Missä mennään?

Tällä hetkellä voisin hehkuttaa Nuutin maasta taivaisiin. Se oli torstaisella tunnilla ihan mahtava, eivätkä juuri huonommaksi jääneet eilisen itsenäiset ratsastelutkaan. Olemme neljällä viimeisimmällä tunnilla treenanneet erilaisia väistöjä ja meno on ollut kuin Linnanmäen vanhassa, puisessa vuoristoratassa, mutta torstaina hevonen tsemppasi tosi hienosti.

Kaikista kuvista kiitokset siskolleni Jonnalle.

Nuutti on kyllä hauska tapaus. Hirmuisen peruskiltti, mutta tavattoman kovapäinen sille päälle sattuessaan. Ja sille päälle se usein sattuu silloin, kun vaaditaan muutakin kuin vähän asettumista ja taipumista. Kun vaaditaan painoa takaosalle, liikettä ylös ja ristiaskelia. Silloin tuppaa kuuppa kuumenemaan ja lötköstä ruunan retaleesta kuoriutuu todellinen drama queen. Muutama viikko sitten meillä meni yksi tunti täysin pipariksi, koska Nuutti ei enää väistöjen jälkeen suostunut asettumaan yhtään mihinkään. Se oli epätasainen ja juoksi pois alta kuin Vermon loppusuoralla. Aina ei voi onnistua, mutta kyllähän se hieman masentaa kun saa yli puolet tunnista käyttää pelkkään kierrostason laskemiseen jotta hevonen suostuu edes kävelemään.

Tämän pohjamutia myöten menneen tunnin jälkeen hevonen vietti muutaman päivän maastoillen sekä täysin paineitta kevennellen. Tämän jälkeen saimme tehdyksi yhden ihan kelvollisen, kevyehkön treenin, kunnes seuraavana päivänä Nuutti oli jälleen kovin vastustelevainen. Olin jo aiemmin viikolla käynyt hevosta läpi ja availlut kranion avulla sen tavallisimpia ongelmakohtia, mutta päätin aikaistaa kuukausittaista "kokovartalotsekkausta" muutamalla päivällä ja napata Nuutin käytävälle perusteellista hoitoa varten. Oikea puoli oli vähän tukossa joo, mutta mitään kovin merkittävää en havainnut. Seuraavana päivänä päällimmäisten jumien hellitettyä löysin kuitenkin oikean puolen leveän selkälihaksen alareunasta enemmän käsittelyä kaipaavia alueita. Ne avautuivat parin seuraavan päivän aikana "itsestään" (liikutuksessa) ja melkein sulivat käsiin kun vielä sen jälkeen niitä kopeloin. Tässä välissä meillä oli yksi tunti, jolloin Nuutti oli jo huomattavasti parempi, mutta viimeksi se oli tosiaan ihan huippu.

Mummonaamakuvat on aina parhaita.

Eevakin kysyi olinko käsitellyt Nuuttia tässä parin viikon aikana, sillä ero koko olemuksessa oli taas ihan huomattava. Aiemmilla tunneilla olimme tehneet avoja ja sulkuja erilaisiin tehtäviin yhdistettyinä sekä uralla että uralta kentän keskelle, mutta tällä kertaa työskentelimme ympyrällä. Ensin teimme avoimella sivulla pohkeenväistöä etuosa ympyrän uraa seuraten, ja sen jälkeen kävimme muuttamaan ratsastamamme alueen kokoa niin, että pienentäminen tapahtui sulkutaivutuksen avulla, suurentaminen suoralla hevosella mahdollisimman voimakkaita ristiaskelia havitellen.

Käynnissä kuviot onnistuivat tuttuun tapaan varsin sujuvasti, ravissa piti tehdä vähän enemmän hommia. Väistöt ovat Nuutille vaikeita, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta eilen se antoi korjata itseään eikä kiukkuillut lainkaan. Vuosien varrella olen oppinut ratsastamaan sivulle liikkumiseen sujuvuutta ennen kaikkea pienten kompromissien kautta, sillä tiukasti koottuna prässäten mennään ainoastaan ojasta allikkoon. Pitää osata pyytää oikein ja ottaa muoto alemmas. Silti niin, että hevonen kantaa itsensä eikä ulkotuki katoa missään vaiheessa. On aina helpompaa ratsastaa Nuutti alhaalta ylös, kuin ylhäältä alas jos selkä on jo päässyt putoamaan matkasta.

Ympyrän pienentäminen sekä jälleen suurentaminenkin onnistui yli odotusten. Suluissa saatiin muutamia todella hienoja, leijuvia askelia aktiivisilla takajaloilla ja Eeva kehui jatkuvasti Nuutin muotoa. Se tuntui omaankin käteen todella hyvältä, suuhun oli kontakti, mutta ei mitään muuta. Vitsi miten mä tosta hepasta näinä päivinä tykkäänkään... !

Laukassa hioimme jo tutuiksi tulleita siirtymisiä käyntiin ja jälleen tietyssä pisteessä nosto takaisin laukkaan. Näissä möhlin muutaman ensimmäisen, sillä lopetin ratsastamisen kesken kaiken. Irrotin pohkeen ja siirtymä alas jäi liikaa kädelle, jolloin Nuutti veti itsensä pitkäksi kuin nälkävuosi ja käyntiin päästiin vasta muutaman etupainoisen raviaskeleen kautta. Eihän kukaan hevonen 100% itsestään anna jos ratsastaja on ihan kuutamolla, mutta Nuutti osaa kyllä käyttää jokaisen herpaantumisen hetken hyödykseen paremmin kuin hyvin. Vastapainoksi se kuitenkin palkitsee onnistumisista todella vuolaasti. Kun muistin itse ratsastaa paremmin läpi myös sen pienen sekunnin murto-osan kun tuntui, että äh taas leviää, niin kappas keppanaa... oikein pehmeä ja tasainen siirtymä suoraan käyntiin. Ja taas kasvoivat vatsalihakset niin että korvissa soi !

Paino takaosalla, don't you see ?! ... täydellinen esimerkki siitä miltä hyvä siirtyminen ei näytä.

Lopuksi päätimme hieman tsekata mikä on lähtötilanne seuraavaan projektiin, nimittäin laukanvaihtoihin. Nehän ovat hevoselle varsin luonnollinen liike, mutta arvatkaa vain kuuluvatko helppojen listaan Nuutin kohdalla...? No eivät tietenkään. Siltä ei varmaan koskaan ole vaadittu kunnollisia vaihtoja, sillä yleensä se vaihtaa etupään ensin ja takapään vasta muutamaa askelta myöhemmin. Lisäksi tähän liittyy lähes aina jonkin asteinen villiintyminen, aivan kuten tälläkin kertaa. Eeva halusi nähdä mitä Nuutti tekee kun pyydän vaihtoa, ja hevonen esitti sen normaalin: loikka ristilaukalle ja pää taivaissa karkuun. Hallinnan saavutettuani seurasi pieni hiljainen hetki, "... okei". Helpolla emme kuulemma tule pääsemään.

Näistä kuitenkin enemmän joskus myöhemmin, sillä postaus on jo venähtänyt melkoiseksi romaaniksi. Tämän siitä saa kun ei ehdi päivittelemään meininkejä reaaliajassa vaan kaikki (eikä edes sitä) kasaantuneet kuulumiset oksentaa ulos samalla kertaa. Jatkossa postailu on kuitenkin helpompaa kun on taas saanut kiinni siitä kadonneesta rytmistä. Kiitos ja anteeksi, toivottavasti edes joku jaksoi lukea !

Mitä / miten te olette hevostenne kanssa viime aikoina treenanneet?