No ei se ihan huonosti mennyt !

Muutama viikko sitten meidän kouluvalmentajamme kysyi olinko suunnitellut osallistuvani tuleviin kisoihin. Houkutus nosti salamana päätään, mutta epävarmuus iski heti takaisin. En tiennyt olinko valmis kohtaamaan sen peikon, joksi mahdollinen pettymys oli kahden vuoden kisatauon aikana takaraivossani kasvanut. Sulattelin asiaa parisen viikkoa, kunnes ryntäsin Eevan rohkaisevien sanojen saattelemana käsi täristen rustaamaan ilmoittautumisen listaan - viimeisenä mahdollisena päivänä, tietenkin.

Sunnuntaiaamu valkeni kylmänä ja sateisena. Heräsin ennen kuutta, mutta nukahdin vielä muutamaksi tunniksi levottomaan uneen. Siinä juoksin cooperia yläkoulun urheilukentällä ja liikunnanopettajani istui katsomossa huutamassa kuinka olin häpeäksi ihmiskunnalle. Yhdeksän jälkeen herätyskellon aina yhtä rasittavaan rinkutukseen herätessäni olo oli kuin mammuttilauman alle jääneellä. Hetken piti miettiä oliko tuo uni unta sittenkään...

Tallille päästyäni jännitys tuntui nousevan vatsan pohjalta aina kurkkuun saakka. Yritin nieleskellä sitä alas, mutta edellisen päivän lievästi sanottuna täydellisen epäonnistunut ratsastus kummitteli taukoamatta mielessäni. Nuuttia harjatessani tunnustelin sen läpi mahdollisten jumien varalta ja lannerangan alueella hienoista kireyttä havaittuani käsiteltiin Lindan kanssa yhteistuumin koko ranka. Mukavasti huomasi taas ihan silmällä sen eron mikä tämän pikahoidon aikana tapahtui, joten ei muuta kuin hitusen suuremmalla itsevarmuudella matkaan vain... !

Maneesin kisahälinässä Nuutti tuntui kaikista odotuksista huolimatta varsin tyyneltä, ja voi että miten mun teki mieli hihkua riemusta kun pääsin heti ensimmäisessä laukassa toteamaan liikkumisen olevan täysin eri luokkaa kuin edellispäivänä. Se helpotuksen määrä oli ihan sanoinkuvailematon. Nuutti liikkui niin hyvässä tahdissa ylämäkeen, että selässä ei voinut muuta kuin hymyillä.

Hoi kädet tehän olette ihan väärässä paikassa.

Meitä edeltäneen ratsukon lopetettua suorituksensa pääsimme odottamaan pillin vihellystä valkoisten aitojen sisäpuolelle. Nuutti paineli korvat tiukasti hörössä kohti hurjaakin hurjempaa tuomaripöytää, pörisi ja säpsähteli hieman, kunnes asettui oikein mukavalle, rennolle tuntumalle. Lähtömerkin kajahtaessa ilmoille otin vielä yhden laukannoston, muistutin itseäni hengittämisen tärkeydestä ja käänsin ensimmäiselle pituushalkaisijalle tuomarin eteen.

Pakko ihan rehellisesti sanoa, että muistikuvat radalta ovat hieman hatarat, mutta onneksi on olemassa arvostelupaperi mistä jälkikäteen luntata. Sisäänratsastus oli ihan ok, suora, mutta pysähdyksessä Nuutti rupesi kuikuilemaan joten saimme siitä 6. Keskiravit olivat kumpikin hieman varovaisia, joskin tahdikkaita. Ravivolteilla tahti meinasi kiihtyä hieman, ja molemmat levisivät liian suuriksi. Keskikäynnistä tipahti odotetusti melko huono numero (4,5), sillä Nuutti painelee lähes aina melkoisen puhdasta passia. Ainoa mahdollisuus pelkkään passimaisuuteen on joko täysin vapaa ohja tai todella hidas tahti...

En löytänyt mun Pikeurin valkoisia onnenhousuja mistään joten jouduin laittamaan jotkut random kalsarit.

Keskiraveissa nenä painuu herkästi liian taakse. Enemmän jalkaa ja istuntaa siis.

Kaatuu, kaatuu.

Laukkaohjelma meni hyvin, joskin jouduin volteilla ottamaan laukan melko pieneksi ja tuomari kommentoi paperiin "laukka voisi pyöriä paremmin". Saimme kuitenkin kummastakin 6,5. Keskilaukat ratsastin jälleen hieman vaisusti, sillä niissä Nuutti innostuu herkästi pukittelemaan. Mutta arvatkaapa mitä saimme keskilaukkalävistäjien päätteeksi suoritetuista harjoitusravisiirtymisistä? No 7, kummastakin ! Treeneissä niin tuskallisesti kädelle tipahtaneet räpellykset olivat kuin taikaiskusta muuttuneet siisteiksi ja hallituiksi. Samoin kuin peruutus. Ihan jo turvallisuussyistä jätin sen kokeilemisen verkassakin pois. Vaan mitä tekee Nuutti radalla? Pakittaa siististi mamman epähuomiossa pyytämät viisi (yksi liikaa siis...) askelta ja nappaa papereihin numeron 6. Lauantain ratsastusten perusteella olin varautunut lähinnä siihen että seisomme ensin pää taivaissa viisi minuuttia peruutuksen tarpeellisuudesta keskustellen ja tempaisemme sitten itsemme maneesin katsomoon niin että pisteitä heruu korkeintaan 1.

Kaula taipuu liikaa.

Toinen niin itseensä tyytyväisenä... :)

Kaiken kaikkiaan olin - ja olen edelleen - suoritukseemme todella tyytyväinen, vaikka runsaasti korjattavaa löytyy tietenkin aina. Volteilla pitää muistaa ratsastaa paremmin ulkoavuilla ja keskiaskellajeista ottaa irti enemmän, siinä ehkä ne merkittävimmät puutteet tällä radalla. Alapisteet olivat tasaista 6,5-7, ja kommenttinakin "tasaista menoa". Kyseinen tuomari on tunnetusti tiukka pisteissään (mitä en siis ollenkaan pidä huonona asiana, kiva vain kun numerot eivät tipu ilmaiseksi), joten lopputuloksena 62,4% ei tunnu lainkaan hullummalta. Kaiken lisäksi tämä oikeutti luokan toiseen sijaan, eli pääsimme ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen palkintojenjakoon vastaanottamaan uutuuttaan hohtavan sinisen ruusukkeen !

Iloiset ratsukot hengissä selvinneinä.

"Herranjestas äiskä, et sä voi täällä kaikkien nähden tolla tavalla pussailla !"

"Kato timppa mä pääsin palkinnoille !"

"Saatko nyt varmasti hyviä kuvia ?!"

"Tsiikatkaa kuin hieno mä oon !"

Ennen kaikkea voitimme kuitenkin itsemme. Pitkän kisatauon ja niin monien epätoivon hetkien jälkeen oli ihan huikea tunne päästä suorittamaan suunnilleen omalla tasollaan ja saada positiivista palautetta suunnasta jos toisestakin. Nuutti oli ihan mielettömän hieno ja mahtava, sanalla sanoen ihanparas. Mun oma pieni supermies... ♥

Nuutti yrittää kuunnella että mitä se kranio-Pekka siellä luurin toisessa päässä oikein huutelee.

Kaikista postauksen kuvista suuret kiitokset maailman parhaalle henkiselle tuelle nimeltään Linda ! Hän on ollut ystävä paikallaan aina päiväkodista saakka enkä tiedä kuinka moneen otteeseen olisin itseni paniikkiin ilman hänen rauhoittavia sanojaan tukehduttanut.............. :D Loppuviikon aikana luvassa on tämän samaisen timppasen kanssa luultavasti melkoista nauruterapiaa, sillä huomenna alkaa kauan odotetti HIHS ! Kuinka moni teistä on tulossa paikalle?

(Seuraava postaus ilmestyy siis luultavasti vasta ensi viikon puolella, mutta yritän päivitellä viikonlopun tunnelmia facebookin puolelle ! Koko alkuviikon ajan superisti liikkunut Nuutti on sunnuntaihin saakka Clarissan hoivissa, enkä tiedä miten taas kestänkään näin monta päivää ilman sen kanssa hääräilyä, niisk... Onneksi hallilla pitää kiirettä aamusta iltaan niin eipähän pääse turhia ikävän kourissa lilluttelemaan ! Nyt kipitän äkkiä nukkumaan, sillä herätyskello soi ennen kuutta. Tsau !)