keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ihanaa joulua !


Voi sentään... mun piti ehtiä postailemaan ennen joulua vaikka ja mitä, mutta pieleenhän se taas meni. Kaiken maailman kiireet pitivät liikkeellä niin tehokkaasti, että iltasella ajatus koneen avaaminen tuntui suorastaan uuvuttavalta. Olen kuitenkin värkkäillyt tänne uutta ulkoasua, jonka toivon mukaan pääsen julkaisemaan ihan muutaman päivän sisällä. Pieniä muutoksia vailla vielä... !

Viimeisimmän postauksen jälkeen ehtivät lumet tosiaan tänne eteläänkin ja joulua vietetään kuin vietetäänkin ihanan talvisissa tunnelmissa. Nuutin kanssa kävimme maneesissa kevyellä, palauttavalla riimuratsastuksella (tonttulakki päässä tottakai) ja söimme yhdessä ison kasan porkkanoita sekä muutaman piparkakun. Sokerikuorrute on Nuudelin mielestä yksi maailman suurimmista herkuista ! Ihana pieni herkkusuu. Tällä hetkellä olen juuri perheeni kanssa matkalla mökille isovanhempien luo ja illalla tai huomisaamuna suuntaamme kulkumme Mikkeliin. Nuutti saa viettää pari päivää chillisti hoitajansa kanssa, toivottavasti ainakin rentsisti maastoillen ;)

Näin pikaisen postauksen muodossa haluamme Nuutin kanssa toivottaa kaikille lukijoillemme mitä mahtavinta joulua ! Muistakaa tekin nauttia kaikesta mahdollisesta oikein olan takaa, kohta pitää kuitenkin taas vuosi odotella... ;) Olette ihania, halit, palaillaan !


25 kommenttia:

  1. Hyvää ja rauhallista Joulua sinnekin! :)

    VastaaPoista
  2. Arbaleesialle ei piparit sitten kelpaa vaikka ne kuorruttais viiden sentin sokerikerroksella :DD hyvää joulua teillekin! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua myös teille! :)

    VastaaPoista
  4. hyvää joulua sinneki! :-)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa joulua teille! :) <3

    VastaaPoista
  6. Hyvää joulua sulle ja nuutillekin! <3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa ja rauhallista joulua myös teille! ❤

    VastaaPoista
  8. Hyvää joulua myös minunkin puolesta!:)

    VastaaPoista
  9. Ihana kuva! <3 Hyvää joulua teillekin!:) <3

    VastaaPoista
  10. Hyvää joulua teille :)!

    VastaaPoista
  11. Hyvää joulua teille myös! Ihana tuo kuva :)

    VastaaPoista
  12. Ihanaa joulua teillekkin! ♥

    VastaaPoista
  13. Klikkailin vahingossa osan kommenteista poistoon, mutta tässä vielä yhteinen kiitos kaikille hyviä jouluja toivottaneille ! Olette kultaisia, toivottavasti teidän päivänne ovat omieni lailla olleet täynnä iloa ♥

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !