Nuutin iloinen viikko

Kevättä tuntuu jo olevan rinnassa, sillä Nuutti on kuluneen viikon aikana ollut oikein poikkeuksellisen iloinen. Todellinen kauhukakara, riiviöiden riiviö. Välillä katson telkkarista Liviltä tulevaa brittiläistä realitysarjaa nimeltään Supernanny, ja mietin että ai kamala minkälaisia ipanoita. Sitten suljen tv:n, suuntaan tallille ja mietin miksi kykenen toisinaan niin hyvin samaistumaan sarjan epätoivon kielissä kamppaileviin vanhempiin. Siellä se vastaus möllöttää karsinassa suuret korvat iloisesti hörössä.

Sinä ! Iki-ipana.

Maanantai oli varmaan pahin riehulipäivä. Normaalin maanantaivapaan tavoin ohjelmassa oli taluttelua tallin pihalla, ja mulla oli narun päässä astetta virkeämpi hevonen. Mitä enemmän käveltiin, sitä enemmän virtaa siihen tuli. Muutaman kerran meinasi otuksella mennä kuppi nurin ihan huolella. Milloin oli syynä tuulessa huojuva pensas tai pressu, milloin maassa liikkumattomana makaava varjo. Etenkin ylätallin sekä maneesin takaa kierrettäessä saattoi mulla olla hieman pieni olo, kun hevonen heilui kahdella jalalla jossain kaukana yläilmoissa.......

Talliin päästyämme Nuutti karkasi multa kolme kertaa; kahdesti käytävältä (karsinansa edestä siis. "Peruutus ja pakoon !") ja kerran karsinasta. Melkein voisin sanoa, että normaalisti heppa ei tee niin ikinä. Oikeesti. Yleensä sen voi täysin huoletta jättää karsinaan ovi auki tai käytävälle vapaana vaikka menisi itse esim. satulahuoneessa tai rehuvarastossa käymään. Nuutti tietää, että karsinan kynnyksen yli ei tulla, ja aloillaan seistään silloin kun niin vaaditaan. Musta on hyvä opettaa hevonen pysymään paikoillaan tilanteessa kuin tilanteessa, se helpottaa normaalin arjen lisäksi toimimista myös mm. kisapaikalla. Elämä on aika iisii kun on hevonen joka osaa seistä. Ainakin silloin kun se osaa........

"Ainahan mä osaan mut ihan joka kerta en vaan viitti !"

"Ei mitää halailuu äiskä tuol on mun kaverit tarhas kyyläämäs !!"

"Kato äiti kuin pitkä kieli mul on !"

"Ei sit."

Viikko ei ole vielä edes ohitse ja Nuudeli on livistänyt multa useammin kuin monen vuoden aikana yhteensä. Ja aina se sama, ilkikurinen pilke silmissään. Kuten silloinkin kun se karsinassa ovi auki seistessään laittaa toisen etujalkansa kynnyksen yli ja katsoo miten reagoin. Kun sanon "hei...", tai esimerkiksi napsautan sormiani, heppa saattaa nostaa jalan ja kuopia ilmaa kuin kiusatakseen. Sitten kun vähän sanon tiukemmin, niin se siirtää jalan takaisin karsinan puolelle ja on kovin itseensä tyytyväisenä. Tulipas taas härnättyä mammaa.

"Äiskää on niin hauska kiusaa kun... sitä nyt vaan on hauska kiusaa !"

Välillä mä en meinaa uskoa, että Nuutti on hevonen lainkaan. Se on kuin pieni ihmislapsi hevosen puvussa. Se tajuaa varmaan enemmän kuin edes tajuan sen tajuavan, mutta yritän kyllä kovasti olla inhimillistämättä liikaa. Toisinaan se on tosi hankalaa ! Mm. silloin kun Nuudeli  tulee kutsusta luokse. Se nimittäin tunnistaa oman nimensä vallan mainiosti.

Tyhmiä juttuja vaadittaessa nimi kaikuu kuuroille korville. Tätä tilannetta edelsi lause: "Nuutti sä et voi syödä nyt !", ja ilme kertoo mitä heppa tästä tuumasi.

Tällä viikolla yksi karkureissu alkoi siitä, kun jätin hepan karsinaansa (ovi auki) ja menin satulahuoneeseen hakemaan jotakin. Kuulin kuinka Nuudeli lähti karkuun ja huusin "Nuutti !". Askeleet stoppasivat. Melkein kykenin kuulemaan Nuudelin ajatukset; "o-ou näkeekö mamma seinien läpi ?!". Talliin tuli juuri ihminen, joka huusi että hei täällä on hevonen vapaana ! Vastasin vain että juu se on Nuutti, anna olla siinä vaan niin tuun kohta hakemaan :D Sitten kävelin satulahuoneesta hepan käytävälle ja kutsuin selin muhun seisoskelevan olion takaisin. Hetken se kuikuili ja mietti totellako vaiko ei, mutta kilttinä poikana kääntyi kuin kääntyikin kannoillaan ja käveli mamman syliin vastaanottamaan runsaat kiitokset ♥

Mä en oo koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka karkuun pääseen hevosen antaessa kiinni rupeavat sitä kiskomaan tai läimimään. Vaikka hevonen kuinka sikamaisesti olisi ottanut jalat alleen ja vaikka kuinka kismittäisi, pitäisi kiinni antamisesta tehdä hevoselle aina mukava tilanne. Eihän hevosta voi rankaista siinä vaiheessa kun se tekee oikein, muutoin se rupeaa pian välttelemään ihmisen luo tulemista viimeiseen saakka. Nuudelin mielestä ihmisten kanssa on yleensä ihan kivaa kun niiltä voi hyvällä tuurilla vaikka saada porkkanoita.

Kesä on kohta täällä, Nuudeli vähän jo ruohomaistiaisia mupeltaen fiilistelee.

Tänään heppa saikin porkkanoita oikein monta kappaletta, sillä se ei karannut kertaakaan ! Ei edes yrittänyt. Muuten oli virkeä kyllä :) Noita kaikkia hassuja tilanteita pitäisi saada videolle, sillä niille olisi hauska hihitellä myöhemminkin. Eiköhän näitä kuitenkin vielä eteen satu, niin täytyy yrittää olla kameran kanssa valmiimpana. Tätä postausta kuvittavat viikon aikana suoritettujen pienten kuvaushetkien tuotokset, aurinkoisena päivänä kuvatut otokset ovat Nellin käsialaa, ja lumiset Sofian ! Tältä sekä eiliseltä päivältä on ratsastuskuviakin, mutta niitä julkaisen myöhemmin kun palailen "ratsastuskuulumisten" kera ;) Lyhyesti kuitenkin sanottakoon sen verran, että matka käy valoa kohti. Ainakin toivon mukaan. Mutta palaillaan pian, ciao !

Mussukka !