Missä mennään?

Tällä hetkellä voisin hehkuttaa Nuutin maasta taivaisiin. Se oli torstaisella tunnilla ihan mahtava, eivätkä juuri huonommaksi jääneet eilisen itsenäiset ratsastelutkaan. Olemme neljällä viimeisimmällä tunnilla treenanneet erilaisia väistöjä ja meno on ollut kuin Linnanmäen vanhassa, puisessa vuoristoratassa, mutta torstaina hevonen tsemppasi tosi hienosti.

Kaikista kuvista kiitokset siskolleni Jonnalle.

Nuutti on kyllä hauska tapaus. Hirmuisen peruskiltti, mutta tavattoman kovapäinen sille päälle sattuessaan. Ja sille päälle se usein sattuu silloin, kun vaaditaan muutakin kuin vähän asettumista ja taipumista. Kun vaaditaan painoa takaosalle, liikettä ylös ja ristiaskelia. Silloin tuppaa kuuppa kuumenemaan ja lötköstä ruunan retaleesta kuoriutuu todellinen drama queen. Muutama viikko sitten meillä meni yksi tunti täysin pipariksi, koska Nuutti ei enää väistöjen jälkeen suostunut asettumaan yhtään mihinkään. Se oli epätasainen ja juoksi pois alta kuin Vermon loppusuoralla. Aina ei voi onnistua, mutta kyllähän se hieman masentaa kun saa yli puolet tunnista käyttää pelkkään kierrostason laskemiseen jotta hevonen suostuu edes kävelemään.

Tämän pohjamutia myöten menneen tunnin jälkeen hevonen vietti muutaman päivän maastoillen sekä täysin paineitta kevennellen. Tämän jälkeen saimme tehdyksi yhden ihan kelvollisen, kevyehkön treenin, kunnes seuraavana päivänä Nuutti oli jälleen kovin vastustelevainen. Olin jo aiemmin viikolla käynyt hevosta läpi ja availlut kranion avulla sen tavallisimpia ongelmakohtia, mutta päätin aikaistaa kuukausittaista "kokovartalotsekkausta" muutamalla päivällä ja napata Nuutin käytävälle perusteellista hoitoa varten. Oikea puoli oli vähän tukossa joo, mutta mitään kovin merkittävää en havainnut. Seuraavana päivänä päällimmäisten jumien hellitettyä löysin kuitenkin oikean puolen leveän selkälihaksen alareunasta enemmän käsittelyä kaipaavia alueita. Ne avautuivat parin seuraavan päivän aikana "itsestään" (liikutuksessa) ja melkein sulivat käsiin kun vielä sen jälkeen niitä kopeloin. Tässä välissä meillä oli yksi tunti, jolloin Nuutti oli jo huomattavasti parempi, mutta viimeksi se oli tosiaan ihan huippu.

Mummonaamakuvat on aina parhaita.

Eevakin kysyi olinko käsitellyt Nuuttia tässä parin viikon aikana, sillä ero koko olemuksessa oli taas ihan huomattava. Aiemmilla tunneilla olimme tehneet avoja ja sulkuja erilaisiin tehtäviin yhdistettyinä sekä uralla että uralta kentän keskelle, mutta tällä kertaa työskentelimme ympyrällä. Ensin teimme avoimella sivulla pohkeenväistöä etuosa ympyrän uraa seuraten, ja sen jälkeen kävimme muuttamaan ratsastamamme alueen kokoa niin, että pienentäminen tapahtui sulkutaivutuksen avulla, suurentaminen suoralla hevosella mahdollisimman voimakkaita ristiaskelia havitellen.

Käynnissä kuviot onnistuivat tuttuun tapaan varsin sujuvasti, ravissa piti tehdä vähän enemmän hommia. Väistöt ovat Nuutille vaikeita, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta eilen se antoi korjata itseään eikä kiukkuillut lainkaan. Vuosien varrella olen oppinut ratsastamaan sivulle liikkumiseen sujuvuutta ennen kaikkea pienten kompromissien kautta, sillä tiukasti koottuna prässäten mennään ainoastaan ojasta allikkoon. Pitää osata pyytää oikein ja ottaa muoto alemmas. Silti niin, että hevonen kantaa itsensä eikä ulkotuki katoa missään vaiheessa. On aina helpompaa ratsastaa Nuutti alhaalta ylös, kuin ylhäältä alas jos selkä on jo päässyt putoamaan matkasta.

Ympyrän pienentäminen sekä jälleen suurentaminenkin onnistui yli odotusten. Suluissa saatiin muutamia todella hienoja, leijuvia askelia aktiivisilla takajaloilla ja Eeva kehui jatkuvasti Nuutin muotoa. Se tuntui omaankin käteen todella hyvältä, suuhun oli kontakti, mutta ei mitään muuta. Vitsi miten mä tosta hepasta näinä päivinä tykkäänkään... !

Laukassa hioimme jo tutuiksi tulleita siirtymisiä käyntiin ja jälleen tietyssä pisteessä nosto takaisin laukkaan. Näissä möhlin muutaman ensimmäisen, sillä lopetin ratsastamisen kesken kaiken. Irrotin pohkeen ja siirtymä alas jäi liikaa kädelle, jolloin Nuutti veti itsensä pitkäksi kuin nälkävuosi ja käyntiin päästiin vasta muutaman etupainoisen raviaskeleen kautta. Eihän kukaan hevonen 100% itsestään anna jos ratsastaja on ihan kuutamolla, mutta Nuutti osaa kyllä käyttää jokaisen herpaantumisen hetken hyödykseen paremmin kuin hyvin. Vastapainoksi se kuitenkin palkitsee onnistumisista todella vuolaasti. Kun muistin itse ratsastaa paremmin läpi myös sen pienen sekunnin murto-osan kun tuntui, että äh taas leviää, niin kappas keppanaa... oikein pehmeä ja tasainen siirtymä suoraan käyntiin. Ja taas kasvoivat vatsalihakset niin että korvissa soi !

Paino takaosalla, don't you see ?! ... täydellinen esimerkki siitä miltä hyvä siirtyminen ei näytä.

Lopuksi päätimme hieman tsekata mikä on lähtötilanne seuraavaan projektiin, nimittäin laukanvaihtoihin. Nehän ovat hevoselle varsin luonnollinen liike, mutta arvatkaa vain kuuluvatko helppojen listaan Nuutin kohdalla...? No eivät tietenkään. Siltä ei varmaan koskaan ole vaadittu kunnollisia vaihtoja, sillä yleensä se vaihtaa etupään ensin ja takapään vasta muutamaa askelta myöhemmin. Lisäksi tähän liittyy lähes aina jonkin asteinen villiintyminen, aivan kuten tälläkin kertaa. Eeva halusi nähdä mitä Nuutti tekee kun pyydän vaihtoa, ja hevonen esitti sen normaalin: loikka ristilaukalle ja pää taivaissa karkuun. Hallinnan saavutettuani seurasi pieni hiljainen hetki, "... okei". Helpolla emme kuulemma tule pääsemään.

Näistä kuitenkin enemmän joskus myöhemmin, sillä postaus on jo venähtänyt melkoiseksi romaaniksi. Tämän siitä saa kun ei ehdi päivittelemään meininkejä reaaliajassa vaan kaikki (eikä edes sitä) kasaantuneet kuulumiset oksentaa ulos samalla kertaa. Jatkossa postailu on kuitenkin helpompaa kun on taas saanut kiinni siitä kadonneesta rytmistä. Kiitos ja anteeksi, toivottavasti edes joku jaksoi lukea !

Mitä / miten te olette hevostenne kanssa viime aikoina treenanneet?

Kiitos 2014, tervetuloa 2015

Niin se vuosi taas kerran vaihtui ja 2015 on pyörähtänyt käyntiin hieman iloisemmissa merkeissä kun edeltäjänsä. Nuutti on ollut muutaman täysin metsään menneen ratsastuksen jälkeen taas oma ihana itsensä, ja paluu hieman tiukempaan treeniin suoritettiin eilen koulutunnin merkeissä. Ennen perusteellisempia kuulumisia sekä tulevan kauden suunnitelmien selvittämistä ajattelin ottaa pikaisen katsauksen menneeseen vuoteen 2014. Millainen se meidän kohdallamme oikein oli...?

Sanalla sanoen mahtava. Parempi, kuin osasin edes unelmoida. Meidän tiemme ei viettänytkään kaltevana mutkaan ja siitä suoraan rotkon pohjalle, vaan huolestuttavista ennusmerkeistä huolimatta saimme kiinni siivistämme.

Tammikuussa taivas oli vielä harmaa. Nuutin liikkuminen oli edellisen syksyn klinikkavierailun jälkeen huonontunut entisestään ja se oli paitsi haluton, myös kankea kuin rautakanki. Piikitykseen hyvin reagoinut oikean takasen kinnernivel rupesi oireilemaan uudemman kerran. Päätin varata uuden klinikka-ajan ja yritin täyttää mieleni toiveikkailla ajatuksilla, mutta niiden seassa iti jatkuvasti pelko siitä, että paluuta parempaan ei enää olisi...

Tallikavereidemme suosituksesta päädyin kuitenkin vielä ennen klinikkaa kokeilemaan osteopatiaan pohjautuvaa hoitomuotoa nimeltään kraniosakraaliterapia ja katsoa mitä kyseisen alan ammattilaisella olisi sanottavanaan - eihän siitä haittaakaan ollut. Siinä vaiheessa minulla ei vielä ollut aavistustakaan siitä, miten merkittävässä roolissa kyseinen hoito tulisi meidän valoisamman tulevaisuutemme kannalta olemaan.

Muistan edelleen sen päivän, kun ensimmäisen käsittelyn jälkeen menin tallille. Nuutti oli tarhassa ja hillui kuin heikkopäinen. Lopuksi se ravasi portille niin lennokkaalla ravilla, että silmäni olivat pudota päästäni aina maahan saakka. Seuraavana päivänä tunne satulassa oli vähintään yhtä mahtava - heppanen ei enää köpöttänyt vaan se todella liikkui. Seuraavat hoidot suoritettiin vain parin viikon välillä toisistaan ja kehittyminen oli sen mukaista. Nuutti oli kuin uuden elämän saanut, vuosia nuortunut ja päivä päivältä komistuva, onnellinen hevonen.

Helmikuussa tuskailin jälleen yhteishaun parissa ja tutkin pää kuumana erilaisia uravaihtoehtoja, kunnes mielessäni välähti. Pienen järkkäilyn jälkeen kaikki meni paremmin kuin hyvin ja maaliskuussa aloin opiskelut kraniosakraaliterapian parissa. Seuraavassa kuussa mukaan tulivat myös kurssit hirudoterapiasta ja suunnitelmissa on edelleenkin vaikka mitä. Viimeinkin minulla on kuva siitä tulevaisuudesta, jonka haluan edessäni odottavan.

Toukokuussa Nuutti täytti 17 ja kesäkuussa meillä tuli sen kanssa täyteen seitsemän yhteistä vuotta. Seitsemän vuotta elämäni parasta aikaa. Kaikki näistä ovat omalla tavallaan olleet mahtavia ja opettaneet paljon, mutta jos kuluneista vuosista pitäisi kuitenkin valita se yksi ylitse muiden... saattaisi sormeni hyvinkin pysähtyä vasta 2014:n kohdalla.

Heinäkuussa olin maailman onnellisin heppatyttö kun sain Nuutin lisäksi hoidettavakseni samalla tallilla asustelevan ihanan Usva -suokin. Kävimme sen kanssa myös koulukisoissa, mitkä olivatkin itselleni ensimmäiset yli vuoden tauon jälkeen. Hevoselle tietääkseni toiset sen elämän aikana. Salaa haaveilin paluusta radoille myös Nuutin kanssa, mutta edellisvuonna kananlennon lailla epäpuhtauteen päättynyt yrityksemme oli tehnyt ajatuksesta melkoisen peikon. Kaiken maailman terveysongelmien vuoksi olin vähitellen pakottanut itseni hyväksymään sen, että meidän aikamme valkoisten aitojen sisällä olisivat koetut. Nuutin yhä paraneva liikkuminen kuitenkin herätti pikkuruisen toivon kipinän, entä jos sittenkin...?

Viimein syyskuussa päätin rohkaistua ja aloitimme jälleen säännöllisen valmentautumisen. Pitkäaikainen opettajani oli näkeemäänsä todella tyytyväinen ja kehui Nuutin liikkumisen näyttävän paremmalta kuin koskaan. Ensimmäisen tunnin jälkeen olo oli lähes epärealistinen, melkein kuin unessa. Oli ihan mahtava tunne saada hyvää palautetta henkilöltä, joka on rautainen ammattilainen ja nähnyt möngerrystämme ihan alkuajoista lähtien.

Lokakuussa se sitten tapahtui: ilmoitin meidät Nuutin kanssa koulukisoihin lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Valmentajamme sai tosin rohkaista moneen otteeseen ennen kuin tähän uskaltauduin, mutta... uskaltauduinpa kumminkin ! Kisa-aamuna jalat olivat vetelät kuin liian kauan keitetyt makaronit ja juoksin ympäri tallia kuin päätön kana. Radalle onnistuin kuitenkin kokoamaan itseni hieman paremmin ja suorituksen jälkeen olin Nuuttiin todella tyytyväinen. Me olimme mielessäni jo voittaneet, sillä suuri, ruma peikko pääni sisässä oli viimein selätetty. Eikä se todellinen lopputuloskaan ihan huono ollut, nimittäin nappasimme tosiaan luokkamme 2. sijan. Tuntui ihan huikealta tallustaa talliin sininen ruuuke maailman tyytyväisimmän hevosen suitsissa lepattaen.

Syksy sisälsi paljon muutakin mahtavaa, kuten ensimmäisen ratsastuskerran kokonaan varusteitta, sänkkäriralleilua, naksuilua, kunnollisia estehyppelöitä ja kankitreenejä. Joulukuussa pääsimme Nuutin kanssa ensimmäistä kertaa koko yhteisen matkamme aikana ottamaan osaa seuramme mestaruuskisoihin, joissa heppanen kuitenkin oli valitettavan jännittynyt eikä tuloksessa ollut kehumista. Aina ei voi voitttaa, mutta sentään pysyi mopo lapasessa ! Se on paljon se... ;)

Tiivistettynä vuodessa 2014 voisi sanoa olleen kyse nuortumisesta. Nuutti on tänä vuonna 18-vuotias, elämänsä kunnossa oleva (kop, kop, kop...) seniorihevonen, jossa on virtaa kuin kesäisessä varsassa. Tämän todistaakseen se päätti vielä uudenvuodenaattona repäistä villin pukkisarjan ja heittää kuskin keskelle maneesia. Toisessa päässä se pysähtyi ja kääntyi suorastaan ihmeissään katsomaan että mihinkäs se mamma oikein jäi. No jahas, matkan varrelle tietenkin... Tämän jälkeen kuriton ikikakara käveli korvat töttöröllä luokseni ja rupesi pää kallellaan vaatimaan herkkupaloja. Toinen ei ihan tajunnut olla pahoillaan, rontti mikä rontti. Maailman rakkain rontti.

Kiitos teille kaikille jotka olette olleet mukana matkassamme, toivottavasti pysytte siinä edelleen ! Blogi on oikeastaan lähes koko viime vuoden kärsinyt valitettavasta epäaktiivisuudesta, mutta uuden vuoden kunniaksi lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja nostaa meidät taas niin sanotusti elävien kirjoihin. Mitä mahtavinta alkanutta vuotta 2015 kaikille, pidetään lippu korkealla ja tehdään tästä vuodesta paras ikinä !

P.S. Mitä pidätte uudesta ulkoasusta?