Maailman mahtavin karvakääryle !

Juuri nyt mä olen todella onnellinen, helpottunut. Tänään oli kaikin puolin hyvä päivä. Tuntuu aika vapauttavalta hymyillä niin ettei tarvitse miettiä osaako näytellä tarpeeksi hyvin vai paistaako todellinen mielentila läpi. Vaikka elämä välillä potkii päähän ihan meitä kaikkia, niin ei se ota jos ei annakaan... ! Loppupeleissä kaikki on kuitenkin ihan okei, kun osaa oikealta kantilta asioita katsella.

Kuten meidän facebook -sivua seuraavat tietävätkin, oli Nuutti edellisellä ratsastuskerralla vähän jähmeä. Juuri kun olin päässyt sanomaan, että hepan kanssa menee onneksi hyvin... Unohdin ilmeisesti koputtaa puuta. Rehellisesti sanottuna olin Nuutin liikkumisesta vähän enemmän maassa, mitä ulkopuolisille annoin ymmärtää. Hevonen liikkui pätkittäin todella selättömänä ja heitti oikeassa laukassa takapäätä sisälle.

Seuraavana päivänä päätin siis antaa hepalle perusteellisen kraniohoidon. Oikea kylki sekä lannerangan koholla ollut alue (ne kaatumisen aiheuttamat suurimmat ongelmakohdat) vaikuttivat oikein hyvältä, mutta takapäätä tunnustellessani totesin että siellähän ne kireydet olivat... Enkä oikeastaan edes kummastunut, sillä luulen näiden juontaneen juurensa viime viikon riekkulointiin. Kerroin, että Nuudelilla oli pellolla vähän flipannut - tarkemmin sanottuna se siis teki laukannoston sijasta ehkä viisi (en ihan pysynyt laskuissa mukana...) ihmeellistä tasajalkapomppua suoraan taivasta kohti ja etenkin ensimmäisellä kerralla otus laskeutui alas aika rajusti juuri ja juuri takajalkojensa varaan. Kiitin todellakin onneamme siitä, että pohja piti, sillä muuten olisimme varmasti olleet vähintään persiillämme. Tapahtuneen jälkeen hevonen liikkui ihan hyvin aina tämän viikon alkuun saakka (tai no nyt kun tarkemmin mietin niin saattoi se jo maanantaina olla aavistuksen nihkeä.....), mutta eiväthän kaikki ongelmat todellisessa laajuudessaan heti näykään. Jotkut jopa jäävät oireiltaan niin huomaamattomiksi, ettei niitä edes tajua ennen kuin eron liikkumisessa ennen ja jälkeen hoidon kokee.

Nuudelilla oli takapäässään tosi kireät alueet kummallakin puolella tuolla hmmm... istuinkyhmyn yläpuolella (olen ympyröinyt kohdan alla olevaan kuvaan) sekä oikeassa etureidessä. Jälkimmäisen alueen käsittely sai hepan todella kiukkuiseksi, mutta kireyden avautuessa se vaipui todella syvään rauhoittuneisuuden tilaan. Nämä reaktiot ovat aina todella mielenkiintoisia ja palkitsevia.

Eilen Nuutilla oli vapaapäivä ja kävimme sen kanssa pienellä talutuslenkillä ilta-auringon vielä täydellä teholla paahtaessa. Tänään nappasin siskon mukaan ja painelimme hepan kanssa maneesiin tsekkaamaan miltä liikkuminen kranion jälkeen oikein maistuu. Mä olin pudota satulasta kun sain heti ensimmäisestä laukka-askeleesta todeta, että Nuutti liikkuu ihan mielettömän hyvin ! Rauhallisessa tahdissa, rennosti ja ilmavasti. Jonnakin sanoi huomaavansa selkeän eron viimekertaiseen. Kaiken lisäksi meno ainoastaan parani loppua kohden.

Hahaa maneesissakin oli niin kirkasta että meinasin sokaistua. Ei vaan, unohdin arskat päähän.....

Ryhti hoi...

Kuten facebookissakin jo sanoin; tällaiset hetket luovat todella paljon uskoa omaan tekemiseen. Ehkä mä ihan oikeasti pystyn tähän. Ehkä, jos oikein kovasti treenaan yhä edelleen. Halu auttaa muitakin hevosia sekä ratsukoita kasvaa entisestään. Tätä mä haluan tehdä elämäni loppuun saakka.

"Ei äiti, ei mitään pusuja."

"No okei, okei. Yhden pienen voit antaa tuohon poskelle..."

"Nyt se on hetken tyytyväinen."

Tämän postauksen kuvista kiitokset siskolleni, joka toimi paitsi kameravastaavana, niin myös loistavana pikku apulaisena sekä Nuutin liikkumista maan tasalta tarkkailleena silmäparina :) Viikonlopun yli mennään heppasen kanssa vielä melko kevyellä linjalla, mutta ensi viikolla ruvetaan sitten kunnolla hommiin. Ajattelin joku päivä kaivaa kangetkin esille, ja katsoa mitä Nuuttilainen niistä taas pitkän tauon jälkeen sanoo. Tältä erää se on kuitenkin bai bai !