Elämä voittaa

Tämä kuvakulma saa taatusti jokaisen hevosen näyttämään fiksulta kuin mikä.

Olen viime viikon lopulta ollut tulehtuneen ongelmahampaan poiston vuoksi antibioottikuurilla ja veto on ollut ihan pois. Lauantaina vasen poski rupesi turpoamaan (onneksi särkylääke laski sitä hieman niin, ettei tarvinnut palloilla Finnderbyssä pussi päässä...) ja sunnuntaina näytin jo ihan mukiloidulta. Hyvä kun ihmiseksi tunnisti.

Tänään on ensimmäistä päivää ollut sellainen olo, että kyllä tämä elämä todella taitaa voittaa. Niin se on tähän mennessä tehnyt aina ennenkin. Nuutti on oman puolikuntoisuuteni vuoksi saanut vähän lomaa sekin, mutta liikkunut silti joka päivä vähintään kävellen. Tänään kävimme metsässä kiipeilemässä ja laukkaamassa tien päässä olevaa hiekkamäkeä. Normaalisti heppanen painelee sen ihan siivosti, mutta tällä kertaa ensimmäinen pätkä viiletettiin komeassa pukkilaukassa. Onneksi vauhtia oli sen verran, että loikissa ei edes tasamaalla ennen ja jälkeen mäen ollut suuria vaikeuksia keikkua, mutta yksi kynsi tuossa hötäkässä kyllä katkesi. Juuri se kaikista pisin ja hienoin, tietenkin. Nuutti ei ollut yhtään pahoillaan vaikka vähän yritin sitä torua - höyrysi vain, mokoma, intopiukkana uudelle kierrokselle.

Ratsastusten jälkeen tallilla on näin kesäisin helppo kuluttaa aikaa tuntikaupalla ihan vain oleskellen. Aurinko lämmittää, eikä tee mieli kiirehtiä vaikka toisinaan ehkä pitäisikin. Sitten sitä havahtuu miettimään, että miksi? Minne sitä aina pitää olla juoksemassa? Kaikkialle ja silti usein ei niin mihinkään.  Vähemmälläkin hosumisella yleensä ehtii. Tallilla on hyvä pysähtyä, hengittää ja nauttia. Elämä on tässä, juuri nyt, eikä sitä saisi unohtaa kiireen tai ahdistavien ajatusten alle. Voi miten ihana onkaan makoilla pitkin pihoja ja pellonreunoja samalla kun hevosystävä omassa elementissään häärää turpa ruohikossa eikä suo ajatustakaan sille mitä tapahtuu huomenna tai viikon kuluttua. Se on niiden elämässä merkityksetöntä - aikaa, jota ei ole olemassa. On vain hetki, ja siinä hetkessä kaikki. Ihmisenä velvollisuudet sekä muut elämän kiemurat valtaavat usein tilaa huolettomuudelta, mutta silloin tällöin on pakko - tavalla tai toisella - päästä nollaamaan kuuppansa ihan kokonaan. Onneksi mulla on Nuutti, sen kanssa hilluessa unohtuu jopa tyhmä hammassärky.

"Nii no hyvä mut mä en ainakaa tee semmosta nollaamista ku oon mieluummin täys kymppi ihan koko ajan."

Iltasella suoritettiin Sofian kanssa vielä pienet photoshootit ja oikeastaan palasin kotiin ihan hetki sitten - meikit mukavasti ympäri naaman levinneinä, mekko Nuutin pusuista tahriintuneena. Näistä lisää huomenissa... !