Kestihän sitä hetken

Onnea ja huolettomuutta nimittäin. Eilen tulikin sitten tallin omistajalta soittoa, että Nuutin toinen takajalka on ottanut aika pahasti osumaa ja heppa tarvitsee pikaisesti eläinlääkäriä. Tässä vaiheessa hän oli jo ehtinyt soittamaan päivystävälle, joka onneksi saapuikin paikalle melko pikaisesti sillä aikaa kun itse kupeksin noin 100 km päässä tapahtumapaikalta. Onni on talli, jossa hevosista huolehditaan kaikista kuin omista!

Lopputulemana oli se, että haavaa ei voinut tikata, koska jalka oli lähtenyt turpoamaan niin, ettei se olisi ollut viisasta. Ell sanoi, että voi palata ompelemaan sen myöhemmin, mikäli tarve niin vaatii. Tilanne tällä hetkellä on kuitenkin niin hyvä, kuin se tässä tapauksessa voi olla. Oli ensiarvoisen tärkeää, että lääkitys saatiin päälle heti, sillä jo huomiseen odottaminen olisi voinut olla kohtalokasta. Vaikka eihän olo näiden jatkuvien vastoinkäymisten keskellä järin onnekkaalta tunnu, niin eläinlääkärin mukaan meillä todellakin oli onni onnettomuudessa. Suurin haaveri nimittäin on sellaisessa paikassa (kinner), että olisi voinut käydä, todella, todella huonosti. Ympärillä on paljon tärkeitä rakenteita ja syvä haava tarjoaa pöpöille suoran tien niveleen. Vaikka toistaiseksi näyttää siltä, että säikähdyksellä selvittiin, niin edelleenhän on tietenkin olemassa mahdollisuus siihen, että nivel tulehtuu. Ei auta kuin toivoa parasta, taas kerran.

En tiedä lainkaan, mistä haavat ovat tulleet, sillä niitä on tuon isoimman lisäksi ympäri hevosta. Potkujen aiheuttamilta ne eivät missään nimessä näytä, joten eläinlääkäri uskoi teoriaan minkä Christinan kanssa pähkäilimme: kaatuminen. Kun intoa on enemmän kuin kuntoa tai tasapainoa, saattaa käydä niin. Ei olisi ensimmäinen kerta, vaikka yleensä Nuutti kyllä on suhteellisen ketterä. Eläinlääkäri ohjeisti pistämään sekopään sairastarhaan, mutta se ei kyllä tule kuuloonkaan. Todennäköisemmin se itsensä siinä pienessä tilassa rikkoo, veikkaan. Tai en minä tiedä. Olo on tällä hetkellä vähän neuvoton.

Nuutti on nyt vajaan viikon penisiliinikuurilla ja sen jälkeen jatketaan sulfalla. Se varaa painoa jalalle ja kävelee, mutta heppasen tuntien koipi tulee taatusti turpoamaan tukiksi. Tässä vaiheessa olisi hyvä olla iilimatoja, mutta nehän ovat omasta jääkaapistani loppuneet jo aikaa sitten. Pitäisi tilata lisää. Ne ovat muutamassa tapauksessa toimineet ihan suorastaan ihmeidentekijöinä, niin hullua, käsittämätöntä ja yliluonnollista. Sen ehkä uskoo vasta kun näkee.

Tänään Nuutti on päässyt ulos vanhan laumansa, eli Fille-papan ja tyttöystävä Kvebekan kanssa, sillä ne tuntuvat parhaiten pitävän sen jalat maassa. Vauhtia on kuulemma riittänyt silti... Tuloillaan oleva kevät tuntuu virtaavan suonissa melkoisella kohinalla ja sitä ollaan kuin mitäkin oria joka ikinen aamu. Hörhötystä, tammoille machoilua, hienoa liitoravia ympäri maita ja mantuja... Sekä tietenkin sitä tavanomaista pukkiriekkumista päälle. Huoh. Välillä mietin, että missähän ihmeessä Nuutti on painellut silloin kun sitä järkeä jaettiin.

Kiltti pieni poika, koittaisit pysyä kunnossa välillä... ♥