavana talvena pörisee myös ensimmäisille lumille...? ;)

      Poista
  16. koira ihmettelee joka vuosi lumiukkoja muiden pihalla ku lenkillä mennään ohi. jänikset ja peurat on kans aina tosi mielenkiintosia ja terrieri ku on nii eka jähmetytään pitkäks aikaa ja sit ampastaan ku raketti eteepäi nii paljon ku hihna antaa myöden :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa ! Toinen ihmettelee että mikä kumma kansa tänne aina talvisin saapuu pieniä, viattomia koiruleita pelottelemaan... :D

      Poista
  17. Nuutti on tosi hieno ja ilmeikäs hevonen! Sulla on yks parhaista blogeista mitä tiiän. :)

    VastaaPoista
  18. Olen kyllä samaa mieltä tuosta kevään tulosta. Talvi on ihan jees vuodenaika, mutta kun kevät on kerran tulossa, niin tule nyt sitten kunnolla! ;) Meilläkin päin kaikki oli ihanasti kuivaa, kunnes alkoi sataa räntää ja joka puolella oli taas ihan kuraista...
    Ihana muuten tuo viimeinen kuva! <3
    ~Heppatyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, talven aika meni jo !! Sama juttu meillä, kentätki on ku valtameriä... :(

      Kiitos ♥

      Poista
  19. Upeita kuvia taasen, varsinkin tuo viimeinen kuva oli aivan mahtava :)

    VastaaPoista
  20. Eiii apua kiitos taas repesin noille Nuutin ilmeille ihan täysiä :DD

    Takatalvi. Se on pahin kirosana mitä tiedän. Äiti lähetti just tänä aamuna mulle kuvan niiden pihasta, ja Nurmijärvellä oli satanut joku ainakin 5 cm ellei 10 cm lunta. HYI!!!! Täällä on vaan yleisesti ollut ihan perseestä sää, satanut kaatamalla vettä ja aivan kamala myrskytuuli oli ainakin eilen. Lämpöä mukavat 2-4 astetta. Niin harmaata. Ja tätä jatkuu ainakin pari viikkoa. PERKELE!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis hyii muaki otti nii aivoo ku toissapäivänä heräsin siihe et pihal on just se varmaa ainaki 5cm lunta, taas !!! Just oli lähteny ne edelliset ni sit tulee kaksin verroin lisää, yök ! Ei oo kivat kelit kyllä sielläkään..... :( Tästä päästään taas siihen perimmäiseen kysymykseen: miksi kukaan asuu näillä leveysasteilla ?!

      Poista
  21. Ihana Nuutti! :D
    Oma hevoseni pelkää isoja vesilätäkköjä ja keväällä lumen alta paljastuvia risuja ja oksia :D

    VastaaPoista
  22. Siis en kestä...:Dnoi sun kuva tekstit on niin hauskoja ja just niihin kuviin sopivat...ei voi olla nauramatta! :D :D♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, voi, ihanaa jos onnistutaan ilahduttamaan ! ♥

      Poista
  23. Hahaha ei hitto, en ollu ees tajunnu ennen ku sanoit !! Ois kyllä ehdottomasti pitäny zoomaa viel lähemmäs XD

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !