Sä etsit vielä tilaisuutta, kaipaat jotain, etsit uutta

Heinäkuinen ilta oli lämmin. Kymmenpäinen hevoslauma käyskenteli puiden varjostamalla alueella laitumen perimmäisessä nurkassa. Huusin Nuuttia nimeltä. Se nosti päänsä heinikosta ja lähti liikkeelle. Hieman laiskasti, mutta lähti kuitenkin. Luokseni päästyään hevonen ei normaaliin tapaansa pysähtynyt eteeni, vaan kiersi takakautta vierelleni, nappasi suullisen heinää ja lähti astelemaan takaisin kohti pellon toista reunaa. Muutaman metrin käveltyään se pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen. "Tuletkos sieltä?", se näytti kysyvän.

Heinä kahisi askelten alla ja välillä samettinen turpa hamusi sormenpäitä pienen herkkupalan toivossa. Muiden hevosten luo päästyämme Nuutti vaihtoi kaverinsa kanssa pari leikkimielistä näykkäisyä ja laski sitten turpansa heinikkoon. Mielessäni retaleet olivat juuri vaihtaneet äijämäiset ylävitoset. Istahdin aidan juureen. Kuuntelin levollista heinän rouskutusta, kimeästi konsertoivia lintuja, heinäsirkkojen siritystä ja kauempana peltoa niittävän traktorin jylinää. Pian en enää tiennyt olinko viettänyt sijoillani vartin vaiko tunnin. Kännykkä kelloineen oli taskussa, mutten jaksanut kaivaa sitä esiin. Toisinaan on mukavampiaa unohtua ja antaa ajantajun kadota. Elää, hengittää ja olla onnellinen.

Nuutti ja yksi Nuutin paraskamuista, vanha herra Fox.

Tämä ilta on muutaman viikon takaa. Silloin Nuutti sai viettää pitkän viikonlopun laitumella vuorokauden ympäri. Seuraavalla viikolla kesä tuntui loppuvan kuin seinään. Parhaimmillaan yölämpötila laski muutamaan onnettomaan plusasteeseen eikä päivälläkään tullut toppatakissa lämmin. Suomen suvi, niin, lyhyt ja vähäluminen tälläkin kertaa. Kunnes sääukko päätti lohduttaa helteillä jälleen näin elokuussa. Kyllä on muutamana päivänä aurinko helottanut pilvettömältä taivaalta siihen malliin, ettei uskoisi täällä siniristilipun alla kykkivänsä. Jos lämpimät säät nyt edes hetkisen viipyvät, saa Nuutti vielä alkuviikon treenien jälkeen palata nauttimaan laidunelämästä ennen kuin saapuvat syksyn sateet, hirvikärpäset ja kaikki muu kurjuus, joka taas ajaa sisätiloihin valtaosaksi aikaa seuraavat puoli vuotta eteenpäin. Heh, no joo, kurjuus ja kurjuus... Syksyhän on ihan kivaa aikaa. Talvikin. Silti, kesä voisi jatkua vielä edes pienen hetkisen. Huonoista keleistä huolimatta tämä kuluva nimittäin on ollut meille Nuutin kanssa koko yhteisen matkamme paras, enkä haluaisi sen päättyvän koskaan. Olemme jollakin tapaa löytäneet toisemme sellaisella tasolla, mitä en tiennyt olevan olemassakaan. Vaikka kohta on taas pimeää ja kylmää, uskon tämän motivaation siivittävän meidät aivan uudella draivilla seuraavaan kauteen, ja ehkäpä - mikäli aika vielä on suotuisa - myös niille ulkopuolisille kilpakentille. Tämä tuntui yhtäkkiä kovin realistiselta, kun Veronika sanoi, että Nuutti pitää varmaan sitten kuules klipata. "Tulee treenitalvi...!".

Kuva perjantailta, Veronikan koulutunnilta. Tästä on tulossa omakin postauksensa, mutta oli ihan, ihan, ihan pakko liiskata tämä otos tähän koska... olen vain niiin innoissani! Joskus pieni tönäisy oikeaan suuntaan johtaa isoihin muutoksiin..... Kuva © Jonsu, kiitos!

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mahtava, unohtumaton ja ajatuksia rikastuttava kesä, ja iso kasa tsemppiä erityisesti kaikille, jotka tulevalla viikolla palaavat koulun penkille! Vaikka loma ei enää jatkuisikaan niin muistakaahan: vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä, vielä voit löytää ystävän, vielä tilaisuuden saat... ♥