No nyt !

Viime viikolla tuskailin monena päivänä harvinaisen huonosti menneiden ratsastusten parissa. Tiistaina meillä oli tunti, joka alkoi heti alkuverkassa fiiliksellä "voi ei, eihän tästä mitään tule". Laukka ei pyörinyt alkuunkaan, tuntuma suuhun oli epätasainen ja suunnilleen maata kyntävä rintakori jätti etujalat liikkeen alle niin, että tahtia ei ollut nimeksikään. Onneksi meillä on maailman kärsivällisin ja no... muutenkin ihan paras valmentaja.

Kuikula puikula.

Verryttelyn jälkeen siirryimme avojen pariin. Ne ovat Nuutin kanssa vaikeista tehtävistä kenties se kaikista vaikein. Kolmella uralla sopivassa taivutuksessa liikkuminen vaatii suunnilleen aina roppakaupalla hikeä ja kyyneleitä - kenties vähän vertakin sikäli mikäli kuskin hampaat puristavat yhteen niin, että painautuvat ikenistä sisään. Teki mieli tirauttaa kyynel tai pari jo kun kuulin tehtävänannon.

Kuvio kulki koko suurta kenttää niin, että joka toinen neljännes suhattiin ravia, joka toinen käyntiä. Avo aloitettiin käynnissä heti kulman jälkeen ja puolessa välissä pitkää sivua piti siirtyä raviin ilman, että taivutus hävisi taivaan tuuliin. Raviavon loppuun voltti, jossa mahdollisesti avon aikana hiipunutta ravia tuli ratsastaa isommaksi ja lyhyen sivun keskellä siirtyminen takaisin käyntiin. Ja sama uudelleen niin kauan, että sujui.

Huonoista ennusmerkeistä huolimatta harjoitus meni jopa yllättävän hyvin. Ihan kelvollisesti oikeastaan. Eeva kehui, että tässä oli muuten varmaankin teidän parhaat avonne ikinä koskaan. Oho. Mutta se laukka... Ei rullannut juurikaan alkua paremmin edes lopputunnista. Se ei varsinaisesti ollut jäykkää, mutta kovin hidasta kyllä. Tuntui, että siihen ei saa "pomppua" millään. Seuraavana päivänä ruikutin tästä useammalla ratsastuskerralla ilmenneestä ongelmasta Eevalle vähän lisää ja hän totesi, että no... eihän Nuutti enää ihan nuori ole. Välillä näitä notkahduksia vain tulee - ihan kaikilla toki, mutta vuosien lisääntyessä yleisesti ottaen kaiketi hieman isommalla marginaalilla. Luonnollista. "Mutta paremmin tuo nyt on liikkunut kuin viisi vuotta sitten".

Yön aikana tapahtui jotakin. Kenties Nuutti tajusi menneensä laiskuutensa kanssa vähän turhan pitkälle kun ollaan jo raihnaiseksi vanhukseksi haukkumassa ja päätti seuraavana päivänä näyttää, että kyllä se askel vielä kulkee - ja hyvinkin letkeästi.

Kaikki aidatut ratsastusalueet oli varattu tunneille / kursseille, joten kävimme ihan hetkisen verran pyörähtämässä yhdessä isommista tarhoista. Se on kaiketi rakennettu jousien päälle, sillä Nuutti tuntui aivan huippuhyvältä. Liikkeessä oli sekä ravissa, että laukassa hienosti potkua ja hyvä viive, eikä heppanen yhden yhtä kertaa pudonnut kädelle. Laukannostot olivat ilmavia ylämäkeen ja muoto pysyi tasaisena kaikkien läpi. Olin ihan seitsemännessä taivaassa. Hyvänä päivänä Nuutti on aivan tajuttoman kiva ratsastaa.

Ei pisteitä istunnasta.

Sarjassamme "miksi kaikki parhaat kuvat ovat epätarkkoja?".

Tässä on sentään etuala tarkentunut, hehe.

Kovin montaa kierrosta emme tosiaan tarhassa pyörineet, vaan jatkoimme siitä sitten matkaa melkein tunnin verran ympäriinsä reippaasti tallustellen. Tämän onnen päivän jälkeen näitä onnen päiviä on tullut monia lisää ja laukka on jälleen Nuudelin kunnolla verryttyä oikeinkin mallikasta. Niin se vuoristorata kulkee - ylös, alas, edestakas - ja niin kauan kuin se niin tekee, on kaikki paremmin kuin hyvin.

Huippu, huippu Nuutti. Kaikista kuvista kiitokset Sofialle !