Itku pitkästä ilosta

Voi Nuutti minkä teit. Tällä hetkellä hevonen seisoo tallissa jalka paketissa, kipulääkekuurilla, ja tulevat viikot näyttävät selvittiinkö säikähdyksellä vai onko aihetta suurempaan huoleen.

Kaksi jalkavammaista.

Nuutille pirtsakka pikkupakkanen sekä koskemattomana edessä hohtava hanki olivat tänään liikaa. Suunnitelmissa oli heittää rento maastolenkki ihanassa auringonpaisteessa, mutta hevonen oli kanssani eri mieltä. Pellolle päästyämme se rupesi keräämään kierroksia ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli mopo jo karannut hanskasta. Mojovan pukin seurauksena lensin keskelle aukeaa kuin leppäsen keihäs ja Nuutti säntäsi pää viidentenä kohti tallia.

Onneksi Sofia oli mukana matkassa. Pellolta juoksemaan lähdettyämme hän soitti tallille sinne laukkaavasta karkulaisesta ja pyysi ottamaan kiinni jos saavat. Hetkisen kuluttua tuli soitto takaisin: "ei Nuuttia näy täällä missään". Vatsanpohjasta sieppasi, missä se sitten on? Kauhukuvat metsän tai pellonreunaa mukailevan suuren ojan keskellä jalat katkenneina viruvasta hevosesta tulvivat mieleeni kuin jättimäinen hyökyaalto. Tämä ei voi olla totta...

Eikä se onneksi ollutkaan. Nuutti oli ehtinyt livahtamaan talliin kenenkään huomaamatta ja sieltä se luonnollisesti saatiin kiinni muitta mutkitta. Kevyt helpotuksen tunne ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun tallin pihalle viimein saapuessamme sain kuulla hevosen jalassa olevasta reiästä. Veri tuntui pakenevan päästä jo toistamiseen, oksetti. Nuutti seisoi vesiboksissa verinen jalka ilmassa, eikä suostunut varaamaan sille painoa juuri lainkaan. Samaan aikaan myös toinen takanen vaikutti hieman vaivaavan.

Tämä kuva otettu letkutuksen lopussa kun Nuutti jo välillä suostui seisomaan paino molemmilla jaloilla.

En tiedä mistä hevonen tarkalleen ottaen oli juossut, mutta mitä ilmeisimmin se kiepsautti pellolta metsään ja onnistui siellä telomaan itseään esim. vastaan sattuneeseen kiveen tai kantoon. Pikkunaarmuja löytyy tietenkin vähän sieltä sun täältä. Eläinlääkäri ei keskellä päivää päässyt Nuudelia tsekkaamaan, mutta pyysi lähettämään jalasta kuvan. Tämän perusteella hän antoi meille toimintaohjeet ja saapui itse paikan päälle heti kun ehti.

Nuutti oli jo aiemmin vesiboksista omaan kopperoonsa kävellessään astunut jalalla melko hyvin, mutta eläinlääkärin edessä se käveli mielestäni vielä vähän paremmin. Aavistuksen verran jäykästi ehkä, muttei missään nimessä ontuen. Suurimpana pelkonani oli jalan edessä kulkevan ojentajajänteen vaurioituminen, mutta eläinlääkärin mukaan se on luultavasti kärsinyt ainoastaan kovan tällin. Muitakaan tärkeitä rakenteita ei reiän paikalla ole, eikä vekki yllä luuhun asti. Kuvissa näkyvä valkoinen on luukalvoa. Haavan tikkaaminen ei puuttuvan nahan vuoksi ole mahdollista, mutta onneksi se on noin siisti eikä vertakaan enää yli tunnin letkuttelun jälkeen pulpunnut ihan älyttömiä määriä.

Kamalasti rapisee, mutta namia ei vain tipu.

Haava siistinä ilman ympäriinsä tursuavaa verta.

Hoidoksi ell määräsi vedellä letkutusta, sekä runsaan määrän haavavoidetta sisällään pitävän sidoksen kunnes reikä näyttää vähän umpeutuvan. Lisäksi Nuutti sai tosiaan viiden päivän Metacam -kuurin ja muutamat päivät otetaan nyt ihan iisisti kävellen. Sen jälkeen katsotaan mikä on tilanne. Jos haava ei tulehdu tai liikkeessä ilmene ontumaa, voi jälleen kerran todella puhua onnesta onnettomuudessa.

Kuvista, avusta sekä ennen kaikkea henkisestä tuesta kiitokset Sofialle !
Kuvat pellolta tulevat kunhan ehdin muokkaamaan.