Kuolaimetta

Viime viikolla pakkaset paukkuivat ennätyslukemissa ympäri Suomen ja muutamaan otteeseen mietin miksi kukaan haluaa asua täällä missä ilma sattuu naamaan. Kun elohopea killuu kolmatta kymmentä astetta miinuksen puolella ja noin kahdeksasta vaatekerroksesta huolimatta tuntee olevansa hypotermian partaalla, tulee ratsastuksestakin nautintoa aiheuttavan urheilusuorituksen sijasta tiukkaakin tiukempi selviytymiskamppailu - ainakin mikäli niitä maneesissa kaikuneita "mä oikeesti kuolen!" -huutoja on uskominen.

Silti, rakastan talvea. Parhaimmillaan se antaa meille pari kuukautta aikaa nauttia riemuista, joista ei suurin osa maapalleron ihmisistä tiedä tuon taivaallista. Viime vuoden lopulle ennen talven katoamistemppua sattui kohdalle muutama aivan ihana, hieman leudompi pakkaspäivä, jolloin tätä vuodenaikaa kaikkine rikkauksineen oli helppo pitää lahjana. Yhtenä niistä päätin pukea Nuutin kuolaimettomiin ja ohjata sen maneesin sijasta kentälle, joka laskevan auringon valossa näytti kutsuvammalta kuin koskaan. Hanki kimalteli kuin sen päälle olisi ripoteltu miljoonittain pieniä timantteja ja hetken ilmassa tuntui leijuvan puhdasta taikaa.

Niin hieno poika, että pitää aina välillä vähän rapsutella.

Emmehän me mitään ihmeitä tehneet, muutama suora sinne tänne ja lopuksi vielä pari suuuuurta puoliympyrää ravissa kumpaankin suuntaan, mutta huisin hauskaa meillä oli silti. Nuutti oli niin mahtava, että sitä on vaikea kuvailla. Siinä missä niskaan kohdistuva paine saa monet hevoset kuolaimettomilla vetämään kaulansa lankuksi ja valahtamaan etuosansa päälle, on Nuutti päinvastoin herkästi hyvinkin ryhdikäs. Ehkä tämä juontaa juurensa siihen, että kuolaimettomilla aloittaessamme annoin sen liikkua käytännössä vapain ohjin, itselleen mukavaa muotoa etsien ja vähitellen tiiviimpää tuntumaa tapaillessani etenimme hyvin pienin askelin, sillä entuudestaan tuttua puuhaa ei ilman suukapulaa liikkuminen vaikuttanut olevan. Nuutti on melko kärkäs reagoimaan tilanteissa, joissa se ei ole aivan kartalla, joten pidin tärkeänä sitä, ettei se vahingossakaan pääse ahdistumaan ja opi lukitsemaan itseään, vaan saa tutustua uuteen juttuun kaikessa rauhassa, hyvillä mielin. Ehkä menin vähän pitkän kaavan mukaan, ehkä en - ainakin minulla nyt on hevonen, jonka kanssa voin kuolaimetta painella aivan samalla tavalla kuin niiden kanssa. Ja se jos mikä on aika huippua!

Mamman rakas ♥

Kaikista postauksen kuvista jälleen kiitokset Kukalle!

Onko teillä tapana ratsastaa kuolaimettomilla?