maanantai 10. helmikuuta 2014

Happiness often sneaks in a door you did not think was open

Mulla on muutama postaus jonossa julkaisua odottelemassa, mutta päätin kuitenkin laittaa tähän väliin todella pikaiset kuulumiset meidän viikonlopulta ja toisen kraniohoidon jälkeiseltä ratsastukselta. Olin ihan varma, ettei Nuutin liikkuminen millään voi parantua yhtä suuresti kuin ensimmäisen hoitokerran jälkeen, mutta mitä vielä ! Lauantaisten ratsastusten jälkeen multa lähti Pekalle melko iloinen viesti, joka alkoi näin: "Nuutti oli tänään ihan SUPER ! Se oli taas tosi paljon tahdikkaampi ja rennompi ja ihan paras !"...

Ihan alusta. Lopuksi etujalat olivat vielä paremmat.

Tosiaan, liikkeen tahti sekä rentous löytyivät taas entistä paremmin. Etenkin raviin oli tullut lisää malttia sekä tietynlaista "tyyntä voimaa", jonka kautta työskentelymuoto oli helpompi saada vakaaksi eteen alas. Yhä parantuneen oikean laukan lisäksi myös meidän huonompi suuntamme oli torstaisen käsittelyn jälkeen kuin taikaiskusta ottanut hieman kiriä. Onhan se edelleen voimaton (mikä on siis ymmärrettävää), mutta nyt se oli huomattavasti helpompi ratsastaa. Siinä oli enemmän elastisuutta.

Aluksi vasen laukka oli edelleen hieman vaikea, ja jouduin muutamaan otteeseen vähän ohjalla johtamaan. Melko pian se kuitenkin loksahti kohdilleen ja mä pystyin vaan nauttimaan.

Lisäsin tähän nyt ihan vain pari kuvaa lauantailta, sillä haluan kömpiä mahdollisimman pian unten maille. Näistä otoksista kiitokset Lindalle ! Hänhän tosiaan näki meitä myös ensimmäisen kranion jälkeen, joten oli mukava kuulla kuinka hänenkin mielestään harppaus eteen päin oli jälleen suuri. Olen tällä hetkellä kyllä niin iloinen ja innoissani (kaikesta), että en meinaa pöksyissäni pysyä... !!


Mistä te olette viime aikoina tulleet iloisiksi? :)

37 kommenttia:

  1. Minä tulin eilen iloiseksi kun mun hevonen juoksi tosi nätisti liinassa!:) se on siis vielä projekti, ja on yleensä lähtenyt vähä kashailemaan, mut eilen se meni tosi nättiä ravia ja kuunteli tosi hyvin apujani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, hienoa ! Tsemppiä teille myös jatkoon :)

      Poista
  2. Ihana tuo eka kuva :) . Tällä hetkellä tulen iloiseksi siitä kun joku muu iloitsee :).

    www.siivetonpegasos.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi miten ihana kuulla, tuon kun osaisivat kaikki niin maailma olisi paljon mukavampi paikka !!

      Poista
  3. Mun hevonen tuli kanssa kranihoidosta toodella paljon paremmaksi!
    Ihania kuvia ja hyvää tekstiä!:) Sun blogi on ehdottomasti mun lempi blogi, koska kirjotat hyvin, kuvat on ihania ja Nuutti on hassu:D
    Näytät muuten ihan Pretty little liarsejen Spencerille!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ! :) On kyllä ihan mielettömän tehokasta, en voi oikein edes käsittää !

      Voi kiitos, tosi kiva jos tykkäät ! :) Haha, aijaa XD

      Poista
  4. Ite olin pe tosi ilonen kun estetunti meni pitkästä aikaa hyvin! :)

    VastaaPoista
  5. Oi ihanan pirteä postaus! :) Ite oon just nyt iloinen siitä että mulla on niin mahtava hoitoponi <3 :) ja on nyt selaillut vanhoja kuvia siitä ja on tullu aivan mahtifiilis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos pidit :) Voii, ihana kuulla ! Ymmärrän hyvin ton mahtifiiliksen :)

      Poista
  6. Jee, hyvä että kranio toimii! :)

    Itse olen tullut viime aikoina iloiseksi monestakin asiasta, mutta kyllä suurin ilostuttaja silti on se keltainen ponin ryökäle, joka saa pelkällä olemassa olollaan huononkin päivän kääntymään hyväksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä !! :)

      Hyvä että ilon aiheita löytyy ! Ja juu allekirjoitan ton täysin :) Ihania otuksia ♥

      Poista
  7. Huippua! Olen tuosta Pekasta kuullut hyvää, vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan. Täytyy koittaa, jos sopiva hevonen löytyy uhriksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano ! :) Ja juu jos tulee mahdollisuus niin kokeile ehdottomasti, on tosiaan ihan huippu !!

      Poista
  8. Olen viimeeksi tullut iloiseksi ystävistä. <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ovat kyllä mahtava voimavara ♥

      Poista
  9. Olen itse ratsastanut vasta vähän aikaa, iloiseksi tulin siitä että hyppäsin ja se oli vasta neljäs kerta, ihan pieni ristikko siis oli, mut en vaan tiedä, tulin iloseks, vaik oon hypännyt 40:cm pystyy joskus viime vuon. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, hyvä hyvä, siitä se lähtee !! :)

      Poista
  10. Ihania kuvia once again!

    VastaaPoista
  11. mä tulen iloiseksi kun sä olet iloinen:) hoidat nuuttia niin hyvin että olette ansainneet hyvät hetkenne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu, kiitos ! Et arvaa miten tämä lämmitti ♥

      Poista
  12. Nyt susanna nuutti laihdutuskuurille !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei harrasteta laihdutuskuureja, vaan kuntokuureja ;)

      Poista
  13. Ihanaa että Nuudelin liikkuminen menee koko ajan paremmaksi, olen iloinen teidän puolestanne! :)
    Minä olen tullut iloiseksi siitä kun oman ponini jännevamma todettiin viime viikolla klinikalla parantuneeksi ja päästään aloittamaan paluu hommiin! Jännevammasta googletellessani oikeastaan jsokus tänne sinun blogiisi löysinkin ja pakko sanoa, että olen saanut tästä paljon toivoa! Kiitos siis sinulle. <3 Tämä on yksi parhaista blogeista koskaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! ♥ Ihanaa jos oot saanu mun blogista irti jotakin noin hienoa, tulee aina niin hyvä mieli kun kuulee tällaista :) Ja ihan mahtavaa, että sun ponin jännevamma on parantunut, mä niin tiedän miten hyvältä tuollaiset uutiset tuntuvat !! Kovasti tsemppiä teidän kuntoutukseenne ! :)

      Poista
  14. Ihanan pirtsakka minipostaus! :-) Hienoa, että Nuutti tuntuu hyvältä. Viime aikoina olen itse tullut iloiseksi hyvin sujuneesta opiskelusta sekä läheisteni seurasta. Pienistäkin asioista voi tulla kamalan onnelliseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos ! :)

      Niinpä, usein pikkujuttuja pitäisi muistaa arvostaa enemmän ! Mä toivon et voin itekki jossain vaihees sanoa opiskelun sujuvan... :D

      Poista
  15. tulin iloiseksi kun sain miun ensimmäisen hoitohepan jonka kanssa saan alkaa käyvä tunneilla:))

    VastaaPoista
  16. Hyviä kuvia! Ihanan hepan oot kyl löytäny ;)
    Iloiseksi tulin kun mulle se todella harvoin iskevä innostus kouluratsastukseen iski, pääsee poni tuuppailemaan oikein kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Hih, pakko myöntää ♥

      Nonni, hyvä ! Kohta tuuppailette vähän enemmän ja taas enemmän ja enemmän... - siihen jää koukkuun ;)

      Poista
  17. Voi kun kivaa kuulla että nuutti menee hyvin! Oisko ollu viime sunnuntaina niin meidän kinnerpatti issikka laukkas puhtaasti kun siskoni istui selässä! ♥ viime kerta laukkaa taisi olla heinäkuussa :) ♡ tuli siitä ihan kyyneleet silmiin... :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa !! :) Kyllä näiden otusten kanssa aina pääsee kokemaan kaikki tunteet niin voimakkaina ♥

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !