Tukka takana, elämä edessä

Tiedättekö mitä tapahtuu, kun talven tultua vie Nuutin ensimmäistä kertaa pellolle? Minä tiedän. Silloin mennään eikä meinata. Samalla tavalla toki mennään myös ensimmäisellä kerralla lumien lähdettyä ja aika usein muulloinkin, mutta ne ovat sitten tarinoita ihan erikseen. Kun viime viikolla kahlailimme kentällä eikä heppa kuvaajien suureksi harmiksi saanut hepuleita, sanoin Kukalle, että odotas vaan kun päästään pois pihapiiristä! Tässä tapauksessa siis maneesin taakse. Silloin kannattaa pitää kamera kuvausvalmiudessa. Koska pellolla vauhti-Nuudeli usein tuntee olevansa niin vapaa, että saattaa ihan kokonaan unohtamaan sellaisen sivuseikan kuin ratsastaja. Ja kun kyseessä kuitenkin tosiaan on Nuutti, ei lopputulemaa yleensä ole kovin vaikea ennustaa...

Ensimmäiset pari loikkaa olivat melko "laiskoja" (joskin irrottivat silti aika hyvin), mutta sitten lähti. Yhteen neljän otoksen kollaasiin tiivistetty kuva löytyy Facebookin puolelta.

Hetken se lennettyäni pohti jäisikö odottelemaan, mutta päätti sitten olla ketku ja livistää paikalta.

Mahaplätsin jälkeen Nuudeli kiihdytti kohti tallia, mutta tajusi kesken karkumatkan, että enpäs minä sinne juoksekaan. Sen sijaan se jäi tarhoille ja ajautui lopulta umpikujaan. Siinä se sitten pällisteli, että kuinkas tässä nyt näin kävi ja joutui antautumaan. Oman elämänsä supersankari oli kunnossa, vaikka hän viittaansa hieman kompuroikin. Periksi antoi loimen solmun lisäksi onneksi myös oikea jalustinhihna, sillä Nuutti päätti tapahtumapaikalta pinkoessaan loikata ojan yli ja ryömiä satuloineen pitkin pöpelikköä. Huh, huh, vähän kyllä kylmäsi Brunonkin puolesta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Itsekin selvisin ainoastaan märällä naamalla.

Pienestä hankisukelluksesta huolimatta meillä oli molemmilla ihan hirmu hauskaa. Nuutti paineli tukka putkella kuin elämänsä vireessä oleva nuorukainen ja itse olin yhtä hymyä koko loppuillan. En millään malttaisi odottaa, että päästään pellolle uudemman kerran! Mutta pitää tietenkin muistaa ottaa iisisti edelleen, ettei vain oteta takapakkia. Toinen niitty on vielä korkkaamatta, mutta eiköhän sinnekin ehditä. Vaan pakko sanoa, että kyllä onnea on kunnon talvi. Sellainen, joka meitä ainakin Mikkelin mailla tällä hetkellä hellii. Ratsastuspohjat ovat ulkona(kin) likimain täydelliset ja Nuutti on pärjännyt kengättä paremmin kuin hyvin. Toivottavasti sääukko muistaa pitää pakkaset päällä edelleen (ja toisi ne lumen kera myös etelään!) eikä talvi lopu piiiiitkään aikaan - me nimittäin halutaan tehdä vielä vaikka ja mitä jännää!

Kuvista jälleen kerran kiitokset Kukalle!
Joko te olette päässeet nauttimaan virkistävistä lumikylvyistä?