Kallis(arvois)ta terapiaa

Nuutti näyttää mammutilta. Se on kasvattanut itselleen hillittömän turkin eikä ajatus kevään karvanlähdöstä ole koskaan tuntunut pelottavammalta. Saattaa olla, että siinä maaliskuun tietämillä heppasen haituvat hukuttavat alleen koko pohjoisen pallonpuoliskon. Mitäs sitten tehdään, häh. Päivi Räsänen sanoisi ehkä, että kielletään hevoset. Ihan joka ikinen, kokonaan. Kaikki karvoineen etelänavalle hus, sinne niin pingviinien seuraksi täältä normaali-ihmisten elämää hankaloittamasta. Jollakin tapaa tämä ei edes tunnu kaukaa haetulta. Nimim. kuunnellut vierestä kun vanha rouvashenkilö räyhää tallin omistajalle hänen pihalleen lentäneestä karvatuposta. Ei ilmeisesti muuten haitannut, mutta ärsytti kun lintu tuli sen noutamaan ja samalla reissulla kakki auton tuulilasiin. Siinä meni kuulkaa pojanpojan vastapesty Mondeo, ihan käyttökelvottomaksi suorastaan. Niin, no, niin. Ainakin lintu sai mukavan makuualustan.

"No jopas oli juttu!"

Onneksi meidän kotitalleillamme ei ole kukaan koskaan ollut haastamassa oikeuteen, mikäli karvoja keväällä vähän irtoilee. Kohteliastahan se aina on jälkensä siivota ja itsekin tosiaan enimmät ylimääräiset villat viskon roskikseen, mutta jos linnunkakka ei pelota, niin tarjotkaa ihmeessä siipiveikoille ensin! On meinaan haluttua tavaraa, meiltä tulivat joskus rohkeimmat hakemaan kädestä saakka. 

Ennen karvoista luopumista on kuitenkin edessä vielä (toivottavasti) pitkä talvi. Ihanaa kun viimeinkin on kunnolla lunta ja pakkanen paukkuu! Siis okei ne -30 kelit ovat vähän siinä ja siinä, hitusen ehkä epämukavuuden rajamailla, mutta tämä suunnilleen -10 asteen paukkuminen kelpaa kyllä. Jos on kylmä niin hypätkää hankeen tekemään lumienkeleitä, aloittakaa lumisota - jos ei kavereiden niin vaikka tuntemattomien vastaantulijoiden kanssa - tai kiivetkää märkien lapasten avustamana lyhtypylvääseen, whatever! Tehkää jotain, eläkää, nauttikaa! Sää on pukeutumis- ja ennen kaikkea asennekysymys! Kun tarpeeksi kauan hokee itselleen, että talvi (tai mikä tahansa muu) on ihanaa aikaa, niin siihen alkaa ihan tosi uskomaan. Aivopesu se on mikä kannattaa, ai ettien että, mä niiiiin rakastan talvea.

"Mitä vikiset siellä mä poseerasin jo ihan tarpeeks!"

Lumisella pellolla maailman parhaan karvaterapeutin kanssa kelliessä elämä tuntuu olevan aika hyvin kohdallaan. Ainakin parempaan päin mennään, uskoisin. Viime vuosi oli vähän rankka, mutta nyt mieli on tietyllä tapaa levollisempi. Sellainen vähän varovaisen onnellinen. Vaikka usein (yleensä niitä eläinlääkärilaskuja maksellessani.....) mietin, että minkähän ihmeen sortin hullu sitä pitääkään olla kun yhden kavioliiton eteen vuodesta toiseen laittaa lähestulkoon kaiken, niin onhan hevosenomistajuus edelleen ehkä maailman upein juttu. Välillä sitä meinaa ruveta pitämään itsestäänselvyytenä, kunnes taas herää tajuamaan miten etuoikeutettu onkaan. Onni on oma Nuutti ♥

Kuvista kiitokset Jonnalle! Löytyikö näistä ehkäpä lempparia?
Ikivanha kameranrämäni on vielä entistä uhkaavammin alkanut ilmoitella halustaan siirtyä eläkkeelle, joten kuvanlaatu on mitä on. Jos näyttää aivan puurolta, niin klikkailkaa suuremmaksi - bloggerikin kun välillä vähän kettuilee!