Lehmiä

Meidän tallillemme muutti muutama viikko sitten joukko lehmiä. Toistaiseksi ne pitävät majaa pienessä "tutustumisaitauksessa" maneesin takana, mutta siirtyvät pian suurempaan metsätarhaan osittain tavallisempien maastoreittiemme varrelle. Nuutti on rohkea poika, eikä yleensä pelkää juuri mitään, mutta ensikohtaaminen omaan kotipihaan ilmestyneiden sarvipäiden kanssa oli melko jännittynyt.

Tässä hepalla ei ole vielä aavistustakaan siitä, mihin olemme sitä viemässä.

Muutama kymmenen metriä tallin ovelta ja Nuutin mielestä se on jo ansainnut ensimmäisen evästauon.

"Herranen aika, mitäs täällä tapahtuu ?!"

"Muukalaisia !"

"Mitä ne täällä luuhaa ?!"

"Ihan pokkana siellä vaan pyörivät, eikö ne tiedä et tää on mun piha !"

"Ootko sä äiti koskaan nähny tommosia?"

"Musta tuntuu et ne on tullu avaruudesta."

"Varo ettei ne huomaa et meil on karkkii."

"Toi yks tais nähä, o-ou, kato miten murhanhimonen katse sillä on silmissä !"

"Ette saa mun namuja senki haisulit !"

"Menisitte takas sinne muumilaaksoon !"

"Nyt meidän kannattais kyllä lähteä. Nää avaruushaisulit on tosi hirvittäviä ja vaarallisia olentoja kun ne suuttuu."

"Jos sä haluat jäädä tänne syötäväks ni ihan vapaasti mut mä en aio päättää elämääni jonku avaruushaisulin mahan pohjalle !"

"Hyvä että tulit järkiis äiskä. Oisko sulla vielä niitä banaanikarkkeja?"

Olisi pitänyt äänittää teille sitä mekkalaa, mitä Nuutti lehmiä pällistellessään piti. En ole koskaan ennen kuullut hevosen puhaltavan ilmaa sieraimistaan niin, että se kuulostaa aivan ihka-aidolta elefantilta. Lehmätkin ihmettelivät. Niiden puhistessa Nuutti rupesi muistuttamaan tikittävää aikapommia, jonka rinnalla allekirjoittaneella oli hetkittäin vähän pieni olo. Olimme Sofian kanssa ihan varmoja siitä, että hevonen ottaa jalat alleen heti kun yritän kääntää sen pois lehmien aitaukselta (jonne se siis itse noin likelle tunki.....), mutta nameilla lahjominen tuotti tulosta ja pääsimme kuin pääsimmekin poistumaan paikalta yhtä matkaa ilman ylimääräistä sinkoilua. Kuvissa näkyvien heinäpaalien taakse käveltyämme hevonen oikeastaan tuntui jo unohtaneen koko lehmät. Ihan kun se ei olisi niitä koskaan nähnytkään. Katseli maisemia ja vaati lisää karkkia aina kun oli saanut suunsa tyhjäksi edellisestä. Niin syvästi sen mieli siis järkkyi, hmh, missähän mokoman mestarifilmaajan Oscar-palkinto vielä viipyy...?

Lehmäkuvat © minä, muut © Sofia, kiitos !

Majaileeko teidän tallillanne hevosten lisäksi muita eläimiä? Mitä hevoset niistä tuumaavat?