Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen...
Silläkin kertaa lähdettiin Hyvinkäältä kotia kohti vuolaasti itkien, tosin tällä kertaa onnesta. Tuntuu vähän hullulta, ettei silloin karun tuomion saatuamme suostuttu luovuttamaan ihan vielä, vaan päätettiin pitkän pohdinnan seurauksena yrittää vielä kerran. Voi miten olisivat monet ikimuistoiset hetket jääneet kokematta, enkä mä en ois koskaan saanut kunnolla tutustua elämäni hevoseen. Ihmeitä tapahtuu, kun vaan jaksaa niihin uskoa.
Kuntoutus hoidettiin todella rauhallista tahtia, eikä meillä ollut kiire mihinkään. Kasvatettiin hevoselle lihaksia ja olisikohan ollut joulukuussa kun osallistuttiin ensimmäisiin pieniin seurakisoihin (80cm) sillä meiningillä, että pitkät käynnit, vähän laukkaa, yksi verkkahyppy ja radalle... :) 0 - 0 tulos hitaalla ajalla (kiertelin, kaartelin...) tuntui kuin oltaisiin voitettu vähintäänkin maailmanmestaruus ja taisin jokusen kyyneleenkin radan päätteeksi pyöräyttää.
Vaikka jännevammat (tai mitkä tahansa muutkin) ovat aina inhottavia juttuja, niin ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Heti hevosenomistajuuteni alkutaipaleella pääsin tutustumaan siihen, mitä tämä puuha kurjimmillaan on ja tajusin, etteivät terveet päivät ole itsestäänselvyys. Opin ottamaan vastuuta suuresta eläimestä, sekä sen hoidosta vaativampinakin aikoina - ja kasvattamaan siihen ainutlaatuista luottamusta. Pitkän aikaa olin oikeastaan ainoa ihminen, joka Nuuttia päivittäin käsitteli, ja kyllä sen huomaa edelleen.
Tämä kokemus kasvatti mua ihmisenä ihan hirveästi, opin nauttimaan ihan "uusista jutuista" ja arvostamaan niitä elämän pieniä ilonaiheita. Ymmärsin, etteivät ne korkeat prosentit, isot esteet tai sinivalkoiset ruusukkeet ole tärkeintä, ei sinne päinkään. Välillä maastotiellä rennosti Nuutin kanssa tallustellessa tulee sellainen fiilis, että tätä varten me silloin taisteltiin. Tätä, että me voidaan toinen toisiimme luottaen vaan olla ja nauttia yhdessä elämästä. Ehkä musta onkin tullut "puskaratsastaja", mutta ehkä se ei haittaa... ;)
Kuitenkin, halu kehittyä (niin ratsastajana kuin tietysti hevosenkäsittelijänä yleisestikin) on yhä tallessa, mutta tavoitteet ovat tätä nykyä erilaiset kuin ennen. Mun ei ole pakko päästä kisaamaan yhä vaikeampia luokkia, sillä tiedän että itseään voi haastaa muutenkin. Edelleen kisaradoilla on kiva pyörähtää silloin tällöin, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että meillä on Nuutin kanssa kummallakin hauskaa ja nautitaan siitä mitä ollaan tekemässä. Ja milloinkahan sitä ei tämän kaverin matkassa hauskaa olisi? ;)
Mulle ovat muutamatkin koulupuolen ammattilaiset sanoneet (suoraan tai vähemmän suoraan), että "tarvitsisin" "paremman" hevosen, jonka kanssa pääsisin kunnolla etenemään. Mutta kun... eihän Nuutin voittanutta olekaan ! Ei, se ei ehkä ole maailman näyttävin, tai osaavin, tai ainakaan helpoin (!), mutta mulle se on koko maailman upein, täydellisin ja rakkain otus. Sen kanssa on itketty ja koettu turhautumista, mutta paljon useammin se on kuitenkin saanut mut tuntemaan iloa ja onnistumisia. Ja siinä kyllä on mielettömästi hevosta, kun vain osaisi ratsastaa kaiken esille ! Välillä kun tuntuu että ollaan ajauduttu umpikujaan eikä mikään suju, pitää vaan muistaa se tunne, minkä ansiosta Nuutin silloin joskus itselleni halusin. Mä en oikeastaan edes tiedä, mikä siinä iski, mutta eihän se järki ja sydän yleensäkään oo asioista samaa mieltä... ;)
Ehkä vielä joku kaunis päivä hommaan sen superliikkujan, joka vie mua kilparadoilla eteenpäin, mutta Nuutti on ja pysyy - se on varma. Se tulee aina olemaan mun ykkönen, ja tiedän että se on mun elämän hevonen nyt ja aina. Sellainen, joka tulee vastaan vain kerran elämässä. Mun oma pieni suurikorvainen hölmö lahna, joka edelleen jaksaa päivä toisensa perään piristää mun elämää pelkällä olemassaolollaan... ♥
Kiitos Hyvinkään Hevossairaala, kiitos äiti, kiitos kaikki jotka tsemppasivat vaikeina aikoina eteenpäin... ilman teitä me ei ehkä oltais tässä.
Huh, tulipas romaani. 100 pistettä mikäli jaksoit lukea loppuun saakka :) Yritin kyllä tiivistää, mutta kun asiaa olisi ihan hirrrmuisesti. Jos jotakin kysyttävää tuli mieleen, niin jättäkää ihmeessä kommenttia... :) tai sanokaahan mikäli haluaisitte perusteellisempaa postausta jostakin juttusesta ! Tarkkoja päivämääriä en tapahtumille muista, mutta ehkei se oo tärkeintä ! Kuvat © Anniina, Sofia, Laura, Nelli ja minä. Oli vaikea valita kun työn alla on "parhaat Nuuttikuvat" -postaus, enkä tietenkään samoja haluaisi moneen otteeseen julkaista... ;P Tekstikuvat kopsattu osoitteesta weheartit.com.
Eilen tallilla ollessani mun kanssa tuli juttelemaan eräs vanhempi nainen. Hän ihaili Nuuttia, ja kyseli siitä kaikenlaista. Siinä pätkiä meidän tarinasta kertoillessani meinasin ruveta itkemään, kun tajusin miten hauraalta selviämisen mahdollisuus ja meidän yhteinen tulevaisuus silloin joskus näyttikään...
Elämä ei aina ole helppoa, ja se hyvin harvoin menee niin kuin on suunniteltu. Kun me ostettiin Nuutti, mulla oli tiettyjä tavoitteita, joita halusin päästä saavuttamaan. Halusin kisata ja ehkä vähän menestyäkin, ajatus "puskailusta" tuntui jotenkin vieraalta. Nuutin piti olla se "hyvä ensihevonen", jonka vaihtaminen parempaan jossain vaiheessa tuntui ihan luonnolliselta, jopa ilmeiseltä - niin kylmältä kuin se näin jälkikäteen sanottuna saattaakin kuulostaa. Ja vaan kuinkas sitten kävikään...?
Pari kuukautta meillä oltuaan Nuutti rupesi ontumaan ja sitä käytettiin klinikalla moneen otteeseen. Sen jalka ultrattiin ja kuvattiin, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Se vain ontui ja ontui, eikä syytä onnistuttu löytämään. Loppuviimein meidät lähetettiin Vermosta Hyvinkäälle skintigrafiaan, jossa koko hevonen tutkitaan läpi tarpeen vaatiessa kokonaan. Siellä selviävät yleensä ne hankalimmatkin ongelmat.
Ja niin meidän kohdallamme kävikin. Oltiin astetta viisaampia, mutta niinhän se menee että tieto lisää tuskaa... otj hankositeen yläkiinnityskohdan vaurio, toipumisennuste huono. Maa tuntui katoavan jalkojen alta, kaikki tavoitteet ja unelmat murenivat käsiin. Teki mieli vain itkeä ja huutaa elämän epäreiluutta.
Nuutin jalka leikattiin kaksi kertaa loppuvuodesta 2007. Toisen leikkauksen jälkeen sille määrättiin kuukausi täyttä karsinalepoa, ja voitte varmaan kuvitella miten kova tuomio se liikkumaan luodulle eläimelle on. Nuutti ei voinut ymmärtää miksi kaverit pääsivät ulos ja se joutui päivästä toiseen jäämään sisälle. Mua sattui nähdä, kuinka elämänilo Nuutin silmistä vähä vähältä katosi, ja siitä tuli pää roikuksissa karsinan nurkassa nuokkuva, osaansa alistunut varjo.
Noihin aikoihin oltiin varmaan aikalailla kaikki tilanteessa osallisina olevat aika voimiemme äärirajoilla. Välillä epätoivo meinasi viedä voiton ja sitä vaan mietti enkä onko tässä mitään järkeä, vai yritetäänkö me turhaan rimpuilla kohtaloa vastaan...
Karsinalevon jälkeen saatiin lupa talutella Nuuttia kovalla, tasaisella alustalla alkuun ihan 5 minuuttia päivässä. Tarhaan se sai mennä vasta jokusen viikon kuluttua, silloinkin luonnollisesti pienenpieneen postimerkkiin. Kuukauden ajan energiaa kerännyt Nuutti oli kuin tulisilla hiilillä, ja voin rehellisesti sanoa että mua ei ikinä ole hevosen kanssa pelottanut niin kuin silloin. Pelkäsin paitsi omasta, myös hevosen puolesta ja kauhukuvat tallin käytävälle kaatuvasta isosta eläimestä tulvivat mieleen joka kerta karsinasta poistuessamme. Näin jälkeen päin ajateltuna Nuutti käyttäytyi kuitenkin olosuhteisiin nähden suurimmaksi osaksi tosi fiksusti. Ne kerrat kun se yksinkertaisesti räjähti, on laskettavissa ihan yhden käden sormilla. Yhdellä niistä kerroista se muuten mursi mun sormen, höhö...
Mutta tärkeintä oli kuitenkin se, että Nuutin elämänjano oli jälleen herännyt. Sen ilme oli pirteä, ja se sai mut aina hymyilemään. Ruokahalu oli kasvanut, samoin maha. Joka kerta suitsia hevosen päähän laittaessani se kahmaisi kuolaimet suuhunsa innolla, eikä malttanut odottaa että päästään "hommiin".
Hassua, miten joskus kuvittelin olevani kilparatsastaja "henkeen ja vereen". Laskeskelin vuosia, kauanko olin junnu ja mihin luokkiin halusin sinä aikana päästä. Tehtiin suunnitelmia pidemmälläkin tähtäimellä, ja mietittiin mahdollista ulkomaille lähtöä johonkin saumaan. Kaikki treenit olivat kuitenkin vaihtuneet talutuslenkkeihin ja kisahaaveet isketty jäihin. Alkuun se tietenkin harmitti, mutta Nuuttiin yhä enemmän ja enemmän kiintyessäni huomasin että niistä kilpailullisista tavoitteista tuli ihan toisarvoinen juttu. Ainoa toive oli se, että hevonen vielä tulisi kuntoon - viis siitä vaikkei sen kanssa enää koskaan kisaradoille palattaisikaan...
Viimeisellä virallisella kontrollikäynnillä yritin pitää mieleni kurissa. Kun ei elättele kovin suuria toiveita, ei tipu niin korkealta - tai niinhän sitä kai luulisi. "Se ontuu edelleen". Pettymyksen katkerat kyyneleet kirvelivät silmissä ja vähitellen voimistunut usko paremmasta katosi taas savuna ilmaan. Millään ei ollut enää mitään merkitystä. Me oltiin yritetty, mutta se ei riittänyt. Kaikki oli ollut turhaa.
"Ainakin me tiedetään että tehtiin kaikkemme", äiti sanoi, mutta mä vaan itkin itkemästä päästyäni. Eläinlääkäri sanoi ettei Nuutista enää koskaan tule hevosta, eli suomeksi sanottuna saatiin siis lopetustuomio. Äiti ehdotti toista hevosta Nuutin rinnalle, mutta mä en halunnut toista hevosta. Halusin vaan Nuutin, ja jos en voinut saada sitä, en halunnut mitään muutakaan.
Tehtiin päätös pitää Nuutti kesän yli laitumella ja varattiin vielä kerran aika Hyvinkäälle. Jos ne monen tunnin talutteluretket, tai jalan kylmäykset useamman kerran päivässä eivät vielä sittenkään olisi johtaneet minkäänlaiseen toipumiseen, olisin ehkä valmis myöntämään itselleni, että kaikki voitava oli tehty. Tunsin niin suunnatonta riittämättömyyttä, että välillä en öisin itkultani saanut nukutuksi lainkaan.
Joku saatttaisi sanoa, että ihme luupäitä kun eivät suostuneet hyväksymään todellisuutta, mutta jännevammat ovat kuitenkin enemmän kuin mitään muuta: aikaa vaativia juttuja, ja välillä se muutama kuukausi tekee ihmeitä. Joku vamma paranee nopeammin, joku ei koskaan siihen kuntoon, että kestäisi aktiivista rasitusta. Kieltämättä mekin mietittiin että yritetäänkö vaan siirtää pidemmälle sitä mikä kuitenkin on edessä, vai onko meillä ehkä sittenkin mahdollisuus...?
Loppukesä 2008, ja Hyvinkäällä taas. "Ai teillä on tää vielä?", eläinlääkäri kysyi hieman hämmästyneenä. Yritin hymyillä, mutta pelko siitä "lopullisesta tuomiosta" teki siitä aika vaikeaa. Nuutin jalka ultrattiin, ja sen perään juoksin useamman kerran hevossairaalan käytävää päästä päähän. Jalka taivutettiin ja taas mentiin. Sen perään heppa liinan päähän ja ulos ympyrälle. Se muutama kymmenen minuuttia tuntui ikuisuudelta ja multa meinasi siinä juostessa jo kuntokin loppua.
"Se on täysin puhdas", eläinlääkäri sanoi ja näin ensimmäistä kertaa ikinä hänen kasvoillaan leveän hymyn. Mitä? Tuntui, etten enää tajunnut noinkaan yksinkertaista, suomenkielistä lausetta. Olin ihan sekaisin. Mahassa kupli. "Onneksi ette uskoneet mua, tällaista hevosta ette toista löydä."
Elämä ei aina ole helppoa, ja se hyvin harvoin menee niin kuin on suunniteltu. Kun me ostettiin Nuutti, mulla oli tiettyjä tavoitteita, joita halusin päästä saavuttamaan. Halusin kisata ja ehkä vähän menestyäkin, ajatus "puskailusta" tuntui jotenkin vieraalta. Nuutin piti olla se "hyvä ensihevonen", jonka vaihtaminen parempaan jossain vaiheessa tuntui ihan luonnolliselta, jopa ilmeiseltä - niin kylmältä kuin se näin jälkikäteen sanottuna saattaakin kuulostaa. Ja vaan kuinkas sitten kävikään...?
Ja niin meidän kohdallamme kävikin. Oltiin astetta viisaampia, mutta niinhän se menee että tieto lisää tuskaa... otj hankositeen yläkiinnityskohdan vaurio, toipumisennuste huono. Maa tuntui katoavan jalkojen alta, kaikki tavoitteet ja unelmat murenivat käsiin. Teki mieli vain itkeä ja huutaa elämän epäreiluutta.
Nuutin jalka leikattiin kaksi kertaa loppuvuodesta 2007. Toisen leikkauksen jälkeen sille määrättiin kuukausi täyttä karsinalepoa, ja voitte varmaan kuvitella miten kova tuomio se liikkumaan luodulle eläimelle on. Nuutti ei voinut ymmärtää miksi kaverit pääsivät ulos ja se joutui päivästä toiseen jäämään sisälle. Mua sattui nähdä, kuinka elämänilo Nuutin silmistä vähä vähältä katosi, ja siitä tuli pää roikuksissa karsinan nurkassa nuokkuva, osaansa alistunut varjo.
Noihin aikoihin oltiin varmaan aikalailla kaikki tilanteessa osallisina olevat aika voimiemme äärirajoilla. Välillä epätoivo meinasi viedä voiton ja sitä vaan mietti enkä onko tässä mitään järkeä, vai yritetäänkö me turhaan rimpuilla kohtaloa vastaan...
Karsinalevon jälkeen saatiin lupa talutella Nuuttia kovalla, tasaisella alustalla alkuun ihan 5 minuuttia päivässä. Tarhaan se sai mennä vasta jokusen viikon kuluttua, silloinkin luonnollisesti pienenpieneen postimerkkiin. Kuukauden ajan energiaa kerännyt Nuutti oli kuin tulisilla hiilillä, ja voin rehellisesti sanoa että mua ei ikinä ole hevosen kanssa pelottanut niin kuin silloin. Pelkäsin paitsi omasta, myös hevosen puolesta ja kauhukuvat tallin käytävälle kaatuvasta isosta eläimestä tulvivat mieleen joka kerta karsinasta poistuessamme. Näin jälkeen päin ajateltuna Nuutti käyttäytyi kuitenkin olosuhteisiin nähden suurimmaksi osaksi tosi fiksusti. Ne kerrat kun se yksinkertaisesti räjähti, on laskettavissa ihan yhden käden sormilla. Yhdellä niistä kerroista se muuten mursi mun sormen, höhö...
Hassua, miten joskus kuvittelin olevani kilparatsastaja "henkeen ja vereen". Laskeskelin vuosia, kauanko olin junnu ja mihin luokkiin halusin sinä aikana päästä. Tehtiin suunnitelmia pidemmälläkin tähtäimellä, ja mietittiin mahdollista ulkomaille lähtöä johonkin saumaan. Kaikki treenit olivat kuitenkin vaihtuneet talutuslenkkeihin ja kisahaaveet isketty jäihin. Alkuun se tietenkin harmitti, mutta Nuuttiin yhä enemmän ja enemmän kiintyessäni huomasin että niistä kilpailullisista tavoitteista tuli ihan toisarvoinen juttu. Ainoa toive oli se, että hevonen vielä tulisi kuntoon - viis siitä vaikkei sen kanssa enää koskaan kisaradoille palattaisikaan...
Taluttelua, taluttelua... ja hoikkapoika Nuudeli on sitä mieltä että evästauko ! |
Viimeisellä virallisella kontrollikäynnillä yritin pitää mieleni kurissa. Kun ei elättele kovin suuria toiveita, ei tipu niin korkealta - tai niinhän sitä kai luulisi. "Se ontuu edelleen". Pettymyksen katkerat kyyneleet kirvelivät silmissä ja vähitellen voimistunut usko paremmasta katosi taas savuna ilmaan. Millään ei ollut enää mitään merkitystä. Me oltiin yritetty, mutta se ei riittänyt. Kaikki oli ollut turhaa.
"Ainakin me tiedetään että tehtiin kaikkemme", äiti sanoi, mutta mä vaan itkin itkemästä päästyäni. Eläinlääkäri sanoi ettei Nuutista enää koskaan tule hevosta, eli suomeksi sanottuna saatiin siis lopetustuomio. Äiti ehdotti toista hevosta Nuutin rinnalle, mutta mä en halunnut toista hevosta. Halusin vaan Nuutin, ja jos en voinut saada sitä, en halunnut mitään muutakaan.
Tehtiin päätös pitää Nuutti kesän yli laitumella ja varattiin vielä kerran aika Hyvinkäälle. Jos ne monen tunnin talutteluretket, tai jalan kylmäykset useamman kerran päivässä eivät vielä sittenkään olisi johtaneet minkäänlaiseen toipumiseen, olisin ehkä valmis myöntämään itselleni, että kaikki voitava oli tehty. Tunsin niin suunnatonta riittämättömyyttä, että välillä en öisin itkultani saanut nukutuksi lainkaan.
Joku saatttaisi sanoa, että ihme luupäitä kun eivät suostuneet hyväksymään todellisuutta, mutta jännevammat ovat kuitenkin enemmän kuin mitään muuta: aikaa vaativia juttuja, ja välillä se muutama kuukausi tekee ihmeitä. Joku vamma paranee nopeammin, joku ei koskaan siihen kuntoon, että kestäisi aktiivista rasitusta. Kieltämättä mekin mietittiin että yritetäänkö vaan siirtää pidemmälle sitä mikä kuitenkin on edessä, vai onko meillä ehkä sittenkin mahdollisuus...?
"Se on täysin puhdas", eläinlääkäri sanoi ja näin ensimmäistä kertaa ikinä hänen kasvoillaan leveän hymyn. Mitä? Tuntui, etten enää tajunnut noinkaan yksinkertaista, suomenkielistä lausetta. Olin ihan sekaisin. Mahassa kupli. "Onneksi ette uskoneet mua, tällaista hevosta ette toista löydä."
Gastello on täysin terve. Ei onnu suoralla eikä liinassa juoksuttaessa. Ultra - normaali. Ei harvakaikuisuutta. Hoito-ohje: asteittain paluu normaaliin liikuntaan. Ei kontrolleja, mikäli ei onnu. Ei rajoitteita liikunnassa.
Silläkin kertaa lähdettiin Hyvinkäältä kotia kohti vuolaasti itkien, tosin tällä kertaa onnesta. Tuntuu vähän hullulta, ettei silloin karun tuomion saatuamme suostuttu luovuttamaan ihan vielä, vaan päätettiin pitkän pohdinnan seurauksena yrittää vielä kerran. Voi miten olisivat monet ikimuistoiset hetket jääneet kokematta, enkä mä en ois koskaan saanut kunnolla tutustua elämäni hevoseen. Ihmeitä tapahtuu, kun vaan jaksaa niihin uskoa.
Kuntoutus hoidettiin todella rauhallista tahtia, eikä meillä ollut kiire mihinkään. Kasvatettiin hevoselle lihaksia ja olisikohan ollut joulukuussa kun osallistuttiin ensimmäisiin pieniin seurakisoihin (80cm) sillä meiningillä, että pitkät käynnit, vähän laukkaa, yksi verkkahyppy ja radalle... :) 0 - 0 tulos hitaalla ajalla (kiertelin, kaartelin...) tuntui kuin oltaisiin voitettu vähintäänkin maailmanmestaruus ja taisin jokusen kyyneleenkin radan päätteeksi pyöräyttää.
Tämä kokemus kasvatti mua ihmisenä ihan hirveästi, opin nauttimaan ihan "uusista jutuista" ja arvostamaan niitä elämän pieniä ilonaiheita. Ymmärsin, etteivät ne korkeat prosentit, isot esteet tai sinivalkoiset ruusukkeet ole tärkeintä, ei sinne päinkään. Välillä maastotiellä rennosti Nuutin kanssa tallustellessa tulee sellainen fiilis, että tätä varten me silloin taisteltiin. Tätä, että me voidaan toinen toisiimme luottaen vaan olla ja nauttia yhdessä elämästä. Ehkä musta onkin tullut "puskaratsastaja", mutta ehkä se ei haittaa... ;)
Nuude viime kevään inkkarikuvauksissa... :) |
Mulle ovat muutamatkin koulupuolen ammattilaiset sanoneet (suoraan tai vähemmän suoraan), että "tarvitsisin" "paremman" hevosen, jonka kanssa pääsisin kunnolla etenemään. Mutta kun... eihän Nuutin voittanutta olekaan ! Ei, se ei ehkä ole maailman näyttävin, tai osaavin, tai ainakaan helpoin (!), mutta mulle se on koko maailman upein, täydellisin ja rakkain otus. Sen kanssa on itketty ja koettu turhautumista, mutta paljon useammin se on kuitenkin saanut mut tuntemaan iloa ja onnistumisia. Ja siinä kyllä on mielettömästi hevosta, kun vain osaisi ratsastaa kaiken esille ! Välillä kun tuntuu että ollaan ajauduttu umpikujaan eikä mikään suju, pitää vaan muistaa se tunne, minkä ansiosta Nuutin silloin joskus itselleni halusin. Mä en oikeastaan edes tiedä, mikä siinä iski, mutta eihän se järki ja sydän yleensäkään oo asioista samaa mieltä... ;)
Kiitos Hyvinkään Hevossairaala, kiitos äiti, kiitos kaikki jotka tsemppasivat vaikeina aikoina eteenpäin... ilman teitä me ei ehkä oltais tässä.
Koko maailman tärkein ♥ |
Huh, tulipas romaani. 100 pistettä mikäli jaksoit lukea loppuun saakka :) Yritin kyllä tiivistää, mutta kun asiaa olisi ihan hirrrmuisesti. Jos jotakin kysyttävää tuli mieleen, niin jättäkää ihmeessä kommenttia... :) tai sanokaahan mikäli haluaisitte perusteellisempaa postausta jostakin juttusesta ! Tarkkoja päivämääriä en tapahtumille muista, mutta ehkei se oo tärkeintä ! Kuvat © Anniina, Sofia, Laura, Nelli ja minä. Oli vaikea valita kun työn alla on "parhaat Nuuttikuvat" -postaus, enkä tietenkään samoja haluaisi moneen otteeseen julkaista... ;P Tekstikuvat kopsattu osoitteesta weheartit.com.
ihana teksti! Ja oneeks Nuutin jalka on nyt hyvänä, en osais kuvitella sulla muutakaan hevosta .. (:
VastaaPoistaKiitos ! Älä muuta sano ♥
PoistaTää oli aivan ihana kirjotus! :3
VastaaPoistaVoi kiitos ! :)
PoistaIhan mahtavasti kirjoitettu postaus meinasi tulla ihan tippa linssiin :)
VastaaPoistaHyvin jaksoitte uskoa, että nuutti vielä toipuu ettekä luovuttaneet heti "lopetustuomion" tultua! :) En olisi kyllä itsekkään lopettanut hevosta tuossa tilanteessa vaikka jänne vammat ovat yleensä aika sitkeitä!
Ihana nuutti noissa kuvissa :3
Kiitokset ! :)
PoistaJoo, onneks tosiaan, kauheeta ajatella miten paljon köyhempiä mun vuodet olis ilman Nuuttia ollu ♥ Jännevammat on kyllä tosiaan välillä tosi pirullisia, mutta onneksi niillä on tapana kuntoutua edes jollakin asteella, kun vaan malttaa antaa aikaa... :)
Hih Nuutti kiittää, se on kyllä söpö poika ♥
Jaksoin lukea helposti! Oli todella mielenkiintoista lukea koko teidän alkutarina! ^^
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitos ! :)
PoistaIHANA teksti. Niin täynnä tunnetta. Minäkin tippa linssissä luin tätä, kun mietin samalla sitä aikaa kun Lasselta murtui puikkoluu.
VastaaPoistaOnneksi päätit taistella Nuutin puolesta, olette niin mahtava pari ♥
Outs ! D: onneksi niilläkin on tapana kuntoutua ! Meilläkin alkuun muuten epäiltiin sitä, kunnes paljastui jännevammaksi...
PoistaKiitos kovasti ♥
Ihana postaus!
VastaaPoistaKiitän ! :)
PoistaTää oli yksi ihanemmista ja koskettavimmista postauksista ikinä <3 ! Tosi hyvää tekstiä, tippa linssissä täällä! :')
VastaaPoista+ repesin tolle istuvalle inkkarilahnalles XD
Voi kiitos, ihana kuulla ! :) ♥
PoistaHahha, se on vähä pönttö :D
Kyllä muuten jaksoitte yrittää ja se tuotti myös tulosta! Itse olen samaa mieltä, ei ne prosentit, ruusukkeet tai esteet ole tärkeintä, tuli sama huomattua kun kolme viikkoa sitten laskin tärkeimmän herpeksen takia vihreille laitumille...
VastaaPoistaJep, ei kyllä kovin kaukana ollu päätös hevosen lopettamisesta, mutta onneks joku ylempi taho päätti toisin... ! ♥
PoistaVoi ei, lämpimät osanotot ja kauheesti voimia sulle ! ;( Ihan hirveetä...
Ryhdyin hetki sitten lukijaksi, enkä kadu yhtään! Tästä blogista on tullut yksi lempparini, ja kyllä liikutuin tästä postauksesta(': oot ihan superhyvä bloggaaja, kirjoitat hyvin ja mielenkiintoisesti, hieno ulkoadu ja ootte vain mahtava pari(;
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti, ihanaa jos tykkäät !! :)
PoistaTippa linssissä luin tätä kaunista tarinaa ;)
VastaaPoistaKiitos, ihanaa jos tunne välittyy myös teille lukijoille... :) ♥
PoistaVoi vitsi ♥♥♥ ihan mahtavasti kirjotettu! kyllä jakso lukea tosi hyvin ja ei edes käynyt tylsäksi tms. :) Tykkäsin iha sikana! on tuo nuutti kyllä mahtava hevonen, ja susta saisi ottaa jokainen hevosenomistaja mallia! oot ihan mahtava nuutin kanssa! :)
VastaaPoistaVoi isot kiitokset, ihana kuulla ! ♥ Nuutti on kyllä tosiaan mahtava tapaus ♥
PoistaIhana postaus! Alkoi vaan kiinnostamaan että millaisia tavoitteita teillä sitten oli?:)
VastaaPoistaKiitos ! :) Meidän oli tarkoitus ensimmäinen kesä + talvi treenata aika aktiivisesti ja saada hyviä tuloksia 100-110cm radoilta, tokalla kaudella (eli 2008, mun 15 vuotiskausi siis) oli tavoitteena sit edetä 120 tasolle ja siitä sitten 130 ratoihin, ja siinä kohdin ois voinu olla hevosen vaihto edessä / toisen hankinta rinnalle ennen Nuutin myyntiä. Koulupuolella ei ollu mitään kauheen korkeita tavotteita ku esteistä olin enemmän innostunu :) Eipä noihin tavotteisiin ihan päästy mutta en tiedä haittaako se edes :D mä alan jo ilmeisesti tulla vanhukseks, ku tuntuu että estekorkeuden kasvaessa en enää osaa ratsastaa....... :D
PoistaKorjaan siis * 16 vuotiskausi olis ollu toi 2008, ja sillon oli tarkotus päästä niihin junnuluokkiin :)
Poista:') liikutuin! aivan ihana
VastaaPoistaHihi voi kiitus ! :)
Poistavoi ku itekki melkein itkin jossai vaiheissa<3 :'(
VastaaPoistaja toi "what doesn't kill you makes you stronger" - on ehkä yks ihanimmista lausunnoista <3
Voihan ! Ihanaa jos tunne välittyi... ♥
PoistaJoo älä muuta sano, ihan huippu ! ♥
Koskettavaa. ;___; Kuinka vanhana saitkaan Nuutin?
VastaaPoista:'---) sain sen 14 vuotiaana :)
PoistaTuli kyynel silmälle kun luin teidän tarinaa! ;( ootte kyllä joutunut kokemaan kovia ja upeaa huomata ettet luovuttanut, joka tosiaan kannatti! :) oot ollut tosi vahva ja sua ei vain voi kun ihannoida <3 ja taas kerran ihania kuvia ja noi kuvatekstitkin oli kyllä niin totta !
VastaaPoistaVoi kiitos hirveesti ♥
PoistaEi voi muuta sanoa kuin ihana postaus! tuli minullakin pari tippaa silmäkulmaan ;( Mutta kyllä Nuutti on ihme hevonen, Supermies! Tosi ihana juttu että Nuutti on kunnossa (: En ole muuten ennen nähnyt yhtä ilmeikästä hevosta! :D Ja joissakn kuvissa se on kyllä niin höpsön näköinen :3 Mutta sun blogis on ihan mahtva, peukut pystyyn siitä!
VastaaPoistakuntylsyysiskee.blogspot.fi
Kiitän, ihana kuulla ! ♥ Nuutti on kyllä todellinen taistelija, se on niin fiksu, tuntuu että se tajus tilanteen tosi hyvin sillon toipilasaikana ja käyttäyty hirmu hienosti vaikka energiaa taatusti oli vaikka muille jakaa ! Hih, se on kyllä tosi ilmeikäs ja suloinen tyyppi ♥
PoistaKiitos vielä !! :)
Oi, olipa teillä tosi raskas alkutaival.. mutta oli tosi kiinnostava teksti ja hyvin kirjotettu. Jaksoin hei urheesti lukee loppuun = 100 pistettä yey! :D Ei vaan, oot taistellu Nuutin puolesta varmasti kaikkesi, ootte kehittyny yhdessä valtavasti ja se on sen arvoista. On mahtavaa, että sun haaveet korkeista luokista, vaativista suorituksista ja suurista kisaareenoista, on muuttunut enemmän vahvaan luottamukseen ja yhdessäolon tärkeyteen. Se on mun mielestä kaikkein tärkeintä, minkä voi eläimen kanssa saavuttaa - molemmin puolinen luottamus, ystävyys.
VastaaPoistaVoi olla, että jollain toisella hevosella olisit ehkä voinutkin edistyä paremmin. Saada parempia kisatuloksia. Säästyä monilta itkukohtauksilta, mutta ilman Nuuttia et olisi koskaan oppinut välttämättä luottamaan keheenkään hevoseen niin paljoa. Et olisi saanut taistella lukuisia taisteluita "mihin mennään, mitä tehdään" ongelmien parissa.
Olet tehnyt ison työn, joka jatkuu yhä. Minusta tavoitteisiin pääsemistä on se, kun todistaa kaikille muille heidän olleen väärässä - ei se, kun tekee virheettömän lukuisia vaativan tason kisasuorituksia automaattiponilla. :)
Aivan ihana kommentti, kiitos, sait taas kyyneleet nousemaan silmiin ! ♥ Totta puhut, oisinkohan jotenkin onnellisempi vaikka oiskin palkintokaappi täynnä ruusukkeita? Ainakin oisin tiedoton paremmasta... :) Mäki joskus mietin, että ois vaan helpompaa pistää Nuutti pois ja hommata uus hevonen, mutta en tiedä oisinko ikinä voinu antaa sitä itelleni anteeks ! Nuutista tuli niin nopeesti niin tärkee, ja kyllä ne vastoinkäymiset kasvattaa yhteen :)
PoistaKiitos vielä mahtavasta kommentista joka on kauttaaltaan niin täynnä asiaa ! Ja kyllä, 100 pistettä haha ;)
Kyyneleet vieri väkisin poskille.. Uskomaton tarina teillä ja uopaa työtä olet tehnyt Nuutin kanssa! Mukavia ja onnellisia hetkiä teille yhdessä♥
VastaaPoistaVoi kiitos kauniista sanoista ! ♥
PoistaTää oli niin ihana <3 itkisin jos en olis julkisella paikalla :D
VastaaPoistaHAHAHA ok ymmärrän ja annan sulle erikoisluvan olla itkemättä ;) mutta kiitos ♥
PoistaUpee postaus! Ei tosiaan ole aina itsestäänselvää hevosenkaan hyvinvointi. Ootte mahtavia yhdessä :)
VastaaPoistaKiitokset ! ♥ Näinpä, tilanteet voi muuttuu niin äkisti että pitäis kyllä aina muistaa arvostaa niitä terveitä päiviä ku ne ois viimesiä yhdessä... !
PoistaVoi apua, yleensä en lue yhtään mitään tekstipostauksia, skippaan vaan kylmän viileesti selittelyt yli. Tälläkertaa kuitenkin luin koko jutun, ja kyllä tippa tuli linssiin pariinkin kertaan tota lukiessa. Onneksi ette luovuttaneet, ihanaa kun jollain on noin paljon kärsivällisyyttä hoitaa hevonen rauhassa kuntoon. Paljon terkkuja ja kunnioitusta täältä suunnalta, ootte upea pari!♥
VastaaPoistaVoi ihana kuulla että jaksoit lukea ja tunnekin välittyi ruudun läpi ! Iso kiitos ihanista sanoista ♥
PoistaTosi ihana postaus, huomaa kyllä et välität Nuutista!
VastaaPoistaKiitos, tosi ihana kuulla !! ♥
PoistaIhana postaus! Ihan itku meinas tulla :')
VastaaPoistaVoi, kiitän ! :'---)
Poistakamalaa, meinasin alkaa itkemään kuin luin tätä. Onneksi ette luovuttaneet!
VastaaPoistaVoi ei ! :D No sanos muuta, läheltä liippasi pariin otteeseen, mutta joku voima sai jatkamaan eteenpäin... onneksi, onneksi tosiaan ♥
Poistavoi apua, miten mielettömän ihana postaus !! sun blogis vaan on niin huippu !! ihan kyyneleet vieri silmissä lopussa !:')<3
VastaaPoistaVoi kiitos ! ♥
PoistaWau mikä teksti! Tää oli tosi miekenkiintoinen lukea ja kyllä meinasi ruveta kyyneleet vierimään :') upeaa, että olette jaksaneet yrittää ja päässeet lopultakin kaikista vaikeuiksista ohi! Mä en osaa selittää, mutta jotakin erityistä Nuutissa on!
VastaaPoistaKiitos, tosi kiva kuulla ♥ Hih aw ihana ! Siinä kyllä on tosiaan jotain spesiaalia, mä en vieläkään oo täysin selvillä siitä millä se mut ensikohtaamisellamme hurmas, mutta joku siinä vaan on ! ♥ :)
PoistaIhana postaus! :)
VastaaPoistaJaksoin helposti lukea, tippa linssissä tosin... En voi muuta sanoa kuin että mahtava heppa sulla, onneksi taistelitte! :)
VastaaPoistaIhana kuulla, kiitos ! Olen kyllä samaa mieltä, Nuutti vaan on niin Nuutti ♥
PoistaAivan mielettömän ihana teksti ♥
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaMaailman ihanin postaus!! Mulla tuli hurjasti kylmiä väreitä!!!! Kaikkeee hyvää sulle ja Nuutille :)
VastaaPoistaOi ihana kuulla, kiitos ihan hirmusti ! ♥
PoistaOikeesti rispektiä teille, nytkun sain kuulla tän tarinan! Nuutti on kyllä oikea sotahevonen. Te selviätte mistä vain yhdessä, ootte maailman paras pari!(:
VastaaPoistaVoi ihana ♥ Sellanen Nuutti tosiaan on ! Hirveesti kiitoksia ♥
PoistaOi, meinasi itseltäkin ihan itku päästä! :( Mutta te olette ihana pari ja onneksi sait vielä pitää Nuutin, eikä sitä tarvinnut lopettaa! Ja kyllä aina sun tekstit jaksaa lukea, mahdoton jättää kesken! :)
VastaaPoistaVoi, ihana jos tunne välittyi ! Isot kiitokset, mahtava kuulla ♥
PoistaIhana postau! Tuli melkein itku ! <3
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaVooi! En todellakaan ole tiennyt, että sun ja Nuutin vastoinkäymiset on ollu noin suuria! Pisteet teille, kun ootte jaksanu elämässä kuitenki eteenpäin!! <3 :)) Tää teksti kosketti mua ja oon tosi onnellinen teidän puolesta (vaikken teitä tunnekkaan) :) En oo voinu kuvitella, että Nuutilla on ollu jotain jalkavikoja, sillä se ei enään näy ollenkaan! Oon ihan hirrrmu ylpeä, että oot jaksanu kantaa Nuutista huolta. :)
VastaaPoistaJatkoja teille (: <3
Ihana kommentti, kiitos kovasti !! ♥ Joo noiden ongelmien jälkeen se onkin ollut ihan elämänsä kunnossa ! :) Tosin vanhemmiten alkanut vähän välillä alkukankeus vaivata, mutta vertyessään painelee oikein letkeästi - eikä virtaakaan puutu ! ;)
PoistaKiitokset vielä ! ♥
Aikamoisen tien olette kyllä käyneet läpi ! Ihana postaus :) luin kokonaan ;D
VastaaPoistaKiitos :) Jee 100 pistettä ! ;)
PoistaTulihan se tippa linssiin vaikka yritin estää. On varmasti maailman vaikein asia päättää milloin on aika päästää rakas ystävä pois, oli se mikä eläin vain. Onneksi teillä kävi noin hyvin. Itse olen menettänyt jo hevosen jonka toistaiseksi uskon olevan elämäni hevonen. Sekään ei ollut, täydellinen missään muotoa mutta yhteys siihen oli jotain ihmeellistä. Blogiasi on aina yhtä mukava lukea ja toivon teille onnea jatkoon Nuunuun kanssa :)
VastaaPoistaVoi, en osaa edes kuvitella miten vaikee tilanne on päästää irti just siitä "elämänsä hevosesta"... ;( jossain vaiheessahan se tulee eteen väistämättä, mutta aina sitä toivoo että yhteistä aikaa vielä kuitenkin on edes hetki... osanotot sun rakkaan hevosen puolesta ! Ja kiitos ihanasta kommentista ♥
PoistaIhana tarina teillä! :) Upea otushan tuo Nuutti on!
VastaaPoistaKiitos, sitä se kyllä on juu ♥ !
Poistajaksoin todellaki lukea! Ää iteki melkei itken tääl ku luin. Teilläki ollu huonoo tuurii matkas mut onneks ette luovuttanu. (: ihana ihana postaus <3
VastaaPoistaVoi kiitän ! ♥ Joo elämä koettelee välillä, mut onneks pohjalta ei oo suunta ku ylös ! :D
Poistaihuna postaus o_o ei voi mitään muuta sanoa...:)
VastaaPoistaHaha, kiitos :) ♥
Poistatää sun blogi on aivan mahtava! ♥ toivottavasti saatte taivaltaa nuutin kanssa vielä kauan :) paljon terveisiä sulle ja nuutille!
VastaaPoistap.s. toi kuva missä nuutti istuu on ihana! :D ♥
Ihana, kiitos, samaa toivon mäkin ! ♥ Vien terkut Nuutille ;)
PoistaHaha joo se on kyllä kieltämättä aika huvittava XD
ihana ja koskettava postaus! sai mutki ajattelemaan aika syvällisiä... :')
VastaaPoistaHihi ihana kuulla, kiitos ;) ♥
PoistaJee 100 pistettä meikälle ;D
VastaaPoistaNyt vasta sain tietää tuosta teidän tarinasta ja voi ei kun ootte taistellu<3 Ootte kyllä Nuutin kanssa niin hyvä pari ja sen kyllä huomaa, että välität siitä niin paljon. Multa saat ainakin 100000000000000000000000000000000 pistettä ja enemmän. Mahtavaa, kun ette luovuttanu !! :)
Voi että, kiitos hirmusti ♥ ... ja kiitos huimasta määrästä pisteitä, haha ihana :) ♥
PoistaAivan MAHTAVA teksti!
VastaaPoistaKyyneleet silmissä,edelleen. Aloin miettimään omaa ruunaani, mitä sen kanssa ollaan koettu tässä vuosien aikana,joita on jo 9 yhteistä ja mullakin ruunani on vaan maailman paras ja hienoin otus! Vaikka mulla on tammakin,joka oli alkujaan kuin ruma ankanpoikanen ja pikkuhiljaa siitä on kuoriutunu joutsen. Vaan silti en usko, että mikään hevonen voi olla koskaan mulle niinkuin ruunani on, voi että, se on niin rakas :´) Joten samaistun tunteeseesi täysin!
Tulipas sekava teksti pläjäys :D
Ja hienoa, ettette luovuttan, vaan taistelitte!
Ääh kiitos ! ♥
PoistaYhdeksän yhteistä vuotta on kyllä HUIMA juttu ! Tosi kunnioitettavaa :) Voih ♥ kyllä se vaan usein on niin että sen elämän hevosen kohtaa ainoastaan kerran - ja sen kyllä sitten tietää ! Se on ihana tunne kyllä ♥
Haha ei ollut yhtään sekava ! :) Kiitos vielä kovin ♥
Perus neljältä herätys ja mä täällä vaan luen sun ihan mahtavaa tekstiä ♥
VastaaPoistaPisti kyllä miettimään kun jouduin omani laittamaan pois parisen kuukautta sitten.. ikävä ♥ mutta niin se elämä vain menee! Olette nuutin kanssa ihan _mahtavia_ oikeesti.. mahtavia :) Tykkään älyttömästi tästä sun blogista ja muutenkin sun tekstistä, oot varmaan ainoa bloggaaja jonka pitkiä tekstejä jaksan lukea kunnolla ja sisäistää ne :D! Kivat keväät teille ja nuutille rapsutuksia, on se hieno. :)
Auts, tsemppiä heräämisen kanssa.......... ! :D
PoistaVoi että, lämpimiä osanottoja sinne, noi on aina niin kovin surullisia juttuja ;( mutta totta, niin se elämä menee, mikään ei oo ikuista... paitsi kauniit muistot ♥
Kiitos ihan hirveesti ja tosi tosi kiva jos tykkäät ! ♥ Mitä parasta kevään jatkoa myös sulle, vien rapsutukset Nuudelille ;) se on kyllä ihan mahtava ukkeli ♥
ihana postaus, melkee tuli tippalinssiin. kirjotat tosi hyvin ja näit on aina sika kiva lukea (:
VastaaPoistaVoi kiitos, ihana kuulla !! :)
PoistaTodella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos siitä! =) Enpä tiennytkään tästä taustastanne.
VastaaPoistaKaikella on tarkoituksensa, niinhän sitä sanotaan ja ainakin itse uskon siihen. Vaikka itsestäni tunnistan kunnianhimoa ja kilpailuviettiä, tunnistan pohjimmiltani samoja aatteita kuin itsestäsi kirjoitit. Lopulta tärkeintä on itse hevonen, joka on ominaisuuksistaan riippumatta tai puutteistaan huolimatta niin mielettömän rakas.
Kiitos ! :)
PoistaJoo toi "kaikella on tarkoituksensa" on kyllä jotenkin ihanan lohdullinen sanonta ja mäkin vakaasti siihen uskon :) Tuo viimeinen lause on kyllä niin totta etten voi muuta kuin allekirjoittaa. Mäkin olen luonteeltani aika kilpailuhenkinen kun sille päälle satun, mutta siis just niin kauan kun se voiton jano ei mene hevosen hyvinvoinnin edelle niin kaikki on okei !
Ihana teksti, jaksoi lukea loppuun asti :) Lisää tällaisia!
VastaaPoistaOlen aika samoilla ajatuksilla sinun kanssasi ja tuli joistain kohdista ihan omat ajatukset mieleen. Kivasti olet sanoiksi pukenut mietteesi! :)
Kiitos, tosi kiva kuulla ! :) Pitääkin yrittää jotain tän tapaista tehdä jatkossakin... :D
PoistaUpea postaus! Saman läpikäyneenä ähkyleikatun kanssa tiedän tasan miltä tuntuu kun lopetustuomio on annettu mutta jokin korkeempi voima käskee vielä yrittämään. Miten paljon nuo kauraturvat tuovatkaan meille.... <3
VastaaPoistaKiitos !
PoistaVoi että, kuulostaapa hurjalta ! Aikamoista rohkeutta vaatinut jatkaa vielä ähkyleikatunkin kanssa, huh ! Älä muuta sano, kyllä ois elämä kauheen paljon köyhempää ilman näitä... ♥ ja ehkä myös toki huolettomampaa... ;D
Ihana postaus ja ihana tarina! Hurjasti tsemppejä, että jaksoit Nuutin hoitaa kuntoon. Ja kiitos, että jaoit tämän tarinan!
VastaaPoistaItselläkin hevonen sai rankan tuomion, mutta en haluaisi vielä luovuttaa sen kanssa. Tämä tarina loi uskoa parempaan huomiseen. =)
Kiitos kovasti ! ♥
PoistaVoi ei, hirveesti tsemppiä sulle ! ;( Toivottavasti teidänkin tarina vielä sais onnellisen käänteen... ♥
Ihanasti kirjotettu!(: Tykkäsin tosi paljon, ja sul on ihana blogi! =)
VastaaPoistaKiitos, ihanaa jos tykkäät !! :)
PoistaEkaa kertaa täällä päässä piti taistella kyynelehtimistä vastaan, kun luin tekstiä :)
VastaaPoistaYleensä kyllä kyynel silmäkulmassa kikattelen, mutta tämä oli ihanan vaikuttava teksti!
Oot tehnyt ison työn ja ihailen aina ihmisiä, jotka ei hankalimpanakaan hetkenä ja jaksamisen rajamailla lähde luovuttamaan! Hatunnostoja sinulle!
Nuutti on kyllä ehkä symppiksin hevonen kaikista näistä blogeista, mitä mä luen. Tietenkin sinun kielelliset lahjat ja huumori tuo kaiken sen hauskuuden parhaiten esiin myös lukijoille. Ootte niin hyvä tiimi ja läheisyys ihan huokuu teistä, vaikka teitä ei ikinä ole livenä nähnytkään! ^_^
Ja voi että, se on kyllä niin hieno! Ihan kuin kaunis karkki ja toi herran ilmeiden kirjo on ihan valtava! Mahtava eläin! ^_^
Ihailen ja fanitan teitä! :)
Haha, voi, vaihteeksi näin... XD
PoistaVoi kiitos ihan hirveesti ihanista sanoista ! ♥ Nuutti on kyllä upea otus, ei voi muuta sanoa... ♥
Hih, mutta vaihteeksi ihan kiva näinkin, kun se kertoo vain siitä, että oot monipuolinen kirjoittaja ^_^
PoistaNuutti on <3
Ihana postaus, ja en tiennytkään, että teitä on koeteltu näin! Onneksi annoitte Nuutille vielä sen yhden, tärkeän mahdollisuuden :)
VastaaPoistaKiitos ! :) Älä muuta sano... ♥ :)
PoistaNiin kun muutkin on jo sanonu, aivan mahti teksti! Tää oli kyllä ajatuksia ja tunteita herättävä. Ihmeitä voi tosiaanki tapahtua, eli jään vaan toivomaan, että meillä Dessinkin kanssa asiat kääntyis vielä paremmaks :)
VastaaPoistaKiitän ! Voi niimpä, mäki pidän teille peukkuja pystyssä oikein kovasti ♥
PoistaKyyneleet alkoivat valua jo tekstin alkumetreillä, ja kyllä niitä riitti, loppulineen saakka!
VastaaPoistaPahinta hevosen sairastumisessa on juurikin tuo silmistä häviävä elämän ilo. Silloin ikään kuin tappaa hevosen henkisesti... Onneksi useilla pilke silmäkulmaan palaa, jahka pääsee vähän ulos!
Hieno teksti, onneksi ette ole luovuttaneet. Kivoja treenihetkiä !
Voih ! Älä muuta sano, se on niin hirveetä kun eihän se hevonen ymmärrä että se lepo on väliaikaista ja kohta pääsee taas ulos...
PoistaKiitos kovasti ♥
Voi Susanna, mäkään en ole tiennyt aiemmin teidän tarinaa. Ja kyllä vain liikutuin kovasti kun luin, osaat hyvin pukea sanoiksi tunteet. Sulla on ihan mahtava asenne ja munkaan mielestä hevonen ei saa olla vain "kisakone". Ne on ystäviä ja terapeutteja, ainakin mulle. Ootte kyllä Nuudelin kanssa niin ihana pari :)
VastaaPoistat. Tanja & L
Voi kiitos ♥ ihanaa jos tunne välitty ! Joo niimpä, niitä ne just on ♥ kyllä ois elämä köyhempää ilman näitä... :)
PoistaHieno kirjoitus Susanna. En ollut edes tajunnut että teillä on noin rankka tarina takana. Nuutti on onnekas kun on saanut omistajakseen kaltaisesi ihmisen. Moni muu olisi luovuttanut.
VastaaPoistaVoi, kiitos kauniista sanoista ! ♥
PoistaLuin tän muutama päivä sitten. Ihanasti kirjoitettu, tuli tippa linssiin. :') <3
VastaaPoistaHih voi kiitos ♥
Poistahui, meinasi itsellä tulla parikin tippaa linssiin :`) nuutti on todellakin onnellinen hevonen, kun sillä on tuollainen, ihana omistaja!!
VastaaPoistaVooi ! :) Kiitos kovasti ♥
PoistaTää on niin koskettava. Voin itsenikin kuvitella tuossa sinun paikallasi, sillä kun heppakin todettiin käyttökelvottomasksi ja parempi lopettaa...
VastaaPoistakappas vaan, ajan myötä parani täysin ja on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Vieläkin oon tavllaan vihainen eläinlääkäreille, kun sanoi, ettei ponista koskaan voisi tulla ratsua, korkeintaan pihakoriste jos sitäkään.
Ymmärrän, vaikka eihän ne eläinlääkäritkään mitään selvännäkijöitä ole... Mekin tehtiin Nuutin jalan suhteen kaikkemme, ja eläinlääkäri oli ihan täysillä mukana. Näki silloin, että häntäkin harmitti kun joutui toteamaan ettei Nuutista enää hevosta tule, ja kuinka iloinen sitten oli kun se liikkuikin seuraavalla kerralla puhtaasti.
PoistaTarina oli kuin fiktio sarjakuvasta. Melkeen itkin kun luin ton. Ihanaa kun joku ei luovuta heti!! Ihanasti kirjoitettu!
VastaaPoistaVoi kiitos ! ♥
PoistaTää oli varmaan koskettavin postaus ikinä. Koitin lukiessani pidätellä kyyneliä, mutta se oli mahdotonta. Tosi harva olisi jaksanut pysyä hevosen rinnalla noin pitkään ja saat olla tosi onnellinen, kun sinulla on niin suuri porukka tukemassa <3. Parempaa omistajaa on vaikea löytää.
VastaaPoistaTämän postauksen myötä aloin itsekkin miettimään tätä harrastusta ihan eri näkökulmasta. Olen viimeiset kuukauset pitänyt ihan vääriä asioita tärkeänä ja unohtanut olla onnellinen hyvistä hetkistä. Kiitos <3
Voi kiitos aivan ihanasta kommentista, ihan mahtavaa jos tunne välittyi ♥ Ymmärrän hyvin, sitä unohtaa niin helposti mitkä asiat loppupeleissä merkitsevät. Vaikka tietenkään en olisi Nuutille mitään jalkaongelmia toivonut, niin tavallaan oon iloinen, että se avas mun silmät sille kaikelle mikä oikeasti on tärkeää. Tsemppiä ! ♥
PoistaMielettömän ihana teksti ! Meinas kyllä monta kertaa tulla tippa linssiin .. :)
VastaaPoistaVoih ! Ihana jos tunne välittyi, kiitos :)
PoistaAivan ihana postaus, niin kauniisti kirjoitettu ja upeat kuvat kruunaavat kaiken! Tottahan se on, ettei niitä "elämämme hevosia" tule vastaan kuin kerran elämässä, ja niistä pitää kiinni viimeseen asti ja niiden eteensä tekee kaiken. Itse jouduin sen elämäni hevosen menettämään, oli aika päästää irti. Silti sitä otusta kunnioittaa niin pirusti ♥
VastaaPoistaToivon kaikkea hyvää sulle ja Nuutille, olette aivan täydellinen pari ♥
Voi kiitos ihanista sanoista ♥ Osanotot elämäsi hevosen puolesta, en edes uskalla miettiä miten koville siitä luopuminen ottaa... :(
PoistaTeistä vois kirjottaa kirjan! ;)
VastaaPoistaJa minä-maailma-herkin-ihminen itkin taas tääl <:
Haha, vooi ♥ mutta ihanaa jos tunteet välittyivät sinnekin :)
PoistaIhana teksti! Löysin tämän, kun googlasin hevoseni saamaa diagnoosia (hankositeen yläkiinnityskohdan vaurio..) Voi kun voisin kirjoittaa samanlaisen onnistumistarinan omastani vuosien päästä. :)
VastaaPoistaKiitos :) Voih, paljon tsemppiä teille !!
PoistaByyyäääääää! Vesihanat aukesi, ihana postaus, ja onneksi olit "pässinpää" ja hoidit Nuutin kuntoon :) Komea hevonen, ja varmasti joka pennin arvoinen!
VastaaPoistaTerkuin, uusi lukija :)
Voi ei, kiitos ! :) Nuutti on kyllä niin helmi ♥
PoistaTervetuloa lueskelemaan :)
Nykyäänhän hevoset on vaan kisakoneita... mutta onneksi ei kaikille! Hatunnostot sulle päätöksestäs :)
VastaaPoistaps. Mitä nyt Nuutista oon lukenu, niin se vaikuttaa kyllä uniikilta tapaukselta. Nuutista ei to del la kaan saa semmosta kuvaa, että se olis vaan massahepo, jollasia löytyy joka nurkan takaa. <3
Voi kiitos, ihana kuulla ! ♥ Nuudeli on kyllä tosiaan ihan one of a kind, pieni aarteeni mun ♥
PoistaMulle tuli niin kyyneleet silmiin tästä... Nuutti vaikuttaa niin mun edesmenneeltä suokkitammalta; omalaatuinen ja elämän ainut ja oikea hevonen.. Ihanaa että oot jaksanu yrittää ♥ Kaikkea hyvää jatkossakin sulle ja Nuudelille, Nuudeli on upea yksilö!
VastaaPoistaTodella koskettava tarina! Tuli mieleen edesmennyt punarautias suokkitammani joka oli myös mun elämäni hevonen ja omalaatuisin.. Kaikkea hyvää sulle ja Nuudelille jatkossakin :) Nuutti on upea yksilö.
VastaaPoista