keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Miten meillä menee?

Moiksulimoi, ja oikein mukavaa pikkulauantain iltaa kaikille ! Uusi viikko on jo puolessa välissä ja Nuutti on onneksi taas hieman rauhoittunut. Karkailuakaan ei ole tapahtunut sitten perjantain ;) Maanantaina otus kyllä satulahuoneessa käydessäni asettui pokkana karsinan kynnyksen päälle seisomaan, mutta jäi onneksi niille sijoilleen odottelemaan. Nurkan takaa hevosen näköpiiriin astellessani se peruutti kiltisti takaisin omaan koloonsa. On se fiksu... ;)

Heppanen on myös fiksuna keksinyt, että jos heinät nostaa ruokakippoon, niin voi siinä syödessään nojailla leuallaan sen reunaan ja miltei nukkua samalla.

Nuutti kengitettiin viime viikolla ja se on sen jälkeen ollut aika hyvä ratsastaa. Ravi parani ainakin aavistuksen verran. Yleensä tämä kengitysväli on talvisin ollut ihan ok, mutta pitää seuraavaksi pitää lyhyempänä, sillä toinen etukavio oli lähtenyt taas loppua kohden leviämään. Tätä ei siis tapahdu todellakaan joka kerta, eikä kengitysvälin pituus ole ratkaisevassa asemassa. Kavioiden laiton jälkeen kulmat toki ovat paremmat, mutta toisinaan vasen lähtee leviämään lyhyemmänkin ajan sisällä, toisinaan pidempikään väli ei tee eroa. Tästä syystä päädyin siirtämään Nuutin vähän aikaa sitten ainoastaan kuivalle heinälle, kun en oikein liian sokeripitoisen heinän lisäksi keksi muutakaan meidän tilanteeseemme sopivaa syytä tälle omituiselle ilmiölle. Onko teillä ideoita?

Edelleen siis haetaan liikkeeseen lisää ilmaa, mutta uskoakseni suunta on jatkuvasti parempaan. Kuluneiden päivien aikana olen ollut todella tyytyväinen hepan takajalkoihin, sillä ne työntävät hyvin alle ja hevosen on helppo kantaa itsensä. Laukka toimii aika mukavasti, ja siinä Nuudeli rentoutuu pätkittäin aika mukavalle tuntumalle eteen alas. Ravissa sama tasaisuus on vielä vähän hakusessa, sillä toisinaan heppa yrittää vähän pistää itseään turhan pakettiin.

Oikea laukka on hevosen verryttyä ollut todella hyvää.
Toisella bad faceday, toisella ei.
Lavat saisivat olla irtonaisemmat.
Kuski ilosena ku samusirkka. Hieno duudeli !
Tarkennus ei tämän kuvan kohdalla halunnut hoitaa hommiaan, mutta oli pakko lisätä ku tää on musta jotenki kiva !

Sunnuntaina soittelin Nuuttia muutama viikko sitten kraniosakraaliterapian muodossa hoitaneen Pekan kanssa, ja sovittiin hepalle uusi käsittely huomiselle. Kunhan Nuudeli on "saatu hyväksi", voidaan hoitoväli varmaan pitää hieman pidempänä, mutta tässä vaiheessa näin on parempi. Heppa oli kuitenkin niin jumissa, niin jumissa, ettei yhdellä hoitokerralla varmasti vielä ihan maailmaa mullistavia ihmeitä tehdä. Vaikka kyllähän Pekka oikeastaan sellaisia jo teki, sillä ihan valtavastihan tuo hevonen siellä satulan alla muuttui.

Satulasta puheen ollen kysäisin Pekalta myös, että eihän hän epäile Nuutin satuloiden sopivuutta? Sitäkin kun on tullut tässä hmm... sanotaanko nyt viimeisen puolen vuoden aikana mietittyä ankarasti, kuten toki noin tuhattakahtasataakuuttakymmentäviittä muutakin asiaa. Pekka vastasi, että ei epäile, sillä mikään ei viittaa siihen. Huh, josko taas yhdestä aiheesta murehtimisen voisi hetkeksi työntää taka-alalle...? Välillä niitä murheita on niin runsaasti, ettei enää muista mitkä kaikki ovat jo tavallaan "yliviivattuja", ja minkä kaikkien kohdalla olisi vielä syytä menettää yöunensa. Joo siis kyl tää hevosen omistaminen on oikeesti ihan kivaa.......

"Äiti aina välillä luulee et tää on joku riemuloma mut kyl mä osaan pitää sen jalat maanpinnalla !"

Lohduttavinta tässä arvausleikissä on tietää se, ettei koskaan ole yksin. Aina on ympärillä muitakin hevosenomistajia, joiden pää on enemmän tai vähemmän pyörällä hevosensa ansiosta. Koko ikänsä täydellisen tervettä hevosta ei olekaan, ja tämän faktan kanssa meidän on kaiketi opittava elämään. Ainakin siihen asti kunnes joku keksii sellaisen säteen millä kaikki terveydelliset ongelmat sun muut kiemurat voidaan ampua ulkoavaruuteen. Joo. Itsepähän olemme itsemme tähän soppaan laittaneet, niin ihan on myöhäistä itkeä kun on kakka jo housussa !

Postauken kuvista kiitokset Sofialle ! Viimeinen kuva otettu perjantaina, muut lauantaina. Innostuin menemään ilman satulaa kun keksin kyhätä takamukseni alle niin loistavan pehmukkeen ! Enkkuviltti monin kerroin taiteltuna ja tadaa, maailman mukavin istuin on valmis ;) Suosittelen !

31 kommenttia:

  1. Vitsi ku hyvä! mun pitää myös kokeilla tota enkkuviltti pehmuste systeemiä! Aina pitää keksiä joku hyvä pehmuste ja sit se onkin liian kova ja sit se heilu edestakaisin niin tätä pitää nyt kyllä kokeilla! :)
    Aika jännä toi kavion leveäminen, en oo koskaan kohdannu ennen tommosta :o. Toivottavsti siihen löytyy joku ratkaisu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kokeile ihmeessä, on ihan paras kaikista mitä tähän asti oon testannu !! :D Nuutilla on niin kauhee selkä ettei ees useemmat huovat ja geelit sun muut tee siitä kauheen mukavaa... XD

      Joo se on kyl jännä ! Toivottavasti tosiaan toi kuiva heinä -linja auttais... :)

      Poista
  2. Tokavika kuva on mielestäni kans kiva, vaikka Nuudeli näyttääkin aika jytkyltä ja pienipäiseltä ;) Kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo me ollaan kummatki vähä alienin näkösii... :D Kiitos ! :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia ja mukava kuulla että on muitakin mitkä menee päivä kerrallaan, kun välillä itsestäni tuntuu että toiset vaan seläntakana kuiskii että mitä mää hevosellani teen ja että miks se edes mulla enään on kun onhan se niin kauan ollut toipilaana... Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi älä huoli, on meistäkin puhuttu vaikka ja mitä !! Kyllä maailmaan melua mahtuu ;) Jos kaikki aina luovuttais kun elämä käy vaikeeks, niin mieti miten monta hienoa tarinaa jäis kesken ! Ja kyllä mä uskon et sit ku on oikeesti aika luovuttaa, niin sen vaan oman hevosensa kohdalla tietää.

      Kiitos ja kovasti tsemppiä teillekin !!

      Poista
  4. Mulla on älyttömän huono muisti, enkä nytkään muista oonko sanonut tän aikaisemmin, mutta toi Nuutin otsapanta on älyhieno! Mäkin tahtoo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kiitos, se on kyllä mielettömän hieno !! ♥

      Poista
  5. Pysytkö hyvinkin nuutin selässä ilman satulaa laukassakin vaikka se on niin iso ja sillä on varmasti isot liikkeet? :) sulla mahtaa olla hyvä tasapaino!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo kyllä mä välillä siellä heilun ku mikki merihädässä, mut sillon ku oikeesti ratsastaa (eikä vaan matkustele heheheh) niin kyllä siellä ihan hyvin pysyy ! :)

      Poista
  6. No tuossa ensimmäisessä laukkakuvassa on oikean eteen alas -muodon ideaa! Turpa eteen eikä ryntäisiin, hyvä hyvä. :-)

    Sinulla on kyllä mukava blogi, tällainen "jokaiselle jotakin" -tyylinen. Humoristinen, mutta asiaakin löytyy. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  7. Te ootte kyl upee pari :) <3

    VastaaPoista
  8. Ravi vielä samanlaiseks ku toi laukka nii ootte valmiit vallottamaan kouluradat ;) hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha vallottamisesta en tiiä mut jos ny vielä johonki starttaamaan pääsis ! ;) Kiitos !!

      Poista
  9. Viimeisen kuvan kuvateksti! XD
    Tuo on kyllä niin totta, että aina on jotain murehdittavaa, kun vastuulla on elävä olento. Mieluummin itsekkin pidän huolen että koirillani on asiat hyvin, ei sitä siinä tilantees aina muista omaa hyvinvointiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa XD

      Joo no näinpä, vaikka sanonta kuuluu et hevonen on huoleton niin kyllä tohon hevosen kohdalle vois laittaa ihan yleisesti että eläimetön on huoleton... :D Mut joo totta !! Kyllä noiden karvanaamojen hyvinvointi menee aina edelle ♥

      Poista
  10. Nuutti näyttää jotenki normaalia isommalle tossa ekassa ratsastuskuvassa ! Miten olis jos joskus tekisit tallipäivää kuvina tai videolla ? :---)

    Toi viltti tonne selkään on muute älyttömän hyvä keksintö ! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa ! Varmaan ku mä oon niin polvet korvissa....... :D Voisin kyllä ainakin kuvina jotain mydayta tehdä, videolla ehkä sitten myöhemmin ;)

      Kiitos, mä oon kyl aika ylpee itestäni ku noin hyvän pehmusteen kekkasin ;) Haha no ei. En ehkä oo eka kuka ton älyy, mut tosiaan toimii !! :D

      Poista
  11. Ihana postaus, ja meet toosi hienosti! :o

    VastaaPoista
  12. Millos koulukisoihin... ? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä ! Ensin haluan hepan liikkumisen kunnolla kondikseen että on hyvä fiilis lähteä radalle ;) Toivottavasti vielä tässä keväällä oman tallin kisoihin ehditään !! Mutta varmuudella en tosiaan osaa mitään sanoa... :)

      Poista
  13. Riemuloma haha :DDDD Ymmärrän kyllä ton hevosestaan murehtimisen paremmin kuin hyvin, mulla samoja mietintöjä täällä aina! Tsemii teille, ootte mahtava pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oo riemulomaa... :D Vaikka mahtuuhan mukaan toki runsaasti ihaniakin hetkiä, ja niistä ne pienimmätki aina loppupeleissä voittaa monetkin koettelemukset ♥

      Voi kiitokset !! :)

      Poista
  14. Ihana fiilis kun katsoo näitä kuvia :) Kyllä Nuutti alkaa näyttään jo hyvältä!

    VastaaPoista
  15. hienosti meette! :)

    VastaaPoista
  16. Moikka, tuohon kavion levenemiseen vaikuttaa myös kengän asento. Kuulostaa sille ettei joka kerralla kenkä satu optimaalisesti kavioon. Ihan 100% varma en ole miten kenkä tuolloin on väärin, kun en kengittäjä ole, mutta sen tiedän että kun sen tietyllä tavalla laittaa, kaviot lähtee levenemään. Mulla oli aiemmin todella kapeakavioinen polle, jolta koitettiin saada kavio levenemään ko. tyylin kengityksellä. Se tosin vaikutti liikaa hevosen liikkeisiin (oli jo parikymppinen), joten sanoin ettei enää vanhalta muuteta, kun se ikänsä oli kaitasilla kavioilla pärjännyt.
    Nuutti on todella ihastuttava vanhempi herra, jonka pilke silmäkulmassa välittyy kuvista oikein mainiosti. :) Ihanaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Ahaa aivan :o Meillä on kyllä tosi asiantunteva kengittäjä joka on Nuutin laittanut koko sen kohta 7 vuotta minkä se meillä on ollut ja tätä ongelmaa on ilmennyt muutaman kerran ehkä viimeisen hmm... vuoden sisällä? Nuutilla on normaalistikin tosi "oikea-asentoiset" jalat ja kaviot, joten mitään muutoksiakaan ei tarkoituksella ainakaan ole tehty. Mutta siis kiitos vinkistä, pitääkin olla yhteydessä kengittäjään !! :)

    Hih voi ihana kuulla, se on kyllä hurmaava papparainen ♥ Kiitos kovasti ja samoin sulle ! :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !