Pieni tiikeripoika pellolla

Suomen kesä on leuto ja vähäluminen, mutta milloinkohan meinaa saapua se paljon puhuttu talvi? Kuluneet kuukaudet ovat välillä vilautelleet toivoa paremmasta, mutta ihanien pakkaspäivien jälkeen elohopea on kerta toisensa jälkeen pompannut takaisin plussan puolelle. Sitten menee vuorokausi tai pari, kunnes jäätää taas. Onhan siinä jännitystä kerrakseen kun ei koskaan ennen ulos vilkaisua tiedä kannattaisiko sisätiloista lähteä apunaan kanootti vaiko luistimet. Suksille ei toistaiseksi pahemmin ole tarvetta sattunut.

Viime viikon maanantaina harmittelin suunnattomasti kun en ehtinyt tallille valoisan aikaan. Aurinko paistoi ja hiljalleen maahan satava kevyt pakkaslumi sai loskasohjossa pyörineen maiseman hetkessä satumaisen kauniiksi. Tiistaina saman jatkuessa sovimme siskon kanssa, että hän lähtisi seuraavana päivänä mukaani tallille - missäpä muussa kuin kuvaajan roolissa. No, yritys hyvä kymmenen, mutta arvaatte varmaan sanomattakin mikä oli vallitseva säätila keskiviikkona...

Harmaa taivas, lämpöasteita peräti kolme ja kaiken päälle vielä vesisadetta.

Arvon herra sääukko, syö pääsi.

Teki mieli riehua, mutta sivistyneenä ihmisenä tyydyin nielemään kiukkuni ja toteamaan, että hei, mehän voidaan käydä pellolla tsekkaamassa missä kunnossa sen pohja on ja tulla takaisin mikäli näyttää huonolta. Riemukseni lumipeite oli sen verran paksu, että se ei liukunut pois jalan alta, mutta kuitenkin niin märkä, ettei Nuutin vasta laitettuihin kavioihin muodostunut liiemmin tilsojakaan. Tämä hyvä, ei siis muuta kuin menoksi... !

"Äiskä kato tuol on toi yks kääpiö kenen kaa oon aina laitsal ! Se on iha kunnon talipää."

"Oispa kesä ni pääsis laitsalle..."

"Ai mitä? Mennäänks me pellolle ?!"

Jonna goes artsy.

"Uuu tääl me ny ollaa ! Sairaasti lääniä mis riepotella äiskää !"

"Vitsi mä oon iha intsinä !"

Muutamat suorat ehdittiin siinä ravailla ja kerran jopa laukata, kunnes Nuutilla flippasi. Viaton intoilu muuttui ihan päättömäksi riehumiseksi, hokit narskuivat ja lumi lenteli hurrikaanin lailla etenevän hevosen jaloista varmaan Kiinaan saakka.

Laukka oli aika kivasti ylämäkeen.

Nuutti on ruvennut harrastamaan kolmiloikkaa. Tässä viimeisen alastuloa.

 

Tämän jälkeen yritettiin vielä sivistyneesti yksi suora, kunnes homma lähti ihan hanskasta.

Löysästä ohjasta voinette päätellä miten kippuraan keräsi itseään...

Muista riehumisia ei ole minkäänlaista kuvamateriaalia, sillä Jonna unohtui katsomaan kestääkö sisko kyydissä. Voi Nuutti...... Tämän(kin) peltokokemuksen jälkeen voin todellakin sanoa ymmärtäväni miksi hevosta ei koskaan lyhyen ratsastuskoulu-uransa aikana maastolenkeille kelpuutettu. Sillä on niin monet liikkeet millä horjuttaa ratsastajan tasapainoa. Ensin se rupeaa "keulimaan" (ei siis varsinaisesti jää aloilleen hyppimään, vaan rykii keula ylhäällä eteenpäin) koska haluaisi mennä, mutta tyhmä kuski pidättää, ja sen jälkeen se hyppää capriolemaisesti täyteen pukkilaukkaan. Tässä vaiheessa kuskin tulee suorittaa pikaisa neliraajatarrautuminen tai peli on menetetty ja hetkisen kuluttua saakin sitten maan tasalta katsella hevosen loittonevaa takamusta.

Odotettavissahan tämä yli-innostuneisuus toki oli - sen vuoksi nivelten sijasta kankisuitsitukseen päädyinkin. Nuutti on nyt sen verran vetreässä kunnossa, että liikkuminen maistuu toisinaan maneesissakin vähän turhan hyvin eikä pukittaminen tee tiukkaa. Lisäksi maastojen pohjat ovat tämän plussan ja miinuksen väliä sahanneen lämpötilan vuoksi olleet niin huonossa kunnossa, että ulkoilupäivien lenkit on monen viikon ajan taitettu lähinnä metsätiellä kävellen. 1+1 ei siis tässäkään suhteessa ole kovin haasteellinen laskutoimitus...

"Tää ei oo mitää matikkaa urpo !"

Lisäboostia toivat tällä kertaa myös mm. melkoista tahtia yltynyt tuuli sekä pellon reunaan mörisemään saapunut pikkutraktori. Yritykseni rauhoitella Nuuttia epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen ja tikittävän aikapommin piteleminen alkoi vähitellen tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä. Totesin, että parempi kääntyä kohti tallia ennen kuin joudun rämpimään sinne omin jaloin.

Koska kierrokset kävivät melko korkealla aina kotiin saakka, kävimme hepan kanssa vielä maneesissa vähän rauhoittumassa. Päätin käyttää Nuutin tomeruutta hyödykseni ja koota sitä erilaisiin väistöihin sekä ravissa, että laukassa. Tuntui aika kivalta selkään, ihan mahtava heppa !

Itsekin voisin tietenkin istua suorassa.

Kiva king kong naama mulla.

Pellolle pitää suunnata uudemman kerran mahdollisimman pian, ehkä jo huomenna mikäli pohja niin sallii. Eiköhän meno tästä taas hiljalleen rauhoitu kun päästään riehumaan säännöllisemmin ja jos vaikka tosiaan saapuisivat joskus ne kunnon hangetkin. Varmasti me jo maaliskuussa ilman suurempia kohtauksia selvitään ! Ehkä. Tai jos ei, niin sitten ei. Hauskaahan tämä virtaisuus vain on ! Nuutti on niin hassu. Olkoonkin toisinaan ehkä vähän kuriton, ainakin tiedän sen olevan kunnossa. Ja se on tärkeintä. Koska kuten eräskin tallikaverimme joskus sanoi: eihän Nuutti ole Nuutti jos se ei vähän riehu ! ;)

Pieni, hölmö korvaeläin ♥

Oletteko te jo päässeet hankeen rallittelemaan?

Supermiehen vapaapäivä

Nuutti on huippu. Se on oikeastaan koko alkaneen vuoden ajan tehnyt hommia todella hienolla asenteella ja ylittänyt tunnilla muutaman kerran paitsi allekirjoittaneen, myös valmentajamme odotukset. Viimeisimmällä pistimme laukanvaihtotreenit kunnolla aluilleen ja noh... jäi ihan huikea fiilis ! Teen tästä tunnista vielä oman, perusteellisen postauksensa, sillä kerrottavaa on melko lailla.

"Joo meitsi teki nimittäin tunnilla kaks puhasta vaihtoa !"

"Oli kyl vähä hankalaa ku äiskä keikku kyydissä ihan miten sattuu..."

Vaan mitä puuhailee tämä Supermies silloin kun se ei hölköttele maneesissa tai esittele korkean koulun liikkeitä keskellä peltoa? Kun kalenteriin on kissan kokoisin kirjaimin raapustettu sana "vapaa"? No, löllöpalloilee tietenkin. Eli viettää mamman (tai hoitajan) kanssa aikaa rentsisti chillaillen. Seisotusvapaita emme harrasta, joten vapaapäivätkin sisältävät meillä aina tarhailun lisäksi vähintään pienen talutuslenkin.

Tänään siis vietimme ahkeran treenaamisen vastapainoksi viikottaista löllöpallopäivää ja kävimme yläkentällä hölmöilemässä. Ensin käveltiin peräkanaa ympäriinsä, seurailtiin pihattovarsojen leikkejä ja rapsuteltiin toisiamme. Sen jälkeen leikittiin hippaa, tehtiin vähän pysähdyksiä ja peruutuksia, harjoiteltiin "naruparkkia" (tiedättehän, riimunnaru maahan ja paikka, kunnes naru nostetaan ja annetaan lupa liikkua) sekä käskystä ("Nuutti, tänne") luokse tulemista. Linda hommasi meille joululahjaksi oman naksuttimen niin nyt kelpaa kuulkaa reenailla ! Kunhan saadaan tyttönen takaisin Dubain auringon alta niin jatketaan taas niiden vaativampien temppujen parissa... ;)

Kuvaajaa ei tänään ollut, joten mistään puuhaamistamme harjoituksista ei valitettavasti ole materiaalia, mutta Nuutin naamasta sitä sen sijaan löytyy... ! Varoituksen sananen: kuvia on ihan liikaa. Laatukaan ei päätä huimaa, mutta ei anneta moisen häiritä ! Nuutin söpöys pelastaa kuvan kuin kuvan...

Kameralla oli joku ihmeellinen tarkennusvamma tänään, se ei suostunut tarkentamaan muualle kuin Nuutin valkoiseen läsiin. Tai taustaan.

"Mitä mölläät siellä? Älä kuule väitä ettetkö koskaan ois ollu niin nälkänen et risutki maistuu !"

"Sitäpaitsi mut on luotu syömään koko ajan ! Mulla on tarkotus !"

"Mä oon luonnon oma ruohonleikkuri ja pensaiden siistijä. Ni. Mikäs tarkotus sulla on, häh?"

"Vaan ihminen voi olla niin hölmö et kuvaa jotai tolppaa."

"No enivei, mä meen nyt tähä kierimään. Pitää vaa petaa ensin."

"Uuu, ruokaa."

"Omg mä rakastan talvee !!!"

"NYT MENI LUNTA TAKIN SISÄÄN !!"

"Naurappa viel ni huolehdin et sul on takin sisäs lunta enemmän ku koko Suomessa yhteensä."

"Naura."

"Unohdetaan toi äskönen sul on ilmeisesti herkkui anna mulle pari ni lupaan olla pyörittelemättä sua hangessa."

"Jooko?"

"Oon iha tosissani hei."

"Kiitos äiskä sä oot paras äiskä koko maailmassa !"

"Siis korjaan: koko universumissa !"

"Anna lisää ni oot tuplasti paras koko universumissa."

"Joo käsi sinne taskuun just noin... !"

"Hei, älä lääpi."

"Namit loppu vai, häh?"

"No jos sit vähä rapsuttaisit siitä..."

"Onks mun fleda ihan hyvin?"

Ensimmäinen ja uskollisin seuraajanihan se siinä.

"Kuule mamma sulla on linssi yhtä huurussa ku pääkoppas."

"Tota, mä oon tääl edellee ovi auki ja sillee ei kiirettä mut lopeta nyt jo se kuvaaminen."

"Kato äiti täs on Telmastiina, mun lemmikki !"

"Se kakkas kerran mun päähän."

Välillä nämä rennot halailupäivät ovat ihan parhautta. Ei paineita tai itsensä ruoskimista, vaan ainoastaan iso kasa naurua ja hyvää mieltä. #ilovemyhorse, ei mulla muuta.

Miltä teidän hevosten vapaapäivät näyttävät?