torstai 22. joulukuuta 2011

Too tired to fall asleep

Huhhuh mikä päivä ! En voi millään tasolla todellakaan suositella lehdenjakajan hommaa kenellekään kuka on halukas saamaan työmäärää vastaavaa palkkaa ! Päätin kokeilla ja voin luvata, etten kokeile toista kertaa, ihan älytöntä puuhaa ! Sain eteeni viisi erilaista lehteä, joita oli kutakin liki 500 kappaletta ja ne piti lajitella nipuiksi. "Parisen tuntia siinä menee", ja paskanmarjat ! Aloitin aamulla puoli yhdeksän maissa ja kahden aikoihin olin lajittelun osalta valmis ! Alkoi ihan oksettaa se paperin ja musteen haju, kirvelevistä paperihaavoista puhumattakaan... Eikä se lehtien jakaminen ollut yhtään lajittelua mukavampaa... Sain veljeni avuksi kierrokselle ja vaikka alueemme oli suhteellisen pieni, meni meillä silti kahdestaan lähes kolme tuntia kiertää se -.- Kun pääsin kotiin kuuden jälkeen olin aivan loppu... ainakin siis kahdeksan tunnin urakka ja palkka tuosta on suunnilleen 40 euroa ?! Juu-uh en enää todellakaan ihmettele sitä miksi ihmiset vihaavat lehtien jakamista... Itse laitoin työnantajallekin äsken sähköpostia, että toista kertaa en yksinkertaisesti tuollaista naurettavaa palkkaa vasten jaksa moista urakkaa tehdä. Eli taas työpaikkailmoituksia selailemaan ja hakemuksia täyttelemään... !

Vaikka päivä onkin ollut kokonaisuudessaan melkoisen ketuttava ja ahdistavakin, piristyin todella kun isäni sanoi kuvaajakaverinsa ehdottaneen kameraani Sigman uutta 120-300mm f/2.8 objektiivia + f/1.4 telejatketta ! :) Olen todella, todella onnellinen jos tuollaisen paketin joululahjaksi saan ! Seuraavana objektiivilistalla tuon jälkeen tuleekin varmaan fisheye, johon koitan itse säästellä rahaa (: Muita varsinaisia joululahjatoiveita minulla ei oikeastaan ole. Toivon saavani rahaa tai mahdollisesti lahjakortteja, jotta pääsisin shoppailemaan Nuutille uusia vermeitä ! Lähinnä haluaisin sille uusia huopia sekä pinteleitä sävy sävyyn ;) Estehuopia meillä on melko runsaasti eri värisiä ja mallisia, joten kouluhuopia olisi tarkoitus ostella. Mikäköhän väri sopisi parhaiten Nuudelille? Beigestä olen aina tykännyt ja klassinen tummansininen varmasti toimii hevosella kuin hevosella, mutta mitäs sanoisitte esimerkiksi oliivinvihreästä tai punaisesta? :D Muokkailin tähän nyt muutaman saman kuvaa erivärisellä riimulla, siitä ehkä hieman hahmottaa...? Mielipiteitä? :)


Minkä merkkisiä huopia muuten pidätte laadukkaina ja tyylikkäinä? Meillä on pääasiassa Eskadronin, Equilinen ja Schockemöhlen huopia, joista ainakin itse pidän kovasti :) Ja kun muutama joskus ehdotti varustepostausta, niin olisiko sellaiselle edelleen innostusta? Kaikenlaiset postausideat ovat ehdottoman tervetulleita, kiitokset kaikille jo ehdottaneille :)

6 kommenttia:

  1. joo hyi mäki joskus noit lehtiä jaoin kerran tai pari, meni koko päivä ja se palkka on tosiaa ihan surkee =( ihan perseest lajitella niit mainoksia jne :C

    VastaaPoista
  2. tee varustepostaus ! ja eskan huovat on parhaitaaa ! :D nuutille käy punanen sille kävis myös varmaan sininen ja sit joku viininpunanen :)

    VastaaPoista
  3. Alisa, älä vaan, toi on iha orjuutusta oikeesti !
    Hanna-Mari, okei !! :) Mäki tykkään niistä ;) Nii muuten viininpunasta en aatellukkaa ! Kiitos (: Toi kuvan punanen riimu on ehkä vähän jotain kirkkaan punasen ja viininpunasen väimaastosta, kirsikka tai semmonen mut joku tosiaan vähä viel tummempi vois pelaa hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Joo, se varustepostaus ois ihan kiva. En tiedä noista satulahuopamerkeistä sen enempää, tai mtn sellasta suurempaa kokemusta esim. niiden ostamisesta ei ole, mutta ite ainakin tykkään kovasti noista Lena Furbergin heppapiirroksella varustetuista satulahuovista, tosin ei hajuukaan mistä niitä saa... Tossa nyt kuitenkin yksi mallikuva, minkä näkösiltä ne suuren piirtein näyttää, toki on eri värejäkin :

    http://www.hooks.fi/Assets/ProductImages/Medium/400779/400779_02.jpg

    Toi kuva kyllä on hööksin sivuilta, eli sieltä pitäis ainakin pieni valikoima niitä löytyä, tosin taitaa aika suosiossa olla, joten en tiedä onko niitä paljonkaan varastossa. Voisit käyttää Nuban kanssa tota punaista väriä, ite kyllä tykkään enemmän joulun punaisesta, kuin tosta viininpunaisesta. Voisitte myös käyttää limenvihreitä kamoja, niistä tulis semmonen kivan kesäinen fiilis. Toki kaikki muutkin vihreen sävyt vois näyttää Nuban päällä hienoilta :D Nii, ja voishan tota liilaaki kyl kokeilla, niinku tos kuvassaki se on liila.

    VastaaPoista
  5. Toi oliivinvihreä näytti musta tosi kivalta Nuutilla:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos tosi paljon ehdotuksista !! :) Saa uusia ideoita vähän päähän ja kaiketi mukaan kaupasta tarttuu sitten vähän jotain muutakin kuin aina vain sitä mustaa tai ruskeaa :D

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !