Huippu viikonloppu !

Lunta, lunta, lunta !! Finally. Tätä onkin odotettu kuin kuuta nousevaa. Vielä muutama(kymmenen) senttiä lisää niin meitsi on happy... ;) Pääsisi sitten viimeinkin riemuitsemaan niistä talven parhaista jutuista.

Tänään oli tarkoitus (taas kerran...) heräillä hieman aikaisemmin, mutta kuinka ollakaan venyi taas sinne puolille päivään...... Kiitos tästä kuuluu kyllä vain ja ainoastaan hauskalle lauantai-illalle ! Alkuillasta oli ohjelmassa illallismeeting Hippolan huippuporukan kesken ja ysin maissa jatkettin Aadsun sekä Oonan kanssa karkkiostosten kautta leffaan katsomaan Walter Mittyn Ihmeellinen Elämä. Suosittelen ! Yöllä vielä vähän luistelua liukkailla teillä ja kotona olin vähän ennen yhtä. Kiitos vielä kaikille, ootte niin mahtiksii !

1. Oona, Senni, minä, Erika ja Aadsu vampyyreinä ! 2. Lefuuuuu !

Nuutilla oli eilen vapaapäivä (= kävelyä) sillä itse en ehtinyt tallille ollenkaan, joten tänään mulla oli alla täsmälleen veikkauksien mukaisesti aika reipas ponu. Olin iskenyt selkään estesatulan ja kantanut maneesin keskelle parit sokeripalat puomeineen aikeinani tehdä jonkinlainen fiksu kavalettitreeni, mutta vähän meni puihin taas... Heppa oli nimittäin niin malttamaton, etten saanut sitä kuulolle lainkaan.

Kavalettiristikon ylitys jäi siis ihan muutamaan hassuun kertaan ja jokaisella Nuudeli vei mua kuin märkää rukkasta. Se on lähtiessään niin vahva, ettei mulla yksinkertaisesti istunta riitä. Suurimman osan ajasta keskityin siis erilaisilla siirtymisillä saamaan hevosta keskittymään. Se liikkui jälleen ihan hyvin, mutta oli tosiaan niin menossa, että tahti sekä liikkeen lennokkuus toisinaan kärsivät hieman.

"Jos mä tälleen niinku meen kaula kaarella niin et varmaan huomaa että kipitän sun alta pois minkä ehdin?". Kiva muuten toi mun ulko-ohjan tuki.

Thank god kuvat kavaleteilta olivat hieman sumeita, en olisi kehdannut julkaista niitä muutenkaan. Tämä pieni kuvasarjan poikanen kuitenkin on pakollinen koska no... tämä kertoo kaiken tarpeellisen.

Vähän orpo olo kun hevosen kaula katoaa edestä ihan tyystin.

Musta tuntuu, että Nuudeli on kehitellyt tuota tiistaina avattua jumia jo pidemmän aikaa (mahdollisesti syksyltä saakka, who knows......) ennen varsinaista, sinne satulan päälle tuntuvaa oireilua, ja nyt se kaikki patoutunut energia pyrkii purkautumaan keinolla millä hyvänsä. Siksipä yritänkin lähipäivinä ehtiä maneesille sellaiseen aikaan, jolloin siellä ei ole muita, ja päästää Nuutin irtona juoksentelemaan turhia höyryjä pois. Ehkä hepalla sitten riittäisi mielenkiintoa taas keskittyä hillumisen lisäksi hommiinkin.

"Ainahan mä keskityn kato nyt kuinka mun korvatkin lörpöttää."

Itse henkilökohtaisesti liputan irtojuoksutuksen puolesta. Ymmärrän tietenkin myös ihmisiä, jotka omaavat asiasta eriävän mielipiteen (ja eihän irtojuoksutus kaikilla talleilla edes ole sallittua), mutta mun mielestä se kuitenkin tekee hyvää niin hevosen fyysiselle kuin psyykkisellekin kunnolle. Ainakin meidän kohdallamme vaikutukset ovat olleet ainoastaan positiivisia. Ja ennen kuin joku tulee valistamaan mitä irtojuoksutuksella "oikeasti tarkoitetaan", niin vastaan jo valmiiksi: tiedän kyllä. Mikäli itse seison kentän keskellä, Nuutti harvemmin juuri riekkuu. Se menee suurella ympyrällä ja kuulostelee mitä mä siellä keskellä yritän sille sanoa. Mutta jos itse olen kentän laidalla, Nuutti tietää saavansa rallitella. Paikat aukeavat ja pääkoppakin saa vähän tuulettua. On mulla tässä kyllä vähän omakin lehmä ojassa...... Irtona juostessaan Nuudeli nimittäin yleensä pukittelee aika runsaasti. Ratsastettaessa moinen oheistoiminta ei ihan toivelistan kärkeen yllä, sillä mulla on tapana aina viimeistään kolmannen loikan jälkeen lentää vauhdilla tonttiin. Nuutin pukit vaan ovat niin järkyttäviä. Pilotti on siis varsin mielissään kun heppa hoitaa suurimmat rodeot vapaana... heh.

Pikku riehupelle viime keväänä. Kuvitelkaa hepan pää vielä tuonne etujalkojen väliin; ei niin iisi homma pysyä kyydissä.......

Kesäisin irtojuoksutus kuuluu säännöllisesti meidän viikko-ohjelmaan, mutta maneesikaudella puuha onnistuu juoksutuskelpoisten alueiden pienemmän määrän vuoksi harvemmin. Etenkin nyt kun ei ole kunnolla luntakaan. Silloin tällöin, tilaisuuden tullen kuitenkin lasken Nuuskun vapaaksi maneesiin ja se saa riehua mikäli siltä tuntuu. Nyt tuolle tilaisuudelle tosiaan olisi tarvetta, sillä mä en tiedä kauanko vielä onnistun pitämään tikittävän aikapommin kasassa ja säästämään itseni mustelmilta............... :D

Sen siitä saa kun ruttutaikina tajuaa jälleen olevansa elämänsä kunnossa. Mä epäilen että Nuutti nuoreni kraniosakraaliterapeutin käsittelyssä ainakin 10 vuotta. Ehkä jopa 15. Jospa ukkeli sitten toiset 17 vuotta eleltyään malttaisi hieman hidastaa...? Lupaan pysytellä optimistisena asian suhteen. Sitä odotellessa ei kaiketi auta muuta kuin opetella ahkerasti yhä paremmaksi neliraajatarrautujaksi.

"Mä en koskaan hidasta paitsi jos nään ruokaa !"

Postauksen ratsastuskuvista kiitokset ahkeralle pikkusiskolleni, joka jaksoi lähteä meitä kuvailemaan :) Ensimmäinen toivekuvapostaus ilmestynee alkuviikosta, kunhan ehdin saada muokattua tekstit ensimmäisen osan kuviin ! Nyt kuitenkin suuntaan kulkuni unten maille, joten se on tältä erää adios.