Kiitos 2014, tervetuloa 2015

Niin se vuosi taas kerran vaihtui ja 2015 on pyörähtänyt käyntiin hieman iloisemmissa merkeissä kun edeltäjänsä. Nuutti on ollut muutaman täysin metsään menneen ratsastuksen jälkeen taas oma ihana itsensä, ja paluu hieman tiukempaan treeniin suoritettiin eilen koulutunnin merkeissä. Ennen perusteellisempia kuulumisia sekä tulevan kauden suunnitelmien selvittämistä ajattelin ottaa pikaisen katsauksen menneeseen vuoteen 2014. Millainen se meidän kohdallamme oikein oli...?

Sanalla sanoen mahtava. Parempi, kuin osasin edes unelmoida. Meidän tiemme ei viettänytkään kaltevana mutkaan ja siitä suoraan rotkon pohjalle, vaan huolestuttavista ennusmerkeistä huolimatta saimme kiinni siivistämme.

Tammikuussa taivas oli vielä harmaa. Nuutin liikkuminen oli edellisen syksyn klinikkavierailun jälkeen huonontunut entisestään ja se oli paitsi haluton, myös kankea kuin rautakanki. Piikitykseen hyvin reagoinut oikean takasen kinnernivel rupesi oireilemaan uudemman kerran. Päätin varata uuden klinikka-ajan ja yritin täyttää mieleni toiveikkailla ajatuksilla, mutta niiden seassa iti jatkuvasti pelko siitä, että paluuta parempaan ei enää olisi...

Tallikavereidemme suosituksesta päädyin kuitenkin vielä ennen klinikkaa kokeilemaan osteopatiaan pohjautuvaa hoitomuotoa nimeltään kraniosakraaliterapia ja katsoa mitä kyseisen alan ammattilaisella olisi sanottavanaan - eihän siitä haittaakaan ollut. Siinä vaiheessa minulla ei vielä ollut aavistustakaan siitä, miten merkittävässä roolissa kyseinen hoito tulisi meidän valoisamman tulevaisuutemme kannalta olemaan.

Muistan edelleen sen päivän, kun ensimmäisen käsittelyn jälkeen menin tallille. Nuutti oli tarhassa ja hillui kuin heikkopäinen. Lopuksi se ravasi portille niin lennokkaalla ravilla, että silmäni olivat pudota päästäni aina maahan saakka. Seuraavana päivänä tunne satulassa oli vähintään yhtä mahtava - heppanen ei enää köpöttänyt vaan se todella liikkui. Seuraavat hoidot suoritettiin vain parin viikon välillä toisistaan ja kehittyminen oli sen mukaista. Nuutti oli kuin uuden elämän saanut, vuosia nuortunut ja päivä päivältä komistuva, onnellinen hevonen.

Helmikuussa tuskailin jälleen yhteishaun parissa ja tutkin pää kuumana erilaisia uravaihtoehtoja, kunnes mielessäni välähti. Pienen järkkäilyn jälkeen kaikki meni paremmin kuin hyvin ja maaliskuussa aloin opiskelut kraniosakraaliterapian parissa. Seuraavassa kuussa mukaan tulivat myös kurssit hirudoterapiasta ja suunnitelmissa on edelleenkin vaikka mitä. Viimeinkin minulla on kuva siitä tulevaisuudesta, jonka haluan edessäni odottavan.

Toukokuussa Nuutti täytti 17 ja kesäkuussa meillä tuli sen kanssa täyteen seitsemän yhteistä vuotta. Seitsemän vuotta elämäni parasta aikaa. Kaikki näistä ovat omalla tavallaan olleet mahtavia ja opettaneet paljon, mutta jos kuluneista vuosista pitäisi kuitenkin valita se yksi ylitse muiden... saattaisi sormeni hyvinkin pysähtyä vasta 2014:n kohdalla.

Heinäkuussa olin maailman onnellisin heppatyttö kun sain Nuutin lisäksi hoidettavakseni samalla tallilla asustelevan ihanan Usva -suokin. Kävimme sen kanssa myös koulukisoissa, mitkä olivatkin itselleni ensimmäiset yli vuoden tauon jälkeen. Hevoselle tietääkseni toiset sen elämän aikana. Salaa haaveilin paluusta radoille myös Nuutin kanssa, mutta edellisvuonna kananlennon lailla epäpuhtauteen päättynyt yrityksemme oli tehnyt ajatuksesta melkoisen peikon. Kaiken maailman terveysongelmien vuoksi olin vähitellen pakottanut itseni hyväksymään sen, että meidän aikamme valkoisten aitojen sisällä olisivat koetut. Nuutin yhä paraneva liikkuminen kuitenkin herätti pikkuruisen toivon kipinän, entä jos sittenkin...?

Viimein syyskuussa päätin rohkaistua ja aloitimme jälleen säännöllisen valmentautumisen. Pitkäaikainen opettajani oli näkeemäänsä todella tyytyväinen ja kehui Nuutin liikkumisen näyttävän paremmalta kuin koskaan. Ensimmäisen tunnin jälkeen olo oli lähes epärealistinen, melkein kuin unessa. Oli ihan mahtava tunne saada hyvää palautetta henkilöltä, joka on rautainen ammattilainen ja nähnyt möngerrystämme ihan alkuajoista lähtien.

Lokakuussa se sitten tapahtui: ilmoitin meidät Nuutin kanssa koulukisoihin lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Valmentajamme sai tosin rohkaista moneen otteeseen ennen kuin tähän uskaltauduin, mutta... uskaltauduinpa kumminkin ! Kisa-aamuna jalat olivat vetelät kuin liian kauan keitetyt makaronit ja juoksin ympäri tallia kuin päätön kana. Radalle onnistuin kuitenkin kokoamaan itseni hieman paremmin ja suorituksen jälkeen olin Nuuttiin todella tyytyväinen. Me olimme mielessäni jo voittaneet, sillä suuri, ruma peikko pääni sisässä oli viimein selätetty. Eikä se todellinen lopputuloskaan ihan huono ollut, nimittäin nappasimme tosiaan luokkamme 2. sijan. Tuntui ihan huikealta tallustaa talliin sininen ruuuke maailman tyytyväisimmän hevosen suitsissa lepattaen.

Syksy sisälsi paljon muutakin mahtavaa, kuten ensimmäisen ratsastuskerran kokonaan varusteitta, sänkkäriralleilua, naksuilua, kunnollisia estehyppelöitä ja kankitreenejä. Joulukuussa pääsimme Nuutin kanssa ensimmäistä kertaa koko yhteisen matkamme aikana ottamaan osaa seuramme mestaruuskisoihin, joissa heppanen kuitenkin oli valitettavan jännittynyt eikä tuloksessa ollut kehumista. Aina ei voi voitttaa, mutta sentään pysyi mopo lapasessa ! Se on paljon se... ;)

Tiivistettynä vuodessa 2014 voisi sanoa olleen kyse nuortumisesta. Nuutti on tänä vuonna 18-vuotias, elämänsä kunnossa oleva (kop, kop, kop...) seniorihevonen, jossa on virtaa kuin kesäisessä varsassa. Tämän todistaakseen se päätti vielä uudenvuodenaattona repäistä villin pukkisarjan ja heittää kuskin keskelle maneesia. Toisessa päässä se pysähtyi ja kääntyi suorastaan ihmeissään katsomaan että mihinkäs se mamma oikein jäi. No jahas, matkan varrelle tietenkin... Tämän jälkeen kuriton ikikakara käveli korvat töttöröllä luokseni ja rupesi pää kallellaan vaatimaan herkkupaloja. Toinen ei ihan tajunnut olla pahoillaan, rontti mikä rontti. Maailman rakkain rontti.

Kiitos teille kaikille jotka olette olleet mukana matkassamme, toivottavasti pysytte siinä edelleen ! Blogi on oikeastaan lähes koko viime vuoden kärsinyt valitettavasta epäaktiivisuudesta, mutta uuden vuoden kunniaksi lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja nostaa meidät taas niin sanotusti elävien kirjoihin. Mitä mahtavinta alkanutta vuotta 2015 kaikille, pidetään lippu korkealla ja tehdään tästä vuodesta paras ikinä !

P.S. Mitä pidätte uudesta ulkoasusta?