8 vuotta

Eilen vietimme Nuutin kanssa meidän kahdeksatta vuosipäiväämme. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli vielä iltasella, puoli yhdeksän maissa melkein 20 astetta. Aivan kuten silloinkin, kahdeksan vuotta sitten, kun kotipihalla lastasin trailerista ulos maailman hienoimman läsinaamarin.

J U H A   T A P I O   -   K A K S I   P U U T A

Oomme taas kuin kaksi lasta, jotka aikoinaan

puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan.

Sanottavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta silti pää lyö ihan tyhjää. Miten tiivistää muutamaan lauseeseen tai edes yhteen postaukseen kaikki se onni, mitä nämä kahdeksan vuotta ovat mukanaan kantaneet? En tiedä, en todella. Toki polku on välillä kulkenut kivikossakin, mutta jokainen erinäisten kolhujen myötä vuodatettu kyynel on maksanut itsensä takaisin enemmän kuin moninkertaisesti. Kaikki vastoinkäymiset ovat kasvattaneet meitä vahvemmiksi, lähemmäs toisiamme ja muodostaneet merkittäviä palasia yhteisen elämämme palapeliin. Jokainen pienikin hetki on kokonaisuuden kannalta tärkeä, sillä jos sen ottaa pois, ei kuva enää ole täydellinen.

Mun oma supersankari, © Sofia Forsblom 2015.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kävimme torstai-iltana pellolla kuvailemassa mm. yllä olevan otoksen. Kokonaisuudessaan ihan onnistunut keissi, kun reilusta 700:sta kuvasta tasan tuo yksi oli kummankin mallin osalta ok. Muut olivat sitten luokkaa tämä.....

"Kiinnostaa ihan sikana."

"Voidaanko jo mennä?"

"Vie se kaksoisleukas jonnekki muualle mun kuvasta !"

Kaksi vanhaa puupäätä siinä siis, kuten siskoni sanoi.

Toivottavasti saadaan heppasen kanssa lahota yhdessä vielä vuosikaudet... ♥