Kuusisataakiloinen tuholaisongelma

Rehellisyyden nimissä en tiedä paljonko Nuutti tällä hetkellä painaa, mutta oli miten oli, muutama viikko sitten tuo ylikasvuinen termiitti pisteli rikki hienon turkoosin loimensa niin, etten tiedä saako siitä enää käyttöä kestävää ulkoilupukua millään. Meikäläisen ompelijantaidot ainakin ovat sen verran olemattomat, että niiden varaan en uskalla laskea pienintäkään toivon hiventä. Ala-asteella neula oli useammin sormessa kuin kankaanpielessä ja kerrankin peukalon kynnen lävistäneen teräaseen jättämä kraateri muistutti pitkään virheellisin perustein valitusta valinnaisaineesta. Koska puutyön luokka oli täynnä ällöttäviä poikabakteereja, heitin hyvästit unelmilleni silovartisista löylykauhoista ja talouspaperitelineistä, joita veljeni pari vuotta myöhemmin raahasi kotiin samalla kuin vaivoin vääntämäni muhkuraiset ja vinoon leikatut koristetyynyt sekä liian pienet patakintaat lojuivat käyttämättöminä varaston perällä. Nimimerkillä ei lainkaan no ehkä vähän katkera.

Mutta siis, Nuutin kenties tyylikkäin loimi on rikki eikä ehjäksi muutu vaikka kuinka suren. Meidän ensimmäinen Rain Buster, joka pettäneiden kanttien ja saumojen lisäksi repeää myös kankaasta. Jonkinlainen saavutus kai sekin. Olisinhan minä voinut tätä kenties ehkäistä tai hetkisen lykätä jos olisin heti tarrojen repsottaessa tarttunut tuumasta toimeen, mutta myöhäistä itkeä kun kakka on housussa. Onneksi kusti toi uuden loimen parahiksi, heti entisen hajottua ja seuraavalla viikolla Nuudeli saikin ulkoilla siniruudullisessa, miltei samanlaisessa Rain Busterissa. Kyllä se poika siinä kovin tyylikkäältä näytti vaikka ruutukuosi monen mielestä niin kamalan so last season onkin!

"Ihanko tosissasi olet ostanut minulle jonkun epämuodikkaan koltun?"

"No, äkkiäkös minä tätäkin vähän tuunaan."

Siinä missä loimet taas pian, kevään edetessä ovat taakse jäänyttä elämää (Nuutti onkin suurimmaksi osaksi ulkona jo nakuillut), löytyy muuta tuhottavaa kavioiden ulottuvilta ympäri vuoden. Jonkun aikaa sitten otus polki palasiksi ennätysajassa myös mm. Wahlsténilta tilaamani W-Healing Wrapit. Toistamiseen!!! Anna mun kaikki kestää. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen yksi tarra oli vähän irti ja pari aamua myöhemmin suojat keräiltiin hevosen jaloista tuhannen säpäleinä. En tiedä mitä ihmettä se oikein yön aikana jumppailee ja miksi se ei arvosta huolenpitoani, mutta onneksi suojista saa sisälmykset irti (ne sentään ovat suurin piirtein ehjät, toisin kuin ensimmäisissä) ja käärittyä jalkoihin vaikka pinteleiden kanssa. Koska olisihan elämä pelkkien tarrakuorten kanssa aivan liian helppoa, vai mitä Nuutti?

"Tää on joku kompakysymys."

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Erittäin etevän tekstiilituholaisen lisäksi herra huithapeli on taitava avaamaan itselleen ovia ja portteja - myös sinne, mihin niitä ei oikeastaan ole edes suunniteltu. Viime viikolla vastaanotin tallikaverilta kuvan, jossa hevoseni on juuri suurella itsevarmuudella painellut omasta tarhastaan aitojen läpi vastapäätä ulkoilevan Myffi-tamman luokse. Sinnikkäästi kuulemma pyrki tekemään tuttavuutta, vaikka lähentelyn uhriksi joutunut neitokainen oli tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut poikaystävästä. Nuutille viesti tuskin meni perille, tuumasi varmaan vain, että rakkaudestahan se hevonen potkii! Tässä vaiheessa - kun Jenni jo useamman kerran on joutunut aitaa Nuutin jäljiltä nikkaroimaan (hävettää...) - tuntuu vähän vedätykseltä se puolen vuoden takainen mainospuhe "tosi mutkattomasta ja hyvätapaisesta" hevosesta.....

Vaikka onhan Nuudeli yleisesti ottaen oikeasti tosi simppeli, määrätietoisissa näpeissä suunnilleen maailman helpoin käsiteltävä. Kunhan jäät sulavat, pitää pistää tarhakaveriasia tulille uudemman kerran. Piti tehdä se jo kun edelliset jäätiköt jäivät uuden lumen alle, mutta siinä tuli sitten kaikkea muuta mikä vähän sotki suunnitelmia eikä näillä keleillä ei ole järin hyvä idea laittaa kahta vilperiä pitkän tauon jälkeen samaan tilaan tai saadaan pian paikkailla muutakin kuin loimia tai aidanpätkiä. Onneksi kohta on kesä!!! Silloin elämä on monesti niin helppoa.

"Kuka sano kesä?!"

Minkälaisia tuholaisia teiltä löytyy? Vai kuulutteko kenties niihin, jotka omistavat viisaita tai muuten vain taitavia eläimiä ja onnistuvat jättämään loimia sun muita perintönä hevoselta toiselle?