Parturissa

Viime viikolla kävin ihmisten ilmoilla ostamassa kaverilleni syntymäpäivälahjan ja matkalla autolle kävelin parturikampaamon ohitse. Sen suuret lasi-ikkunat paljastivat kaikelle kansalle koko sisällä vallitsevan kaaoksen: lapsia juoksenteli ristiin rastiin ja jokaisessa tuolissa rimpuili hiustenleikkuutoimenpidettä vastusteleva polvenkorkuinen. Yksi tenava vihreissä henkselihousuissaan huusi kuin hyeena - sen kuuli vieressä olevan pitserian avoimesta ovesta varmaan ainakin Marsiin saakka. Myötätuntoni tuskan hikeä otsaltaan pyyhkiviä työntekijöitä kohtaan oli suunnaton enkä voinut muuta kuin kiittää onneani siitä, että oma pikkupoikani osaa parturoinnin aikana käyttäytyä suorastaan esimerkillisesti.

Niin, samallahan voi vaikka vähän torkkua.

Nuutti tietää, että kun mammalla on sakset kädessään, kannattaa pelleileminen suosiolla jättää tuonnemmaksi. Muuten tukkaan voi tulla inhottava lovi, jonka seurauksena koko letti joudutaan leikkaamaan pois. Näin kävi muutama talvi sitten, kun Nuutti ei vielä ihan ollut perillä siitä kuinka kalliin hinnan ylimääräisestä sähläämisestä voi joutua maksamaan. Kesken toimituksen otus koki loistavaksi ideaksi napata toisen sitä kiinni pitäneistä riimunnaruista suuhunsa ja riuhtaista sen irti seinästä oikein voimalla. Juuri kriittisellä hetkellä suoritettu pakoyritys johti siihen, että sakset leikkasivat harjasta lähestulkoon kämmenen kokoisen alueen täysin nysäksi. Vahinkoa korjatessani huomasin hevosen onnettoman löperöharjan käyvän sojottamaan kohti ulkoavaruutta. Hienoa, pystytukka ! Tätähän me halusimmekin.

Emme oikeasti. Nuutti näytti kenties jopa vielä hätääntyneemmältä kuin itse allekirjoittanut. Sori vaan, mutta pystyharja ei ole koskaan iskenyt muhun. Se saa hevosen näyttämään jättimäiseltä kengänkiillottimelta - joskin myönnettäköön, että osa hevosista rokkaa tämän vallan coolisti. Haperotukkainen Nuutti ei kuitenkaan kuulu näihin. Mielipiteeni kuultuaan otus ryhtyi tepastelemaan hermostuksissaan ees sun taas - eihän se miltään urpolta nysäpotta-kengänkiillottimelta halunnut näyttää ! Hienoista väkivaltaa (tai siis lähinnä vettä) käyttämällä sain onneksi harjan taipumaan vähän enemmän sivulle kuin ylös, vaikka kyllähän lopputulos silti ihan kamalalta näytti. Tallikaverit lohduttelivat, että no onneksi tukka on uusiutuva luonnonvara, mutta voi miten pitkiltä tuntuivatkaan ne muutamat kuukaudet sen kasvua odotellessa.....

"Se oli hirveetä. Näytin ihan kynityltä ja kaikki nauro mulle."

"Jos täl kertaa käy samal taval ni sit kyl suutun kamalasti."

"Mä en voi tehä mitään muuta ku toivoa parasta ja nukkua."

"Tai ehkä parempi sittenki pysyy hereil etten nää painajaisii ku tukkaan sattuu."

Tällä kertaa onnistuin hieman paremmin, joskin siistimisen varaa jäi vielä jonkin verran. Koko homma hoidettiin tavalliseen tapaan saksilla, sillä Nuutin harja on niin ohut, etten katso nyppimistä tarpeelliseksi. Pari kertaa kun kiskaisee niin siinähän jo kalju paistaa. Kuvissa Nuutin jouhet näyttävät usein yllättävänkin paksuilta, mutta oikeasti tuuheutta ei ole nimeksikään - ei, muualla kuin vuohiskarvoissa. Monet aina heppasen onnetonta otsatukkaa tai rotanhäntää naureskelevatkin, mutta hei ! Nuutti onkin jalo. Niin jalo, ettei se mitään tukkajumalan titteliä kaipaa. Jaloilla hevosilla on vanhan käsityksen mukaan ohuet jouhet, näin sanoi meidän valmentajamme kun Nuuttia taas kerran asian tiimoilta pilkattiin. Joten... siitäs saitte, rontit !

"Niin, mä olen jalo ! Ihan niinku jalokivi. Ne on hirveen kalliita ja vaan rikkaat ihmiset voi omistaa niitä. Ja mun äiti on niin rikas et se voi vaik joka päivä syödä näkkileipää !"

Parturoinnin hienon lopputuloksen näette paremmin tulevissa postauksissa.

Ovatko teidän hevosenne jo saaneet freesin kevätlookin?