Tämä video kannattaa ihan jokaisen katsoa. Siinä on aika hyvä pointti: "kukaan ei tee töitä sun puolesta". Ei äiti, isi, valmentaja tai liitto. Ei kukaan. Kaikki lähtee itsestä. Pitää tahtoa, omistautua - ja tehdä ihan pirusti hommia.
Mä voin ihan suoraan sanoa, että olen saanut todella paljon. Paljon enemmän kuin moni muu. Olen saanut koko ikäni hevostella, oppia äidiltäni sekä isoisältäni, kuulla monien ammattilaisten neuvoja. Olen saanut oman hevosen, joka on opettanut mulle enemmän kuin koskaan pystyn ymmärtämään. Mikään ei kuitenkaan ole tippunut eteeni sormia napauttamalla, vaan töitä on pitänyt tehdä. Olen saanut hyvät eväät matkalleni kohti omaa henkilökohtaista huippuani, mutta silti valtaosa siitä matkasta pitää taittaa yksin. Huipulle kun ei loppuviimein vie mikään muu kuin se oma, palava tahto.
Haluan puhua tässä nimenomaan siitä henkilökohtaisesta huipusta, sillä jos mun tavoitteet nyt olisivat olympialaisissa, olisi Nuutti varmaankin jo aikapäiviä sitten myyty. Jos se edes koskaan olisi omistukseemme päätynyt. Olisin luultavasti ulkomailla ja "kilparatsastajan polulla" huomattavasti pidemmällä. Vaan en ole. Olen tässä, jalat maassa, juuri siinä missä pitääkin. Ja mulla on iso kasa suunnitelmia - ehkä vähän suuruudenhullujakin. Osa lähinnä haaveiden tasolla toistaiseksi. Haluan kuitenkin uskoa niiden vielä joku päivä olevan totta. Töitä riittää, nyt ja tulevaisuudessa, mutta periksi en anna ennen kuin on
Koska kukaan muu ei puolestani unelmiani jahtaa. Niiden saavuttamiseksi hyvin harvoin on olemassa helppoa tietä, pettymyksiä sattuu matkan varrelle ihan taatusti, mutta where there's a will, there's a way. Ei se aina ollut herkkua nuorempanakaan pyöräillä tallille 17 km suuntaansa, tai istua pysäkillä kun bussi ei tule ja kävellä loppumatka kun taivaalta vaakatasossa tippuva räntä piiskaa naamaa, mutta tein sen koska se oli toisinaan ainoa keino päästä tallille. Märät sukat tai puhjennut pyörän rengas tuntuivat pieniltä murheilta siinä vaiheessa kun sai vetää keuhkot täyteen hevosentuoksuista talli-ilmaa. Joka ikinen hetki näiden eläinten kanssa vahvistaa sitä tahtoa, intohimoa, mikä mun sisällä on. Kaikki ei ehkä tapahdu tässä ja nyt, mutta tulevaisuus unelmineen on auki.
"Ne jotka oikeesti haluu, niistä voi tulla jotain."
Tosi hyvä postaus! Varsinkin tuo loppu muistutti aivan itseäni,nyt sitä vasta huomaa kuinka sitä tuli oikeasti omistauduttua tuolle harrastukselle 10vuotiaana pyöräiltiim ensin monen kilometrin matka joka tuntui aivan lyhkäiseltä ja sitten raadettiin tallitöitä ilman minkäänlaista palkkaa ja sitten väsyneenä vielä pyöräily kotiin. Se oli vaan niin parasta. Mun mielestä ratsastus ja muutenkin hevosten parissa olo on todellahyväksi nuorelle sillä siellä oikeasti kasvetaan ja opitaan monia tärkeitä taitoja.
VastaaPoistaKiitos ! Totta puhut. Itse ainakin koen olevani todella etuoikeutettu, kun olen saanut viettää lapsuuteni ja nuoruuteni, koko ikäni, hevosten parissa. Varsinkin murrosiässä, kun kotona oli hankalaa ja koulu ei kiinnostanut tippaakaan, toimivat kaviokaverit aina ihan mielettömänä voimanlähteenä sen harmaan arjen keskellä. Terapeuttisia otuksia, joiden kanssa oppii suunnattomasti mm. vastuun kantamisesta :)
PoistaTuo oli kyllä hyvä. Valmentajan suosituksesta katsoin jo aikaisemmin!
VastaaPoistaVähän hyvä vinkkaus, jos saat tämmösii useemminki ni jakoon vaan ! Mä löysin tieni eilen pitkästä aikaa ht.netin ihmeelliseen maailmaan ja bongasin tän sieltä. Kerrankin hyödyin foorumin selailusta muutoinkin kun nauramalla itselleni monta vuotta lisää elinaikaa... ;)
PoistaTosi hyvä postaus, täyttä asiaa!
VastaaPoistaKiitos ! :)
PoistaHyvä postaus! Itse liikutan muutamaa hevosta tallilla jossa näitä vanhempien rahoillaan leveästi eläviä "teiniprinsessoja" on oikein sankoin joukoin. Isukki ostaa uusia hevosia sitä mukaa kun vanhoihin kyllästytään ja tallilla käydään nuristen pari kertaa viikossa vain koska on pakko. Se on rehellisesti sanottuna aika surullista, ihan kaikkien kannalta.
VastaaPoistaKiitos ! Ihan totta, surullistahan se lähinnä tosiaan on... :(
PoistaAsiaa, asiaa, asiaa! Sekä Nooran puheenvuoro että sinun tekstisi.
VastaaPoistaKiitos !! Oli kyllä erittäin inspiroiva video.
PoistaHyvä video, kiitos jakamisesta.
VastaaPoistaItse näen työssäni (tallimestari) monia näitä rahakkaiden perheiden tyttäriä, joiden oma tahtotaso on aika olematon. Hevonen (/hevosia) pitää olla ja kilpailuihin pitää päästä, mutta töitä ei olla valmiita tekemään. Jos tallille ei jaksa mennä, on palkattu hevosenhoitaja yhden tekstiviestin päässä. Aina sitä viestiä ei tosin edes muisteta laittaa ennen kuin kello on kymmenen illalla. Siellähän se hevonen sitten seisoo parhaimmillaan 22 h tallissa, koska tarha-aikakaan ei saa olla enempää kuin 2 tuntia.
Ja auta armias jos kisoissa menee huonosti. Hevonen, hoitaja, vanhemmat ja valmentaja saavat kaikki kuulla kunniansa. Vikaa on usein myös kisajärjestäjissä. Vastuu epäonnistumisesta halutaan aina siirtää jollekin muulle. Miten kehittymistä ikinä voi tapahtua, jos niitä virheitään ei osaa edes myöntää?
Olen itse elämäni aikana ollut monia vuosia töissä ulkomailla, yhteensä kolmella eri tallilla. Niidenkin asiakaskuntaan kuului raharikkaita, mutta en muista yhtäkään miljoonahevosiaan tai hyvää kisamenestystä itsestäänselvyytenä pitänyttä tyttöä/poikaa tavanneeni. Kaikki halusivat kehittyä ja viettää aikaa tallilla. Hienoissa merkkivaatteissa toki, mutta sen rahan ei yhdelläkään tallilla kuviteltu siivittävän huipulle. Tästä pitivät huolen jo valmentajat, jotka eivät asettaneet oppilaitaan paremmuusjärjestykseen lompakon paksuuden perusteella, vaan vaativat tuhottomasti töitä ihan kaikilta. Ratsastuksen lisäksi oli paljon oheisharjoittelua, tehtiin kuntotestejä ja perehdyttiin mm. hevosen lihashuoltoon. Muistan eräänkin saksalaisherran, joka paljon kilpailleille oppilailleen sanoi: "tässä maassa ette pärjää sillä, että olette hyviä. Teidän pitää olla parhaita. Teidän pitää haluta enemmän kuin muut." Suomen sisällä ehkä vielä pärjää sillä, että isipappa ostaa hienot hevoset ja kuskaa valmennuksiin, mutta huipulle se ei missään nimessä riitä. Siellä erotellaan jyvät akanoista. Sen vuoksi olenkin suomalaisena todella ylpeä mm. Ninasta, joka on kansainvälisesti hyvin arvostettu henkilö. Hän toimii hyvänä esimerkkinä siitä perisuomalaisesta sisusta, joka hakkaa mennen tullen kaikki naama nurinkurin harrastavat hevosmaailman Paris Hiltonit. Näitä kun saisimme maailmankartalle enemmänkin!
Tulipa melkoinen vuodatus, pahoittelut :-) Herätti ajankohtaisena aiheena ajatuksia ja paljon jäi vielä sanomatta, mutta tiivistettynä tosiaan asiallinen video, sekä osaltasi myös hyvä postaus.
Kiitos kommentistasi, mukavaa kun herättää ajatuksia muissakin ! :)
PoistaHevosmaailman Paris Hiltonit oli aika osuvasti sanottu :D Ihan totta kyllä puhut. Rahalla voi tosiaan taatusti päästä pienen matkan, mutta tien muuttuessa kivikkoiseksi se ei enää pidemmälle siivitä. Kuten jo postauksessakin kirjoitin: "huipulle kun ei loppuviimein vie mikään muu kuin se oma, palava tahto." :P Siellä todellakin erotellaan "taviksista" ne, keillä todella on halua. Eikä vain halua voittaa ja olla paras, vaan halua tehdä rutosti töitä sen eteen.
Niin totta, Susanna sinun postaus sekä tämän Anonyymin kommentti.
PoistaJep !
PoistaVoi Noora, mun lapsuuden idoli :-) Erittäin inspiroiva video. Itsekin muistan ensimmäistä vuotta ratsastuskoulussa puksutellessani kuinka isot hoitajatytöt katsoivat meitä pieniä kieroon ja kuiskuttelivat selän takana. Moneen otteeseen lähdettiin tallilta itku kurkussa, ja silti sinne halusi aina uudelleen.
VastaaPoistaVaikka musta tuskin koskaan mitään kilparatsastajaa tuleekaan (tai eihän sitä koskaan tiedä), niin tämä pointti pätee kyllä ihan kaikkeen tekemiseen. Ei tämä eläinlääkäriksi pyrkiminenkään aina niin hohdokasta ole, mutta kun tarpeeksi tahtoo, niin kaiken läpi jaksaa. Lopussa se kiitos sitten toivottavasti seisoo... ;-)
Munkin ! Muistan kuinka Hamina Bastionissa pikkulikkana nökötin verkka-alueen laidalla vihko kädessä ja odottelin oikeaa hetkeä pyytääkseni häneltä nimmaria :D Onneksi pappa tuli siihen viereeni ihmettelemään ja vanhana hevosmiehenä käveli Nooran luokse pyytämään terveiset kun en itse aitojen sisäpuolelle päässyt. Mä niiiin muistan sen onnen, voi niitä aikoja... :)
PoistaMutta juu, oli kyllä tosiaan inspaava video ! Meillä on onneksi ollut tallilla aina todella hyvä yhteishenki, joten tuollaista kiusaamista en ole kokenut, mutta muita kurjuuksia on kyllä riittänyt. Aina tämä laji kuitenkin on antanut enemmän kuin ottanut :)
Uskon tosiaan että sun opiskelut ei oo ihan mitään iisiä kelluntaa, mutta mahtavaa että sulla on alalle vahva tahto. Tosi paljon tsemppiä, kyllä se kiitos tosiaan siellä ihan varmasti odottelee... ! ;)
Noin, kissa on pöydällä. Vielä kun saisivat ihmiset silmänsä auki!
VastaaPoistaSepä se !
PoistaKuulun siihen valtaväestöön, jonka perhe ei tiedä hevosista mitään eikä mulla laman lapsena ollut mitään realistista mahdollisuutta saada omaa ponia. Treenaminen ja kilpaileminen jäivät silloin kaukaisiksi haaveiksi, mutta ne jäivät kytemään ja joita nyt aikuisiällä olen lähtenyt tekemään todeksi. Valtavia kiviä on tällä tiellä kun lähtötaso oli tuntiratsastajan helppo B ja re 50 cm, mutta jokaisen lohkareen päällä paistaa aurinko vähän kirkkaammin.
VastaaPoistaKiitos siis inspiroivan tekstin ja videon jakamisesta. Motivoi kummasti tässä talven synkkyydessä.
Voin vain kuvitella minkälaista on aloittaa aikuisiällä ja ryhtyä tavallaan "ottamaan kiinni" näitä, jotka ovat pienestä saakka saaneet kartuttaa kokemustaan. Siinä joutuu tekemään todella suurta työtä ! Ihan mahtavaa että olet kuitenkin uskaltanut unelmiesi perään lähteä, kaikilla ei välttämättä rohkeus tai edes se tahto siihen riitä. Tosi kovasti tsemppiä jatkoon, ihanaa jos teksti sekä video onnistuivat sinua motivoimaan ! :)
PoistaOli kiva vähän erilainen postaus.:) pidän blogistasi paljon, hienoja kuvia ja monipuolisia ja hyvin kirjoitettuja tekstejä. Jatka samaan malliin;)
VastaaPoistaKiitos kovasti, ihanaa jos tykkäät ! :)
Poista