No mutta hello, it's 2012 ! Melkein epärealistinen olo, kestää varmaan taas hetken tottua tuohon uuteen vuosilukuun... Niin mutta juu, siinähän se vuodenvaihde menikin melko rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla. Tuttavaperheemme tuli perinteiseen tapaan meille, tosin tällä kertaa (suureksi pettymykseksi) ilman Allua. Hän on valitettavasti niin hyvä pelaamaan jääkiekkoa, että vietti vuodenvaihteen Kanadassa joukkueensa kanssa... snif. No, iltamme kulutimme jääkiekkoa katsellen ja Wiitä pelaillen. Ihan hauskaahan sekin oli suuremmalla porukalla :) Itsekseen on aina niin kurjaa taituroida, kun ei ole ketään kenelle hehkuttaa onnistumisiaan.
Puolen yön aikoihin kävimme rakettien muodossa ampumassa rahamme taivaan tuuliin ja samalla räpsin niistä sitten kuvasia. Ei kyllä oikein yksikään onnistunut... Tai no, onnistui periaatteessa, mutta niistä tuli vain jotenkin laimeita. Joka vuosi lähden kamera kädessä ulos sillä meiningillä, että "joo nyt tulee hienoja kuvia kun olen taas viimevuodesta kehittynyt !" mutta aina se on kuitenkin sama juttu; kyllästymiseen asti ulkona seisottuani kamerassa ei ole yhtäkään minua miellyttävää kuvaa... "ja sormetkin jäätyivät". Pöh, liitin tähän nyt kuitenkin muutaman otoksen hieman tunnelmaa tuomaan.

Raketit ammuttuamme tuttavaperheemme lähti, sillä kaksivuotias Aurora alkoi hieman väsyä ja kaivata omaan sänkyyn. Niinpä siis jatkoimme Wiin pelaamista veljeni kanssa tuohon puoli neljään saakka, kunnes hän ilmoitti lähtevänsä nukkumaan :P Minua vain ei edelleenkään väsyttäisi yhtään... On tullut viimepäivinä nukuttua niin paljon, että ihan kyllästyttää ! Mutta onneksi olen jo parantumaan päin. Olokaan ei ole enää kuumeinen, ainoastaan hieman tukkoinen. Toivon mukaan siis tänään pääsisin vihdoin tallillekin ! Johan sitä on reilu viikko vuoteenomana oltukin... Suuret kiitokset Nenjalle, joka on hoidellut Nuuttia ! Ihan korvaamaton apu :) Hieman kyllä harmittaa, etten eilen päässyt tallille rakasta heppaani moikkaamaan ja kiittämään kuluneesta vuodesta :( Teen sen heti tänään tai viimeistään huomenna. On se vain niin ihana otus, etten vaihtaisi yhteenkään toiseen
Hyvää uutta vuotta sinullekkin ^^ Ja mitä sin höpötät? Nuo uvat on aivan loistavia! Omani menivät ihan... Ja mielestäni postauksesi ovat tälläkin hetkellä mukavan mielenkiintoisia ja pitkiä! ^^
VastaaPoistaKiitos ! :) Äw no en tiedä, jotenkin vaan tuntuu, että noi on tommosia tylsiä plah... ehkä ens vuonna sit ! :D Ja tosi kiva jos tykkäät, mukava kuulla :)
VastaaPoistaOnpas tää heppa hieno ja ilmeikäs :) Mahtavan näköinen!
VastaaPoistaMukava postaus :)) Ihanat kuvat!! Ja yllätyin positiivisesti blogin ulkoasusta! Se on tosi hieno, Nuba on niin sulonen <3 Kiitos jälleen ihanasta postauksesta!
VastaaPoistaIina, kiitos, se on komea poika ♥ :)
VastaaPoistaAnonyymi, kiitän ! Mukavaa jos pidät :)
Mulla ei näy siun uusin postaus o.o
VastaaPoistaHallintapaneelissa kyllä on, että oot kirjottanut uuden postauksen, mut se i näy täällä o.O
;o Höh mikäköhän siinä on ?! Eikö siis näy edelleenkään? D:
VastaaPoista