Eilen kuitenkin tunsin kasvaneeni hetkellisesti yli näistä kentän pintaan kellahtelevista matameista sekä pieniä lapsiratsastajiaan kurittomasti retuuttavista poneista ja kaipasin iltaani jotakin asiapitoisempaa. Aiemmin hyväksi havaituilla hakusanoilla ei kuitenkaan tuntunut löytyvän mitään uutta alle tunnin mittaista. Kieriskelin sohvalla sopivaa asentoa etsiskellen ja mietin pitäisiköhän kadota nukkumaan, kunnes päässäni välähti: T A L L I J E N G I ! The Saddle Club. Bonnie Bryantin samannimisiin kirjoihin perustuva sarja, jota jokainen true heppatyttö aikanaan seurasi. Muistatteko?
Katsoin eilen innosta soikeana ykköskauden ensimmäisen jakson ja voi... olihan se nostalgista. Ihana vajaa puolituntinen hevosia sekä pieni pala lapsuutta. Sitä aikaa, kun ei osannut kiinnittää huomiotaan epäolennaisuuksiin. Kuten reippaasti yli metrisellä muurilla aloitettuun estetuntiin, jonka aikana johteet muuttivat muotoaan minkä ehtivät - ja oikeastaan se muurikin menetti korkeuttaan siinä vaiheessa kun hyppääminen (kylmiltään) aloitettiin. Edes kuvakulman kanssa pelleily ei onnistunut hämäämään varmaan noin 60 cm korkuista estettä puolet suuremmaksi. Toivottavasti kultaiset muistot eivät ihan murene kun katson sarjaa uusin silmin monta vuotta vanhempana ja huomaan kaikki lukuisat epäkohdat siinä missä ennen keskityin vain pysymään mukana jännittävissä juonenkäänteissä..... ;P
Katsoitteko te Tallijengiä silloin kun se tuli telkkarista, tai omistatteko kenties tuotantokausia videolla / dvd:llä?
Meikäläisen ilta taitaakin jatkua pari seuraavaa jaksoa tsiikailemalla... !
Meikäläisen ilta taitaakin jatkua pari seuraavaa jaksoa tsiikailemalla... !
Oon joo kattonut Tallijengiä :D
VastaaPoistaHaha noni ! Mä olin jo melkee unohtanu koko sarjan olemassaolon, huhhu... :D
PoistaMuistan tallijengin! :D katsoin sitä silloin telkkarista. Olis kyl tosi kiva katsoa se uudelleen. Outoa katsoa nopealla vilkaisulla tuota videota! Huh kun olikin niin nuoria tyttöjä kuin mitä olisin muistanu, sitä jotenki näkee asiat eri lailla nykyään :D olisippa tossa youtuben videossa tekstitystä!
VastaaPoistaHaha älä muuta sano :D Ja joo tekstit ois kivat, mutta onneks toi on melko selkeetä englantia niin ymmärtää hyvin ilmankin !
Poistamuistanmuistanmuistan!!! voi että munki pitää kattoo noita kuha ehin! :DD
VastaaPoistaHahaa joo kato ihmeessä !! :D
PoistaMul on kaikki videol mut eihä meil oo enää video sitä laitetta! :'( En tiennykkää et nää on myös youtubes joten kiitti vinkistä, mä alan kans kattoo! Tuli nii lapsuus mielee heti ku näin ton kuvan :D
VastaaPoistaMullaki on sama ongelma, muutama videokasetti löytyy mutta soitinta ei enää oo... :D Mut joo onneks noi löytyy Youtubesta !
PoistaPienenä katoin tallijengiä ja yhellä kaverilla on niitä dvd:nä, niin lainasin siltä pari kesällä.... Meinattiin kyllä ihan oikeasti kuolla nauruun niitä katsoessa, kaikki tippumiset sun muut näytti tänä päivänä niin "aidoilta" kuin vain olla ja voi! :D
VastaaPoistaHahahaha, ihanaa ! Ja joo siis älä muuta sano, kauhee ähkiminen ja puhkiminen, hevonen hörhöttää minkä ehtii (siis niinhän ne oikeassakin elämässä ääntelee ihan taukoamatta.......), kuvakulma vaihtelee niin että silmiin sattuu ja sit kakara jo lojuuki maassa käsi poikki :D
PoistaTaidan olla sen verran vanhempi et mun nuoruudessa Musta ori oli kova sarja! Sit oli joku britti -sarja, jossa oli pinto- ja palomino ponit, mut siitä en oikein muista enempää. Oon aina tykännyt kaikista heppaleffoista myös! :)
VastaaPoistaOiii, mäki muistan kattoneeni Mustaa oria nauhalta joskus ku olin skidi ! Mummi oli muistaakseni aikanaan nauhottanu mulle, ku tiesi että heppatyttöhän siitä kasvaa... ;) Oi voi mitä muistoja !
PoistaJoo mä muistan Tallijengin! Itse olen nostalgisesti palannut Sydänmailla-sarjan äärelle ja siinäkin tuntuu tulevan pieniä epäkohtia, mutta kunhan niihin ei kiinnitä huomiota niin kiva seurata sitäkin sarjaa :)
VastaaPoistaJoo niinpä, aivot narikkaan vaan ni hyvä tulee ;)
PoistaMeillä on kaksi DVD-tä :)
VastaaPoistaVitsi ku mullaki ois dvd:llä eikä videolla ! :D
PoistaOi, Tallijengi ♥ Mulla oli monta dvd-boksia niitä, mutta tuli muutama vuosi sitten myytyä. Onneksi noita löytyy näköjään netistäkin :D
VastaaPoistaHahaha voi ei ! :D Mäki aattelin myydä noita kirjoja, mut en taida sittenkää raaskia... :D
PoistaItsellä on kaikki kolme ekaa tuotantokautta DVD:llä :D
VastaaPoistaEii, mä oon kade !! :D
PoistaKatoin tätä aina pienenä ja katoinki just jonkin aikaa sitten kaikki kaudet, ku löysin sarjan netistä sattumalta haha! :'D Oli niin nostalgista.
VastaaPoistaNonni, perästä tullaan !! :D Tää on kyllä niin hauskaa, en ees muistanu ollenkaa et toi Max oli noin hyvännäkönen...... !
PoistaEikä, tallijengi oli huippu!! :D oliko niin että tää perustui kirjasarjaan vai olikohan se vain saman niminen sarja, polluxilta taisi sitä saada ... Joka tapauksessa, hauskaa että nämä on YouTubessa, meillä oli dvdt mutta ne on varmaan kadonneet jonnekin. Pakko katsoa ainakin yksi jakso :D
VastaaPoistaNiin oli, ihan paras sarja ever ! :D Ja hei joo !! Oli pakko nyt muokata tohon postaukseenki et tosiaan Bonnie Bryantin samannimisiin kirjoihin perustu :) Neki oli ihan huippuja, joskus aikoinani luin kaikki läpi moneen otteeseen.
PoistaJa hei joo varo vaan, ku katot yhen jakson ni kohta huomaat olevas jo toisen tuotantokauden kimpussa... ;) Mä oon ainaki taas ihan koukussa !
En ole sarjaa kamalasti katsonut, mutta fanitin Tallijengiä pollux-kirjojen avulla! Pitääpä katsoa noita videoita ;)
VastaaPoistaJoo ne kirjatki oli tosi hyviä !! Mietin tossa vähä aikaa sit niiden myymistä mut en taidakaan raaskia :D Ehkä mä vielä joskus käyn salaa niitä lueskelemaan...... ;)
PoistaMuistan muistan, nää on tullut kaikki katsottua niiiin monta kertaa! Mikä nostalgia <3 Kiitos muistutuksesta, jonkun muunkin päivä saattaa mennä nyt näitä katsoessa.. ;)
VastaaPoistaHahaha jes, ihanaa !! Vois kai sitä aikansa huonomminki viettää ;)
PoistaApua! Tallijengi on paras! Multa löytyy kolme Tallijengi -dvd:tä, jotka joskus ostin kirppikseltä... ;)
VastaaPoistaNiin on, ihan huikee sarja ! Voi vitsi, pitäisköhä munki ruveta bongailemaan kirppiksiä... :D
PoistaHah voi vitsit,toi oli kyllä ihan lemppari sarja pienenä! Multa löytyy 3 ekaa kautta videoilta ja loput jaksot tuli aina nauhotettua kaseteille :D
VastaaPoistaSama täällä ! Onks tästä enemmän ku kolme tuotantokautta ?! :o Youtubessa ei oo enempää, höh. Mut oikeestaan en tiiä pystynkö kattomaan sitä kolmatta kun näyttelijät on kakkosen jälkeen ilmeisesti suurimmaks osaks vaihtunu... :(
PoistaEi ne näyttelijät viel tainnu kolmosen jälkeen vaihtua ku muistan jans et lopetin kattomisen siihen ku en kans just pystyny kattoo ku näyttelijät oli ihan kokonaan vaihtunu :( kolmosen jälkeen oli viel samat näyttelijät mut vaan vanhempina :D
PoistaWikipedian mukaan kolmosessa on jo eri kaarti, voihan rähmä, en muistanu et näillä "oikeilla näyttelijöillä" oli vaan kaks kautta........ ?! :(
PoistaAi että katsoinko! Oli ehdottomasti lempparisarja ja kovasti se joskus vuonna 2006 tai sen suuntaista harmitti, kun ratsastustunti sattui olemaan samaan aikaan, milloin jaksot näytettiin tvstä.(koska tokikaan siihen aikaan kaikki tallennusvälineet puuttuivat meiltä....)
VastaaPoistaItsekkin katsoin 1. ja 2. tuotantokauden kokonaisuudessaan syksyllä youtubesta, sitä nostalgian määrää! Ja naurun määrää uskomattomille juonenkäänteille... :D
Haha voi eiii, kamalaa ! Mulla oli onneks keskiviikko tallivapaa päivä, mutta koulu loppu tietenki aina neljältä ni oli kauhee hätä ehtiä puoleks kotiin Tallijengin pariin :D Pyörällä vielä onnistu, mutta kävellen ku oli liikenteessä niin no... piti pistää juoksuks :D
PoistaJa siis joo noi juonenkäänteet........ ei hitto, ihan parhaita :D
Katoin kanssa pienenä tota kokoajan ja vieläkin hyllyn pohjalla taitaa olla ihan nuo kaikki kaudet! :D
VastaaPoistaVoi vitsi, mäki haluun kerätä koko ton sarjan ni vois sit joskus näyttää niille mahdollisille omille lapsille ! :D
PoistaKauhistus miten asiat voikin unohtua, ei olis tullu mulle mieleenkään enää, vaikka pienenä tulikin katseltua. Oli kyllä ihan paras sarja, muistan vieläkin yhden jakson jossa ne oli ukkosella ratsastamassa ja joku putosi kalliolta ja sitten ne hinasi sen sieltä punaisella köydellä ylös ja ai että pelotti ettei ne saa sitä pudonnutta ylös.. Huhhuh :D Siitä kirjasarjasta (jota Polluxin paketeissa tuli) en oikeen tykännyt, ohjelmana tää oli mun mielestä paljon parempi.
VastaaPoistaÄlä muuta sano, mäki olin jo meinannu unohtaa !! Haha, ei vitsi miten jännittävää :D Mä muistan niin elävästi sen jonku "päätön ratsumies" -jakson, jonka aikana meinasin ihan pissata housuun ku jänskätti niin perkuleesti ! Voi niitä aikoja... :D Musta ne kirjatki oli hyviä !
PoistaOoi! Tämä oli pienempänä yksi lempisarjoistani! :D Muistan, kun olin nukahtanut sohvallekin odotellessani, että jakso alkaisi ja sitten äiti herätti vähän myöhemmin, kun se oli jo alkanut. Mutta eihän se mitään haitannut, kun katsoi kirkkain silmin hevosia ja haaveili samalla omasta hummasta :D
VastaaPoistaHahaha voi ei ! Onneks et nukkunu kokonaan ohi, muutenhan oisit seuraavan jakson aikana ollu ihan pihalla ku juoni mutkitteli niin villinä taukoamatta... ! :D
PoistaHaha se on niin hupsua miten jossai välissä ne kaikki kolme päähenkilötyttöjen näyttelijää vaihtuu, kukaan ei varmasti oo huomannu mitään.. :D sama se joku tallimies. Kirjastoissa näitä muuten on dvd:llä!
VastaaPoistaMä huomasin, enkä kattonu siitä eteenpäin ku ei se ollu enää sama juttu ! :(
PoistaVoi kyllä muistan! Pienenä aina kattelin ja varsinkin silloin kun olin kipeänä ;D
VastaaPoistaJoo mäki muistan kipeenä katelleeni ! Samalla ku mussutin mannapuuroa ja äidin tekemää mustikkakiisseliä, ah... ♥
PoistaApua joo muistan!!! :D En kyllä joka jaksoa oo nähnyt, mutta silloin tällöin tuli kateltua. xD Ihan paras. Tosin tykkäsin jo silloin et on vähän säälittävä ja huvittava ohjelma. Tallin parhaat tytöt hyppää epämääräisellä tekniikalla max 50 cm... Pakko kattoa nää joskus! :D
VastaaPoistaOliks tästä se Polluxin kirjasarjakin?
Hahah, ai sä olit jo sillon vähä kehittyneempi ja osasit aatella tommosii :D Mä vaa fiilistelin ihan mukana, hah !
PoistaJoo on ! Musta neki oli sillo aikoinaan ihan huippuja ja luin niitä kaikkiin koulun kirjatehtäviin........... :D
Hahah, mulla on kaikki Tallijengit joko ikivanhoina VHS -kasetteina ja loput DVDllä :D on tullut sen verran niitä pentuna tuijotettua että osasin jo kaikki jaksot ulkoa ja muistin kaikki vuorosanat. Ihana kun muistutit tästä, pitää kaivella nuo kaikki esille ja kattoa ne maratoonina! :D
VastaaPoistaHitsi miten tulee niin fossiili olo ku tajuu et eipä hirveen monta vuotta meitä nuoremmat enää varmaan ees tiiä mikä on vhs-kasetti... :D
PoistaHahah ihana ! Kaivele ihmeessä esille, näillä saa päivän piristymään taatusti ;)
en tiennyt että tästä on ohjélmakin! :D olen vain lukenut kirjoja ja ne on parhaita!
VastaaPoistaEikä ! Ei muuta ku kattelemaan sitten vaan :) Mäki tykkäsin näistä kirjoista !!
PoistaMuutamamia dvd:tä löytyy kaapin perältä!:D
VastaaPoistaJee hyvä, munki pitää yrittää kerätä nää dvd:t ! :D
PoistaHaha, meillä taitaa olla kaikki kaudet DVD-versioina :D muistan kuinka pienenä ihailin sarjan tyttöjä ja kuinka iso esteitä he hyppäsivät.. :b
VastaaPoistaVoi vitsi, mäki haluun ! Ja joo sama täällä, haha, mietin aina et "ooooh ehkä mäki viel joku päivä..." :D
PoistaOon kattonu kaikki 3 tuottaria ja kyllähän nää on kivoja. Itellä taitaa olla 10,11,12 ja koko 3 tuottari dvd:llä :D en koskaan telkkarista oo katton vaan lainasin kirjastosta
VastaaPoistaAi joo hei mäki taisin näitä aikoinani kirjastosta lainalla !! Tuntuupa oudolta ku skidinä siellä kävi niin ahkeraan ja nykysin kaikki on netissä... :D
PoistaAAAA minä muistan tämän. :D katoin telkkarista, tuli aina jotenkin semmoiseen aikaan että olin juuri tullut saunasta kun katsoin sitä.
VastaaPoistaVoi ei, ihanaa ! Mä juoksin hiki päässä koulusta kotiin ja ehdin yleensä just sopivasti alkutunnarin aikana lösähtämään sohvalle :D
PoistaMuistan kun se piti aina nauhoittaa jos ei ollut telkkarin ääressä silloin kun se tuli :D ! Kaikki tuottarit löytyy vieläkin joidenkin vuosien takaa nauhoilta ja loput dvdeinä
VastaaPoistaHaha, vanhalle vhs-kasetille tietenkin, eikö? ;) Voi vitsi, mullaki muuten varmaan on joitaki jaksoja nauhalla jossain varastossa !
PoistaNiin rakastan tota ykköskauden introa! <3 Lainasin pienempänä Tallijengi DVD:itä kirjastosta ja viime kesänä nostalgisoitiin kaverini kanssa katsomalla ne uudelleen :D
VastaaPoistaMäki rakastan sitä !! Niiin paras ♥ Ihanaa kun pystyy laulamaan ihan ulkomuistista mukana edelleen :D
Poistaapua olin iha unohtanu!! muistan ku katottiin kaverin kanssa noita iha innoissaan kymmeniä jaksoja peräkkäin ja sisko tuskasteli vieressä että voitasko tehä jotain muuta XD
VastaaPoistaHahahaha eikäää, voin kuvitella sun siskon tuskan.......... :D Isosisko ilmeisesti? ;)
PoistaVoiei! Mulla on kaikki tallijengit (myös uusimmat, jotka tietääkseni ei ole tulleet telkkarista?) Harmitti katsoa kun uusimmissa tuotantokausissa näyttelijät, pine hollow ja kaikki oli vaihtuneet :( Ei ollut yhtään niin hyvä kuin ne telkkarista tulleet. Mutta kyllä hieman tuli "myötähäpeä" kun ne kaikki katsoin uudelleen, muistin että ne olivat paljon parempia ratsastajia ja heppatyttöjä kun itse olin pieni :D Samoin hevoset oli ihan super upeita!
VastaaPoistaJoo hei niin mä muistelin että sitä kautta missä kaikki vaihtu ei oo näytetty Suomessa ollenkaan ! En oo sitä koskaan ensimmäistä jaksoo pidemmälle mistään muualtakaan kattonu, ku ei tosiaan tuntunu yhtään samalta... :(
PoistaJa joo sama täällä, haha, niin ne näkemykset vuosien vieriessä muuttuu......... :D
Oi tallijengi ♥ Se oli mulle kanssa nuorempana aivan ykkös sarja ja katsoin sitä lähes aina, sitten kun niitä ei tullut telkkarista ostettiin ne kasetille. Muistan kuinka noi tytöt tuntu niiiiiin isoilta tallitytöiltä ja mietin kuinka mustakin joskus tulee tollanen iso tallityttö, ja nyt parikuukautta sitten eksyin katsomaan tallijengiä ja mietin kuinka pieniä noi tytöt oikeesti onkaan. Oon jo ajat sitte mennyt huomaamattani sen iän ohi, josta haaveilin lapsena kokoajan! Nyt noi tytöthän on ihan pikkutyttöjä, gaash, aika menee nopeesti!
VastaaPoistaMulla muuten kanssa, ennen katoin vaan jännittyneesti mitä seuraavaks tapahtuu, nyt muo melkeen nauratti, kun jotkin kohtaukset oli niiiiin tehdyn olosia ( siis tottakai ne on tehtyjä mutta siis silleen, luonnottomia). Ja kun hevonen meni esteradalla ja ratsastaja käski hevosen sellaseen normaaliin laukkaan, niin kaikki olivat katsomossa ihan että " ei apua, kohta tapahtuu kauheita" " HILJENNÄ" sitte siinä oli kamala jännitys musiikki ja hidastettuna, ja sitte se tyyppi tippu ja tyyliin ambulanssi paikalla :D
Haha joo mäki muistin et noi ois ollu paljo vanhempia ! Mut ei, tommosia kymmenvuotiaita tai jotain sinnepäin vissiin... :D Aika menee tosiaan ihan älyttömän nopeesti, ja tuntuu et vauhti vaan kiihtyy sitä mukaa kun ikävuosia tulee lisää......
PoistaJa siis joo just toi "kohta tapahtuu kauheita", hahaha ! Oon nauranu noille ihan hulluna :D Sama ku tolle hevosten jatkuvalle ääntelylle. Esteet ylitetään aina hirnuen ja muuten sitten mylvitään ihan hulluna taukoamatta... :D On nää hauskoja !
Toi tallinomistaja *_*<3
VastaaPoistaSairaaaan ihana ♥.♥ Mistähä tommosen löytäis?
Poistamulla on varmaan 5 kautta tallijengiä ja katon aina kun oon kipee :D t. 18v
VastaaPoistaHahaha, se on oikein ! ;)
PoistaVoi ei mitä muistoja! :DD Mut hei, mää oon aina kattonu tubesta videoita nimillä: epäonnistumisia tai horse fail. On muuten ihan parhaita!
VastaaPoistaMä en muista millä kaikilla hakusanoilla oon ettiny, mutta pitää koittaa noita :D On kyllä välillä aika piristävää kateltavaa, ei voi muuta sanoo !
PoistaMulla on kaikki dvdllä. Se aasi on kaikkein paras! Muistan kun kaverin kanssa katottiin ihan jännäreissä jos jotain "kauheeta" taoahtuu. Oli pakko tonkii kaapista ja alkaa kattoon :D
VastaaPoistaApua mä en edes muista mitään aasia :D Mut joo, haha, tää oli kyllä jännä sarja ! ;)
PoistaItse olen löytänyt kirjastosta tallijengiä. Täällä päin on ainaskin dvd:nä 1-12. :)
VastaaPoistaNoni hyvä ! :D
PoistaÄiti osti kaikki tuotantokaudet dvdllä ku jouduin pitemmän aikaa makaamaan sängyn pohjalla ja katoin ne viikossa lävitte :D
VastaaPoistaHaha no se oli oikee kunnon Tallijengi-maraton :D
PoistaTunnen itseni niin vanhaksi. Oman lapsuuteni alkuillan hevossarja kertoi laukkaratsusta. Se oli joskus vuonna 1990.
VastaaPoistaVoi ei, mä olin sillon vielä ihan teillä tietymättömillä :D
PoistaMä rakastan tätä kirjasarjaa, mutta en ole kyllä sarjaa katsonut, nytpä aloitin... :D
VastaaPoistaJes, rakastat varmasti tätä tv-sarjaakin ! ;)
PoistaMä lainasin aina kirjastoista videoita ja dvd:itä. Minulla on itselläni myös pari kautta. Joskus tullut ostettua, mutta toisiaan ihan kiva aina joskus katsoa! :)
VastaaPoistaJoo on näiden pariin kyllä hauska aina silloin tällöin palailla :)
PoistaMä olevinaan kommentoin tähän jotain nauramisesta ja propagandasta, mut en sit näköjään kommentoinukkaan:D.
VastaaPoistaMulle tuli mieleen tällainen random-juttu. Sä kun tunnut Nuutin kanssa syleilevän aina silloin tällöin peltoa tai kenttää, niin miten sä ns. selviät näistä? Oletko saanut niin paljon harjoitusta, että osaat laskeutua jotenkin oikein? :D
Mulla alkaa selkeästi tulemaan tavaksi lentää kerran vuodessa, aina tässä helmi/maaliskuun taitteessa. Tippumisen jälkeen koko kroppa menee aina ihan jumiin. Onko sulla koskaan vastaavaa, tai onko jotain poppaskonsteja parantumiseen? :D Entä oletko uusinut kypärän jokaisen tippumisen jälkeen, vai vaan silloin kun pää on ottanut pääasiassa osumaa?
- Kipsu
Haha, hauska kysymys tähän väliin ku just tänään sain diagnoosin että selässä pieni murtuma viimeisimmän tippumisen seurauksena XD
PoistaMutta siis yleensä mua ei ikinä satu ! Ei siinä ite tilanteessa eikä seuraavinakaan päivinä. En tiiä onko mulla sit joku hyvä maastoutumistekniikka ku esim. muuten vaan jostain onnettomasta kaatumisesta saattaa kyllä lihakset muutaman päivän ilmoittella (jolloin oon käyttäny jotai semmosta punasta pferde balsam -lämpögeeliä, ihan sika hyvä !)... :D Joskus kyllä muistan nähneeni dokumentin laukkaratsastajista, joiden kouluun kuulu oikeenlaisen tippumisen opettelu. Se oli ihan mielenkiintonen ja voihan se olla että siitä tarttu jotain mukaankin ! Mun muistaakseni neuvoivat ainakin ottamaan maan vastaan olkapäällä, jonka kautta on helppo kieriä maahan ilman että selkä lösähtää tonttiin ku pannukakku. Kuten mulla ilmeisesti viimeks......
Mä oon uusinu kypärän tosiaan vaan sillon jos pää on kolahtanu. Yleensä onnistun siltä onneks välttymään (kop, kop, kop...), muuten menisin vielä enemmän konkkaan tän harrastuksen kanssa... ! :D
Tää helmi-maaliskuu on kyllä riehakasta aikaa ;P Onko sulla oma / joku muu vakkari miltä lentelet, vai vaihteleeko ratsu? :D
Eikääää!! Apua! Ihan niinku olisin jotenkin jinxannut sut:S Toivotttavasti selkä paranee! Saitko jotain troppeja? Mä hain eilen lekurilta omaan selkääni buranaa ja lihasrelaksantteja, ja noi relaksantit on kyllä niin tujua tavaraa! Sellasen ku nappaa, niin kipu lähtee, mut niin lähtee myös taju...
PoistaMulla vaihtelee nää ratsut ihan säännöllisesti. Käyn pari, kolme kertaa viikossa tunneilla. Hepot on ihania, mutten koskaan varmaan kykene ymmärtämään kunnolla omistajia. Mä oon ainakin niin stressiherkkä, että olisin koko ajan ihan paiseissa ja hajoamispisteessä.
Mut yritä parantua! Nyt vaan jonnekkin harjoittelemaan patjalle kaatumista:D. Jotenki kai se pitäis yrittää tulla leuka rinnassa ja kaikki raajat kiinni kropassa, ettei ota just vaikka ranteilla vastaan ja sit kuuluu riks raks ja poks.
- Kipsu
Hahaha joo siis tää onki sun vika selvästi ! :D Buranaa sain juu, mut ei hitto, pitäsköhän mennä vaatimaan noita relaksantteja vielä lisäks... ! Tajulla en kuitenkaa tee yhtään mitään ni sen ku menis kivun mukana ! Hui... :D
PoistaAhaa okei, joo. Omistajat onkin aina ihan oma lukunsa... ;P
Patjatreenit kuulostaa hyvältä !! :D Just tosiaan toi ettei ottais vastaan käsillä vaan enemmän sillä vahvemmalla olkapää-kylki akselilla. Leuka rinnassa on mulle onneks tuttu asento jo siellä ratsailla........... :D
Mä en kestä :') oon ettiny näitä jaksoja joka paikasta ja katoin hulluna näitä pienenä :)
VastaaPoistaHaha, voiii, nyt vaan äkkiä kattelemaan ! :)
Poistaeikä en kestä, tän innottamana googletin noita näyttelijöitä ja niistä on tullu niin kauniita aikuisia naisia! :D apua, kuinka hitsin kauan näistäki jo on...
VastaaPoistaJoo älä muuta sano !! Mä tein tota samaa ja melkein rupesin itkee ku tajusin miten vanha kurppa mäki jo kohta oon... :D
PoistaVoi jumpe! Näitä katottiin silloin niin haikeena, että kyllä minäki haluisin noin hyvin ratsastaa. Löysin nää youtubesta kesällä ja katoin kaikki jaksot mitä löytyi. Voi sitä myötähäpeää! Etenkin se jakso missä joku ranskalainen tyttö tulee hevosineen sille tallille, muka olympialaisiin tms menossa, ja ratsastustaito oikeasti jotenkin ihan surkuhupaisan kehno! Sit hevosilla ratsastetaan tuntitolkulla ja voi apua :D:D
VastaaPoista