Hän on minulle muita enemmän

Kummallinen olo. Kävin viime viikolla vanhalla kotitallillamme ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun sieltä muutimme. Tuntui kuin siitä olisi kuukausia. Talli oli pihapiiriä myöten omituisen hiljainen, vaikka tunnit olivat jo alkaneet ja hevoset odottelivat iltaruokiaan. Ei ristin ihmissielua näkösällä missään. Jostakin kuului askeleita, mutta kukaan ei tullu sisälle. Nuutin karsinassa oli toinen hevonen. En tiedä, tottuvatko silmäni siihen koskaan.

Se, ettei tallilla käynti muuton myötä enää kuulu jokapäiväiseen ohjelmaan harmittaa enemmän kuin osasin edes arvata. Matka ei taitu entiseen tapaan reilussa kymmenessä minuutissa, vaan siihen saa varata lähemmäs tunnin, mikä tällä hetkellä rajoittaa visiitit yleensä siihen 2-3 kertaan viikossa. Välillä tunnen siitä tavattoman huonoa omaatuntoa, vaikka tiedän, että Nuutti voi hyvin ja se hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla riippumatta siitä, olinko itse paikalla vai en. Kunhan liikutusta sitten jossakin vaiheessa saa ruveta ensin ravin ja myöhemmin laukan muodossa lisäämään, pitää tietenkin pyöritellä asioita mielessä vähän tarkemmin ja olla tietyllä tapaa systemaattisempi. Mutta sitä mietitään sitten kun sen aika on. Tällä hetkellä tärkeintä on ehdottomasti se, ettei Nuutti jää seisomaan. Muuten jänteeseen muodostuu herkästi inhaa arpikudosta, mikä tekee siitä heikommin joustavan ja näin ollen alttiimman uusille vaurioille. Ja niitähän me ei enää haluta, kiitos vaan! Tarpeeksemme ollaan tämän sortin ongelmista jo saatu.

Mainitsin viime postauksessa muutamista kivoista kuvista, joita Nuudelista edellisenä viikonloppuna räpsin. Tässä niistä omat suosikkini. Muokkaillessa soittolistaltani pyörähti soimaan alle linkittämäni biisuli, joka tuntui jollakin tapaa osuvalta juuri tänään. Niin pelottavaa ja vaikeaa kuin tämä toisinaan onkin, tulee usein tavallaan levollinen olo kun tajuaa, että on jo löytänyt sen yhden ylitse muiden. Ei tarvitse etsiä ja miettiä onko sitä olemassakaan. Kyllä sen vain todella tietää sitten kun kohdalle osuu, vai mitä, kohtalotoverit?

J O H A N N A   K U R K E L A   &   J U H A   T A P I O   -   M U I T A   E N E M M Ä N

Tämän kuun puolella (eipä tässä montaa päivää enää olekaan...) postaustahti on varmasti vielä aika olematon, mutta seuraavalle onkin suunnitteilla enemmän matskua! Yleistä aktivoitumista, jouluspessuja sekä vähän muutakin kivaa. Nyt olisi siis oiva hetki vielä heitellä niitä mahdollisia mielessänne olevia postaustoiveita...! Allekirjoittaneen on jo korkea aika nousta kuolleista.

Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän, hän on minulle muita enemmän.

Mikä kuvista on teidän mielestänne onnistunein?

Klikkailkaahan suuremmaksi mikäli laatu näyttää kaurapuurolta!