Meidät on rakennettu voittamaan

Heipsan! Taas ei ole postauksia näkynyt eikä kuulunut, mutta! Siihen on syynsä. Ylimääräisen aikani ovat nimittäin vaatineet melkoinen kasa uudistushommia. Sitä blokiremppaa, nääs. Kaikki on vielä melko pahasti vaiheessa, sillä kone rullaa toooooosi hitaalla, mutta heti alkuviikosta on tarkoitus suunnata kaupoille katsomaan josko saataisiin vauhtia masiinaan - tai vaihtoehtoisesti vauhdikkaampi masiina. Huolella suunniteltuhan kuitenkin on jo puoliksi tehty, joten siltä kantilta katsottuna ollaan ihan hyvällä mallilla. Ennen blogin väliaikaista sulkemista haluan vielä julkaista yhden tekstin, jonka tämän päivän hyvän mielen siivittämänä rustailin valmiiksi.

Laidunonnea tänään.

Suomen Leijonien voittokulku jääkiekon MM-kisoissa päättyi viime sunnuntaina karvaaseen tappioon. Vaikka hopeamitali on hieno saavutus, poistui jäältä Kanadan kansallislaulun jälkeen joukko murtuneita sankareita. Hävitty loppuottelu on aina kova paikka.

Pelin jälkeen päävalmentaja Kari Jalonen kertoi sanoneensa joukkueelle: "teidät on rakennettu voittamaan". Valtaisan pettymyksen jälkimainingeissa se saattoi kuulostaa pehmeältä puheelta, mutta juuri silloin kun tuntee epäonnistuneensa ja pettäneensä paitsi itsensä, myös joukon muita, on hyvä, että joku muistuttaa kuinka paljon on pitänyt voittaa jo tähän pisteeseen päästäkseen. Kun Nuutti viime vuonna jäi sairaslomalle ja olin valmis lopettamaan koko ratsastusharrastuksen, käski pitkäaikainen valmentajamme minua muistamaan kuinka monta kertaa jaksoin tehdä sen työn mihin kaikki eivät olisi edes harkinneet ryhtyvänsä. Kuinka monesti nostin meidät suosta takaisin treeniin ja radoille, ja kuinka monta onnellista vuotta Nuutti sen myötä sai. Ja kuinka kiistattoman upeassa kunnossa se vielä 18-vuotiaana oli. Ehkä se oli se viimeinen sysäys, joka sai jaksamaan läpi talven ja viimein nousemaan satulaan myös niinä päivinä, kun teki mieli sanoa, etten pysty. Vähitellen mukaan hiipi taas se tuttu ilo ja usko omaan tekemiseen. Siihen, että en kai minä ihan paska voi olla kun niin moni täysin pyyteettömästi jaksaa kannustaa ja apuaan tarjota, vaikka vastakaiku hetkittäin melko heikkoa olikin.

Olen varma siitä, että meidät on kaikki koottu samoista paloista, mistä ne suuret voittajatkin rakentuvat. Se, että emme aina saavuta sitä mitä sillä hetkellä eniten tavoittelemme ei tee meistä luusereita. Aina voi asettaa uusia tavoitteita ja vastoinkäymisistä nouseminen se vasta voittajuutta vaatiikin. Kun minulta kysytään ketä ihailen, saatan heittää ilmoille nimiä, jotka suurin osa tunnistaa, mutta oikeastaan vastaisin mieluummin kysymykseen minkälaisia ihmisiä ihailen. Ihailen kaikkia, jotka tekevät elämässään sitä mistä nauttivat. Ihailen heitä, jotka toisinaan loputtoman harmaasta arjesta huolimatta selviytyvät päivästä toiseen ja jaksavat vielä kaiken lisäksi hymyillä. Jotka eivät luovuta eivätkä pelkää, tai kenties vaikka pelkäisivätkin, painavat silti rohkeasti vastatuuleen. Ihailen kaikkia, jotka voittavat itsensä ja muita arvostaen pystyvät myöntämään sen, että ovat arvokkaita - juuri sellaisina kuin ovat.

Jos voitto ei tule heti, se voi tulla seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla. Se voi olla konkreettinen palkinto tai vain tieto siitä, että antoi kaikkensa. Kun tänään katselin laitumella käyskentelevää Nuuttia, mietin kuinka paljon mekin olemme voittaneet. Emme ehkä ruusukkeita tai pokaaleja, mutta sitäkin enemmän oman elämämme suuria kamppailuja. Olemme pelanneet aika hyvin niillä korteilla mitkä meille on jaettu ja päässeet yhdessä pitkälle. Paljon pidemmälle kuin moni uskoi. Vaikka mikään ei poista sitä tosiasiaa, että meillä on takanamme taas yksi matkamme vaikeimmista keväistä ja irti päästämisen miettiminen sattuu aina yhtä paljon, olen päättänyt siirtää painavat ajatukset taka-alalle ja nauttia elämästä tässä ja nyt. Koska lopulta se on kaikki, mitä meillä on.

Näiden sanojen myötä haluan kiittää teitä kaikkia kärsivällisyydestä sekä suunnattoman voimaannuttavasta myötäelämisestä ja sanoa hetkeksi heipat. Jätän tämän postauksen esille päiväksi tai pariksi (ja vastailen kaikkiin vastaamatta jääneisiin kommentteihin!), jonka aikana ehtii vielä tätä kautta halutessaan esittämään toiveita tai ajatuksia uudistusten suhteen. Sen jälkeen ovet pistetään säppiin ja avataan kunhan kaikki on valmista. Kuulemiin siis!