Tänään oli aivan todella ihana ilma, auringonpaistetta ja kevyt pakkanen :) ! Maastoonkin olisi voinut lähteä, jos vain olisin saanut itseni aiemmin liikkeelle... Sattui muuten ihan hauska juttu kun olin tallille lähdössä... Range Roverin ovet olivat jäätyneet kiinni, niin etten tietenkään saanut kuskinpuoleista auki lainkaan. Noo, ei se mitään... menin toiselle puolelle ja onnekseni pelkääjänpaikan ovi hetken kiskomisen jälkeen antoi periksi. Päätin siinä sitten könytä sisäkautta toiselle puolelle (pikkuisessa Alfa Romeossani se olisi ollut helppoa, kun penkkien välissä ei ole kuin käsijarru siinä alhaalla, mutta Range Roverissapa ei ihan niin helpolla päässytkään...) ja mietin, että "mahdanpa oikeasti näyttää tyhmältä juuri nyt". Eiköhän sieltä sitten tepastele parkkipaikalle eräs naapureistamme, joka oli tietenkin hieman hämmästynyt puuhistani....... ! Ratin taakse päästyäni sitten vain hymyilin iloisesti ja näytin peukkua että eihän tässä mitään, ihan omaksi ilokseni täällä vain hypin vääristä ovista sisään ! :) Hieman kieltämättä hävetti, mutta eipä se niin paha ole jos voi toisen ihmisen saada hymyilemään !
You make me smile |
Tallilla olin joskus puoli neljän maissa ja ihmettelin vähän, että miten Nubasella vieläkin oli heinää karsinassaan ;o Eihän se siis mitään haittaa, mutta... yleensä aamutarhalaiset vain ehtivät syödä heinänsä jo paljon aiemmin. Mutta hyvä vain jos ovat saaneet tarpeeksi heinää, mieluummin liikaa kuin liian vähän Nuutin kohdalla siis ainakin. Se kun rupeaa muuten koluamaan noita seiniä... :P Nuudeli on ollut nyt viimepäivät melko kevyellä liikunnalla. Se rupesi vähän tahmeaksi niin päätin antaa sille hieman vapaampaa. Tänäänkin vain keventelin ja Nuutti tuntui alusta saakka todella kivalta ! Se liikkui ryhdikkäänä ja oli pehmeä edestä. Heppasella on kyllä todella hieno kaula kun se oikeasti liikkuu pyöreänä oikein päin ja kantaa itsensä ;)
Laukassa Nuudeli yritti hieman jäädä hitaaksi, mutta pyrin vain ratsastamaan sitä vahvasti takaa eteen, ohjaa kohti. Hevosella jäikin sitten vähän vaihde päälle, kun ei olisi enää kiinnostanut siirtyä raviin lainkaan :P Kokonaisuudessaan heppanen oli ihan mukava, mutta vaikken todellakaan rankasti ratsastanut niin se jotenkin hengästyi tavallista nopeammin ja yskäisi lopuksi pari kertaa. Hmm... kuumetta ei tosiaan ole, mutta joku pikku flunssanpoikanen ehkä. Pitänee siis edelleen katsella muutama päivä... On se Nubanen kyllä vähän hassu tyyppi; maneesiin kun tuli yhdessä vaiheessa joukko ihmisiä katselemaan (tallinomistajat siis pitivät heille jotakin esittelykierrosta) niin Nuutti oikein ryhdistäytyi :D Kyllähän se on toki kisoissakin huomattu, että heppa pitää esiintymisestä ;) Toinen hassu juttu on se, että Nuutti saattaa ratsastuksen aikana kytätä jotakin nurkkaa tms. mutta kun antaa pitkät ohjat niin kappas, ei olekaan enää yhtään jännää... :D Toisaalta tuo on ihan hyvä, sillä esimerkiksi maastossa Nuutti usein rentoutuu kun sille antaa pidempää ohjaa. Ei se toki aina toimi (hehheh...) mutta toisinaan kyllä :D
Tältä päivältä ei nyt valitettavasti ole kuvamateriaalia, kun sisko ei jaksanut lähteä mukaan :P Huomenna hän kuitenkin on taas tulossa ! Mikäli yläkenttä on hyvä niin voisin maybe mennä sinne pyörimään. Lisäsin tähän postaukseen yhden julkaisematta jääneen kuvan keskiviikolta, kun kaikki kuvat eivät nähtävästi olleet siirtyneet kamerasta koneelle ensimmäisellä kerralla.
Listasin muuten nyt vähän noita juttuja mitä ajattelin Nuutille ja itselleni hommata kun seuraavaksi (joku päivä ensiviikolla tai seuraavalla) menen Hipposportiin ! Eli... 1) kouluhuopa 2) pintelit samaan sävyyn 3) harjapakki 4) juoksutusliina ja 5) raippa. Nuo ovat nyt ensimmäisinä tällä pitkällä... loputtomalla listalla :D Harjapakkimme on pitkään ollut rikki ja tänään kyllä oli ihan vikatikki kun sain sitä kantaessani haavan sormeeni. Kannen kiinnitysjuttu on siis mennyt rikki eikä pakkia voi kantaa kahvasta ellei halua koko sisällön leviävän pitkin miljöötä... Aika hankkia uusi ! Minulla on kyllä toinenkin pakki jo ennestään, mutta se on aivan liian pieni :D Kaikki tarvittava ei todellakaan sinne mahdu. Ja sitten tuo raippa, snif... :( Minulla on ihana kultainen bling bling koulupiiska, jota olen kaikki nämä vuodet yrittänyt varjella, mutta muutamaan otteeseen se on silti päässyt katkeamaan ja lyhenemään alkuperäisestä mitastaan melkoisesti... Joten olen tullut siihen tulokseen, että rakkaan prinsessaraippani on aika siirtyä eläkkeelle. Toivon mukaan löydän sille yhtä hyvän seuraajan !
Hitto että muuten ärsyttää kun meillä on tuo kanavakortti noita Canal+ kanavia sun muita varten, niin se ei oikeasti ikinä pelaa ! Se toimii juuri silloin kuin sattuu huvittamaan, eli yleensä tietenkin niihin aikoihin kun maksukanavilta ei tule mitään katsomisen arvoista. Monet hyvät leffat ovat menneet sivusuun, itkuparku :( Isä lupasi onneksi maanantaina soittaa jonnekin ja valittaa. Ainakin siihen saakka on siis tyytyminen peruskanavien tarjontaan. Onneksi omistan myös melko paljon leffoja, joita en ole vielä katsellut :) Ah romanttisia elokuvia on niin ihania katsella itsekseen omassa huoneessa
Aku on vain niin symppis ! :)
apua mäki nauran noille videoille täällä kyyneleet silmissä :D mä oon kans ajatellut että mähän en ikinä putousta ala katsomaan.. pitäiskö vähän luistaa tosta koska noi on näköjään oikeesti hauskoja :DD
VastaaPoista+ rakastan näitä kuvia sun blogissa!(:
Haha suosittelen tosiaankin ! :D Oon ihan koukussa, lauantaisin alan aina heti tallilta kotiuduttuani innoissani odottelemaan Putousta ♥
PoistaKiitos, kiva kuulla ! :)