Haaste hevosenomistajille

Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut.

K E R R O   H E V O S E S T A S I :   R O T U ,   T A S O   J A   H I E M A N   L U O N N E T T A .

Nuutti on vuonna 1997 syntynyt mecklenburgilainen puoliveriruuna, jonka olen omistanut reilut kuusi vuotta. Se on luonteeltaan todella veikeä, ikinuori pikku vintiö, jonka kanssa hyvä huumorintaju todellakin on tarpeen. Kaikista (hyvin monista...) tempauksistaan huolimatta Nuudeli on kuitenkin pohjimmiltaan maailman kiltein ja kultaisin hevonen.

Tasoltaan Nuutti on koulupuolella ehkä... helppo B - A. Hieman hankala sanoa. Olemme koulupuolella startanneet seuratason he A -luokkia, mutta siinä kohdataan jo sen verran "teknisiä hankaluuksia", etteivät prosentit mitenkään huippulukemiin ole yltäneet. Nuutin kanssa mm. raviväistöt (jäykän lanteen vuoksi hankalia) sekä käynti (lähes täydellistä passia) vetävät pisteitä alas. Kotona ollaan vaativan asioitakin (kuten laukkaväistöjä (jotka muuten ovat huomattavasti raviväistöjä helpompia) sekä vaihtoja) treenattu, mutta koskaan tuskin tulemme sillä tasolla kilpailemaan. Nuutti on aina ollut enemmän esteheppa, ja sillä onkin aikoinaan kilpailtu Saksassa 130cm tasolle. Mun kanssa heppa on seuratasolla kilpaillut 90-100cm luokissa, treeneissä ollaan joskus aikoinaan suoritettu tehtäviä myös 110-120cm tasolla.

Nuudeli yhdellä parhaimmista ratsastuskerroista koskaan, keväällä 2012. Vaikka täydellisesti ei mennytkään, niin ruvettiin löytämään uusia vaihteita ja liikkeeseen enemmän ilmaa alle. Kuva © Jonna.

H E V O S E T   V A I   P O N I T ?   M I K S I ?

Hevoset, ehdottomasti ! En ole koskaan ollut poniratsastaja tai juurikaan poneihin silmääni iskenyt. Tietenkin niistäkin löytyy hienoja (ja menneisyydestä muutamia todella tärkeitäkin yksilöitä), mutta näin yleisesti ottaen hevoset vain ovat aina olleet enemmän mun mieleen.

E N S I M M Ä I N E N   H E V O N E N   /   P O N I ,   J O L L A   R A T S A S T I T   I T S E N Ä I S E S T I   E N E M M Ä N ?

Ennen Nuuttia en juurikaan ratsastellut itsenäisesti, vaan olin lähes aina valvovan silmän alla. Erään kaverini poni (silloinen hoidokkini) kuitenkin oli sellainen, jonka kanssa aika ajoin touhuilin ihan itseksenikin jos äiti ei päässyt seuraamaan sekä opastamaan.

K U M P I   P A R E M P I ,   K E N G Ä T Ö N   V A I   K E N G Ä L L I N E N ?   H E V O S E S I   K E N K I E N   K O K O ?   ( J O S   S E   O N   K E N G Ä S S Ä )

Riippuu hevosesta ja sen käyttötarkoituksesta. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että käyttöhevonen kannattaisi pitää kengässä, sillä kenkä tietenkin suojaa kaviota liialta kulumiselta. Nuutti kun on normaalissa liikutuksessa ympäri vuoden, niin haluan pitää sen kengässä. Hokkeja pidän myös talvikaudella ihan ehdottomina, mikäli haluaa pystyä myös ulkona liikuttamaan. Nuutti on muistaakseni koon 3 kengässä.

K L I P P A U S :   P U O L E S T A   V A I   V A S T A A N ?

Toinen kysymys, jonka vastauksen voisin aloittaa "riippuu hevosesta ja sen käyttötarkoituksesta". Jos hevonen on säännöllisessä liikutuksessa, hikoaa ja kuivaa ikuisuuden, niin klippaaminen on kaiketi mukavin vaihtoehto jokaiselle osapuolelle. Jos hevonen puolestaan liikkuu epäsäännöllisesti tai ei juuri hikoa, niin en klippaisi. Nuuttia ei tänäkään talvena ole tarpeen ajella, sillä vaikka meillä on lämmin maneesi, niin sen karva pysyy ympäri vuoden niin lyhyenä ettei hikoileminen ole ongelma. Ja jos hevonen toisinaan (lähinnä satulan sekä vyön alta) hikoaa, niin sitten vain kävellään kuivaksi, sillä muutenkin meidän loppukäynnit on rankemman liikutuksen jälkeen pitkät (30-60min).

T A R H A A V A T K O   H E V O S E S I   Y K S I N   V A I   L A U M A S S A ?   M I K S I ?

Kesäisin Nuutti on aina laitumella laumassa, mutta muun ajan se tarhaa yksin. Toki joku kaveri olisi kiva, mutta varsinkin hokkikaudella haavereiden riski kasvaa eivätkä monet etenkään kilpahevosten kohdalla halua tätä riskiä ottaa. Lisäksi Nuutti on vähän tuholainen, eli se rikkoo omia sekä oletettavasti myös muiden varusteita (riimuja ja loimia), minkä vuoksi se ei kaiketi ole kaikista halutuin tarhakaveri................... :D Turpakontaktiin hevoset kuitenkin naapuritarhalaistensa kanssa pääsevät.

Nuudeli ja sen besu laitumella viime kesänä. Huvittavinta tässä yhtälössä on mielestäni se, että hepoilla on melkein sama nimi; Gastello (Nuudelin oikea nimi siis) ja Castello. Kuva © minä.

R A T K A I S E E K O   H E V O S E S S A   E N E M M Ä N   S E N   L U O N N E   V A I K O   U L K O N Ä K Ö   ( K U T E N   V Ä R I ) ?

No siis... tietenkin se luonne on tärkein, mutta ulkonäkökin merkitsee. Muhun henkilökohtaisesti iskevät rautiaat läsipäät (mieluiten kolmella sukalla, hehe...), mutta kyllä sen hevosen pitää olla muutakin kuin "oikean värinen". En kuitenkaan pidä sitä mitenkään hävettävänä asiana, jos itselleen hevosta katsoessaan vaatii siltä luonteen lisäksi myös miellyttävää ulkonäköä; itsepähän sitä tulee päivästä toiseen katselemaan. Uskon kuitenkin, että kun "se oikea" tulee vastaan, niin sen vain tietää. Ei sitä siinä sitten mieti onko se kaikkea sitä, tätä ja tuota. Siihen vain ihastuu.

M I L L A I N E N   O N   H Y V Ä   H E V O S B L O G I ?

Mielipiteitä on monia, mutta mun mielestä sellainen, jossa kerrotaan monipuolisesta tavallisesta arjesta (käsitti se sitten harrastelua tai tavoitteellista treenaamista), joka sisältää runsaasti kuvamateriaalia ja jonka teksteissä on ajatusta sekä pohdintaa. Itseäni lähinnä kiinnostavat blogit, joissa kirjoittaja kertoo elämästään oman hevosensa kanssa, mutta toki muutamia poikkeuksiakin lukulistalta löytyy !

P A H I N   T I P P U M I S E S I ?

En ole koskaan tippuessani loukannut itseäni kovinkaan pahasti (luita ei ole katkeillut tms.), mutta pari tippumista ovat jääneet mieleeni ylitse muiden. Ensimmäinen tapahtui varmaan lähemmäs kymmenen vuotta sitten, kun lensin eräältä torinhevostammalta päin maneesin seinää. Se pukitti mut kaulalle, ampui maneesin takapäädystä koko maneesin läpi ja teki oviaukolle täyden stopin. Olo oli sen jälkeen aivan järkyttävä, oksetti ja pyörrytti, enkä hetkeen tajunnut mistään mitään. Ainoa mitä ennen maneesin katsomossa retkottamista muistan, ovat valmentajan sanat: "antakaa jostain paperia ettei valu veri takille". Nenästä se veri vain tuli, että ei sen vakavampaa onneksi... :D

Toinen "pahimmista tippumisistani" on ehkä Nuudelilta, kun se yksien koulukisojen verkassa linkosi meikän suurella pukilla tantereeseen ja loukkasin selkäni. Kipu oli hetken niin pistävä, etten tuntunut saavan henkeä ollenkaan. Vähän aikaa hengähdettyäni nousin kyllä takaisin ratsaille ja ratsastin radan läpi hammasta purren, mutta edelleen (vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin...) selkä ajoittain kipuilee.

Koulukisoissa syksyllä 2012 ja hieman villi heppa tällöinkin. Tippuminen oli taas erittäin lähellä, mutta jotenkin sain apinoitua itseni kaulalta takaisin satulaan... :D Kuva © Sofia.

K U I N K A   M O N T A   L O I M E A   H E V O S E S I   O M I S T A A ?

Voi, monta... ! En edes tiedä muistinko ottaa kaikkia mukaan laskuihin, mutta näin äkkiseltään mietiskeltynä loimia löytyy ainakin 20 erilaista... Ainakin luulisi löytyvän joka tilanteeseen sopiva !

K U I N K A   U S E I N   H E V O S E S I   L I I K K U U ?

Pyrin siihen, että Nuutti liikkuu päivittäin vähintään kävellen. Seisotusvapaita vältän ja niitä onkin yleensä vain "hätätapauksessa". Normaalisti meidän viikko sisältäisi 1-2 rankempaa ratsastuskertaa (valmennuksessa tai itsenäisesti), 1-2 kävelypäivää (taluttelua tai ratsain milloin missäkin), 1-2 maastoilupäivää (säästä, pohjista, sekä muista muuttujista riippuen joko kävellen, rennosti hölkötellen tai sitten ihan "työskennellenkin") ja loput ratsastukset (1-4 kertaa viikossa) maneesissa tai kentällä jotakin kevyempää eteen alas työskentelyä ja jumppailua, johon voivat toisinaan kuulua myös puomit tai kavaletit.

O L E T K O   V A R O V A I N E N   V A I   " U H K A R O H K E A "   R A T S A S T A J A ?

Hmm... en kuvailisi itseäni kummallakaan sanalla. Omistan itsesuojeluvaiston, mutta harvemmin kuitenkaan selässä arkailen. Ennen olin enemmän mallia "uhkarohkea", rakastin vauhtia ja "vaikeita" hevosia. Ratsastuskoulun tunneillakin sain alleni uudet / vireämmät tapaukset - ja mikäli en sellaisen selässä jo istunut, niin sain usein toisten oppilaiden ratsujen temppuillessa tehdä vaihtokaupat ja kavuta jukuripäiden kyytiin. Haasteista pidän edelleen (ja Nuutti niitä mulle onneksi varsin reippaasti tarjoaakin !), mutta mukaan on tullut myös tiettyä, tervettä järkeä ja kauaskantoisempaa ajattelua.

- - -

Haasteesta kiitokset Siirille, Ainolle sekä Tiialle ! Itse haastan... Aadan, Erikan, Jillan, Ellan ja Essin, sekä kaikki muutkin hevosenomistajat, jotka haluavat tämän haasteen tehdä !! :)