Erittäin hyvä, ellei täydellinen

Nuutti on kuluneiden viikkojen ajan melko lailla poikkeuksetta ollut aivan mielettömän hyvä ratsastaa. Kaikki sitä liikkeessä nähneet ovat kehuneet ravin tahtia, keveyttä sekä erityisesti kauniisti ojentuvia etukoipia, joista Nuuttia on aikoinaan muutaman ammattilaisenkin toimesta taputeltu. Eihän se luonnostaan mikään varsinainen liikeihme ole, mutta "omalla letkeällä tavallaan varsin silmää miellyttävä hevonen". Näin kommentoi eräs koulutuomari joskus vuosia sitten, eikä mielestäni ihan puuta heinää puhunut - onhan oma mussukka tietenkin aina se koko maailman upein... ♥

Postauksen kaikki kuvat © Sofia Forsblom, kiitos!

Eräänä aurinkoisena maanantaipäivänä tallin nurkalta aukeava suuri pelto tuntui ensimmäistä kertaa sitten hankikelien olevan sellaisessa kunnossa, että siellä voisi huoletta painella ristiin rastiin vaikka täydessä laukassa. Sopivasti kuivuneesta pohjasta riemastuneena suunnittelin suorittavani päivän ratsastelut kaunista järvimaisemaa ihaillen, mutta kuinka ollakaan koko homma kosahti kauempana rannassa mekastaviin lapsiin ja sen johdosta kierroksia keräävään Nuudeliin. Näin kevään tullen se tuppaa ottamaan kipinää ihan kaikesta eikä pönttöillessään aina tajua olevansa vähän turhan holtiton. Kyllä tässä alkaa taas usko loppumaan - nimittäin siihen, ettäkö tuo tuosta vielä iän myötä viisastuisi. Se juna on tainnut mennä jo aikoja sitten...

Tilanteen nollaamiseksi oli pakko palata kentän aitojen sisäpuolelle. Siellä heppanen rauhoittui sen verran, ettei tuntunut lähtevän lentoon heti kun jossakin vähän tuuli humisi tai heinä liikahti. Sain jopa pitää tuntuman suuhun ja koskea pohkeella. Pariin otteeseen meinasi karvamobiili vähän karata alta, mutta nekin olivat oikeastaan vain pieniä, ohikiitäviä hetkiä kaikkien onnistuneiden joukossa. 

Oli pakko lisätä tämä vaikka tarkennus ei aivan kohteessa olekaan. Nuu ♥

Kauniit kevätkelit ja sulanut maa ovat olleet otollisia innostajia myös tarhassa harjoitettavalle jumppailulle. Ei sillä, etteikö Nuutti olisi koko talven ajan rellestänyt ihan samaan tahtiin, mutta viime aikoina myös kaverit ovat olleet mukana niin hyvin, että olen vähän odottanut milloin taas kolahtaa. No, tiedä sitten mikä tämän taustalla on, mutta viime viikolla Nuutti päätti kehitellä vanhimpaan ongelmajalkaansa (= oikea takanen) kivikovan turvotuksen/patin vuohisnivelen yläpuolelle. Saman tapaista sillä on aikoinaan ollut hieman alempana (joskaan se ei muodostunut päivässä...) ja ultran oltua moitteeton ell arveli sen juontavan juurensa siihen, että jalkaa on vuosia sitten operoitu. Hän varoitteli turvotuksen luultavasti jäävän pysyväksi kosmeettiseksi haitaksi, mutta iilimadot tekivät tehtävänsä ja "kalkkeuma" suli pois. Katsotaan miten käy tällä kertaa. Matoja ei ole (ennen kuin saan tilattua lisää), mutta eläinlääkäri tulee ensi viikolla ultraamaan. Samalla luonnollisesti tsekataan myös oikea etunen ja katsotaan mikä sen tilanne on.

Sanomani siis piti, että mystisestä pahkurasta (joka siis ei uskoakseni mikään luuliika voi olla) huolimatta liikkuminen on ainoastaan parantunut ja niin se teki jo pelkästään tämän ratsastuskerran aikana. Ja hei, saatiinhan me lopuksi muutama onnistunut ravipätkä pellonkin puolella. Parempaan yhteisymmärrykseen päästyämme vein Nuutin sinne uudemman kerran ja voi miten kilttiä poikaa sitä oltiinkaan! Vähän se aluksi tuntui räjähdysherkältä ja Sofiakin sanoi, että sillä on ihan se ilme naamallaan. Se, että kohta lähtee. Vaan ei lähtenyt, muuta kuin tosi kivaa ravia. Ihana, ihana, kuuliainen hevonen!

Mitä teille kuuluu? Onko teidän hevosillanne kevättä rinnassa?

Mitä ihaninta viikonloppua kaikille!