Mitä kuuluu kukkuluuruu

Jahas, missähän se talvi oikein luuraa. Kaverit pohjoisnavalta (tai jostain muualta missä on lunta) laittelevat pakkasessa huurtuneiden linssien läpi kuvattua materiaalia pitkin feisbuukkia ja täällä etelässä elellään kuravellin keskellä. Kävin viime torstaina vaihtamassa mun autoon renkaatkin. Tai siis, vaihdattamassa. Yritin ensin itse, mutta eihän siitä mitään tullut kun jo tunkin irroittaminen takaluukun telineestä aiheutti pienen hermoromahduksen. Piti siis nöyrtyä, pakata renkaat kyytiin ja ajella läheiselle huoltamolle jonottamaan. Siellä oli muutama muukin hädissään joka vuosi yhtä yllättäen saapuvan ensilumen liukastamista ajoradoista......

Pakollinen "siinä se nyt killuu" -kuva.

Ja seuraavana päivänä se illan mittaan loskaksi muuttunut möhnä oli enää muisto vain. Mikä oli kyllä siinä vaiheessa ihan hyvä juttu, sillä mun hokit eivät menneet Nuutin poposiin. Ähersin ja puhersin kunnes tallikaveri kysyi, että niin siis ovathan sun nastat oikean kokoiset. Ai hä? Onko niitä erilaisia? Jumankiuta. Hankalaahan se varmaan on 10 millistä siihen 8mm reikään änkeä..................... Mikkelissä viikonlopun yli luuhatessani kävimme sitten Anniinan kanssa hokkiostoksilla ja nyt ovat oikean kokoiset odottamassa lunta ja pakkasia. Siellä Mikkelin mailla molempia oli jo, ja saisivat kyllä tulla pian tännekin.

Hokeista puheenollen mietin tässä pidänkö Nuutin läpi talven viime vuoden tavoin ainoastaan kantahokeissa vai mitä oikein teen. Maneesissa sulalla pohjalla tuuppaillessa neljä hokkia kuitenkin jarruttavat liikettä melkoisesti, mutta reippaammat maastolenkit kaiketi vaatisivat enemmän pitoa kuin mitä kantahokit antavat. Sellaisia nimittäin haluaisin tänä vuonna painella oikein kaikkien edellisten edestä, kun mopo viimeinkin on ainakin suurimman osan ajasta jotenkuten hanskassa. Hmm hmm... Miten te tapaatte omat hevosenne hokittaa?

Melkoiseksi pikapostaukseksi menee nyt, mutta pakko päästä nukkumaan... Nuutin kuulumiset kaikessa lyhykäisyydessään siis: liike on ollut oikein hyvää ja etenkin raviin ollaan saatu mukavasti terävyyttä, mutta samalla kuitenkin myös tiettyä viivettä. Jes ! Torstaina meillä oli jälleen parin viikon tauon jälkeen koulutunti, joka tuntui tällä kertaa kestävän huomattavasti kauemmin kuin normaalisti. Ei siksi, ettäkö meillä olisi mitenkään järisyttävän huonosti mennyt, vaan siksi, että ajatuksia heräsi niin monenlaisia. Niitä on todella vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän kuitenkin hieman myöhemmin omassa postauksessaan. Nuutti oli joka tapauksessa oikein hyvä, ja esimerkiksi raviväistöt olivat ehkä meidän parhaimpiamme ikinä. Ne varmaan tulivat mukaan kuvioihin niin äkkiä kaiken muun hinkkaamisen lomassa, ettei Nuutti tavalliseen tapaansa ehtinyt mulle siinä suuttumaan... ;)

Tänään ratsastelin heppasen maneesissa rentsisti ilman satulaa ja sisko otti ennen tuntiaan meistä muutaman kuvan. 

Huomenna pidetään ennen kranio-opiskeluita joku ulkoilutuokio ja torstaina on taas koulutunti. Voisimme kuulemma kangetkin kaivaa käyttöön mikäli vielä niille helppo A radoille mielimme... iik. Mitähän muuta mun vielä piti sanoa? Ai juu, arvatkaas mitä äiti yhtenä päivänä löysi ! No vanhan muistikortin, mistä löytyi ikivanhoja kuvia mm. Nuutista. Meinasin ruveta itkemään. Laittelen näitä esille varmaankin seuraavaan postaukseen, joten stay tuned. Nyt katoan unten maille, moi !