Lauantaina herätyskello käski jalkeille viideltä. En totellut, vaan torkutin huomaamattani melkein kuuteen. Tuli kiire. Tökkäsin ripsiväriharjalla silmään, löin pikkuvarpaani lipaston reunaan ja liukastuin rappusissa. Kotiavaimet olivat hukassa, samoin toinen kenkäni. Yritin etsiä syyllistä jaloissani pyörivän puudelilauman joukosta, mutta kukaan ei tunnustanut. Puoli ikuisuutta ympäri taloa ryömittyäni löysin tohvelin olohuoneen pöydän alta ja pääsin matkaan. Myöhässä tietenkin, kuten tavallista.
Rautatieasemalta Ainon ja Maisan noukittuani auton keula kääntyi kohti Ypäjää. Ihana Siiri oli jälleen kerran pistänyt tuulemaan ja järjestänyt Finnderbyn yhteyteen bloggaaajatapaamisen, jonka ohjelmaan kuului vaikka mitä mielenkiintoista. Aamu alkoi hetkisen "vapaalla", jonka aikana kävimme tsekkaamassa derbykentän meiningin ja siirryimme expon kautta seuraamaan nuoria kouluhevosia. Tämän jälkeen tapasimme päivän aikana oppaanamme toimineen Sarin, juttelimme hänen kanssaan hetkisen ja valuimme sitten kahdessa porukassa maastoradan varteen odottamaan perinteisen Mannerheimin kenttäratsastuskilpailun sekä sen myötä käytävän Suomenmestaruustaiston käynnistymistä.
Tämä hevonen oli yhtä jalkaa !
Nuorten luokassa aloitimme Ainon kanssa kuvaamisen Päivärinteeltä, jossa näki hyvin kenttähevosten isoa laukkaa.
Siitä siirryimme puolessa välissä aina yhtä jännittävälle vesiesteelle.
Tämä koira oli onnellinen kun pääsi pulahtamaan vieressä olevaan lampeen.
Senioreiden luokan C-este näytti ihan tavalliselta risuaidalta, kunnes luokan loputtua kävelimme sen edestä ja...
... tajusimme, että siinähän on hillitön kuoppa. Hevoselle varmasti helpompi hahmottaa ja hypätä kun on selkeä, suora maalinja jne., mutta ihmissilmään tuo näytti aika hurjalta.
Kenttäratsastus on aina mielenkiintoista seurattavaa. "Vauhtia ja värikkäitä tilanteita", kuten Seppo Lainekin sanoi. Kilpailun päätyttyä pääsimme hänen kanssaan kävelemään läpi maastoestekokeen rataa. Seppo kertoi meille mm. yhden ja kahden tähden luokkien tasoeroista sekä näytti muutamia kummankin ns. ratkaisun paikoista. Jännää, ehkä vähän pelottavaakin, mutta ennen kaikkea antoisaa.
Ensimmäinen vesieste, josta vasemmanpuoleinen tehtävä kuului yhteen tähteen, oikeanpuoleinen kahteen tähteen.
Kapea este, johon piti hieman kaartaa. Tarkoituksena valmistaa ratsukkoa seuraavaan tehtävään, joka oli...
... ylöshyppy sekä heti perään hypättävä tukki.
Tämä oli radan yksi ns. "lepoeste", eli vaikeampien tehtävien jälkeen palauttava sekä samalla tuleviin tehtäviin valmisteleva hyppy. Näitä hevoset yleensä hyppäävät mielellään ja hyvin.
Yksi vaativammista tehtävistä, eli kolmoissarja. A-osalta lähestulkoon 90 asteen käännös B:lle...
... joka oli melko massiivinen kulmaeste. Taustalla häämöttää n. kolmen laukan päässä odottava C-osa.
Vesiesteelle päättyneeltä kierrokselta painelimme koulukentän kautta nurmen reunalle seuraamaan itse Finnderby-luokkaa. Tässä vaiheessa tuuli oli ehtinyt yltymään sateeksi ja iho meni kylmästä kalkkunannäppylälle, mutta se ei iloista seuruettamme haitannut. Mitä nyt korkeintaan valitimme kun kuvat eivät onnistu. Tiesittekö, että Finnderby-rata on vuodesta toiseen sama, ja että sen perusradan pituus on peräti 1070 metriä, eli kaksi tai jopa kolme kertaa enemmän kuin tämän päivän normaalit esteradat? Vaativa rata pitää sisällään 19 estettä ja hyppyjen määrä on sarjojen sekä bankettien myötä peräti 24. Siinä saa kuulkaa jo vähän tehdä hommia.
Sössin kaikki luokan kuvat niin, että esteiltä onnistuneita ei tullut ainuttakaan.
Tämä oli lähimpänä, mutta tarkemmin kun katsoo niin aika heikkoa jälkeä tämäkin. Tarkennus ei esim. puhtaasti ole kohteessa vaan etualan johteissa ja taustaan on tullut pientä tärähtäneisyyttä. Näiden muidenkin kuvien (jatkuvasti heikkenevästä) laadusta sekä kameran hitaudesta voi päätellä sen, että tämä antiikkinen 400d alkaa pian olemaan prakaamispisteessä...
Ruokailun ja expo-alueella palloilun jälkeen suuntasimme kutsuvieraina Suomen hevosurheilumuseon avajaisiin. Puheita, vähän kuplivaa, pientä purtavaa, väkeä hienoissa puvuissa ja me - koko päivän tuulessa ja sateessa ryvettyneet bloggaajat, hehkeämpinä kuin koskaan aiemmin. Heh... Onneksi museossa riitti katseltavaa niin, että kukaan tuskin huomasi meitä ihmetellä. Jos Suomalaisen hevosurheilun historia kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa, varsin mielenkiintoinen kokoelma palasia menneisyydestä ! Lunttasin Siirin blogista, että museo on auki perjantaisin ja lauantaisin 5.6.-6.9.2015 klo 10-16, ja sijaitsee siinä Härkätallin sun muiden kanssa samassa pihapiirissä.
Erittäin hyvä - ellei täydellinen - poppoo ! Tosi hyvä idea ottaa se "virallinen yhteiskuva" näin päivän päätteeksi............. :D
Päivän kruunasi aivan ihana, sydämet sulattava vierailu varsalaitumelle. Tummien pilvien väistyessä aurinko pääsi taas lämmittämään ja voi... siellä niitä oli: pieniä maitovarsoja vaikka muille jakaa. Osa tarkkaili meitä turvallisen välimatkan päässä, osa suorastaan punkesi syliin ja nautti saamastaan huomiosta niin, ettei tiennyt mille mutkalle olisi pienen turpansa laittanut. Voihan ettien että, tämä heppavauvakuume kasvaa kohta ihan pitelemättömäksi.......... !
Jos olisin saanut päättää, olisin pystyttänyt varsalaitumelle teltan ja jäänyt sinne asumaan. Lopulta oli kuitenkin pakko sanoa pienille pörröpäille upeine emineen heipat ja suunnata kotia kohti. Kiitokset aivan mahtavasta päivästä kaikille hupsuille höpsöille bloggaajille: Ainolle, Maisalle, Jillalle, Kaktulle, Annikalle, Essille, Oonalle, Mandille, sekä tietenkin itse tehotyttö Siirille ja Ypäjän Hevosopistolle, sekä heidän osaltaan erityisesti loistavalle oppaallemme Sarille ! Sääherran oikkuilusta huolimatta päivä oli enemmän kuin onnistunut ja naurettua tuli välillä niin, että naamaan sattui. Kaktun kuvaama videopostaus tiivistää reissun enemmän kuin loistavasti, joten suosittelen katsomaan !
Tässä myös Essin kyhäilemä, hieman erilainen koostevideo. Kannattaa varautua kylmiin väreisiin...
Olitteko te tänä vuonna Finnderbyssä, tai oletteko joskus aiemmin olleet?
Jee, ensimmäinen alusta loppuun saakka rauhallinen maastolenkki moneen viikkoon ! Edellinen kerta pellolla sujui noin laukkailun puolesta sekin, mutta kuinkas sitten kävikään... Nuutti ei meinannut millään suostua poistumaan aukealta takaisin metsätielle. En tiedä mikä sille iski, se oli ihan mahdoton. Pomppi, loikki, kääntyili ja vääntyili - kuin kiukutteleva pikkulapsi, joka haluaa huvipuiston autoradalle vielä kerran. Nuutin harmiksi en ollut se lepsu mamma, joka antaa pirulaiselle pikkusormen myötä koko käden ja katselee sitten tunnin verran kun pikku-Iivarssonin yhdestä kerrasta onkin äkkiä tullut kymmenen. Ja sen jälkeen on kitinä kahta kauheampi... Rajoja ja rakkautta, niistä on hyvän kasvatuksen perusta rakennettu.
Yritettiin ilmeisesti olla virtaviivaisia?
Tänään mokomasta uhma-apinasta ei ollut tietoakaan. Nuutti oli maailman kiltein ja kuuliaisin pieni poikanen. Varmuuden vuoksi matkassa olleet huligaaniremmit jäivät aika tarpeettomiksi ja seuraavaksi jätetäänkin kyseiset killuttimet kokonaan pois. Tämä jos mikä on kesän merkki ! Olen huomenna ennen klo 7 lähdössä ajelemaan kohti Ypäjää ja katselemaan Finnderbyä, joten jätän pidemmät lätinät seuraavaan kertaan, mutta onneksipa kuvat voivat puhua loput. Alla olevista ensimmäistä sekä kahta viimeistä lukuun ottamatta kaikista kiitokset Kukalle !
Hirveesti hämähäkinseittejä ristiin rastiin.
Ensimmäisissä raveissa heppa oli aika jäykkä, mutta vertyi sitten ihan superiksi !
Tuuppausmeininkiä. Ihan hetki vain.
Tässä vaiheessa rupesi ravi rullaamaan !
Ja laukka myös.
Taputuksia hienolle hepalle.
Onskana kun ei tarvitse enää nysvätä !
Wiuu !
Kukka sai ratsastaa Nuutin pellolta tallille ja ottaa metsätiellä muutaman suoran laukkaa. Tässä herra kuolahuuli-aasinkorva ihmettelee vastaan taaplaavaa koiraa.
Kummallakohan oli tärkeämpää asiaa?
Mikä kuvista on mielestänne paras? Onko joku teistä tulossa huomenna Finnderbyyn?
