Yksi yö jouluun

Apua, huomenna on jo aatto ja itse olen valmisteluineni pahasti vaiheessa. Töissä on ollut viimeiset viikot sellaista vilinää ja vilskettä, että kyllä olisi heikompaa hirvittänyt ja vapaa-aikakin (niin mikä vapaa-aika...) on kulunut enemmän tai vähemmän milloin missäkin. Mutta näinhän se menee joka vuosi - vaikka kuinka pinkoo pää kolmantena jalkana ympäriinsä, niin eivät ne tunnit millään meinaa riittää. Huh, huh. Onneksi nyt pääsee taas hetkeksi rauhoittumaan sekä - mikä parasta - syömään itsensä äärimmilleen! Vielä viimeiset ehtoolliset ennen ensi vuonna alkavaa rutistusta paremman kunnon puolesta.....

Koska jos Nuutinkin vielä joku kaunis päivä pitää olla tikissä, niin eihän sitä voi itsekään ihan laiskotellen jatkaa. Välillä nämä viikot ilman elämäni suurinta valopilkkua vain tuntuvat todella pitkiltä ja motivaatiota mihinkään ylimääräiseen on hetkittäin hankala löytää. Olo saattaa olla levoton, mutta silti samanaikaisesti uupunut. Kun pitkän päivän jälkeen ei olekaan pakko lähteä tallille, tuntuu elämä äkkiä jollakin tapaa vähän merkityksettömältä. Onneksi on ollut vierellä kolme iloista koirakaverusta ja lainahevosiakin, ne piristävät mieltä kyllä, mutta onhan se oma ja jokapäiväinen harrastaminen aina ihan oma juttunsa. Ehkä se vielä jonakin päivänä taas on mahdollista.

Vaikka toisinaan ikävä iskee kovemmin, olen iloinen siitä, että Nuutti voi olemassaolollaan riemastuttaa nyt myös siskoni sekä serkkuni arkea. Elämä virtaisan toipilaan kanssa ei ehkä aina ole ihan helppoa, mutta tytöt ovat silti tunnollisesti hoitaneet hevosen viikosta toiseen ja näin ollen myös mahdollistaneet sen, että minulla on viikonloppuisin aikaa niin sille, kuin poikaystävälleni. Ei tarvitse valita joko tai, vaan saa niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;) Tai oikeastaan enemmänkin, sillä samalla ehdin viettämään enemmän aikaa myös parhaan ystäväni sekä perheeni kanssa. Se on ollut aika mukavaa. Kunnes taas maanantai-aamuna puoli viideltä sängyn laidalla istuessani mietin: "miksi, oi miksi", ja yritän tsempata itseni jaksamaan 250 kilometrin matkan kohti uutta työviikkoa...

Sellaista se on, tämä reissulaisen elämä. Erossa oloa, kaipuuta, yksinäisyyttä, oman rauhan autuutta ja aina yhtä onnellisia jälleennäkemisiä. Ihan kamalaa ja kamalan ihanaa. Joulun alla oikeastaan enimmäkseen ihanaa. Koska yksin ollessaan saa paketoida kaikki lahjat rauhassa ilman uteliaita silmäpareja, syödä leipomansa piparit itse ihan kokonaan ja hoilottaa joululauluja mielin määrin ilman tunnelman pilaavia asiantuntija-arvioita väärästä sävellajista. Aika kivaa. Ennen ensi viikon puolta väliä tuskin ehdin edes koneen suuntaan vilkaisemaan, joten täällä kuullaan sitten... joskus - kunhan ollaan juhlista toivuttu ja töissä heti tiistainakkina odottavasta inventaariosta selvitty. Facebookin puolella sen sijaan kannattaa pitää silmänsä auki mikäli mielii vielä pientä joulunjälkeislahjaa havitella...!

Kuvat Kukan kamerasta Nuudelin riemurallipäivänä.

Näillä sanoin toivottelen teille kaikille mitä mahtavimmat joulut ja lomalaisille huiput lomat! Palaillaan taas ♥