Apinamiehen matkassa

Ei liene epäselvää kuka tämä apinamies oikein on...... Voisin melkein vannoa Nuutin löytäneen jostakin nuoruudenlähteen, sillä vanhenemisen sijasta se tuntuu päivä päivältä kasvavan vain ja ainoastaan kohti kuritonta kakaruutta.

Meillä oli viikottainen koulutuntimme normaalista poiketen eilisaamuna ja heti ensimmäisenä valmentajamme kysyi: "onko Nuutti ollut villi?". En tiedä oliko hän vakoillut meidän puuhiamme puun takana (kenties pensaaksi naamioituneena) tai vaihtoehtoisesti kuullut erittäin onnistuneista ratsastuksistamme muuta kautta, mutta jouduin tosiaan myöntämään menon olleen välillä hieman turhan pirteää. Eikä siis sillä, etteikö innokas mieli olisi ainoastaan positiivinen asia, mutta kyllä se hallintakin olisi ihan kiva...

"Kehtaakin haukkua apinaksi ! Itsehän se siltä enemmän näyttää". Tuoreiden ratsastuskuvien uupuessa kuvituskuvaa parin viikon takaa.

Tunti kuitenkin sujui vallan mainiosti. Nuutti liikkui Eevan sanojen mukaan jälleen varsin freesisti, eikä minkäänlaista pienintäkään jäykkyyttä ilmennyt edes alkuverkan aikana. Tunne oli selkäänkin sellainen, että liike vei sopivasti eteen, mutta myös samalla energialla ylös. Treenasimme reilun viikon päässä häämöttäviä kisoja varten radanosia ja hioimme etenkin ko. ohjelmassa vasemman laukan jälkeen lävistäjän päässä odottavaa siirtymistä käyntiin. Nuutilla on paha tapa lähteä lävistäjille vähän omin luvin ja koska tunnetustihan sellaisen jo valmiiksi kädellä makaavan hevosen siirtäminen käyntiin ei ole maailman kauneinta katseltavaa, jouduttiin toistoja tekemään useampia. Lopuksi saimme kuitenkin aikaiseksi pari suhteellisen hallittua siirtymää laukasta aivan suoraan käyntiin, joten pitänee toivoa Nuutin muistavan kisaradalla sen että nämä ovat ne mitkä tuovat kiitoksen. Porkkanan makuisen kiitoksen. Koska lahjominen kannattaa aina.

Myös oikean kierroksen laukkaohjelman läpi ratsastettuani annoin Nuutille mojovat taputukset (kyllä, läiskin niin että koko maneesi kaikui. Eiku...) ja siirryin Eevan kehujen saattelemana ravailemaan loppuraveja. Yksi kierros taisi mennä ongelmitta, kunnes Nuutti riehaantui. Otti ja lähti, ihan pokkana. Pukitellen ja päätään villinä puolelta toiselle viuhtoen. Ratti ja jarrut eivät ennen toisessa päässä maneesia vastaan tullutta seinää toimineet lainkaan, mutta voi miten mua nauratti. Ei kai siinä oikein muutakaan voi, kun vanha pappa kohta 18 v. vähän innostuu..... !

Kevyt tunnin alkuverkka siis, ja Nuutti oli sitä mieltä että hänhän vasta pääsi vauhtiin. Eevakin naureskeli että ei voi olla totta mikä villihevonen se on edelleen. Ihan kunnon apinamies. Tunnin jälkeen käytiin Ronjan kanssa vielä loppukäynneillä maastossa, mikä ei sitten siinä kotiin päin käännyttäessä tuntunutkaan enää kovin loistavalta idealta. Ensimmäisessä hetkessä mulla oli allani täysin rauhallisen oloinen hevonen, seuraavassa tasajalkaloikkaa pomppiva muuli. Nuutti osaa niin hyvin tempaista oikein kunnolla ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Tai ehkä se varoitus tulee sekunnin sadasosa ennen lähtölaukausta, mikä luonnollisesti on onnettoman hitaalle ihmisolennolle hitusen liian pieni aika asioiden tiedostamiseen saatika niihin reagoimiseen.

Kakkua en kuitenkaan (ainakaan vielä...) joudu leipomaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Sillä mun taidot keittiössä ovat, noh... olemattomat? En kuitenkaan nuolaise ennen kuin tipahtaa, joten kakkureseptit -kirja saa edelleen säilyttää paikkansa hyllyssä. Vakavasti puhuen toivon kuitenkin Nuutin hieman ennen seuraavaa viikonloppua rauhoittuvan, sillä mahaplätsi valkoisen aitojen sisäpuolelle ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta ajatukselta.

"Kuulosti tai ei, minä saatan tehdä ihan mitä vaan !!"

Eeva ohjeistikin liikuttamaan hevosen pari päivää ennen kisoja ihan kunnolla, eli ei mitään höntsäilyä loppuviikolle. Nuuttihan liikkuu muutenkin tällä hetkellä jopa - ainakin meidän mittapuullamme - melko ns. "tavoitteellisella ohjelmalla" (viikossa yksi tai ihan korkeintaan kaksi käyntivapaata joka kuitenkin usein on mm. reipas maastolenkki metsäpolkuja sekä mäkiä hyödyntäen, ja 5-6 kertaa liikutaan eri tavoin kaikissa askellajeissa töitä tehden), mutta nyt perjantaille sattui omista kiireistäni johtuen suunnittelemaani kevyempi päivä ja kun hepalla muutenkin on menossa hyvin tyypillinen, talven kynnyksellä heräävä "pönttöpääkausi", niin... voidaan laskea 1+1.

Pitää pistää Nuutti taas joku päivä purkamaan liiat energiat irtona kentälle tai maneesiin (se kuuntelee tosi hyvin mikäli pyytää rauhoittumaan eli meno ei koskaan pääse päättömäksi) ja lähteä sitten maastoon riehumaan. "Kunnon maastoilu" (käyntilenkkiä ollaan tehty) on vähän jäänyt kun en ole viitsinyt pilkkopimeällä metsään lähteä. Tulisipa jo lumet niin näkisikin jotain... !

"Joo meisi haluu pellolle heittää äipän hankeen !"

"Sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään apinamies !" ... niin ja mielellään myös pois sieltä.