Huumorintajua ja kärsivällisyyttä

Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun tuntui ettei mikään suju. Ei siitä kyllä oikein voi hevostakaan moittia, kun ratsastelut ovat viimeisen parin viikon aikana jääneet siihen maastoiluun tai kevyempään hölköttelyyn tämän sormen takia...

There are only two emotions that belong on the saddle; one is a sense of humor and the other is patience. - John Lyons

Kumpikin edellä mainituista joutui tänään vähän koetukselle. Mun mielestä on tietenkin kivaa, että hevonen on virtaisa eikä sitä tarvitse potkia eteen päin, mutta siinä vaiheessa kun kaikki energia kohdistuu ihan muuhun kuin siihen työntekoon ja itse heiluu selässä kuin Mikki merihädässä niin... meinaa rehellisesti sanottuna käpy palaa.

Olen aina ollut ehdottomasti sitä mieltä, että jos ei hevosen selässä osaa pitää päätään kylmänä, on parempi jättää ratsastukset kokonaan sikseen, tai vähintään ottaa pieni time out. Vaikka ratsastaja hermostuisikin vain lähinnä itselleen, niin ihan se sama hermostuneisuus tarttuu myös hevoseen. Hermostunut hevonen menee herkästi lukkoon, jolloin se ei enää opi tai yritä, vaan se rupeaa ainoastaan etsimään pakoreittiä epämiellyttävästä paineesta.

Tänään Nuutilla oli hieman keskittymisvaikeuksia ja se yritti jatkuvasti livahtaa pois avuiltani. En meinannut saada hevosta minkäänlaiselle tuntumalle, sillä joko se veti itsensä pitkäksi kuin nälkävuosi ja makasi kädellä, tai vastaavasti meni ihan nippuun, jätti selän alas ja painui tyhjäksi edestä. Tein niin tai näin, kaikki oli aina väärin päin. Laukassa Nuutti tarjosi mielellään liian kovaa vauhtia tai vastaavasti pukkiloikkia. Pari kertaa jouduin sitä hieman (äänellä) komentamaan, sillä reagointi raipan kosketukseen oli mallia "pää taivaisiin ja täysillä eteen".

Tässä vaiheessa tajusin, että nyt on pakko rauhoittaa tilanne. Olen itse luonteeltani aika äkkipikainen, ja toisinaan hermostun herkästi mikäli joku asia ei vain suju. Muistan edelleen elävästi ne kerrat, kun äiti on vuosia sitten komentanut minut alas hevosen selästä ja käskenyt miettimään miksi hän niin teki. No siksi, että olin menettänyt malttini ja räyhäsin selässä kuin raivopäinen apina. Tällöinkin kohdistin kiukkuni äitiin (joka siis yritti minua herkässä mielentilassani neuvoa...), mutta samalla se osui väistämättä myös hevoseen.

Satulassa istuskellessaan sitä pinnaa voi toisinaan (syystä tai toisesta) joutua venyttämään aika äärimmilleen. Mikään ei ole tärkeämpää kuin olla hevoselle oikeudenmukainen ja antaa sille mahdollisuus onnistua. Ne eivät ansaitse kärsiä ratsastajansa palaneesta pinnasta, sillä jokainen niistä haluaa onnistua. Tai mikäli ei, niin ratsastajan tehtävänä on saada ne haluamaan. En tiedä onko mikään hienompaa, kuin huomata, että hevosta ei tarvitsekaan jatkuvasti patistaa, vaan se lentää kanssasi.

Lentää voi vaikka olisi vähän pullavampikin ♥

Nuutin kanssa ravi- ja laukkatyöskentely siis jäi tänään vähän vähemmälle, sillä mitä enemmän yritin erilaisten tehtävien kautta saada sitä keskittymään, sitä enemmän se kävi keräämään kierroksia ja turhautumaan. Tehtäviä helpottamalla saa usein hevosta hieman paremmin taas lapaseen, ja päätinkin siis palata kokonaan käyntityöskentelyn pariin. Siinä mun tavoitteena oli ainoastaan saada Nuutti rauhoittumaan tasaiseksi pohkeen ja ohjan väliin, jotta pääsen vielä loppuun tekemään yhdet onnistuneet laukannostot (ilman pukkiriehumis aikeita) ja näin ollen lopettamaan hyvillä mielin.

Vaikka tänään ei noin teknisesti mitenkään putkeen mennytkään, niin olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että muistin laskea kymmeneen ja pitää itseni rauhallisena vaikka hevonen olisi mielellään höseltänyt omiaan. Tämän johdosta Nuuttikin rentoutui ja sain sitä jopa hieman avuilleni. On se vain mahtava hevonen, niin hieno opettaja ettei toista olekaan.

Paras Nuudeli ♥

Kuvat julkaisemattomia parin kuukauden takaa, © Jonna. Tuoreita saadaan toivon mukaan loppuviikosta tai viimeistään joulun jälkeen... :) Sitten on luvassa kaikenlaista muutakin kivaa, mutta ei siitä vielä sen enempää !