Huikean pätevä

Nuutti pääsi sunnuntaina pitkästä aikaa tekemään hommia kankien kanssa. Ne aina vähän unohtuvat, sillä heppanen on huomattavasti yksinkertaisempi pelkän nivelkuolaimen kanssa. Kanki kuitenkin auttaa mm. meille vaikeiden väistöjen sekä laukanvaihtojen kanssa, sillä ne suussa Nuudeli ei aina kyseenalaista jokaisen kiemuran tarpeellisuutta. Gramaanien tavoin kanki on sekin ennen kaikkea henkinen helppi, sillä Nuutti sanoo itsensä hyvin äkkiä irti mikäli suuhun kohdistuu liikaa painetta. Kaikki ylimääräinen toimii aina parhaiten suuntaa-antavana tukena, ei käskevänä pakotteena.

Vähän vaatii jumppaa säätää jalustimia kun pitää laittaa tuhannelle kierteelle, hehe...

Kangen kanssa Nuudeli ei tosiaan yleensä tiukan paikan tullen rojahda kädelle, mutta toisaalta se liikkuu helpommin vähän pitkänä ja laakeana laivana. Hassua sinänsä, yleensähän se on päinvastoin. Hommia saa tehdä ihan toden teolla - ja nimenomaan hyvin pitkälti ilman sitä kättä - jotta Nuutin saa ylös niin, ettei selkä jää matkasta. Avainasemassa on ajatus siitä, että liike kulkee vahvasti takaa eteen. Takakoivet alle ja rintakori auki.

Tällä kertaa en itse "joutunut" ajamaan kankiasetuksia läpi, sillä Veronika (kukapa muukaan, heh...) teki sen puolestani. Hän ratsasti Nuutin viimeksi viikko sitten maanantaina, ja voihan sentään miten upea näky se taas olikaan! Meni vielä edellistäkin kertaa paremmin, hitto, on se vaan kumma...! Eikä näytä edes vaikealta. Olin haljeta ylpeydestä kun kentän laidalle kerääntyi porukkaa katsomaan kuinka mun hevonen tanssahteli ympäri kenttää kuin parempikin kouluratsu.

Nuutti melkein villiintyi. 

Tämä! On niin mun lempparikuva! En kestä!!!

"Kiva et teil on kivaa."

Tällä kertaa Nuutti oli kuulemma hieman työläämpi mitä viimeksi, mutta käynnistyi kuitenkin loppua kohden ihan mukavasti. Se työskenteli keskittyneenä, oikein kauniissa muodossa, eikä yrittänyt venkoilla kuin ehkä pari hassua kertaa. Tällöinkin Veronika sai hevosen todella nopeasti takaisin eteen, "pois kädeltä", eikä homma edennyt  pientä jumahtamista pidemmälle. Vähän virittyneessä (ei jännittyneessä!) mielentilassa Nuutti on ihan mahtava, silloin siitä saa ratsastettua irti vaikka mitä, mutta samalla siitä tulee niin herkkä, että pienikin virheliike saattaa saada pakan leviämään käsiin oikein  huolella. Kuten Veronikakin sanoi, Nuutti on vähän tammamainen. Ei ihan asetu siihen "ruunaa käsketään" -luritukseen. Sitä pitää vähän osata lukea ja ymmärtää, tai ollaan hyvin äkkiä pattitilanteessa, missä ei liikuta muualle kuin ylös.

Sellaista meininkiä ei ole ollut Veronikan alla kertaakaan. Vaikka hän todella ratsastaa ja vaatii asioita tapahtuvaksi, hän ei koskaan ns. hyökkää kimppuun. Eihän tuota voi kuin ihailla. Tänään illalla tämä kaksikko pääsee hyppäämään, enkä kuulkaa meinaa nahoissani pysyä! Jännää! Yritän tällä viikolla saada mukaani kameravastaavan joku päivä kun itsekin häärin satulassa, jospa Nuudeli näin Veronikan jäljiltä näyttäisi meidänkin kuvissa edes puoliksi näin hienolta?

Huikean pätevä komistus ♥

Minkälaisia postauksia te näistä valmentajan ratsastuskerroista tykkäisitte lukea? Kun tuntuu, että kerrottavaa olisi ihan kamalasti, mutta kirjoittaessa pää lyö melko lailla tyhjää. Kaikki ideat ovat tervetulleita, aina!