Ihana sunnuntaimaasto

Eilen pääsimme Nuutin kanssa pitkästä aikaa kunnon maastolenkille. Kuluneina viikkoina reissut ovat plussakelien vuoksi sisältäneet lähinnä käyntiä tai pientä hölköttelyä vähälumisella metsätiellä, mutta nyt pikkupakkanen oli tehnyt ratsastuspohjille taikojaan. Ainoan miinuksen tarjosi todella navakka tuuli, jonka ansiosta koko naama korvineen päivineen tuntui tippuvan päästä ensi metreillä. Näin arktisissa olosuhteissa tulisi kommandopipon ehdottomasti kuulua jokaisen ulkona liikkuvan vakiovarustukseen.

Saimme kerrankin fiksua (sori vaan kaikki riekkulikaverit) maastoseuraa kun Sofia sai lainata ihanista ihaninta Usua. Se on aika lunkki tapaus, joten hirviömäinen tuuli aiheutti pieniä ennakkoaavistuksia ainoastaan Nuutin kohdalla. Olimme ihan varmoja siitä, että se pistää ranttaliksi ja hilluu ympäriinsä kuin tämä apina varmasti monille tutussa tv-mainoksessa...

Ainakin äidin ja siskon mielestä tuo on kuin ilmetty Nuutti maastolenkillä. Kuulemma ihan samannäköistä menoa. Tuon jälkeen se huomaa että oho, selässä ei olekaan enää ketään. Mihin ihmeeseen se mamma taas kesken hauskanpidon jäi...?

Nuutti on aika vekkuli iki-ipana. Eilen se kuitenkin yllätti pysymällä tuulesta huolimatta hanskassa koko maastoreissun ajan. Olihan hevonen aika virtaisa, säpsähteli milloin mitäkin ja pällisteli ympärilleen siihen malliin, että jostain kun nyt sais hyvän aiheen riehua niin sitten lähtee..... mutta kertaakaan se ei mitään pukkiloikkaryntäilyä harrastanut. Käynnissä ja ravissa saatoin koko ajan ihan turvallisin mielin pitää pitkät ohjat, eikä hallintalaitteisto laukassakaan pettänyt. Chillii ku mikä !

Melkein olin jo ehtinyt unohtaa kuinka ihanaa "kunnon maastoilu" onkaan. Pellolla emme tällä kertaa (lähinnä tuon jäätävän tuulen vuoksi) käyneet, mutta metsässä pyörimme melkein tunnin. Vaikka maastomme ovatkin pääkaupunkiseudun mittakaavassa ihan huippuluokkaa - ja niistä pitää ehdottomasti olla kiitollinen - joutuu pidemmän lenkin suunnittelussa toisinaan käyttämään vähän mielikuvitusta. Sehän ei kuitenkaan meille ole ongelma eikä mikään ! Suurimman osan matkasta tarvoimme ihan umpimetsässä, missä kunnollinen hanki ja vaihteleva maasto pistivät hepat hommiin, mutta ravit ja laukat otettiin tasaisemman pohjan tarjoavalla tiellä.

Havainnollistava kuva meidän reitistämme.

Laukassa Nuutti muistutti keinuhevosta. Sen korvat olivat tiukasti hörössä, tukka takana, ja elämä edessä. Loivan mäen juurella hevonen kiihdytti vauhtiaan kuin kysyen: "saako nyt mennä?". Annoin luvan. Monta sataa kiloa puhdasta voimaa loikkasi riemuissaan eteen ja kasvojani vasten painava ilmavirta sai silmät vuotamaan. Vai olivatkohan ne sittenkin onnen kyyneleitä...?

Maailman rakkain mussukka. © Noona Huuhka

Minkälaisissa maisemissa te yleensä maastoilette? Onko käytössänne runsaasti erilaisia reittejä vai joudutteko tekin vähän kiemurtelemaan ristiin rastiin?