Ensimmäinen kerta ilman kaulanarua

Muistan elävästi meidän ensimmäisen kaulanarukokeilumme nelisen vuotta sitten, kun eräiden kuvausten päätteeksi halusin nähdä mitä Nuutti puuhasta tuumaa. Jos olisin ollut viisas, olisin loikannut selästä siinä vaiheessa kun hevonen vielä hieman epäuskoisen hämmennyksen vallassa vaelteli sinne tänne. Yritin saada sitä pysähtymään ja kääntymään, mutta eihän toinen ottanut rimpuiluani kuuleviin korviinsa. Aika äkkiä Nuutti tajusi voivansa tehdä ihan mitä mielii ja lähti kiikuttamaan mua ympäri kenttää. Hymy hävisi taivaan tuuliin kun ilmavirta tempaisi naamani mukaansa niin että lepatti.

Kauas on noista ajoista tultu. Ensimmäisen kerran fiaskon jälkeen päätin unohtaa kaulanarun ihan kokonaan, kunnes riimun kanssa oli saavutettu tietynlainen turvallisuuden tunne. Se toimi mielestäni loistavana vaiheena suitsien (tai siis lähinnä kuolantein) ja kaulanarun välillä. En ihan tarkalleen muista milloin otimme kaulanarun riimun rinnalle ja rupesimme säännöllisemmin sen kanssa treenaamaan, mutta suurimmat harppaukset eteenpäin ovat tapahtuneet tässä ihan muutamien kuukausien aikana. Tekemiseen on tullut todella paljon rentoutta, tasaisuutta sekä tarkkuutta, ja fiilis selässä on kerta toisensa jälkeen ihan huikea.

Eilen oli vuorossa meidän ensimmäinen kunnon ratsastuskertamme (aiemmin menty vain korkeintaan joitakin loppukäyntejä) täysin varusteitta, eli myös kaulanaru jätettiin alkuverkkailun jälkeen pois. Aloitin käynnissä vähän kääntymisen sujuvuutta testaamalla ja muutaman hieman epämääräisen suunnanmuutoksen jälkeen pääsimme Nuutin kanssa aika lailla samalle aaltopituudelle. Sen jälkeen narun puuttuminen ei oikeastaan tehnyt eroa entiseen juuri lainkaan. Siirtymiset onnistuivat, samoin muutaman kierroksen välein suoritetut ympyräleikkaat niin käynnissä kuin ravissakin. Laukassa en näitä eilen tehnyt, sillä vaihdot eivät kuulu vahvuuksiimme ja ravin kautta kuvio saattaa vielä tässä vaiheessa mennä hieman kiireiseksi.

"Ai mitä, ilman narua mennään vai ?!"

"Katokki sit ettet revi mua tukasta !"

Hienolle pojalle herkkupalkka.

En tiedä onko mulla ikinä ollut hevosen selässä yhtä turvallista oloa kuin Nuutin kanssa eilen. Tuulinen sää sekä viereisissä tarhoissa riekkuvat hevoset pistivät Nuutin säpsähtämään ehkä kerran tai pari, mutta kertaakaan en epäillyt sen altani karkaavan. Niin mahtava, hieno, kuuliainen Nuutti. Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus jatkaa siirtymisten hiontaa sekä käännellä vähän voltteja ja ehkä kolmikaarisia.

"Mitä sä äiskä oikein urpoilet siellä ?!"

Kaikista postauksen kuvista suuret kiitokset kameran takana hilluneelle Lindalle a.k.a Timpalle ! Muokkailen näitä varmaan huomenna paremmalla ajalla hieman perusteellisemmin kun jäivät hieman tummiksi. Raukka vanhuskamerani, 400d, ei meinaa oikein pysyä vauhdissa enää kun hämärä hiipii paikalle, niisk. Seuraavalla kerralla pitää muistaa ottaa menoa muuten videollekin, eilen kun unohtui ihan täysin... !

Lempparikuva ♥

Oletteko te koskaan ratsastaneet täysin ilman apuvälineistöä?