Kaksi taitavaa esteillä

Tiistaina! Koitti se kauan odotettu päivä kun Nuudeli viimein pääsi hyppäämään superkoutsi Veronikan kanssa. Hitsin pimpulat miten olin innoissani, huu, ihan mahassa myllersi! Raviverkka näytti tosi hyvältä, mutta laukka oli uskottavasti lämpimän sekä ennen kaikkea painostavan ilman vaikutuksesta vähän velttoa. Veronika sai muutamaan otteeseen herätellä takajalkoja ihan huolella. Hiljalleen vahvemman rytmin löytyessä kaksikko siirtyi maapuomeista ristikon kautta pieneksi pystyksi nousseelta yksittäiseltä esteeltä pituushalkaisijalinjalle sijoitetun kolmoissarjan pariin.

Keskittyneenä.

Tyhmät tolpat, olisivat kävelleet muualle odottamaan vuoroaan!

Hupsistalullakkaa!

Ensimmäiset kerrat Veronika ratsasti sisään ravissa. Ykkös- ja kakkosesteen välinen etäisyys (en muista metrimääriä... mutta yhdelle laukalle oli kumpikin väli) näytti ihan hyvältä, mutta Nuudeli teki silti toiselle esteelle lähes poikkeuksetta vähän hassun, "liian ison" hypyn, jolloin kolmas este tuli eteen kovin pian. Heppanen ei aina ehtinyt keräämään itseään ennen sitä, vaan kolautti tai nappasi puomin mukaansa harva se kerta. Tehtävää helpottaaksemme pidensimme viimeistä väliä ensi alkuun suunnilleen puolisen metriä, jolloin Nuutti sai enemmän tilaa nousta eikä hyppy ns. pysähtynyt kesken kaiken.

Muutaman kerran välejä venkslattuamme lähestymisaskellajiksi vaihtui laukka, mikä ehdottomasti lisäsi sujuvuutta entisestään. Estekorkeuden kasvaessa Veronika kuitenkin halusi sarjan ensimmäisenä obstaakkelina toimineen ristikon sivuun, jotta se ei sotkisi matkaa viimeisenä odottavalle, lopuksi kai 115cm (hui!) korkuiselle okserille. Viimeisillä kerroilla kaksikko pääsi tosi hyvällä draivilla sisään ja Nuudeli - vanha konkari - oli hyvinkin valmiina b-osalle. Eihän se näin monen vuoden hyppytauon jälkeen ja noh... ikäännyttyään enää aivan entiseen tapaan jalkojaan kerää, mutta samalla, suurella sydämellä se hyppää edelleen.

Syöksymakkara.

Tuo ilme... ♥

Vähän meinasi välillä pieni ristikko jäädä jalkoihin kun edessä oli niin paljon kiinnostavampia (= isompia) esteitä!

Lentsikka!

"Voi juku meikä on haka!"

115cm!

Runsaat taputukset maailman parhaalle Nuudelille ♥

Ei siitä voi muuta kuin olla ylpeä aina vain, näytti taas tosi hyvältä. Veronikakin kehui kovasti heppasen rehellistä asennetta ja totesi, että kyllähän tämä nämä puuhat handlaa. Olin pakahtua riemusta kun hän loppukäyntien aikana sanoi pitävänsä Nuutista päivä päivältä enemmän, sillä no... on vain niiiin ihanaa kun joku ymmärtää mun fiiliksiä! ♥ Oli muutenkin taatusti enemmän kuin hyödyllistä kysyä Veronika selkään - tämän jälkeen hän osaa kaiketi vielä entistäkin paremmin neuvoa mitä meikäläisen oikein pitää siellä satulassa säätää! Tai siis, niin, olla säätämättä. Koska sehän se näistä ongelmista se suurin on, eh.....

"Joo ei sun äiskä tartte mitään säätää ku minä hoidan hommat kotiin!"

"Olenhan nimittäin ihan tosi paras."

"Tääki este oli ihan helppo nakki, ei tehny tiukkaakaan!"

"Mä vaa tulin ja liitelin yli ketterästi ku kepardi. Vai mitä Veronika?"

Pitkät loppukäynnit maastossa ja kolme onnellista.

Kiitos edelliseen postaukseen jättämistänne ideoista! Kehittelen näistä jotakin tässä lähipäivinä... ;)