Ihanaa joulua !

Voi sentään... mun piti ehtiä postailemaan ennen joulua vaikka ja mitä, mutta pieleenhän se taas meni. Kaiken maailman kiireet pitivät liikkeellä niin tehokkaasti, että iltasella ajatus koneen avaaminen tuntui suorastaan uuvuttavalta. Olen kuitenkin värkkäillyt tänne uutta ulkoasua, jonka toivon mukaan pääsen julkaisemaan ihan muutaman päivän sisällä. Pieniä muutoksia vailla vielä... !

Viimeisimmän postauksen jälkeen ehtivät lumet tosiaan tänne eteläänkin ja joulua vietetään kuin vietetäänkin ihanan talvisissa tunnelmissa. Nuutin kanssa kävimme maneesissa kevyellä, palauttavalla riimuratsastuksella (tonttulakki päässä tottakai) ja söimme yhdessä ison kasan porkkanoita sekä muutaman piparkakun. Sokerikuorrute on Nuudelin mielestä yksi maailman suurimmista herkuista ! Ihana pieni herkkusuu. Tällä hetkellä olen juuri perheeni kanssa matkalla mökille isovanhempien luo ja illalla tai huomisaamuna suuntaamme kulkumme Mikkeliin. Nuutti saa viettää pari päivää chillisti hoitajansa kanssa, toivottavasti ainakin rentsisti maastoillen ;)

Näin pikaisen postauksen muodossa haluamme Nuutin kanssa toivottaa kaikille lukijoillemme mitä mahtavinta joulua ! Muistakaa tekin nauttia kaikesta mahdollisesta oikein olan takaa, kohta pitää kuitenkin taas vuosi odotella... ;) Olette ihania, halit, palaillaan !

Riimulla ja kaulanarulla

Nuutti on nyt reilun viikon takaisten seuranmestaruuskisojen jälkeen saanut ottaa vähän iisimmin. Se liikkuu joka päivä (suurimmaksi osaksi kaikissa askellajeissa) eikä viikottaista koulutuntia ole unohdettu, mutta joulun yli heppa saa itsenäisten treenien osalta olla vähän "kevyemmällä" linjalla. Tarkoituksena olisi puuhailla runsaasti kaikkea helppoa ja kivaa, maastoilla, naksuilla, hypätä jne., jotta treeni-into pysyy totutussa pisteessä (eli korkealla) myös jatkossa. Talven aikana olisi tarkoitus iskeä silmään hieman suurempi vaihde, joten pieni "hengähdystauko" ei ole lainkaan pahasta kunhan seisoskelemaan ei missään vaiheessa jäädä. Ensi kauden tavoitteista voisin vaikkapa raapustella ihan oman postauksen.

Tulisko sitä kunnon lunta kiitos !

Lauantaina suoritimme päivän ratsastelut riimun ja kaulanarun voimin. Olosuhteet onnistuneelle treenille eivät olleet kovin otolliset kun tuuli alkukäyntien aikana yltyi niin, että kentän vieressä tarhanneet varsat innostuivat riekkumaan, ja sen jälkeen rupesi vielä rakeitakin satamaan. Lisäksi kenttä oli melkoista kuralammikkoa, mikä ei Nuutin mieltä oikein innostanut. Se kastelee jalkansa aina vähän pitkin hampain, sillä ympäriinsä (varsinkaan masuun !) roiskuva vesi ei tunnu papparaisen mielestä lainkaan mukavalta ja yrittikin kentällä parhaan osaamisensa mukaan löytää kuljettavaksi ne kaikista kuivimmat reitit. Joita ei oikeastaan ollut. Kuralammikko on kuralammikko, ellei Mooses tule ja jaa sitä kahdeksi kuralammikoksi.

No, anyhow, olosuhteisiin nähden homma luisti jopa yllättävän rauhallisesti. Riimun kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta kaulanaru tuntui aluksi Nuutin keskittymisen hieman seilatessa jäävän liian vähäpätöiseksi "hallintalaitteeksi". Mitään varsinaisia tuhmuuksia heppanen ei tehnyt, mutta rehellisen rentoutumisen eteen sai kyllä allekirjoittanut työskennellä oikein olan takaa... Alku kaulanarun kanssa nimittäin meni lähinnä niin, että Nuutti kipsutteli ympäri kenttää ihan oman mielensä (sekä mörkösensoreidensa...) ohjaamana eikä ottanut kuuleviin korviinsa oikeastaan yhtäkään hidastamaan tai kääntämään pyytävää apuani. Ei, vaikka kuinka kiemurtelin ja uhkailin sadan vuoden porkkanattomuudella. Mennä pyrähteli vain edelleen...

Se näyttää aina niin pieneltä ja viattomalta...

... vaikka oikeasti on koko ajan ketkut mielessään. Näitäkin kuvia seurasi kulma, jossa ollutta tuolia piti ihan kamalasti pelätä...

Jossakin vaiheessa oli siis pyytämisen sijaan pakko vähän myös käskeä. Normaalisti en nosta narua yhtään, vaan annan sen levätä siinä mihin se löysänä ollessaan asettuu (harvemmin koen sitä edes tarvitsevani), mutta tällä kertaa piti muutamasti moiseen sortua. Ylemmäs ei tosin tarvinnut ottaa kuin ihan ehkä 5-10cm:n verran, kun heppa jo noteerasi sanomiseni huomattavasti paremmin. Käytin käännöksissä apuna myös ns. johtavaa sisäkättä, joka toisinaan auttaa saamaan omaa istuntaa selkeämmäksi. Kun Nuutti pienillä täyskaarroilla sekä volteilla asettui paremmin kuulolle, rupesin pistämään sitä hommiin myös ravissa ja laukassa. Nopeita siirtymisiä ravista käyntiin, käynnistä seis, siitä suoraan raviin, laukannosto, käyntiin... ja johan rupesi luistamaan ! Heppanen alkoi edelleen tarhassaan riehuvista ponivarsoista huolimatta keskittymään ja selkä nousi ylös, minkä johdosta myös oma olemiseni helpottui. Kääntyminenkin kävi luonnistumaan, kun apinamies hokasi että jahas... mamma taitaakin olla tosissaan.

"Turhaan kuule äiskä siellä rimpuilet mä teen mitä haluun !"

Ennen tätä kuvaa heppa teki aika villin laukannoston, mutta olipahan ylämäkeen ! Tässä otus saa kiitoksen kun kuunteli pidätteitä eikä lähtenyt riehumaan.

"Tää on tosi pälliä ku ei saa mennä kovaa."

Tässä alkaa keskittyminen olemaan jo paremmalla mallilla...

... ja lyhyen sivun keskellä suoritettiinkin yksi päivän parhaista laukannostoista.

"No entäpä kuule jos en halua kääntyä, mitäs sitten teet?"

Viimeisiä ravipätkiä.

Pääsimme kuin pääsimmekin siis loppua kohden paremmin yhteisymmärrykseen ja narunkin saattoi unohtaa kaulalle ainoastaan roikkumaan. Alun hörhöilyt tuntuivat melko kaukaisilta ongelmilta siinä vaiheessa kun Nuutti teki oikein mallikkaasta, rauhallisesta mutta ponnekkaasta ravista rennon siirtymisen käyntiin ja jatkoi siitä edelleen turpa lähes maassa, suullaan tyytyväisenä mukeltaen. Eikä korvaansa lotkauttanut vaikka tuulenpuuska sai puiden oksat lentelemään päällemme ja kauravaraston (vai mikälie tönö onkaan) ovet kolisemaan. 

"Uu namia !"

"Oliko se kookoskarkki? Anna lisää kookosta ! Tai banaania !"

Kuvista kiitokset siskolle !

Miten teidän riimu- / kaulanarutreeninne ovat viime aikoina menneet, mikäli sellaisia harrastatte?

Kukaan ei tee töitä sun puolesta

Tämä video kannattaa ihan jokaisen katsoa. Siinä on aika hyvä pointti: "kukaan ei tee töitä sun puolesta". Ei äiti, isi, valmentaja tai liitto. Ei kukaan. Kaikki lähtee itsestä. Pitää tahtoa, omistautua - ja tehdä ihan pirusti hommia.

Mä voin ihan suoraan sanoa, että olen saanut todella paljon. Paljon enemmän kuin moni muu. Olen saanut koko ikäni hevostella, oppia äidiltäni sekä isoisältäni, kuulla monien ammattilaisten neuvoja. Olen saanut oman hevosen, joka on opettanut mulle enemmän kuin koskaan pystyn ymmärtämään. Mikään ei kuitenkaan ole tippunut eteeni sormia napauttamalla, vaan töitä on pitänyt tehdä. Olen saanut hyvät eväät matkalleni kohti omaa henkilökohtaista huippuani, mutta silti valtaosa siitä matkasta pitää taittaa yksin. Huipulle kun ei loppuviimein vie mikään muu kuin se oma, palava tahto.

Haluan puhua tässä nimenomaan siitä henkilökohtaisesta huipusta, sillä jos mun tavoitteet nyt olisivat olympialaisissa, olisi Nuutti varmaankin jo aikapäiviä sitten myyty. Jos se edes koskaan olisi omistukseemme päätynyt. Olisin luultavasti ulkomailla ja "kilparatsastajan polulla" huomattavasti pidemmällä. Vaan en ole. Olen tässä, jalat maassa, juuri siinä missä pitääkin. Ja mulla on iso kasa suunnitelmia - ehkä vähän suuruudenhullujakin. Osa lähinnä haaveiden tasolla toistaiseksi. Haluan kuitenkin uskoa niiden vielä joku päivä olevan totta. Töitä riittää, nyt ja tulevaisuudessa, mutta periksi en anna ennen kuin on toinen jalka molemmat jalat haudassa.

Koska kukaan muu ei puolestani unelmiani jahtaa. Niiden saavuttamiseksi hyvin harvoin on olemassa helppoa tietä, pettymyksiä sattuu matkan varrelle ihan taatusti, mutta where there's a will, there's a way. Ei se aina ollut herkkua nuorempanakaan pyöräillä tallille 17 km suuntaansa, tai istua pysäkillä kun bussi ei tule ja kävellä loppumatka kun taivaalta vaakatasossa tippuva räntä piiskaa naamaa, mutta tein sen koska se oli toisinaan ainoa keino päästä tallille. Märät sukat tai puhjennut pyörän rengas tuntuivat pieniltä murheilta siinä vaiheessa kun sai vetää keuhkot täyteen hevosentuoksuista talli-ilmaa. Joka ikinen hetki näiden eläinten kanssa vahvistaa sitä tahtoa, intohimoa, mikä mun sisällä on. Kaikki ei ehkä tapahdu tässä ja nyt, mutta tulevaisuus unelmineen on auki.

"Ne jotka oikeesti haluu, niistä voi tulla jotain."

Kirottu passikäynti

Sunnuntain seuranmestaruudet olivat osaltamme täydellinen kananlento ja lunastimmekin radalta yhdet kisahistoriamme huonoimmista prosenteista. Kyllähän se hieman (tai oikeastaan vähän enemmänkin) harmittaa, kun arvostelupaperi on käyntitehtäviä lukuun ottamatta täynnä ainoastaan numeroita 6-7, mutta passitahdin vuoksi napatut neloset tiputtavat keskiarvon roimasti alle kuuden.

"Puhdas käynti on selkeästi nelitahtinen", tietää Wikipediakin. Nuutin mielestä se ei ole niin tarkkaa. Sen askellus on poikkeuksetta melko lailla puhdasta passia, kaksitahtista tepastusta, jonka katseleminen saa taatusti monet koulutuomarit itkun partaalle. Treeneissä käynnin tahtia voi luonnollisesti erilaisten väistöjen sekä vaikkapa takaosakäännösten avulla sotkea, mutta radalla keinot ovat ilman näitä vähän vähissä. Siellä ainoa toivomme edes passimaiseen liikkeeseen on yhdistelmä etanavauhtia sekä rentoutta. Ja koska viimeksi mainittua ei kisapäivänä näkynyt mailla halmeilla, oli käyntikin sen mukaista.

"Tänää meinaan pistää mamman hermot koetukselle !"

Nuutti oli tosiaan sunnuntaina aika jännittynyt, enkä saanut siihen ennen rataa oikeastaan minkäänlaista otetta. 40 minuuttia maneesin verkka-alueella tuntui valuvan ohitse ihan hetkessä ja vuoromme koittaessa allani oli edelleen se jokaiseen virheeseeni hyvin kärkkäästi reagoiva taulapää hevonen, jonka kanssa onnistunut rata vielä edellispäivän treeneissä tuntui täysin realistiselta tavoitteelta. Itsevarmuuteni rippeitä keräillen tuuppasin Nuutin tuomarin eteen ja hoin mielessäni "me pystytään tähän", vaikka mieluiten olisin kääntynyt kannoillani ja luikkinut kiireesti karkuun...

Huomatkaa omin pienin kätösin kyhäilemäni (maailmankaikkeuden rumimmat) letit !

Edes yksi bravuureistamme, hyvä pysähdys, ei onnistunut nostamaan arvostelukohdan numeroa nelosesta.

Rata ei todellakaan miltään osin ollut parhaitamme, ei sinne päinkään. Kamalan epätasaista rämpimistä lähinnä, siltä se tuntui. Yritin pitää Nuutin edes jotenkuten tyytyväisenä ja ratsastin tästä johtuen ihan luokattoman vaisusti, minkä lisäksi tein huolimattomia teitä sekä muitakin ihan typeriä pikkuvirheitä. Olin kuitenkin iloinen siitä, että Nuutti ei jännittyneisyydestään huolimatta sinkoillut omiaan (vaikka vasemmassa laukassa lävistäjälle kääntyessämme sitä ehkä hetken miettikin...) ja teki radan lopussa hyvän siirtymän laukasta käyntiin. Siitä saimmekin tuomarilta loppukommentissa oikein erikoismaininnan.

Mitähän mahtaa kuskin mielessä pyöriä? Nuudeli ainakin on tyytyväisenä itseensä: "mä olin sika hieno kai te näitte hei ?!".

"Timppa tuo mulle porkkanaa äläkä vaan seiso siellä !"

Kokonaisuudessaan hyvin epäonnistuneita tuntemuksia jättäneeseen rataan nähden arvostelupaperimme näytti oikeastaan yllättävänkin hyvältä. Kuten jo sanoin, täysin tasaista 6-7:n pisteen tulosta kaikesta muusta paitsi siitä kirotusta passikäynnistä. Ja sen tiedän, että kisojen tuomarina toiminut henkilö ei mitään ilmaisia säälipisteitä jakele, päinvastoin. Hän rokotti käynnistä melko rankalla kädellä (mikä siis on ihan oikeutettua, niin kuuluukin !), mutta antoi reilusti hyviä pisteitä niistä kohdista mitkä teimme ok. Hyvänä päivänä olisimme kaiketi onnistuneet kompensoimaan huonoa käyntiä enemmänkin, mutta tällä kertaa tulos oli tämä. Pakko kyllä sanoa, että tämän ko. tuomarin silmän alle haluaisin joskus valmennuksen merkeissä päästä !

Tässä näkyy hyvin se vahinko mitä huono käynti tekee... Yksi nelonen kertoimella 2, yhdestä käyntiin siirtymisestä meinattiin saada 6, mutta passin takia vaihdettu neloseen ja sen jälkeen tulleesta tehtävästä ei edes hyvä pysähdys onnistunut nostamaan pistettä ala-arvoisesta.

Prosenttimme olivat siis 57,4. Laskin ihan huvikseni, että edes 5:n arvoisella käynnillä olisimme tällä radalla lunastaneet yli 62%. Tasaista kuuden linjaa pitäen reippaasti yli 65. Lisäksi alapisteet olisivat takuuvarmasti nousseet myös, sillä nythän saimme esim. askellajipisteistä ainoastaan 5. Jossittelu on tietenkin (etenkin tällaisen ongelman suhteen) täysin turhaa, mutta kaipa siitä jotain lohtua kokee saavansa. Tavallaan. Vaikka kyllä tämä tulos harmittaa edelleen ihan vietävästi. Nimenomaan siitä syystä, että ongelmamme on sellainen, jolle en oikeastaan voi paljoakaan. Olen yrittänyt parhaani, mutta aina sekään ei riitä. Ei vain riitä. Tiedän olevani ihminen, joten omat satunnaiset möhlinkini osaan aina hetken surkuttelun jälkeen antaa anteeksi, mutta tämä on kovempi pala.

Tämä on kova pala siitäkin huolimatta, että olen opetellut hyväksymään Nuutin heikkouksia jo monta vuotta. Valitettavasti ne eivät nimittäin lopu ainoastaan passikäyntiin. Sillä on muitakin fyysisiä rajoitteita, joiden vuoksi emme koskaan tule kovin pitkälle yhdessä pääsemään. Se on karu totuus ja kuultu lukuisten ammattilaisten suusta. Silti moni pitää Nuutista hevosena, ja se onkin "hyvän ilmeensä" lisäksi saanut ison kasan kehuja mm. kauniista muodosta sekä tahdikkaasta ja letkeästä liikkumisestaan. Kaikilla on omat heikkoutensa, mutta kun niitä on liikaa... eivät hyvät ominaisuudet välttämättä enää riitä kokonaisuutta korjaamaan. Parhaita pisteitä napsiva kouluhevonen ei aina välttämättä ole se maailman näyttävin tulisieluinen liitokavio, vaan huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä se tasaisen varmasti suorittava sekä teknisesti taitava peräkarsinan Pontus.

Ja mulla on Nuutti, joka ei ole näistä kumpaakaan. Ja silti se on mulle koko maailman hienoin ja rakkain pieni hevonen. Vaikka kisatulokset eivät aina oikeuta ruusukkeille, niin so what? Vaakakupissa painaa kuitenkin aina rutkasti enemmän se onni, minkä Nuutti mulle pelkällä olemassaolollaan antaa. Mahdolliset ruusukkeet ovat sitten vain plussaa. Ja ihan kivaa plussaa ovatkin. Siitä syystä me tästä eteenpäin valitaan ainoastaan ohjelmia joissa ei kävellä kuin mahdollisimman vähän ! K.N. Special (en ihan oikeasti älynnyt että siinä on noin monta erikseen arvosteltavaa käyntikohtaa, ärr...) menee meidän mustalle listalle, sinne monien muiden liikaa käyntiä sisältävien joukkoon........ !

"Nii, iha tyhmää vaa kävellä ku vois esim. laukkaa !"

"Koska siis käyntihän on niin leimii et siin melkee nukahtaa."

"Mut siis monta kymppii me tänään saatiin äiskä??"

Kuvista, videosta sekä avusta jälleen suuret kiitokset kenellepä muulle kuin Linda-Timpalle ! Hän on kyllä ihan meidän monitoimisupersankari, joka kisa-aamuna mm. kranioi hepalta pois päällimmäiset jumit pitkistä selkälihaksista. Nuutti rauhoittui silminnähden ! Se haukotteli ja silmiin tuli hullunkiillon sijasta levollinen tuike. Lisäksi Linda tosiaan ihan omatoimisesti hokasi pistää meidän radan videolle, joten kiittäkää häntä kun katsotte mönkimistämme suurta ylemmyyskompleksia tuntien.

(linkki videoon)

Eipä sitten muuta kuin kohti uusia koitoksia... !
Onko teillä vielä tiedossa kisoja tämän vuoden puolella?

Itsenäisyyspäivä

Itsenäinen Suomi täytti tänään 97 vuotta. Monet ovat blogeissaan sekä kotisivuillaan miettineet suomenhevosen merkitystä maamme itsenäisyydelle ja kiittäneet niitä puolestamme käymästään taistelusta. Näin haluan tehdä minäkin.

Vaikka Suomi itsenäistyi vuonna 1917, ei elämä ollut auvoista ruusuilla tanssimista senkään jälkeen. Seuraavana vuonna puhkesi sisällissota ja vain reilut 20 vuotta myöhemmin aloitti Neuvostoliitto hyökkäyksellään talvisodan. Siviiliyhteiskunnasta lähti tällöin sotaan yli 70 000 sotakelpoiseksi todettua hevosta. Myöhemmin jatkosotaan lähti lähes toinen moinen. Osa näistä sankareista ei koskaan palannut kotiin.

Rintamalla kaatui talvi- ja jatkosodan aikana yli 20 000 hevosta - osa vihollistuleen, osa olosuhteiden väsyttäminä. Vetää aika sanattomaksi, eikö. Missäköhän mahtaisimme olla nyt, mikäli nämä hevoset eivät sotilaittemme rinnalla olisi meidän itsenäisyyttämme puolustaneet? Olisimmeko itsenäisiä, vai olisiko sota tai sen pelko arkipäivää? Sitä voi vain arvuutella.

(Lukujen lähde: http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/t_pankki/a_lajit/suomalaiset_hevoset_sodassa.htm)

Halusin tähän sellaista vanhanajan elokuvien tuntua, mutta toteutus taas vähän ontuu.

Nuutin kanssa valmistauduimme tänään itsenäisesti (hehe...) huomisiin koulukisoihin. Mentiin vähän ohjelman osia sen minkä maneesissa ollutta estetuntia väistellen mahduimme ja hioimme perusteellisemmin niitä haastavampia kohtia. Menemme huomenna K.N. Specialin ja sehän on ihan super yksinkertainen helppo B -tason ohjelma, mutta vasemman laukan nosto (radan poikki, pisteessä I) sekä vasemman laukkalävistäjän lopussa oleva käyntiin siirtyminen tarjoavat Nuutille otolliset hetket levitä. Näissä mun siis pitää keskittyä melko lailla. Muuten ohjelma on niin helppo, että siihen helppouteen saattaa kompastua. Pitää ratsastaa huolellisesti ja yrittää napata mukaansa joka ikinen pisteenpuolikas, sillä helpommin piste-eroihin mahdollistavia "temppuja" ei oikeastaan ole.

Huomenna menen tallille hyvissä ajoin ja käyn luultavasti ennen letityksiä sun muita kävelemässä Nuuttisen kanssa, sillä se ei välttämättä ehdi aamulla tarhaan. Tämä on sen vireystilan kannalta vähän huono juttu, mutta toivotaan että homma pysyy hanskassa. Pitäkäähän meille peukkuja jookos... !

Kaamosmasennus

Joulukuu, kurakuu. Kummasti kirkastui mieli muutama päivä sitten jo ihan pienestä huurrekerroksesta maan pinnalla, näytti maisema niin kauniilta. Voi kun olisikin ollut kuvaaja matkassa niin olisimme käyneet satumaisen kauniissa metsässä ottamassa muutaman talvisen kuvan. Toivottavasti tuo mahdollisuus ei jäänyt tämän vuoden ainokaiseksi... !

Uuteen banneriin yhdeltä ulkoiselta kovalevyltä kuvia etsiessäni unohduin pieneksi ikuisuudeksi selailemaan viime tammikuussa lumisella pellolla räpsittyä, ihanan talvista ja pakkasentuoksuista kuvamateriaalia. Kansion suljettuani tajusin että näistä otoksista en muuten koskaan ole yhtäkään julkaissut - siispä päätin tehdä sen nyt ! Niin kauan kun ulkona on pimeää ja räkäistä eikä lunta näy mailla halmeilla, meinaan vetää kaamosmasennusta kuokkaan vanhoja kuvia fiilistelemällä. Onko teillä kenties samanlaisia suunnitelmia?

Toinen silmä putoaa kohta päästä ja turpakin ihan vinossa, hyvin sä vedät Nuutti !

Suunnitelma "otetaan naamakuvia niin tää loimi ei näy" meni hieman pieleen.

Jos olisin ollut reipas, olisin muokannut näistä narun pois.

"Tää on ihan hanurista urpoilla täällä."

"Anna mulle nyt ees jotai herkkuu."

"Älä sitten anna mutta ota edes naama pois tieltä ku yritän kattoo maisemii !"

Kaunis pieni Nuuttinen, sä olet ainutlaatuinen.

Yhteiskuvista kiitokset Sofialle ! Muut © minä.
Löytyikö näistä lempparia?

Apinamiehen matkassa

Ei liene epäselvää kuka tämä apinamies oikein on...... Voisin melkein vannoa Nuutin löytäneen jostakin nuoruudenlähteen, sillä vanhenemisen sijasta se tuntuu päivä päivältä kasvavan vain ja ainoastaan kohti kuritonta kakaruutta.

Meillä oli viikottainen koulutuntimme normaalista poiketen eilisaamuna ja heti ensimmäisenä valmentajamme kysyi: "onko Nuutti ollut villi?". En tiedä oliko hän vakoillut meidän puuhiamme puun takana (kenties pensaaksi naamioituneena) tai vaihtoehtoisesti kuullut erittäin onnistuneista ratsastuksistamme muuta kautta, mutta jouduin tosiaan myöntämään menon olleen välillä hieman turhan pirteää. Eikä siis sillä, etteikö innokas mieli olisi ainoastaan positiivinen asia, mutta kyllä se hallintakin olisi ihan kiva...

"Kehtaakin haukkua apinaksi ! Itsehän se siltä enemmän näyttää". Tuoreiden ratsastuskuvien uupuessa kuvituskuvaa parin viikon takaa.

Tunti kuitenkin sujui vallan mainiosti. Nuutti liikkui Eevan sanojen mukaan jälleen varsin freesisti, eikä minkäänlaista pienintäkään jäykkyyttä ilmennyt edes alkuverkan aikana. Tunne oli selkäänkin sellainen, että liike vei sopivasti eteen, mutta myös samalla energialla ylös. Treenasimme reilun viikon päässä häämöttäviä kisoja varten radanosia ja hioimme etenkin ko. ohjelmassa vasemman laukan jälkeen lävistäjän päässä odottavaa siirtymistä käyntiin. Nuutilla on paha tapa lähteä lävistäjille vähän omin luvin ja koska tunnetustihan sellaisen jo valmiiksi kädellä makaavan hevosen siirtäminen käyntiin ei ole maailman kauneinta katseltavaa, jouduttiin toistoja tekemään useampia. Lopuksi saimme kuitenkin aikaiseksi pari suhteellisen hallittua siirtymää laukasta aivan suoraan käyntiin, joten pitänee toivoa Nuutin muistavan kisaradalla sen että nämä ovat ne mitkä tuovat kiitoksen. Porkkanan makuisen kiitoksen. Koska lahjominen kannattaa aina.

Myös oikean kierroksen laukkaohjelman läpi ratsastettuani annoin Nuutille mojovat taputukset (kyllä, läiskin niin että koko maneesi kaikui. Eiku...) ja siirryin Eevan kehujen saattelemana ravailemaan loppuraveja. Yksi kierros taisi mennä ongelmitta, kunnes Nuutti riehaantui. Otti ja lähti, ihan pokkana. Pukitellen ja päätään villinä puolelta toiselle viuhtoen. Ratti ja jarrut eivät ennen toisessa päässä maneesia vastaan tullutta seinää toimineet lainkaan, mutta voi miten mua nauratti. Ei kai siinä oikein muutakaan voi, kun vanha pappa kohta 18 v. vähän innostuu..... !

Kevyt tunnin alkuverkka siis, ja Nuutti oli sitä mieltä että hänhän vasta pääsi vauhtiin. Eevakin naureskeli että ei voi olla totta mikä villihevonen se on edelleen. Ihan kunnon apinamies. Tunnin jälkeen käytiin Ronjan kanssa vielä loppukäynneillä maastossa, mikä ei sitten siinä kotiin päin käännyttäessä tuntunutkaan enää kovin loistavalta idealta. Ensimmäisessä hetkessä mulla oli allani täysin rauhallisen oloinen hevonen, seuraavassa tasajalkaloikkaa pomppiva muuli. Nuutti osaa niin hyvin tempaista oikein kunnolla ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Tai ehkä se varoitus tulee sekunnin sadasosa ennen lähtölaukausta, mikä luonnollisesti on onnettoman hitaalle ihmisolennolle hitusen liian pieni aika asioiden tiedostamiseen saatika niihin reagoimiseen.

Kakkua en kuitenkaan (ainakaan vielä...) joudu leipomaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Sillä mun taidot keittiössä ovat, noh... olemattomat? En kuitenkaan nuolaise ennen kuin tipahtaa, joten kakkureseptit -kirja saa edelleen säilyttää paikkansa hyllyssä. Vakavasti puhuen toivon kuitenkin Nuutin hieman ennen seuraavaa viikonloppua rauhoittuvan, sillä mahaplätsi valkoisen aitojen sisäpuolelle ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta ajatukselta.

"Kuulosti tai ei, minä saatan tehdä ihan mitä vaan !!"

Eeva ohjeistikin liikuttamaan hevosen pari päivää ennen kisoja ihan kunnolla, eli ei mitään höntsäilyä loppuviikolle. Nuuttihan liikkuu muutenkin tällä hetkellä jopa - ainakin meidän mittapuullamme - melko ns. "tavoitteellisella ohjelmalla" (viikossa yksi tai ihan korkeintaan kaksi käyntivapaata joka kuitenkin usein on mm. reipas maastolenkki metsäpolkuja sekä mäkiä hyödyntäen, ja 5-6 kertaa liikutaan eri tavoin kaikissa askellajeissa töitä tehden), mutta nyt perjantaille sattui omista kiireistäni johtuen suunnittelemaani kevyempi päivä ja kun hepalla muutenkin on menossa hyvin tyypillinen, talven kynnyksellä heräävä "pönttöpääkausi", niin... voidaan laskea 1+1.

Pitää pistää Nuutti taas joku päivä purkamaan liiat energiat irtona kentälle tai maneesiin (se kuuntelee tosi hyvin mikäli pyytää rauhoittumaan eli meno ei koskaan pääse päättömäksi) ja lähteä sitten maastoon riehumaan. "Kunnon maastoilu" (käyntilenkkiä ollaan tehty) on vähän jäänyt kun en ole viitsinyt pilkkopimeällä metsään lähteä. Tulisipa jo lumet niin näkisikin jotain... !

"Joo meisi haluu pellolle heittää äipän hankeen !"

"Sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään apinamies !" ... niin ja mielellään myös pois sieltä.

Muutama juttunen ! ... sekä sekalaista höpinää

Heissulivei taas, mitä kuuluu? Mulla on ollut aika tohina päällä enkä ole juuri blogin pariin taas ehtinyt... Jos en onnistu aktivoitumaan ensi kuussa, niin siinäpä mulle sitten hyvä uudenvuodenlupaus ! Syksyltä ja kesältäkin on vaikka millä mitalla julkaisematonta kuvamateriaalia, mutta en saa ikinä muokatuksi ja ladotuksi esille. Mulla on jo jonkin aikaa ollut pieni hinku aloittaa blogin suhteen tavallaan puhtaalta pöydältä, mutta vanhojen postausten postaminen tuntuu vähän tylsältä - uuden blogin kyhäämisestä puhumattakaan. Ehkä uusi vuosi siis voisi toimia uutena alkuna...? Tammikuulle (jolloin siis toivottavasti on lunta...) olen ainakin jo alustavasti buukkaillut muutamia taitavia kuvaajia, ja ihan suorastaan innosta puhkuen odotan mitä tulevalla talvella on meille annettavanaan !

Joulukalenteria ei blogissani valitettavasti tänäkään vuonna ole, sillä sen tekemiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Olen toisinaan ihan järjetön perfektionisti, enkä halua tehdä jotain vähän vasemmalla kädellä vain koska muutkin tekevät. Ensi vuoden tavoitteeksi voisin siis ottaa kalenterinkin. Jos aloitan suunnittelun jo nyt, niin ehkä mä sitten ehdin... !

Nuutin kanssa ollaan nyt treenattu reilun viikon päästä oleviin seuranmestaruuksiin ja pakko myöntää että jänskättää jo ihan sikana... Toivon sydämeni pohjasta että meidän vire jatkuu edelleen, sillä mestaruusskabat ovat aina, joka ikinen vuosi, syystä tai toisesta jääneet välistä... Ja sekös on harmittanut. Nämä ovat kuitenkin meidän tallillamme "se hieman isompi kisa", joten kerrankin jos onnistaisi...... Sormet ristiin koko konkkaronkka !

"Mamii anna namii !". Nuutti - kerjäläisten kuningas - on sitä mieltä että ansaitsee vähän karkkipalkkaa hyvin menneistä treeneistä.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Toivotaan myös, että löytäisin yhden kadonneen muistikorttini. Se nimittäin pitää sisällään matskua Nuutista irtona kentällä muutaman viikon takaa, ja haluaisin jakaa parhaimmat otokset teidän kanssanne. Miten musta ihan oikeasti tuntuu siltä, että meidän tavarat kävelee täällä omineen ympäriinsä? Olen ihan varma paikasta johon muistikorttini laitoin, mutta siellä se ei vain ole. Ottanut aivan taatusti jalat alleen, ilkimys. Ovatko teidän tavaranne yhtä kurittomia?

Tässä postauksessa ei taas ole päätä eikä häntää, mutta yritän heti huomenissa päästä postailemaan hieman selkeämmän ajatuksen kanssa ! Välillä on vaan pakko saada höpöteltyä turhuuksia. Olette kyllä ihania kun jaksatte mua kaikesta huolimatta - ja juuri sen vuoksi mulla ihan kamalan huono omatunto tästä laiskasta bloggaamisestani onkin ! Olisipa se kuulkaas helppoa olla joku meren pohjassa asustava limanuljaska, tai vaikkapa meduusa - siinähän sitten miettisi miten elämänsä aikatauluttaa kun ei tarvitse edes kadonneilla sukilla olematonta päätään vaivata.

Yksin pieni info vielä tähän loppuun: Hippolan joulukalenteri on avattu ! Uusi Hippola avataan 25.12., mutta jouluaattoon saakka arvotaan sivustolle rekisteröityneiden kesken päivittäin erilaisia makeita tuotteita sekä palveluita. Pääpalkintona luukussa 24 pilkottaa Karolina Liuksialan ja Nipsu Porthan-Broddellin yksityisvalmennukset !

Tämä toimii myös puhelimella todella hyvin !

Ei siis muuta kuin kipin kapin rekisteröitymään :) Samalla voit halutessasi lisätä mukaan oman hevosaiheisen blogisi, jolloin postauksesi saattavat uuden Hippolan avauduttua päätyä etusivulle kaiken kansan klikkailtavaksi ! Mitäs pidätte?

   * * *

P.S. Mulla olisi myynnissä kolme lippua Enrique Iglesiaksen keikalle 10.12. Helsinkiin, Hartwall Areenalle ! Ostakaa joku, koska me ei kavereiden kanssa päästä :( Paikat alakatsomossa (hyvä kuvauspaikka vink vink) ja hinta 65 € kipale / tarjous. Mulle voi laittaa viestiä sähköpostitse (susanna.niemi@live.fi), tai facebookin puolella, josta mun profiilin löytää tätä linkkiä seuraamalla !  Liput ovat löytäneet uuden omistajan !

Kangilla

Muutama postaus sitten mainitsin kuinka rupeamme Nuutin kanssa jälleen treenaamaan kangilla kohti helpon A:n ratoja. Seuraavana päivänä sähköpostissani oli viesti, joka sisälsi kysymyksen: "miksi menet kangilla kun Nuutti näyttää toimivan varusteittakin?".

Ensinnäkin toivon, että kukaan ei käytä kankikuolainta vain koska hevonen ei muulla toimi. Ne eivät missään nimessä ole oikotie onneen (vaikka kavereiden kanssa saatamme näin vitsaillakin), sillä näennäinen yhteisymmärrys tuskin koskaan on se mitä todellisuudessa tavoitellaan.

Itse kysymykseen voisin vastata yksinkertaisesti: "koska on pakko". Eihän kukaan mua siihen tietenkään ase ohimolla pakota, mutta koska haluan uskoa vielä tulevaisuudessa kilpailevani tasolla helppo A+, on kyseisen kuolaimen kanssa opeteltava ratsastamaan - vaativissa ne kun ovat pakolliset. Ja kukapa olisikaan tähän hommaan tässä vaiheessa parempi opetusmestari kuin itse herkkispoika Nuudelinuu? Se ei nimittäin liiku askeltakaan mikäli ohjan päässä on kova tai kuollut käsi ja ilmoittaa varsin selkeästi pienemmistäkin virheistä.

Tässä valmistaudumme suorittamaan siirtymisen käyntiin ja nenä valahtaa hieman liian alas. Painoa pitäisi saada enemmän takaosalle ja etuosaa ylös myös alaspän tehtävissä siirtymisissä.

En muista kuinka pitkä tauko meillä ehti kangista tässä välillä olla (varmaan lähemmäs pari vuotta...?), mutta ensimmäisen, hieman takkuillen sujuneen tunnin jälkeen olemme päässeet samalle aaltopituudelle ihan mukavasti. Ainakin suurimmaksi osaksi. Sopivan työskentelymuodon kanssa on vähän hakemista, mutta muuten näyttää kuulemma huomattavasti paremmalta kuin ennen. Koko paketti on jollakin tapaa rennompi, mutta samalla kuitenkin aktiivinen. Kokoamiseen tarvitaan vielä lisää voimaa, joskin laukasta ollaan kyllä kehuakin saatu. Se rullaa taas astetta paremmin ja puolierot pienenevät jatkuvasti.

Mitään ei kuitenkaan ilmaiseksi tipu (ylläri...) ja Nuutti vaatii multa kankien kanssa ihan tauotonta, sadantuhannen prosentin keskittymistä. Ilman sitä mulla on hyvin äkkiä allani sellainen drama queen, että oksat pois. Välillä tekisi kesken kaiken mieli viskoa ohjat käsistään ja kaivautua maneesin hiekan läpi Kiinaan kun olo on niin tavattoman riittämätön. Ja sitten - ihan yhtäkkiä - tulee kaksi ohikiitävää sekuntia kestävä hetki kun paikalla ovat samaan aikaan kaverukset nimeltään keveys, energia ja elastisuus. Silloin eivät pysy poissa myöskään riemu ja sen merkiksi kuskin naamatauluun leviävä hymy. Tiedättekö te muka mitään parempaa?

Kaikista kuvista kiitokset siskolleni Jonnalle !

Eikös olekin aika hieno pieni (pullea) seniorihevonen?