Kirottu passikäynti

Sunnuntain seuranmestaruudet olivat osaltamme täydellinen kananlento ja lunastimmekin radalta yhdet kisahistoriamme huonoimmista prosenteista. Kyllähän se hieman (tai oikeastaan vähän enemmänkin) harmittaa, kun arvostelupaperi on käyntitehtäviä lukuun ottamatta täynnä ainoastaan numeroita 6-7, mutta passitahdin vuoksi napatut neloset tiputtavat keskiarvon roimasti alle kuuden.

"Puhdas käynti on selkeästi nelitahtinen", tietää Wikipediakin. Nuutin mielestä se ei ole niin tarkkaa. Sen askellus on poikkeuksetta melko lailla puhdasta passia, kaksitahtista tepastusta, jonka katseleminen saa taatusti monet koulutuomarit itkun partaalle. Treeneissä käynnin tahtia voi luonnollisesti erilaisten väistöjen sekä vaikkapa takaosakäännösten avulla sotkea, mutta radalla keinot ovat ilman näitä vähän vähissä. Siellä ainoa toivomme edes passimaiseen liikkeeseen on yhdistelmä etanavauhtia sekä rentoutta. Ja koska viimeksi mainittua ei kisapäivänä näkynyt mailla halmeilla, oli käyntikin sen mukaista.

"Tänää meinaan pistää mamman hermot koetukselle !"

Nuutti oli tosiaan sunnuntaina aika jännittynyt, enkä saanut siihen ennen rataa oikeastaan minkäänlaista otetta. 40 minuuttia maneesin verkka-alueella tuntui valuvan ohitse ihan hetkessä ja vuoromme koittaessa allani oli edelleen se jokaiseen virheeseeni hyvin kärkkäästi reagoiva taulapää hevonen, jonka kanssa onnistunut rata vielä edellispäivän treeneissä tuntui täysin realistiselta tavoitteelta. Itsevarmuuteni rippeitä keräillen tuuppasin Nuutin tuomarin eteen ja hoin mielessäni "me pystytään tähän", vaikka mieluiten olisin kääntynyt kannoillani ja luikkinut kiireesti karkuun...

Huomatkaa omin pienin kätösin kyhäilemäni (maailmankaikkeuden rumimmat) letit !

Edes yksi bravuureistamme, hyvä pysähdys, ei onnistunut nostamaan arvostelukohdan numeroa nelosesta.

Rata ei todellakaan miltään osin ollut parhaitamme, ei sinne päinkään. Kamalan epätasaista rämpimistä lähinnä, siltä se tuntui. Yritin pitää Nuutin edes jotenkuten tyytyväisenä ja ratsastin tästä johtuen ihan luokattoman vaisusti, minkä lisäksi tein huolimattomia teitä sekä muitakin ihan typeriä pikkuvirheitä. Olin kuitenkin iloinen siitä, että Nuutti ei jännittyneisyydestään huolimatta sinkoillut omiaan (vaikka vasemmassa laukassa lävistäjälle kääntyessämme sitä ehkä hetken miettikin...) ja teki radan lopussa hyvän siirtymän laukasta käyntiin. Siitä saimmekin tuomarilta loppukommentissa oikein erikoismaininnan.

Mitähän mahtaa kuskin mielessä pyöriä? Nuudeli ainakin on tyytyväisenä itseensä: "mä olin sika hieno kai te näitte hei ?!".

"Timppa tuo mulle porkkanaa äläkä vaan seiso siellä !"

Kokonaisuudessaan hyvin epäonnistuneita tuntemuksia jättäneeseen rataan nähden arvostelupaperimme näytti oikeastaan yllättävänkin hyvältä. Kuten jo sanoin, täysin tasaista 6-7:n pisteen tulosta kaikesta muusta paitsi siitä kirotusta passikäynnistä. Ja sen tiedän, että kisojen tuomarina toiminut henkilö ei mitään ilmaisia säälipisteitä jakele, päinvastoin. Hän rokotti käynnistä melko rankalla kädellä (mikä siis on ihan oikeutettua, niin kuuluukin !), mutta antoi reilusti hyviä pisteitä niistä kohdista mitkä teimme ok. Hyvänä päivänä olisimme kaiketi onnistuneet kompensoimaan huonoa käyntiä enemmänkin, mutta tällä kertaa tulos oli tämä. Pakko kyllä sanoa, että tämän ko. tuomarin silmän alle haluaisin joskus valmennuksen merkeissä päästä !

Tässä näkyy hyvin se vahinko mitä huono käynti tekee... Yksi nelonen kertoimella 2, yhdestä käyntiin siirtymisestä meinattiin saada 6, mutta passin takia vaihdettu neloseen ja sen jälkeen tulleesta tehtävästä ei edes hyvä pysähdys onnistunut nostamaan pistettä ala-arvoisesta.

Prosenttimme olivat siis 57,4. Laskin ihan huvikseni, että edes 5:n arvoisella käynnillä olisimme tällä radalla lunastaneet yli 62%. Tasaista kuuden linjaa pitäen reippaasti yli 65. Lisäksi alapisteet olisivat takuuvarmasti nousseet myös, sillä nythän saimme esim. askellajipisteistä ainoastaan 5. Jossittelu on tietenkin (etenkin tällaisen ongelman suhteen) täysin turhaa, mutta kaipa siitä jotain lohtua kokee saavansa. Tavallaan. Vaikka kyllä tämä tulos harmittaa edelleen ihan vietävästi. Nimenomaan siitä syystä, että ongelmamme on sellainen, jolle en oikeastaan voi paljoakaan. Olen yrittänyt parhaani, mutta aina sekään ei riitä. Ei vain riitä. Tiedän olevani ihminen, joten omat satunnaiset möhlinkini osaan aina hetken surkuttelun jälkeen antaa anteeksi, mutta tämä on kovempi pala.

Tämä on kova pala siitäkin huolimatta, että olen opetellut hyväksymään Nuutin heikkouksia jo monta vuotta. Valitettavasti ne eivät nimittäin lopu ainoastaan passikäyntiin. Sillä on muitakin fyysisiä rajoitteita, joiden vuoksi emme koskaan tule kovin pitkälle yhdessä pääsemään. Se on karu totuus ja kuultu lukuisten ammattilaisten suusta. Silti moni pitää Nuutista hevosena, ja se onkin "hyvän ilmeensä" lisäksi saanut ison kasan kehuja mm. kauniista muodosta sekä tahdikkaasta ja letkeästä liikkumisestaan. Kaikilla on omat heikkoutensa, mutta kun niitä on liikaa... eivät hyvät ominaisuudet välttämättä enää riitä kokonaisuutta korjaamaan. Parhaita pisteitä napsiva kouluhevonen ei aina välttämättä ole se maailman näyttävin tulisieluinen liitokavio, vaan huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä se tasaisen varmasti suorittava sekä teknisesti taitava peräkarsinan Pontus.

Ja mulla on Nuutti, joka ei ole näistä kumpaakaan. Ja silti se on mulle koko maailman hienoin ja rakkain pieni hevonen. Vaikka kisatulokset eivät aina oikeuta ruusukkeille, niin so what? Vaakakupissa painaa kuitenkin aina rutkasti enemmän se onni, minkä Nuutti mulle pelkällä olemassaolollaan antaa. Mahdolliset ruusukkeet ovat sitten vain plussaa. Ja ihan kivaa plussaa ovatkin. Siitä syystä me tästä eteenpäin valitaan ainoastaan ohjelmia joissa ei kävellä kuin mahdollisimman vähän ! K.N. Special (en ihan oikeasti älynnyt että siinä on noin monta erikseen arvosteltavaa käyntikohtaa, ärr...) menee meidän mustalle listalle, sinne monien muiden liikaa käyntiä sisältävien joukkoon........ !

"Nii, iha tyhmää vaa kävellä ku vois esim. laukkaa !"

"Koska siis käyntihän on niin leimii et siin melkee nukahtaa."

"Mut siis monta kymppii me tänään saatiin äiskä??"

Kuvista, videosta sekä avusta jälleen suuret kiitokset kenellepä muulle kuin Linda-Timpalle ! Hän on kyllä ihan meidän monitoimisupersankari, joka kisa-aamuna mm. kranioi hepalta pois päällimmäiset jumit pitkistä selkälihaksista. Nuutti rauhoittui silminnähden ! Se haukotteli ja silmiin tuli hullunkiillon sijasta levollinen tuike. Lisäksi Linda tosiaan ihan omatoimisesti hokasi pistää meidän radan videolle, joten kiittäkää häntä kun katsotte mönkimistämme suurta ylemmyyskompleksia tuntien.

(linkki videoon)

Eipä sitten muuta kuin kohti uusia koitoksia... !
Onko teillä vielä tiedossa kisoja tämän vuoden puolella?