No ei se ihan huonosti mennyt !

Muutama viikko sitten meidän kouluvalmentajamme kysyi olinko suunnitellut osallistuvani tuleviin kisoihin. Houkutus nosti salamana päätään, mutta epävarmuus iski heti takaisin. En tiennyt olinko valmis kohtaamaan sen peikon, joksi mahdollinen pettymys oli kahden vuoden kisatauon aikana takaraivossani kasvanut. Sulattelin asiaa parisen viikkoa, kunnes ryntäsin Eevan rohkaisevien sanojen saattelemana käsi täristen rustaamaan ilmoittautumisen listaan - viimeisenä mahdollisena päivänä, tietenkin.

Sunnuntaiaamu valkeni kylmänä ja sateisena. Heräsin ennen kuutta, mutta nukahdin vielä muutamaksi tunniksi levottomaan uneen. Siinä juoksin cooperia yläkoulun urheilukentällä ja liikunnanopettajani istui katsomossa huutamassa kuinka olin häpeäksi ihmiskunnalle. Yhdeksän jälkeen herätyskellon aina yhtä rasittavaan rinkutukseen herätessäni olo oli kuin mammuttilauman alle jääneellä. Hetken piti miettiä oliko tuo uni unta sittenkään...

Tallille päästyäni jännitys tuntui nousevan vatsan pohjalta aina kurkkuun saakka. Yritin nieleskellä sitä alas, mutta edellisen päivän lievästi sanottuna täydellisen epäonnistunut ratsastus kummitteli taukoamatta mielessäni. Nuuttia harjatessani tunnustelin sen läpi mahdollisten jumien varalta ja lannerangan alueella hienoista kireyttä havaittuani käsiteltiin Lindan kanssa yhteistuumin koko ranka. Mukavasti huomasi taas ihan silmällä sen eron mikä tämän pikahoidon aikana tapahtui, joten ei muuta kuin hitusen suuremmalla itsevarmuudella matkaan vain... !

Maneesin kisahälinässä Nuutti tuntui kaikista odotuksista huolimatta varsin tyyneltä, ja voi että miten mun teki mieli hihkua riemusta kun pääsin heti ensimmäisessä laukassa toteamaan liikkumisen olevan täysin eri luokkaa kuin edellispäivänä. Se helpotuksen määrä oli ihan sanoinkuvailematon. Nuutti liikkui niin hyvässä tahdissa ylämäkeen, että selässä ei voinut muuta kuin hymyillä.

Hoi kädet tehän olette ihan väärässä paikassa.

Meitä edeltäneen ratsukon lopetettua suorituksensa pääsimme odottamaan pillin vihellystä valkoisten aitojen sisäpuolelle. Nuutti paineli korvat tiukasti hörössä kohti hurjaakin hurjempaa tuomaripöytää, pörisi ja säpsähteli hieman, kunnes asettui oikein mukavalle, rennolle tuntumalle. Lähtömerkin kajahtaessa ilmoille otin vielä yhden laukannoston, muistutin itseäni hengittämisen tärkeydestä ja käänsin ensimmäiselle pituushalkaisijalle tuomarin eteen.

Pakko ihan rehellisesti sanoa, että muistikuvat radalta ovat hieman hatarat, mutta onneksi on olemassa arvostelupaperi mistä jälkikäteen luntata. Sisäänratsastus oli ihan ok, suora, mutta pysähdyksessä Nuutti rupesi kuikuilemaan joten saimme siitä 6. Keskiravit olivat kumpikin hieman varovaisia, joskin tahdikkaita. Ravivolteilla tahti meinasi kiihtyä hieman, ja molemmat levisivät liian suuriksi. Keskikäynnistä tipahti odotetusti melko huono numero (4,5), sillä Nuutti painelee lähes aina melkoisen puhdasta passia. Ainoa mahdollisuus pelkkään passimaisuuteen on joko täysin vapaa ohja tai todella hidas tahti...

En löytänyt mun Pikeurin valkoisia onnenhousuja mistään joten jouduin laittamaan jotkut random kalsarit.

Keskiraveissa nenä painuu herkästi liian taakse. Enemmän jalkaa ja istuntaa siis.

Kaatuu, kaatuu.

Laukkaohjelma meni hyvin, joskin jouduin volteilla ottamaan laukan melko pieneksi ja tuomari kommentoi paperiin "laukka voisi pyöriä paremmin". Saimme kuitenkin kummastakin 6,5. Keskilaukat ratsastin jälleen hieman vaisusti, sillä niissä Nuutti innostuu herkästi pukittelemaan. Mutta arvatkaapa mitä saimme keskilaukkalävistäjien päätteeksi suoritetuista harjoitusravisiirtymisistä? No 7, kummastakin ! Treeneissä niin tuskallisesti kädelle tipahtaneet räpellykset olivat kuin taikaiskusta muuttuneet siisteiksi ja hallituiksi. Samoin kuin peruutus. Ihan jo turvallisuussyistä jätin sen kokeilemisen verkassakin pois. Vaan mitä tekee Nuutti radalla? Pakittaa siististi mamman epähuomiossa pyytämät viisi (yksi liikaa siis...) askelta ja nappaa papereihin numeron 6. Lauantain ratsastusten perusteella olin varautunut lähinnä siihen että seisomme ensin pää taivaissa viisi minuuttia peruutuksen tarpeellisuudesta keskustellen ja tempaisemme sitten itsemme maneesin katsomoon niin että pisteitä heruu korkeintaan 1.

Kaula taipuu liikaa.

Toinen niin itseensä tyytyväisenä... :)

Kaiken kaikkiaan olin - ja olen edelleen - suoritukseemme todella tyytyväinen, vaikka runsaasti korjattavaa löytyy tietenkin aina. Volteilla pitää muistaa ratsastaa paremmin ulkoavuilla ja keskiaskellajeista ottaa irti enemmän, siinä ehkä ne merkittävimmät puutteet tällä radalla. Alapisteet olivat tasaista 6,5-7, ja kommenttinakin "tasaista menoa". Kyseinen tuomari on tunnetusti tiukka pisteissään (mitä en siis ollenkaan pidä huonona asiana, kiva vain kun numerot eivät tipu ilmaiseksi), joten lopputuloksena 62,4% ei tunnu lainkaan hullummalta. Kaiken lisäksi tämä oikeutti luokan toiseen sijaan, eli pääsimme ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen palkintojenjakoon vastaanottamaan uutuuttaan hohtavan sinisen ruusukkeen !

Iloiset ratsukot hengissä selvinneinä.

"Herranjestas äiskä, et sä voi täällä kaikkien nähden tolla tavalla pussailla !"

"Kato timppa mä pääsin palkinnoille !"

"Saatko nyt varmasti hyviä kuvia ?!"

"Tsiikatkaa kuin hieno mä oon !"

Ennen kaikkea voitimme kuitenkin itsemme. Pitkän kisatauon ja niin monien epätoivon hetkien jälkeen oli ihan huikea tunne päästä suorittamaan suunnilleen omalla tasollaan ja saada positiivista palautetta suunnasta jos toisestakin. Nuutti oli ihan mielettömän hieno ja mahtava, sanalla sanoen ihanparas. Mun oma pieni supermies... ♥

Nuutti yrittää kuunnella että mitä se kranio-Pekka siellä luurin toisessa päässä oikein huutelee.

Kaikista postauksen kuvista suuret kiitokset maailman parhaalle henkiselle tuelle nimeltään Linda ! Hän on ollut ystävä paikallaan aina päiväkodista saakka enkä tiedä kuinka moneen otteeseen olisin itseni paniikkiin ilman hänen rauhoittavia sanojaan tukehduttanut.............. :D Loppuviikon aikana luvassa on tämän samaisen timppasen kanssa luultavasti melkoista nauruterapiaa, sillä huomenna alkaa kauan odotetti HIHS ! Kuinka moni teistä on tulossa paikalle?

(Seuraava postaus ilmestyy siis luultavasti vasta ensi viikon puolella, mutta yritän päivitellä viikonlopun tunnelmia facebookin puolelle ! Koko alkuviikon ajan superisti liikkunut Nuutti on sunnuntaihin saakka Clarissan hoivissa, enkä tiedä miten taas kestänkään näin monta päivää ilman sen kanssa hääräilyä, niisk... Onneksi hallilla pitää kiirettä aamusta iltaan niin eipähän pääse turhia ikävän kourissa lilluttelemaan ! Nyt kipitän äkkiä nukkumaan, sillä herätyskello soi ennen kuutta. Tsau !)

(Epäonnistunutta) rataharkkaa

Torstainen koulutunti sekä tämän päivän itsenäinen ratsastus jättivät kumpikin mulle hieman epätoivoisen fiiliksen. Tunnilla Nuutti liikkui hyvin, mutta se kilahti peruutuksista niin ettei suostunut lopputunnin aikana rauhoittumaan enää lainkaan. En tiedä mitä tein niin väärin, että hevonen suuttui mulle eikä suostunut enää yrittämään, sillä ei meillä moneen vuoteen peruutuksissa noin suuria ongelmia ole ollut... Toki ne ovat saattaneet olla hieman kiireisiä tai vinoja, mutta päällisin puolin suht siistejä kuitenkin. Pyrin aina ratsastamaan myös peruutuksen pois kädeltä ja pitämään ajatuksena "eteen", mutta torstaina epäonnistuin jossakin ja pahasti.

Eevan avustuksella saimme onneksi tunnin loppuun muutaman ihan tyydyttävän peruutuksen, missä Nuutti ei pakittanut täysillä seinästä läpi. Niihin oli pakko lopettaa. Eilen hevosella oli kengityksestä johtuen talutusvapaa, sillä sen toinen etukavio oli jälleen päässyt hieman levähtämään ja asentoa piti korjata. Kuivalla heinällä tämä leviämisongelma on pysynyt kurissa huomattavasti paremmin kuin säilön aikana, mutta silti pitää olla tarkkana. Tämä kengitysväli oli kuitenkin jopa lyhyempi kuin edellinen, jolloin kaviot siis tosiaan säilyttivät muotonsa...

Pieni lättätohveli.

Tänään oli siis ensimmäinen ratsastuskerta kengityksen jälkeen ja voi rähmä miten harmittaa että tämä sattui juuri ennen huomisia kisoja, sillä Nuutti oli liikkumisen suhteen huonompi kuin aikoihin. Nimenomaan huonompi, ei onneksi ihan huono huono. Viime aikoina edistys vain on ollut niin nousujohteista, että tällainen notkahdus tuntuu tässä vaiheessa tosi kurjalta. Yleensä jos kavion kulmaa joudutaan korjaamaan niin Nuutti saattaa seuraavat pari päivää olla hieman "varovaisen" oloinen, kunnes normalisoituu taas. Idiootti minä kun en tajunnut pyytää kenkäystä vasta seuraavalle viikolle, jolloin olisimme ehtineet ottamaan iisimmin...

Suurin syy tämän päivän huonosti menneeseen treeniin löytyy kuitenkin varmasti satulan päältä. Lisäksi edellispäivän vapaan tuoma ylimääräinen virta ei sekään auttanut asiaa, eli kaaos oli valmis. Tarkoitus oli ratsastaa melko kevyesti, mutta en vain yksinkertaisesti tuntunut löytävän sellaista onnistumista mihin olisi voinut lopettaa. Torstain tunnin tapaan harjoittelimme tänäänkin helppo B:0 -radan osia, ja kerran menimme läpi koko ohjelman. Päätin että jos sen keskellä tulee todella hyvä (tai edes melko hyvä...) pätkä, niin jätän kesken, mutta ei... Pari viikkoa sitten tunnilla tuo rata meni jo alkuverkkana todella hyvin, ja viime torstainakin vielä ennen Nuutin kilareita ihan ok, mutta tänään täysin päin honkia. En saanut hevosesta minkäänlaista otetta ja se levisi vähä vähältä joka suuntaan. Etenkin kolmikaarinen paljasti ongelman todella selkeästi, sillä en saanut suunnan suht nopeaan tahtiin muuttuessa uutta sisäpohjetta läpi ja Nuutti kävi tahdiltaan kovin epätasaiseksi.

Silloin kun vielä meni hyvin.......

Laukkaohjelmat ovat aina olleet meidän vahvuutemme, mutta tänään pääsimme siinäkin yhteisymmärrykseen korkeintaan parin pienen hetken ajaksi. Keskilaukasta harjoituslaukkaan ja edelleen raviin siirtymiset olivat niin kammottavia, että häpeän silmät päästäni mikäli huomenna sellaiset esitämme. Tällä hetkellä mun tekisi mieli kaivautua johonkin oikein syvään onkaloon ja jäädä sinne koko loppuelämäkseni. Tuntuu, että tarvitsisimme huomenna onnistuneeseen rataan vähintäänkin pienen suuren ihmeen ja koska sellaista tuskin tässä yön aikana tapahtuu, niin... eipähän tarvitse liikoja odotella. Yritän kuitenkin tsempata itseäni ratsastamaan iloisella mielellä, sillä sellainen "eitästämitääntuu" -asenne ei taatusti auta lainkaan. Pienen lohdun antaa lisäksi se tosiasia, että Nuutin liike meni tänään loppua kohden kyllä roimasti parempaan, eli suuremmaksi, kohti sitä tämän hetken "normaalia". Ehkä kaikki toivo siististä radasta ei ole vielä mennyttä..........

Olisiko teillä ehdottaa jotakin hyväksi havaitsemaanne lisäravinnetta / rehua, joka mahdollisesti voisi kavioiden epämääräistä leviämistä ehkäistä?

Racing Biotiinia olen Nuutille syöttänyt, mutta mahdollisia muita vinkkejä otan vastaan ilomielin !

Kerran estehevonen, aina estehevonen

... ainakin Nuutin kohdalla otsikon väittämän voi täysin epäröimättä allekirjoittaa. Viime vuosien aikana säännöllinen hyppääminen on erinäisistä syistä hieman jäänyt, mutta Nuutti tuntuu kerta toisensa jälkeen olevan aivan samassa iskussa kuin nuoruusvuosinaan. Se oli tänäänkin niin liekeissä, että olisi taatusti hypännyt vaikka vuoren yli mikäli olisin niin pyytänyt.

Harmi, että itse roikuin matkassa kuin ensimmäistä kertaa hevosen selkään heitetty apina. Nuutti teki maailman pienimmille ristikoillekin sellaisia loikkia, että huhhei... vähän tuli äitiä ikävä. Ensimmäisillä pompuilla onnistuttiin villitsemään eräs toinenkin hevonen, ja Nuutti päätti sen seurauksena pistää entistä ranttalimmaksi (voiko noin sanoa...?) päästämällä ilmoille melko tyylikkään pukin. Onneksi kentän keskellä seisonut kameramies-Linda sattui eteen niin, että riekkulipellen oli pakko vetää liinat kiinni ennen kuin ehdin rakkaan Prestigeni hyvästelemään.

Ihan noin voimakkaaseen ponnistukseen en tosiaan ollut varautunut...

Kohta lähtee...

Viaton ilmekin vaihtui "nyt mä rupeen riehuu" -naamaan.

Ja Linda räpsii viimeiseen saakka, aikamoinen... !

Muutaman kerran lävistäjälinjalle rakentamaani yhden askeleen sarjaa hieman liian vauhdikkaasti tultuamme päätin ratsastaa sisään ravissa. Tällöin pääsin tuomaan hevosen esteille kevyellä tuntumalla ja ratsastamaan eteen pelkän ohjassa roikkumisen sijasta. Nuutti raasu, niin täynnä intoa ja sitten joku tyhmä vaan selässä jarruttelee...

Itse hypyt olivat tänään kyllä järjestäen todella hyviä, vaikka eihän Nuutin kokoisen kaverin tarvitse noin minikokoisille esteille edes kummemmin hypätä. Ehkä juuri tästä syystä heppa veti omatoimisesti vähän korkeamman kautta, heh. Olemme hypänneet "kunnolla" viimeksi joskus kesällä, kaulanarun kanssa (mistä pitääkin pistää postaus julkaisuun...), joten on enemmän kuin ymmärrettävää että imua riittää. Nuutti rakastaa tätä touhua kuin hullu puuroa ja toivonkin hevosen nyt pysyvän hyvässä treenikunnossa, jotta pääsemme ottamaan estepuuhat osaksi ohjelmaa ainakin parisen kertaa kuukaudessa. Mielellään useamminkin !

Ihanaa kun Nuutin laukka vain paranee paranemistaan !

Verryttelyä maapuomilla.

Tämä oli pakko julkaista kun ollaan kerrankin niin edustavia ! Paras kuva meistä ikinä ;)

"Äiskä älä himmaa tuol on toinen risu edessäpäin !"

"Ei räkä miten säälittäviä esteitä !"

Nonni, jopa normaali pikkuloikka viimein !

Loppulaukoissa oli taas vaikea rauhoittua.

"Mä kuulkaas syön nää ohjat poikki niin äiskä ei voi seuraavaks yhtään jarrutella !"

Tämän päivän loikat jäivät todella kevyiksi ihan siitä syystä, että huomenna meillä on koulutunti ja edessä on muutenkin vähän normaalia rankempi loppuviikko. Toistaiseksi pyrimme kuitenkin joka tapauksessa hakemaan sopivaa rytmiä melko pienillä esteillä, sillä tällöin hevosen on luonnollisesti tarpeen vaatiessa helpompi korjata ratsastajan virheitä. Nuutillehan (kuten aika monille muillekin hevosille) joku reilu metrinenkin on vielä aika helppo nakki, mutta itse kaipaan lisää varmuutta ensin pienemmillä. Ensi viikolla en varmaankaan HIHS:in vuoksi hyppelemään ehdi, joten seuraava kerta menee vähintään parin viikon päähän. Sitten voisikin kyhätä jonkinlaista pientä rataa... !

Kuvista ja avusta suuret kiitokset estemestari Lindalle !
Hyppäättekö te säännöllisesti?

Laukkatreeniä sänkkärillä

Päivät sen kuin juoksevat ja syksyn kaunis ruska-aika alkaa jo vedellä viimeisiään. Toivottavasti sitkeimmät lehdet jaksavat keikkua puiden oksilla vielä pienen hetken, sillä haluaisin kovasti ehtiä kuvauttamaan Nuudelin maastotien varrelta löytyvien kirkkaankeltaisten vaahterapuiden edessä. Miksi tähän aina havahtuu niin myöhään...?

Luonnon väriloiston lisäksi syksy on mun mielestä paras vuodenaika muistakin syistä, joista yksi on sänkipellot. Valitettavasti meidän ilakointimme jäi tänä vuonna melko lyhyeksi, sillä pelto kynnettiin pois poikkeuksellisesti jo lähes kuukausi sitten. Nämä alla olevat kuvat on otettu viime kuun puolessa välissä ja kun tarkoitus oli seuraavalla viikolla suunnata sänkkärille oikein kunnolla päästelemään niin paikalta löytyi enää aarikaupalla mutaa. Onneksi kuitenkin ehdimme muutaman kerran sänkkärillä käväisemään, sillä meillä oli siellä huisin hauskaa. Seuraavaa vuotta odotellessa... !

En tiedä miksi näytän noin kauhistuneelta... :D Kaikki kuvat © Jonna.

Harmi kun tämä on epätarkka, olisi voinut olla ihan kiva !

Tämän postauksen kuvat ovat tosiaan otettu meidän toiselta ja samalla viimeiseltä kunnon sänkkärikerralta. Koulusatula vaihtui estepenkkiin ja tuuppailu vähän rentsimpään meininkiin. Aluksi verkkailtiin suurella ympyrällä, sen jälkeen otettiin muutamia suoria pellon päästä päähän hieman suuremmassa laukassa. Nostoissa Nuutti tuntui aina vähän räjähdysherkältä (harmi että kaikki kuvat niistä on otettu niin kaukaa, että ovat aivan epätarkkoja...), mutta suoralla se rauhoittui eikä ollut lainkaan pukkiherkkä. Sain muutaman kerran jopa maiskuttaa ilman että hevosen reaktio ampui yli.

Vrumm.

Lopuksi toinen ei olisi millään malttanut rauhoittua hieman pienempään laukkaan.

Nuutin laukka on ollut jatkuvasti parempaa edelleen ja olisi ollut mukava ehtiä sänkkärille tykittelemään enemmänkin. Käytössämme on toki pari muutakin "tavallista peltoa", mutta niiden pohja on ollut aika märkä. Ja onhan sänkkärilla aina ihan erilainen fiilis, niissä vain on sitä jotain. Maata kiivaasti rummuttavien kavioiden alla kahisevat korret ja korvissa humiseva tuuli saavat usein ihon kananlihalle.

Löytyikö kuvista lempparia?