Tuuppailua lumisessa maisemassa

Lauantain vastaisena yönä maa peittyi harsomaiseen pakkaslumeen. Aamun hämärässä puhelimen näytöltä herätyskellon sammuttavaa kosketusta hapuillessani tiirailin muutaman vääntyneen sälekaihtimen lomasta ulos ja olisin voinut heittää voltin kun näin lämpömittarin laskeutuneen nollan tuntumasta miinukselle ainakin viiden pykälän verran. Kivuttoman heräämisen sekä sään herran laupeuden luomaa painottomuuden tunnetta romutti alakerrassa, portaikon juuressa odottanut lämmin, koiran pissasta koostunut valtameri, johon tietenkin aamupalalle rynnätessäni loikkasin. Voihan räkä... uusilla sukilla vieläpä. Täällä olisi siis kolme ympäriinsä lirkkivää suloista puudelivauvaa ihan luovutusiässä, mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan.....

Märän sukan pesukoriin viskattuani etsin pissassa uineelle tuuraajan (sillä yksi sukka on aina helpompi löytää kuin kaksi, mistähän johtuu...?) ja pääsin taas paremmin kiinni siihen hieman käsistä livenneeseen "hyvä aamu" -fiilikseen. Anniina oli edellisenä iltana saapunut vieraisille ja tavalliseen tapaansa piti huolen siitä, että aikataulussa pysytään just eikä melkeen. Ennen kahdeksaa kävi käsky vetää vaatteet niskaan ja itsehän vielä rimpuilin eteisen lattialla ainakin sadan metrin mittaiseksi kasvaneen tuubihuivini kanssa siinä vaiheessa kun Anniina jo Usain Boltin lailla kipitti autolle ikkunoita raappaamaan. Tällaisen ihmisen tarvitsisin vierelleni ihan joka ikinen päivä, t. aina mattina myöhässä.

Näiden korvien välistä maailma näyttää aina entistä kauniimmalta. Ihana, ihana aamu.

Tallille päästyämme alkoi päivä jo kirkastumaan. Pelto oli vielä melko sankan sumun peitossa, mutta metsän takaa hiipivät punertavan keltaiset valonsäteet enteilivät upeaa auringonnousua. Jalan tieltä väistävän lumikerroksen alla piileskellyt koppurainen jäärata sanoi ei peltoilulle, mutta yläkentän pohja osoittautui epäilyksistäni huolimatta viimeinkin oikein ratsastuskelpoiseksi. Vuorossa oli siis vuoden ensimmäinen tuuppaustuokio ihanan lumisen maiseman ympäröimällä kentällä, me so happy !

En muista milloin Anniina oli viimeksi nähnyt Nuuttia liikkeessä, mutta ensimmäinen kommentti oli: "kantaapa se itsensä hyvin". Kehitystä oli taas muutamassa kuukaudessa tapahtunut kuulemma ihan hirmuinen määrä. Kuvaamisen ohessa Anniina kehitteli meille hyviä tehtäviä ja korjaili istuntaani - joutuen taas huomauttamaan varmaan sata kertaa niistä samoista asioista: vasen jalka alas, oikea kyynärpää kiinni vartaloon... "älä mee vinkkeliin".

Kentän laidalla huuteleva silmäpari on kyllä tosi hyvä juttu, sillä itsenäisesti ratsastellessaan suuri osa virheistä vilistää täysin huomiokyvyn ulkopuolella. Olen yrittänyt kouluttaa siskostani pientä istuntaani tarkkailevaa apulaista ja sanonut, että hänen pitää huutaa jos teen niin tai näin. Takakeno, jalka liian edessä, vaeltelevat kyynärpäät... mitä ikinä. Kaikkea Jonna ei tietenkään vielä huomaa, mutta "älä näytä tommoselta säkiltä !" hän on kyllä muutaman kerran oikein antaumuksella rääkynyt. Sitten olen yrittänyt näyttää vähemmän säkiltä.

Lauantaina keskityimme lähinnä saamaan Nuuttia malttamaan askeleessa, eli rauhallisempi tahti ja entistäkin enemmän ilmaa alle. Kuten Anniinakin sanoi: hevonen on nyt mennyt niin huimasti eteenpäin, että siltä voi ja pitääkin hiljattain vaatia enemmän. Kehittyminen jämähtää aloilleen jos aina tyydytään siihen mikä joskus on ollut "hyvä" tai "ok", eikä pyritä löytämään uusia standardeja. Mukavuusalueelta irtaantuminen ei aina ole helppoa tai edes järin mukavaa, mutta ilman sitä emme koskaan tiedä voiko saavutettavissa olla jotakin suurempaa.

Ratsastusten aikana Anniina räpsi kuvia lähemmäs 1000 (herranen sentään... !), joista onnistuin erittäin rankalla kädellä valitsemaan julkaisuun nämä reilut 20. Laatu vähän vaihtelee, sillä sää pomppi aurinkoisesta pilviseen ja taas takaisin aurinkoon aika reipasta tahtia, eikä tuon kivikautisen kameran automaattisäädöt ihan pelitä... No, suurin osa kuvista on kuitenkin aivan upeita, vai mitä olette mieltä...?

Ehkä oma lempparikuvani. Laukassa Nuutti on yleensä niin mielettömän kiva.

"Kuule tule itse juoksemaan tänne lumeen ni katsotaan sitten kenen jalat täällä oikein laahaa !"

Toinen tietää olleensa hieno... ;)

Kaikkensa antanut, onnellinen laamanaama.

Suuret kiitokset rakkaalle serkkuselleni kuvista sekä koutsaamisesta ! Lauantai-iltana kävimme Anniinan kanssa vielä kuvaamassa erään tuttuni upeaa nuorta koulutammaa, minkä jälkeen lähdin hänen mukanaan parin päivän minilomalle Mikkeliin. Olikin oikea reipasteluloma ! Shoppailimme jalkamme kipeiksi, kävimme salilla treenaamassa ja luistelemaankin innostuttiin taas monen vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset hetket jäällä kuluivat aika kauhunsekaisissa tunnelmissa ("miks tää rata on näin röpöläinen ?!"), mutta vähitellen löysin sisältäni sen skidinä taitoluistelua ahkerasti harrastaneen Susannan ja painelin tuulispäänä ympäri kenttää. Jarruttaa en kuitenkaan uskaltanut, joten menon muuttuessa huteraksi laskin molemmat teräni jäälle ja liu'uin tukevassa etukenossa kunnes vauhti vähitellen hiipui. Ehkä musta ei sittenkään - lupaavista hetkistä huolimatta - ole speed skateriksi.....

Takaisin Espooseen tiistaina kurvattuamme päätin pakottaa Anniinan Nuutin selkään. Yritti kuulkaa keksiä tekosyytä jos jonkinmoista...... ;) Olen kuitenkin aika itsepäinen sille päälle sattuessani ja sain kuin sainkin tahtoni läpi. Sinnehän se Anniina satulaan siis kapusi. Tästä lisää myöhemmin ihan omassa postauksessaan... !

Mikä otoksista on mielestäsi paras?

• • •

P.S. Postauksen alkuun viitaten: meillä siis ihan aikuisten oikeasti olisi yksi muutaman kuukauden ikäinen tyovillakoiratyttönen, joka vielä oikean ihmisen kohdalle sattuessa voisi kotia vaihtaa. Sähköpostitse (susanna.niemi@live.fi) saa lisätietoa sekä puhelinnumeron äidin suuntaan.

Valmistautumista vuoden ensimmäisiin kisoihin

Meidän alkaneen vuoden ensimmäinen kisapäivämme on näillä näkymin 1.2.. Silloin järjestetään kotitallillamme pienet, 1-tason kouluhipat, joiden luokkavalinta omalla kohdallamme on vielä hieman mietintämyssyn puolella. Helppo B(:0) tuntuisi turvalliselta ponnahduslaudalta tulevaan kauteen, mutta toisaalta sen hinkkaaminen alkaa jo vähän tympimään. A:sta ylöspäin se perskuleen passikäynti kuitenkin korostuu jälleen, ja suututtaa jo valmiiksi kun tiedän numeroiden siitä olevan luokkaa 3-4, hyvällä tuurilla ehkä jopa 4,5... Sille ei kuitenkaan mitään voi, joten järkevintä olisi ehkä rohkaistua ja lähteä ratsastamaan muilta osin mahdollisimman sujuvaa A:ta - prosenteista viis.

Kaksi viimeistä tuntia olemme menneet Nuutin kanssa kangilla ja tänään harjoittelimme tulevissa kisoissa valittavana olevaa helppo A:1:stä. Toinen vaihtoehto olisi he A:10, mutta siinä miinuksina ovat pidempi käyntiohjelma (enemmän arvostelukohtia), takaosakäännökset uran sisäpuolella ja väistöt uralta keskelle. Käännöksissä emme siis saisi tukea toveri seinästä ja väistöönkin pitäisi sen luota irroittautua. Nuutti ei ymmärrä miksi kouluohjelmat ovat näin kamalan julmia.

No joo, vaikka seinä toki kiva kaveri onkin, niin ovat ne takaosakäännökset sujuneet ihan ok myös muualla kuin uralla kintereet laitoja hipoen. Uskon silti, että seinän antama tuki voisi avittaa meitä takaosakäännösten avulla nostamaan passikäynnistä aiheutuvaa huonoa numeroa edes puolikkaalla. Toisinaan käännökset saattavat sielläkin energian uupuessa hieman levitä, mutta vähemmän kuin keskellä ei mitään, ja ns. ruuvaamista (= takajalat porautuvat liikkumattomina maahan sillä aikaa kun etuosa kiertää niiden ympäri) Nuutti ei onneksi yleensä harrasta. Kovin vaikeita tehtäviähän ei tämä helppo A tasona vielä sisällä, mutta meille se kuitenkin tarjoaa haastetta ihan riittämiin...

Viime viikon tunnilla teimme pohkeenväistöjä (käynnissä) ja niistä laukannostoja, voltteja ja laukasta siirtymisiä käyntiin suoralla uralla ilman seinän apua. Lisäksi pistimme kunnolla aluilleen Nuutin laukanvaihtotreenit, ja saimmekin aikaiseksi kokonaista kaksi puhdasta vaihtoa ! Ensimmäinen (vasemmasta oikeaan) oli aika hieno, ja se tulikin aikamoisena yllätyksenä sekä minulle, että valmentajallemme. Edellisen tunnin lopulla otetun "lähtötasotestin" jälkeen olimme todenneet, että perus kokorataleikkaa ei vielä vaihdon urana toimi (liikaa tilaa heittäytyä vahvaksi), joten tällä kertaa otimme asiaksemme etsiä mahdollisimman hyvä tehtävä, joka suorastaan houkuttelisi hevosta vaihtamaan. Muutaman kokeilun jälkeen päädyimme hakemaan vaihtoa vastalaukan kautta, mikä osoittautuikin varsin hyväksi ideaksi.

Käytännössä siis laukkasin uraa pitkin vastalaukassa ja hain rentoa hetkeä, jolloin laukassa oli hyvä energia. Sen jälkeen yritin ajoittaa vaihdon avut lyhyen sivun keskipisteeseen, jolloin pieni tila ja edessä oleva kulma toimivat avittavassa asemassa. Pohkeiden tukena sain neuvoksi käyttää ulkojalan taakse ihan pienen pientä kosketusta raipalla, sillä sen toivottiin ehkäisevän tätä "apujen läpi ryntäämistä" ja provosoivan hevosta vaihtamaan. Nuutti on erittäin herkkä raipalle (juuri hipaisua suurempaa kontaktia ei lähes koskaan kaivata), joten tämä toimi paremmin kuin hyvin ja reaktio oli juuri sitä mitä toivoimmekin.

Tai no, ainakin sinne päin. Seuraava vaihto vasemmasta oikeaan tapahtui nimittäin aika jäätävän pukin kautta. Siitä huolimatta vaihto oli puhdas ja heppa sai tietenkin jälleen vuolaat kiitokset. Oikeasta vasempaan vaihtaminen ei sitten ollutkaan niin helppo nakki. Nuutille ko. laukka on helpompi (eli se painelee mielellään vastalaukassa vaikka maailman tappiin saakka) ja sen oikea, jännevamman vuoksi aikanaan leikattu takanen puolestaan vasenta heikompi. Tässä se siis heittää mieluiten ristilaukalle niin, että ainoastaan etupää vaihtaa. Ideaa siis on, mutta täydellisestä suorituksesta ollaan vielä hyvin kaukana. Toistaiseksi tyydyimme tässä suunnassa siihen, että sain takapään vaihdettua muutamaa askelta etupään perään. Nyt vaan reeniä pirusti, niin eiköhän nämä tästä... ! Kyllä se vanhakin koira hevonen voi uusia temppuja oppia... ;)

Miksi kamera vammaa aina silloin kun tapahtuu jotain jännää...

Pukin jälkimaininkeja. Neppis katsoo kummissaan...

Istunta kuin suoraan oppikirjasta.

Tämän päivän tunnilla emme vaihtoihin koskeneet, sillä keskityimme tosiaan he A:1 -radan osien läpikäymiseen. Alkuverkka oli hieman normaalista poikkeava, sillä työskentelimme kaikki kolme samalla suurella pääty-ympyrällä harjoituslaukan ja keskilaukan välillä vuorotellen. Nuutti oli alkuun hieman työläs ratsastaa, mutta itse liikkeestä löytyi heti ensimetreistä lähtien mukavasti ilmaa. Keuhkoistani se puolestaan meinasi loppua.

Aloitimme varsinaisen työskentelyn muutamilla pituushalkaisijoilla pysähdyksineen ensin ravissa, sitten laukassa. A:1:n lopussa linjalle käännytään ravissa, mutta viimeiseen pysähdykseen tullaan laukassa, joten suoritin myös kerran noston pituushalkaisijan alussa. Nämä onnistuvat Nuutin kanssa lähes poikkeuksetta aika hyvin, sillä se on helppo pitää suorana myös muualla kuin seinän vieressä.

Tämän jälkeen siirryimme tekemään muutamia keskiraveja lävistäjällä. Näissä ongelmana on välillä se, että Nuutti kaatuu kulmasta vasten sisäpohjetta ja lähtee sieltä otsa edellä kuin tuhatjalkainen konsanaan. Pari ensimmäistä yritystä päätyikin epätoivoisten korjauskoitosten ja tahtirikkojen kautta laukkaan, jolloin Eeva käski rauhoittamaan ravin ennen kulmaa, ajattelemaan enemmän ylämäkeen ja yksinkertaisesti: ratsastamaan paremmin. Pohje kiinni, vahva istunta. Vatsalihakset kärventyivät helvetin lieskoissa, mutta armoa ei herunut tippaakaan.

Ja kun ryhdistäydyin itse, ryhdistäytyi hevonenkin. Hassu juttu, eikö? Sen jälkeen saimme aikaiseksi parit aika mukavat keskiravit. Oikeastaan tosi mukavat, olo oli ihan wow. Näihin on ihan lyhyessä ajassa tullut huimasti enemmän potkua ja tänäänkin Nuutti tuntui viimeisellä lävistäjällä ihan oikealta kouluhevoselta. Oli tahtia ja ilmaa, eikä muotokaan valahtanut. Kyllä siitä vielä liitokavio kuoriutuu... ;)

Tässä taidamme esittää passagea. Pitää vähän treenata niitä olympialaisia varten nähkääs.

Lopuksi teimme vielä vastalaukkoja ja muutamat raviväistöt. Vastalaukoissa oikea on tosiaan huomattavasti vahvempi ja pysyy paremmin "pomppuisana". Vasen jää herkästi vähän littanaksi. Raviväistöt ovat kouluradalla (sen käynnin lisäksi...) olleet meidän ikuinen kompastuskivemme, mutta tänään saimme Eevalta kommentin: "oho, nämähän menevät paljon paremmin kuin odotin". Kyllähän se ravi vähän hidastuu ja välillä tulee hetkiä kun Nuutti yrittää vängätä itsensä mutkalle, mutta ristiaskeleet olivat selkeitä ja pääsimme hyvin pisteestä pisteeseen. Aina on parannettavaa (ja rutkasti onkin), mutta näihin olin tänään kyllä todella tyytyväinen.

Olen tässä kuluneina viikkoina miettinyt mihinköhän rahkeemme Nuutin kanssa oikeasti riittävät, mihin saakka voimme kehittyä? On sanomattakin selvää, että Nuutti on jo aika iäkäs, mutta jatkuvasti nousujohteinen kehityskäyrämme antaa toisinaan unelmille siivet. Katsotaan miten käy... :)

Nuutin uusi besu, Neppis ! Yhdessä Nuutti ja Neppis ovat team Nuppis ;)

Kaikki postauksen kuvat ovat viime viikon tunnilta, kiitokset jälleen kerran ihanalle pikkusiskolleni !

Onko teillä jo kevään kisoja tähtäimessänne?