Niin siis mitä me oikein opiskellaan?

Lupasin viimeksi näistä opiskeluista mainitessani kertoilla kuvioista hieman tarkemmin erillisen postauksen muodossa, joten tässä sitä nyt kuulkaas ollaan. Mä en edelleenkään halua paljastaa ihan kaikkea, mutta valotan teille kuitenkin hieman sitä, mihin tässä oikein tähdätään.

Vielä parisen kuukautta sitten elelin onnettoman tiedottomana eteen sattuvasta mahdollisuudesta ja tutkailin lievästi ahdistuneena tulevan yhteishaun koulutustarjontaa. Opiskelemaan olisi pakko päästä, mutta minne ja mitä? Sukulaiset ja tuttavat kyselivät tulevaisuuden suunnitelmista ja kerta toisensa jälkeen olkiani kohautettua se paniikki pään sisässä vain kasvoi kasvamistaan. Näin parikymppisenä tulevaisuus tuntuu olevan jotenkin kamalan lähellä, ja tulee sellainen olo, että aika loppuu kesken.

Sitten, yhtäkkiä, kaiken epätietoisuuden keskelle ilmestyikin se avoin ovi, jota olin etsiskellyt useamman vuoden. Ja mikä parasta, se mahdollistaa mun pitkäaikaisen unelman toteutumisen - tätä kautta työstä hevosten parissa voi kuin voikin tulla totta.

Vähän niinku koulun penkillä taas. Tärkeimpänä juttuna tietty noi munkit...

Tarkemmin sanottuna opiskelen kraniosakraaliterapeutiksi Nuuttiakin kyseisellä hoitomuodolla käsitelleen Pekka Kannuksen opissa. Meillä on ihan loistava, pieni opiskelijaporukka, johon kuuluu mun ja Lindan lisäksi kaksi muuta henkilöä. Anatomiaa alettiin lukemaan reilu kuukausi sitten, ja teoriaa käydään läpi jatkuvasti opiskeluiden edetessä. Kuitenkin jo ensimmäisenä yhteisenä "koulupäivänä" pääsimme testaamaan perusotteita ihmiseen, sillä parhaiten tietenkin oppii tekemällä, tekemällä ja tekemällä vähän lisää.

Viime keskiviikkona perehdyimme videon avulla hevosen käsittelyssä käytettäviin otteisiin, ja eilen päästiinkin heti testailemaan niitä käytännössä. Suunnistettiin aamulla kohti Ruskeasuon poliisitallia, ja jokusen tunnin tätä hevosten hoitoa pohjustettuamme napattiin uhreiksi kaksi suuuuurta poliisiratsua. Kävimme niiden kanssa läpi hoidon ns. peruskaavion, eli Pekka näytti miten mikäkin osa hevosesta kuuluu hoitaa ja sen perään oli meidän vuoromme. Vähän oli sormi suussa muutamaan otteeseen, mutta kyllä me vastapainoksi useita ahaa -elämyksiäkin saatiin !

Meiksi siellä hoopoilemassa pitkien selkälihasten parissa.

Huikeinta oli se, kun onnistuttiin joku kireys paikantamaan ja Pekan neuvoja noudattaen saatiin se jopa avatuksi. Tämä kaikkihan tapahtui lähinnä hevosen ilmeitä seuraamalla, eli vielä on matkaa siihen, kun ne kireydet oppii ihan sormillaan (tai jopa pelkällä katseellaan) havaitsemaan, mutta eihän meidän kai vielä pidä mitään mestareita ollakaan... ;) Hevonen (tai eläin ylipäänsä) on kyllä loistava opettaja, sillä se on reaktioissaan niin rehellinen.

Toista tuntia taisimme eilen harjoituskappaleitamme käsitellä, ja kyllä sitä kotiin päästyä huomasikin jotain tehneensä. Olo oli niin naatti ! Ei siksi, ettäkö olisi hevosta niin rankasti runnonut (sillä tämä hoitohan perustuu pääasiassa hyvin kevyisiin otteisiin), vaan ihan koska oli niin kaikkensa sille oppimiselle antanut. Olipa ihanaa kerrankin nukahtaa hyvissä ajoin ja herätä seuraava aamuna normaalia aikaisemmin ilman minkäänlaista ongelmaa !

Älkää kertoko kelleen et luultiin tätä kaunokaista koko käsittelyn ajan ruunaksi :( Mahtoi toista kismittää kuunnella niitä "hyvä poika !" -kehuja.....

Tänään päätin kaikesta eilen oppimastani innostuneena rynnätä harjoittelemaan otteitani Nuuttiin. Siitä voisin kertoa lisää erikseen (sillä muuten postaus valuu taas ehkä kilometrin mittaiseksi...), mutta lyhyesti sanottuna keskityin enimmäkseen kokemiini ongelmakohtiin (rintarangan takaosa, lantion alue). Lopuksi kokeilin vielä vähän otteita lapoihin ja oikeaan verratessani olin tuntevinani vasemmalla puolella (useammalla alueella) hienoista kireyttä. Nuutti myös päätään viskelemällä antoi siitä vinkkiä. Aikani kopeloituani hevonen rentoutui ja arvatkaahan vaan tekikö mieli hyppiä tasajalkaa kun Nuudeli haukotteli, oikein useamman kerran !!! Se ei ikinä haukottele, muutoin kuin Pekan kranioitavana siis ! Niin siistiä ! ... tai sitten heppa rukka vain kyllästyi, eh.

Todistusaineistoa tältä päivältä ! Kamera osottaa vähän minne sattuu ja kuvakin on tommonen vääristynyt, mutta ehkä te kestätte.

Jonna lupautui joku päivä kuvaamaan (sekä kuvia että videota) kun hiplailen Nuudelia, joten palaillaan asiaan tosiaan myöhemmin ! Torstaina pyydän Pekkaa kurkkaamaan missä kunnossa heppanen on ja kyselen sitten samalla lisää vinkkejä sen huoltamiseen :)

Olo on tällä hetkellä tosi vapautunut ja ennen kaikkea innostunut. Tulevaisuus näyttää viimeinkin sellaiselta, että sitä kohti haluaa mennä oikein suurella tarmolla ! Vaikka pieniä muutoksia suunnitelmiin saattaakin vielä matkan varrella tulla, niin suunnilleen on kiikareissa aika selkeä etenemisreitti kohti sitä unelmaduunia. Kertoilen kaikesta lisää sitten joskus, ehkä. Tai sanotaanko näin, että toivottavasti... ;)

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille, toivon mukaan teidänkin päiviinne mahtuu runsaasti iloa ja innostusta !