Kisakausi korkattu

Oletteko koskaan kouluradalla kokeneet sitä tunnetta, kun kaikki menee putkeen? Juuri sinne väärään putkeen. Kun koko suoritus muistuttaa lähinnä ensimmäistä kertaa uimakoulussa pärskivän, tähtikuvioitua taitomerkkiä silmät kiiluen havittelevan lapsen tahditonta räpiköimistä, jonka aikana vettä menee keuhkoihin enemmän kuin laki sallii ja ohjaaja kommentoi sivusta kivenkin kelluvan kauniimmin. Meidän eilistä koulurataamme tuskin myyräuinnista erotti, mutta kuvaannolliselta hukkumiselta sentään vältyttiin. Se kai on pääasia...?

E L A S T I N E N   -   E T E E N   J A   Y L Ö S, eilisen tsemppiveisu

   

Päivän luokkavalintamme oli kuin olikin pienestä epäröinnistä huolimatta helppo A:1. Valmentaja oli sitä mieltä, että B on kohdallamme menneen talven lumia ja nyt on aika vakiinnuttaa taso takaisin A:han. Sieltähän me muinoin alamäkemme alettua tipahdimme, joskaan etenkään tekninen osaamisemme ei silloin ollut lähelläkään tätä päivää. Tavoitepostaus on viittä vaille valmiina luonnoskansiossa, joten siinä vähän enemmän kauden suunnitelmista.

Eilinen suorituksemme oli joka tapauksessa melkoinen pohjanoteeraus. Taas. Nuutti oli jännittynyt, enkä saanut ratsastettua sitä rehellisesti kuulolle. Hevosesta olisi voinut saada irti vaikka mitä, mutta kaikki koskaan oppimani tuntui unohtuvan viimeistään verkka-alueelle. Harmittaa. Nuutti on niin hieno ja itse matkustan mukana kuin vanha sukka.

Milloinkohan opin vaatimaan radan ensimmäisen pysähdyksen avuille niin, että Nuutti ei aina kuikuile ympäriinsä...?

Lavat saisivat tässä olla paremmin ylhäällä, korjaantui kuitenkin lävistäjän edetessä.

Suoristus ennen pohkeenväistöä. Pituushalkaisijalla Nuutti on aina ihan superi !

Takaosakäännökset ovat Nuutin mielestä maailman urpoin keksintö.

Nuutin perusilme koko radan läpi, "tääl on vaiks kuin jännää !".

Käännös oikealle hieman levisi........ Mutta huomatkaahan hevosen suorastaan hämäävän paksulta näyttävä häntä ! Tästä kiitokset Soossille.

Kokonaisuudesta jäi uupumaan se viimeinen terävyys, jolloin hevonen olisi mörköjen kyttäämisen sijasta ollut pohkeen edessä ja tahti olisi läpi ohjelman säilynyt tasaisempana. Laukassa Nuutti oli jatkuvasti lähdössä alta kuin talkkari jäiseltä peltikatolta konsanaan ja munasin siis luvattoman huonolla ratsastuksellani myös meidän vahvimman osaamisalueemme. Tästä syystä muoto oli liian avoin. Nuutti, liian avoin, laukassa. Sitä ei vain tapahdu.

Toisaalta on kuitenkin positiivista, että Nuutti hakeutui mieluummin ylös kuolaimen eteen kuin tyhjäksi sen taakse, sillä kankien kanssa meidän suurin ongelmamme on nimenomaan ollut ajoittainen etupainoisuus. Viime tunnilla sain aika kirkkaan ahaa-elämyksen kun Eeva käski laskemaan kankiohjan täysin pois, lyhentämään niveleen vievää suunnilleen puolella metrillä ja ratsastamaan omalla istunnalla huolellisemmin ylämäkeen niin, että suitsien niskahihna ei koskaan hävinnyt näkyvistä. Vautsi vau mitä liikettä vanhasta ukkelista irtosikaan. Olemme tämän "uuden muodon" kanssa kuitenkin sen verran murrosvaiheessa, että oikean tuntuman hahmottaminen selkään on vielä vähän hakusessa. Kunhan siis löydämme tässä(kin) sen kultaisen keskitien, on mahdollisuuksia vaikka millä mitalla... !

Tuomarin loppukomenttina nimittäin oli: "osaatte asiat hyvin, kiva raviohjelma. Laukassa muoto yllättävän avoin". Silti saimme mm. vastalaukoista 7. Raviohjelma oli toista pohkeenväistöä (siitä tuli 5, parempaan suuntaan saimme jopa 6,5 !) lukuun ottamatta tasaista 6-7, käynnistä tuli odotetusti nelosta ja keskilaukat jäivät turhan vaisuiksi ollen numeroltaan 5. Huolellisemmalla ratsastuksella tämän päivän prosentit olisivat olleet helppo nostaa yli kuudenkymmenen, nyt tulos oli 58,3%.

"Me oltais salee voitettu jos äiskä ei ois taas menny möhlimään ! Mulla oli hieno otsatappikin tällä kertaa. Soossi teki sen ku mamma ei osannu."

Voittajaratsukko Nina ja Pia lainasivat ruusukettaan jotta Nuutti sai hetkisen leikkiä olleensa paras. Vaikka parashan se onkin. Aina ja ikuisesti.

Rutiinihan se on, mikä meiltä kisatilanteissa puuttuu ihan täysin, eikä tottumuksen avulla saavutettua taitavuutta saa mitenkään muuten kuin tekemällä, tekemällä ja tekemällä. Välillä asetan meille ehkä turhia paineita stressaamalla lopputulosta, vaikka kisoihinkin pitäisi asennoitua ajattelemalla niitä ennen kaikkea hyvänä tilaisuutena harjoitella entistä paremmaksi. Pieni jännitys on hyvästä, mutta sen ei saisi antaa rellestää toimintakyvyn herrana.

Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu - myös kuskin kohdalla. Nuuttihan oli oikein mielissään kun sai taas telmiä pitkin rataa miten halusi ja suorituksen päätteeksi sen naamalta paistavan tyytyväisyyden saattoi tuttuun tapaan nähdä sokeakin. Kuuntelisi välillä kuskia niin saattaisi päästä palkinnoillekin eikä tarvitsisi muiden ruusukkeita lainailla... !

Oman elämänsä voittaja, äiskän pieni superlaama.

Postauksen kuvista tuhannet kiitokset Soossilaiselle !

Milloin teidän kisakautenne aukeaa?