It is not supposed to be easy

Heeeei mihin se lumi on kadonnut... ?! Koiratkin olivat taas lenkin jälkeen ihan kurassa ja vaikka kuinka pyyhin kaikkien jalat niin kyllä meidän valkoinen sohvapeite sai ihan kivasti uutta kuviointia kun neljä mutajalkaa vuoroin siinä hyppeli... :) No can do, itkuparku. Kohta vaihdan bikinit päälle ja lähden rannalle, ihan vain osoittaakseni sääukolle mieltä tästä kurjuudesta. Enhän minä pääse ikinä käyttämään niitä ihania joululahjaksi saamiani saappaita jos kelit ovat tällaiset... :( Joku kyselikin muuten muutama postaus sitten kuvaa niistä ja voisin kyllä laittaa lähipäivinä kunhan jaksan kuvailla :D Ne ovat aivan ihanat ♥

Vaikka lumien katoamisen johdosta masentuneena olisi tehnyt mieli vain jäädä nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi, "reipastuin" ja rupesin laittelemaan itseäni valmiiksi tallille lähtöä varten. Olin harvinaisen koomainen ja varmaan ainakin vartin vain seisoin huoneessani peilin edessä tarkastelemassa pääni epäsymmetrisyyttä. Totesin myös, että vasen korvani on oikeaa hörömpi. Olen hörökorva :( Erästäkin vauvakuvaani katseltuani olen vain mietiskellyt, että no onpa apinan näköinen lapsi. Ihme etteivät vanhempanikin kuskanneet minua eläintarhan vierailukäynnin sijaan sinne apinataloon asustelemaan. Meno olisi varmasti ollut ihan samanlaista kuin BB talossa hehhee. Anteeksi, eksyin aiheesta taas kerran. Niin siis... koomaisena laitoin itseni valmiiksi ja yhden maissa lähdin tallille. Nappasin Lauran mukaani Westendinasemalta, hiih kuvia kuvia taas ! ♥

Kyllä se heppani vain on hieno, ei voi muuta sanoa ♥ Lähinnähän se on minun toimimisestani kiinni onnistuuko vai ei. Kaikki riippuu siitä jaksanko ratsastaa vai annanko periksi silloin kun mennään hevosen sekä minun itsenikin epämukavuusalueelle. Nuutti on sellainen hevonen, joka oikein mielellään liikkuisi kaula kaarella takajalat perässä laahaten. Kun sitten yrittää pistää takamoottoria toimimaan, käy niin, että se rupeaa hankalaksi edestä. Nuutti joko kulkee naama taivasta kohti, painaa pitkänä kädelle tai parhaassa tapauksessa tekee noita molempia ja kaikkea siltä väliltä. "Onko muka ihan pakko?" - ja minun pitää oppia vastaamaan tähän poikkeuksetta: "kyllä, on pakko." Tuo vaatii toisinaan yllättävän paljon, sillä Nuutti jos kuka taitaa lintsaamisen jalon taidon paremmin kuin yksikään aiemmin ratsastamani hevonen. Minun on otettava itseäni niskasta kiinni ja ruvettava vaatimaan hevoselta enemmän kuin ennen, olen antanut sille liikaa vaihtoehtoja siinä vaiheessa kun niitä pitäisi olla vain yksi. Olen luovuttanut kun Nuutti on vetänyt itsensä pitkäksi ja sitten voivotellut kun se on niin vahva. No onhan se, kun olen antanut sen olla !

Mutta onhan se siis vahva hevonen, ihan niissäkin tilanteissa kun se esimerkiksi lähtee ykskaks pukittelemaan. Se saa minut erittäin hyvin irti satulasta ja ponnistusvoimaakin kun löytyy niin ne loikat eivät yleensä ole mistään pienimmästä päästä. Tänään hevonen onneksi pukkiensa jälkeen meni suoraan ilman äkkikäännöksiä, niin pysyin satulassa eikä tarvinnut taas keräillä itseään maneesin hiekasta... (ehkä jotakin kehitystä siis havaittavissa, voittajafiilis !) :D

Tiistaina koin melkoisen ahaa -elämyksen kun Nuutti jäi kevyessä ravissa hitaaksi ja nousi pois avuilta. Tuohon tyytymisen sijaan pakotin itseni oikeasti ratsastamaan kunnolla; otin ohjaa käteen ja pistin hevosta eteen niin, että se joutui laittamaan itsensä ihan tosissaan hommiin. Mikäli en saanut haluamaani reaktiota, niin raipalla pari napakkaa napautusta pohkeen taakse. Pidin huolen omasta istunnastani, enkä kiinnittänyt lainkaan huomiota siihen missä se pää oli. Vaadin hevosta vain tulemaan pohkeesta ohjaa kohti, takaata eteen; tuntuma suuhun oli siis koko ajan tiukka. Ei kova tai vetävä, vaan vaativa. Annoin hevoselle a) pituuden, jossa halusin sen liikkuvan enkä suostunut joustamaan siitä sekä b) tuen ulko-ohjalle ja elävän sisäohjan, jonka kuvittelin olevan kuin kuminauha. Alkuun Nuutti tavalliseen tapaansa kyseenalaisti toimintani (auktoriteettivastainen saksalainen...) ja vänkäsi minkä ehti. Kun vain tyynen rauhallisesti pidin tuntuman suuhun ja ratsastin "ylämäkeen" niin kappas, hetken kuluttua hevonen antoi periksi ja alkoi kantamaan itsensä todella mukavasti. Se tuli pehmeäksi suusta ja erittäin kuuliaiseksi avuilleni. Sen jälkeen huolehdin siitä, että säilytän edelleen tasaisen tuntuman suuhun ja annan hevoselle vapauden liikkua. Loppuun Nuutti alkoi ravailla sellaisella energialla, että minun ei tarvinnut muuta kuin keskittyä pitämään oma istuntani kunnossa. Harjoitusravikin alkoi laakean, vaikeasti istuttavan juoksemisen sijaan tuntua huomattavasti joustavammalta; sellaiselta, jossa energia suuntautui paitsi eteen, myös ylös. Alas istuminen oli periaatteessa helpompaa vaikkakin myös tietenkin tavallaan rankempaa - hyvää treeniä vatsalihaksille !

Nuutti kohtasi maailman jännittävimmän näyn; loimeen kääriytyneen shetlanninponin ! Sitä piti sitten pällistellä tottakai hetken aikaa :)

Samaa periaatetta ratsastaessani toteutin tänäänkin. Kaikki lähtee sieltä takajaloista, mikään ei voi toimia ennen kuin hevonen liikkuu tarpeeksi hyvällä energialla. Se voi kulkea nenä luotiviivalla olematta silti peräänannossa. Kun tiistaina tuli muutamia hyviä pätkiä, niin tänään niitä tuli taas muutamia lisää. Edelleen siirtymät ovat niitä, missä todella tarvitsee petrata. Nuutti ei haluaisi kantaa itseään paino takajaloilla vaan tuppaa tippumaan kädelleni. Oma istuntani ei yksinkertaisesti tunnu riittävän vaikka kuinka yritän. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... kaikkea ei voi saada kerralla. Lisäksi siirtymisten kuntoon saamiseen tunnen tarvitsevani myös valmentajani apua; kun joku on ruoskimassa minua, en anna itseni antaa periksi niin helposti :D Puuhailin tänään pääasiassa temponvaihteluita askellajien sisällä. Välillä vaadin hevosta liikkumaan koottuna hitaammassa tahdissa, välillä päästin sitä enemmän eteen ja venyttämään muotoaan alemmas. Hevoselle on todella raskasta liikkua kootussa muodossa pitkiä aikoja putkeen, välillä on ihan hyvä vaikka sitten laukassa antaa sen venyttää itseään pidemmäksi (silti kuitenkin huolehtien siitä, että se liikkuu oikein päin). Toisinaan helpotin hieman omaa tehtävääni ravaamalla reippaammat ravipätkät keventäen ja istuimalla alas kun taas vaadin normaalia harjoitusravia.

Kiva kevennysvamma... mutta katsokaa hienoa heppaa :)

Poika oli kyllä tänään ajoittain niin upea, että... ! En voi kuin todeta olevani todella onnellinen hevosenomistaja :) Sieltä kuoriutuu niin upeaa liikettä kun vain rupeaa oikeasti vaatimaan ! Ja voi kuinka ryhdikkäänä se osaa mennä ! Valmentajammekin on monesti sanonut, että on ihmeellistä kuinka se pääsee muotonsa kanssa niin ylös, vaikka on malliltaan matala :D Notkeakin se on; kaula taipuu vänkyröidessä vaikka kuinka monelle mutkalle ;) Mutta se tunne, kun kaikki sitten välillä toimii kuin unelma... ! Se on jotakin maailman palkitsevinta :) Todellakin tavoittelemisen arvoista.

Ihana Laura oli siis tosiaan taas vaihteeksi (hehheh) kuvailemassa meitä ja tässä postauksessa on muutamia parhaita kuvasia :) Iski "pieni" valinnanvaikeus, kun hyviä otoksia oli niin valtava määrä ! :D Kiitos ihan hirmuisesti taas kerran mussukka ♥ Suosittelen muuten vierailemaan hänen kuvasivuillaan ! Siellä on miljoonia hienoja kuvia (Nuutistakin hihi) :) Omat kuvasivuni ovat khrm... hieman vaiheessa. Pistin ne remonttiin, jotta saisin jotain aikaiseksi, mutta enpä saa silti ! :( What a sad story. On myös surullista, että minulla ei ole yhtään suklaata. Kohta alkaa The Voice of Finland (harmi vain, ettei siellä enää voi olla yhtäkään Karoliinaa parempaa laulajaa !) ja sitten leffa (Big Stan ! Rob Schneider tui tui ♥) EIKÄ MINULLA OLE SUKLAATA ! Olen liian laiska lähteäkseni kauppaan, joka sijaitsee niinkin kaukana kuin suunnilleen 500m päässä. Ehkä siis tyydyn vain kieriskelemään tuskassani ja napostelemaan lohdutukseksi rusinoita. Todella häröä ajatella, että ne ovat joskus olleet viinirypäleitä. Siksihän rusina on vähän niin kuin ihminen ! Elämänsä alussa kaunis ja sileä, ehtoopuolella kokoon kuivunut ruttu. Ja sitten ne viinirypäleet jotka syödään ennen rusinoitumista, ovat niitä jotka kohtaavat loppunsa ennen ryppyyntymistä ! Nerokasta vaikka itse sanonkin. Eli nyt se on tsau, menen syömään mummorypäleitä !